Miten pitkään jaksat eristettyä elämää - ei ryhmäliikuntaa, konsertteja, tapahtumia, ravintolailtoja, täysiä julkkiksia kulkuneuvoja

Omahdin jo perjantaina kun tuli pommittaen ilmoituksia että harrastuksia ja tapaamisia on peruttu. Itkin töissä, tultiin kysymään onko kaikki hyvin. Nut koko viikonlopun sitten vain maannut kotona sängyssä tekemättä mitään, en saa unta eikä ole nälkä. Ainoastaan noussut vessassa käymään. Yritän pitää itseäni parhaani mukaan nyt kassaa, mutta ahdistaa enkä tiedä voinko hakea tässä tilanteessa sen takia saikkua että olen henkisesti rikki kun muilla on sitä koronaa ja vakavampia ongelmia. Voisin vaikka hypätä niin ongelma ois poissa. En vain pääse nyt sängystä ylös.

Yks teatteri vaan peruuntuu. Muuten harrastuksena on luonnossa liikkuminen ja ruokaa teen aina valmiiksi pakkaseen muutenkin. Aikalailla samaa rataa mennään. Ihana ympäristön kannalta kun ihmiset ei voi kuluttaa niin tuhottomasti!

Jaksaisin todella helposti ja  jopa nauttisin kotona himmailusta, ellen olisi kolmevuotiaan yksinhuoltaja. Vapaa-ajalla pelaisin vaikka muutaman pitkän tietokonepelin läpi ja katselisin sarjamaratoneja, lukisin kirjoja, ulkoilisin hiljaiseen aikaan.

Nyt onkin ihan eri meininki ja pitäisi ohjelmatoimistoksi venyä sen lisäksi, että tekee hiki hatussa töitä aina lapsen nukkuessa...

Olen jaksanut jo kolme vuotta. Myönnän, että alussa oli vaikeaa. Kivut estivät liikkumasta, joten normaali sosiaalinen elämä jäi. Nyt kivut ovat onneksi poissa, mutta olen huomannut viihtyväni tässä elämäntavassa. En edes kaipaa entiseen elämääni.

Introverttinä tämä on melkein unelma. Saan olla kotona tekemässä omia juttuja eikä tarvitse mennä minnekään.

Kuljen töihin julkisilla ruuhka-aikaan, muuten en julkisia käytäkään. Ravintoloissa en vapaa-ajalla muutenkaan juuri käy, saati konserteissa ja ryhmäliikuntatunneilla. En elä eristettyä elämää, päivittäin olen töissä tekemisissä satojen ihmisten kanssa, lapset pitää viedä ja hakea päiväkodista, kaupassa pitää käydä. Korona ei ihan kauheasti vaikuta tekemisiini.

Vapaalla helposti.

Ihanaa.

Töissä 25v sosiaalialalla.

Vapailla ei paljon ihmiset ja keskustelut tahi somet kiinnosta.

Oi että nauttisin karanteenista. Tai edes etätöistä, mutta siihen ei ole mahdollisuutta.

Ihanaa että se koronabussien, koronaratikoiden yms. palvonta vähän vähenee tästä.

Eristetystä elämästä saa vain haaveilla... Olisi ihanaa jos joutuisikin eristyksiin pariksi viikoksi.

Vierailija kirjoitti:

Omahdin jo perjantaina kun tuli pommittaen ilmoituksia että harrastuksia ja tapaamisia on peruttu. Itkin töissä, tultiin kysymään onko kaikki hyvin. Nut koko viikonlopun sitten vain maannut kotona sängyssä tekemättä mitään, en saa unta eikä ole nälkä. Ainoastaan noussut vessassa käymään. Yritän pitää itseäni parhaani mukaan nyt kassaa, mutta ahdistaa enkä tiedä voinko hakea tässä tilanteessa sen takia saikkua että olen henkisesti rikki kun muilla on sitä koronaa ja vakavampia ongelmia. Voisin vaikka hypätä niin ongelma ois poissa. En vain pääse nyt sängystä ylös.

Nyt oikeasti sängystä ylös, vaatteet päälle ja ulkoilemaan. Täällä ainakin on ihana sää. Tunnin lenkki piristää huomattavasti.

Häh, miksi en jaksaisi? Juuri kun mietin, niin arkeeni ei kuulu mitään tuollaista kanalaumamaista toimintaa. Harrastuksessakin on paikalla kerrallaan 2-5 ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon jo kyllästynyt. Ja rasittavaa tämä koronahysteria. AV täynnä koronaa, uutiset täynnä koronaa, murhainfokin täynnä koronaa... Eikö maailmassa enää ole mitään muuta? Kai joillakin on vielä idioottimies? Voitaisko puhua vaikka niistä?[/

Mietin just samaa!! Eikö kellään ole enää mitään muita ongelmia tai huolia?

Edes tosiaan sitä miestä tai Vaik typerää anoppia?

Miten pitkään jaksan ilman täysiä julkisia kulkuneuvoja? Vaikka lopun elämääni.

Vi tuttaa kun ei pääse ehkä kohta enää baareihin dokaamaan, mutta menee se nyt yks kahen viikon ränni himassakin!

Kävin eilen kaupunkimetsässä. Ei ketään missään. Aurinko paistoi ja linnut lauloi. Luonto selviää tai jatkaa kiertokulkuaan, jollemme me ihmiset selviä. Tosin jos viimeinenkin kuolee niin kuka hoitaa esim.ydinvoimalat joten luonnollakin on vaarana tuhoutua. Luonnossa sain hengittää vapaasti raikasta ilmaa, teki hyvää vapautua hetkeksi kaikista huoliajatuksista. Voimia kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Kunhan netti ja puhelin toimii...

Tämä. Mä jouduin muuttamaa tiiviistä sosiaalisista ympyröistä töiden takia 500 kilometrin päähän vuosia sitten, joten Skype-puhelut, messengerit ja ryhmächatit ovat jo tuttua kauraa kun ihan joka viikonloppu ei jaksa reissata. Onneksi moderni teknologia mahdollistaa livesosiaalisuuden etänäkin - tarvitaan vain verkkoyhteys, hyvät kuulokkeet hyvällä mikillä ja sopiva linja kaikille 4-10 ihmiselle.  

Jos en itse sairastu ja joudu pakolliseen karanteeniin/eristykseen jossa ollaan tyyliin sinetöidyssä huoneessa, niin ulkonahan saa käydä (pieni pakkokin on, en mä rupea säilömään roskapusseja nurkissani kahta viikkoa). Jos pääsee edes pari-kolme kertaa viikossa pihalle ulkoilemaan, niin se riittää kahdeksi viikoksi kohtuuhyvin. Ja muuten mulla on tarpeeksi viihdykettä netissä ja kirjahyllyssä kahdeksi viikoksi. (Ehkä ehtisin myös vihdoinkin neuloa sen viime vuonna aloittamani torkkupeiton loppuun...)

Minun kannalta tämä on parasta mitä voi tapahtua. Nuo äänekkäimmät ja älyttömimmät ihmiset ovat vessapaperivuoriensa uumeniin. Ihanaa kun ulkona on hiljaista ja rauhallista.

Tähän mennessä noin 30 vuotta. Valmistumisen jälkeen en ole julkisia kulkuvälineitä käyttänyt tai mihinkään lauma-aktiviteetteihin osallistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon jo kyllästynyt. Ja rasittavaa tämä koronahysteria. AV täynnä koronaa, uutiset täynnä koronaa, murhainfokin täynnä koronaa... Eikö maailmassa enää ole mitään muuta? Kai joillakin on vielä idioottimies? Voitaisko puhua vaikka niistä?[/

Mietin just samaa!! Eikö kellään ole enää mitään muita ongelmia tai huolia?

Edes tosiaan sitä miestä tai Vaik typerää anoppia?

Mulla on kyllä se ongelma että typerä ex-mies ja vielä typerämpi ex-anoppi eivät ota koronaa vakavasti.