Korona -ylireagoinnin seurauksia
Onko täällä muita, joiden mielestä koronaan reagoiminen on mennyt hysterian puolelle, ihan jos miettii faktoja? Moni ehkä muistaa sikainfluenssan 2009, ihan yhtä lailla se oli entuudestaan tuntematon virus, mutta ei sen takia suljettu yhteiskunnan toimintoja, eikä perustettu laajoja karanteeneja. Kun sikarokote tuli markkinoille, epidemia oli jo alkanut, enkä itse edes ehtinyt saamaan sitä, kun epidemia oli jo ohitse. Epäilen sairastaneeni lievän sikainfluenssan, mutta ei ole testattu. Korona on useimmille paljon lievempi, jopa oireeton tauti.
-Koronavirus hysteria köyhdyttää ja todennäköisesti kaataa monia pienyrityksiä.
- Koronavirus saattaa johtaa valmiuslain käyttöönottoon, kun opposition populistit haluavat tehdä itsensä tärkeiksi. Tämä laki voidaan sitten jättää voimaan epämääräiseksi ajaksi.
- Seurauksena suurtyöttömyyttä, kun palvelualat kärsii(hysteriasta), jotka työllistää enemmistön suomalaisista.
- Tuleeko pakkorokote? jollain täysin uudella tekniikalla tehdyllä rokotteella, kuten uutisissa kuvailtiin. Koronaviruksen rnata vietäisiin soluihin, joka saa solun tuottamaan viruksen valkuaisainetta. Tuollainen rokote ainakin epäilyttää minua kovasti, vaikka yleisesti kannatan rokottamista.
Jokaikinen vuosi tulee uusia kulkutauteja, kuten muuttuvia influenssaviruksia, joihin ei myöskään ole aina rokotetta. Eihän mistään tule mitään, jos koko yhteiskunta suljetaan ja tapahtumat kielletään, aina jos jokin virus on vaarallinen iäkkäille perussairaille. Toki heitäkin pitää suojella, mutta ylireagoinnin haitat on hyötyjä suuremmat.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin Kiinan ja Italian kehityskulut ovat pelottavat. Vanhoja kuolee, nuoria kuolee eivätkä terveydenhuollon resurssit riitä muuhun kuin tartunnan saaneiden hoitamiseen eivätkä edes siihen. Lisäksi hyvinvointiyhteiskunnissa ei ole totuttu tällaiseen elämän epävarmuuteen, että ei ole lainkaan varmaa, onko hengissä pääsiäistä viettämässä tms. Eihän sitä varmuutta ole muulloinkaan, mutta nyt epävarmuus on paljon suurempaa. Tietysti voi ajatella, että useimmat eivät kuole, vaikka saisivatkin tartunnan, mutta entä jos kuuluu niihin, joiden keuhkot virus turmelee ja joutuu hengityskoneeseen? Tai joku läheinen sairastuu ja kuolee? Ja sitten on ihan käytännön pelkoja liittyen siihen, tuleeko kauppoihin todella tavaraa, jos epidemia yltyy - entä jos kaupan henkilökunta sairastuu, samoin rekkakuskit ja leipomoiden, meijerien ym. tuotantolaitosten työntekijät? Kyllä tässä on niin paljon epävarmuutta ja stressiä ilmassa, että ymmärrän ahdistuksen eikä sitä pitäisi vähätellä. Olisi ollut ehdottomasti parempi, jos matkustamista olisi käyty rajoittamaan jo viikkojan sitten, niin tartuntoja ei olisi Euroopassa näin paljon, mutta terveydenhoitoviranomaisemme ja poliitikkomme ajattelivat ilmeisesti, että epidemiasta ei voisi tulla yhtää pahaa Euroopassa kuin Kiinassa. - Voi tulla pahempikin, kuten Italia osoittaa.
Mutta onko Italiassa samaa viruskantaa, kuin vaikkapa Keski-Euroopan maissa? Olen nähnyt tilastojen prosentuaalisia kuolleisuuslukuja, jotain outoa on siinä, että tauti on tappavampi toisissa maissa kuin toisissa.
Tiedeartikkelien mukaan olisi L tyyppiä ja vanhempaa S tyyppiä.
https://www.newscientist.com/article/2236544-coronavirus-are-there-two-…
Eri maissa on myös erilainen kulttuuri ja italian vanhoissa ahtaissa kaupungeissa taudit leviävät nopeasti.
Kaupoissa riittää ruokaa, jos siellä on työntekijöitä ja logistiikka toimii. Siksi koko yhteiskuntaa ei voi sulkea, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Siitä olen samaa mieltä, että matkustaminen olisi pitänyt kieltää hiihtolomaviikoilla. Suomen tartunnat ovat enimmäkseen näiden matkailijoiden mukana tulleita.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin huolissani ja tuolloin ja musta on vaan hyvä, että vihdoin tässä uudessa epidemiassa on alettu konkreettisiin toimiin leviämisen estämiseksi. 2009 oltiin niin leväperäisiä ja miljoonia ihmisiä kuoli turhaan.
Mutta korona tulee olemaan paljon lievempi juttu kiitos ylireagoinnin, paitsi Suomessa ja Ruotsissa.
Sikainfluenssaan kuoli alta 17 000 ihmistä maailmanlaajuisesti, ei miljoonia. Lähde Wikipedia, joka on ottanut tiedon WHO:lta.
Tsekatkaa faktoja Wikipediasta. Sikainfluenssa levisi paljon hitaammin. Kuolleita Euroopassa yhteensä 2300, jenkeissä 3600. USA:n ja Meksikoon oli tuolloin jotain matkustusrajoituksia. Vrt. Italiassa nyt jo 1800 koronakuolemaa.

Minä en usko, että kaikki Italian kuolemat ovat oikeasti koronakuolemia.

Italialaiset kun ei tunnetusti ole kaikkein tarkin ja järjestelmällisin kansa, niin joukossa voi olla muitakin.
Oletko ap lukenut WHO:n julkaisemia koronatietoja vai oletko kotimaisen tiedottamisen varassa? Mietitkö itse miten tilastoja kannattaa tulkita? Olisiko esim 1% kuolleisuus väestötasolla mielestäsi pieni vai suurehko? Mietitkö tehohoitoresurssien riittämättömyyttä?
Suhtaudun varovaisesti uuden mahdollisen koronarokotteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsekatkaa faktoja Wikipediasta. Sikainfluenssa levisi paljon hitaammin. Kuolleita Euroopassa yhteensä 2300, jenkeissä 3600. USA:n ja Meksikoon oli tuolloin jotain matkustusrajoituksia. Vrt. Italiassa nyt jo 1800 koronakuolemaa.
Minä en usko, että kaikki Italian kuolemat ovat oikeasti koronakuolemia.
Ei kuulemma olekaan, vaan siellä ne vanhukset kuolee kyllä ihan muihinkin vaivoihin ja ne laitetaan tällä hetkellä sekasortoisessa tilanteessa korona piikkiin.
Kohtuullisuus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin huolissani ja tuolloin ja musta on vaan hyvä, että vihdoin tässä uudessa epidemiassa on alettu konkreettisiin toimiin leviämisen estämiseksi. 2009 oltiin niin leväperäisiä ja miljoonia ihmisiä kuoli turhaan.
Mutta korona tulee olemaan paljon lievempi juttu kiitos ylireagoinnin, paitsi Suomessa ja Ruotsissa.
Koronan leviämistä ei voida estää. Sitä ei edes yritetä, vaan vain leviämisen hidastamista.
Hidastaminen voitaisiin tehdä kuitenkin paljon järkevämmin, kuten testaamalla enemmän. Matkustamisen kieltäminen ulkomaille voisi olla järkevää, mutta ei koko yhteiskunnan lamauttaminen Suomessa tämän takia. Kun tauti on vaarallinen lähinnä tiettyjä sairauksia sairastaville ja ikäihmisille, niin voisiko suojelua jotenkin kohdentaa heihin enemmän? Esimerkiksi heille omia turvallisia bussivuoroja?
Onneksi ehkä pian tulee jo pikatesti myös koronaan: https://yle.fi/uutiset/3-11250792
Suomen koko testauskapasiteetti on käytössä, eli niin paljon testataan kuin voidaan.
On arvioitu, että koronavirus elää ja leviää tehokkaimmin siinä lämpötilassa ja ilmankosteudessa, joka Wuhanissa, Italiassa ja Iranissa on ollut viime kuukausina. Suomen ja Saksan kannalta tämä ei ole välttämättä hyvä asia, koska täällä pohjoisessa nuo kymmenen asteen kelit ovat vasta tulossa huhti-toukokuussa.