90-luvun laman kokeneet, kertokaa siitä
Jos joku vastaava ketju on jo olemassa, linkatkaa ihmeessä.
Itse olen syntynyt 90-luvun alussa, eikä siis muistikuvia. En pelkää sairastumista, mutta jännittää millaiset ajat tässä on edessä.
Itselläni työttömäksi jääminen on epätodennäköistä, ei tietenkään mahdotonta.
Miten lama vaikutti aikuisen elämään varsinkin jos itse pääsi käymään töissä? Oliko se oikeasti pelkästään niin kurjaa aikaa kun nykyään maalaillaan?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joilla ei ollut koulutusta saivat lähteä valtiolta ja kunnilta: niitä joilla oli virat, ei voitu laittaa pois. Alettiin kaunistaa työttömyyskortistoja kouluttamalla ihmisiä: toimistoapulaisista tuli taloushallinnon assistentteja, sairaala-apulaisista lähihoitajia jne. Perhepäivähoitajille tuli kolmen kuukauden koulutus pakolliseksi, jotta saivat pitää työnsä ja nimikkeensä. Aiemmin näissä ei koulutuksia ollut. Sama monissa tehtaissa trukkikuskeilla ja muilla vastaavilla: tuli logistiikka-alan perustutkinto yms.
Ansiosidonnainen taisi olla 80% palkasta. Se tuntui uskomattomalta: rahaa tekemättä mitään.
Ihmiset jäivät kahden asunnon loukkuun hyvin usein, eli oma asunto ei mennyt kaupaksi ja oli ostettu toinen ennen aiemman myyntiä ja sen aiemman hinta tippui ja siitä ei uskallettu päästää irti, kun hinta tuli koko ajan alaspäin.
Moni on tässä ne itsemurhat sanonut. Niitä oli paljon.
Niin joo, työttymyys räjähti, sen unohdin. Tai siis muistan sen vain, ettei päästy töihin. Mutta vielä paskempaa se oli heillä, jotka menettivät työnsä. Nuorisolla oli sentään muutenkin se vaihe, jossa opiskellaan. Se ei siis siltäosin osunut niin pahasti omaan sukupolveeni sentään, luojan kiitos.
Mutta kyseisestä lamasta alkoi Suomen talouden alamäki, eli se, että emme kykene pitämään huolta köyhistä, eikä palveluihin ole varaa.
Ja se kehitys vain syvenee vuosikymmenestä toiseen. Ei mene enää kovin kauaa, kuin nykyinen rahatalousjärjestelmä kokonaan murenee ja tulee isoja katastrofeja ja alkaa uudenlainen rahamalli. Nykyinen malli, joka otettiin käyttöön 1971, aiheuttaa maailmaan enemmän velkaa, kuin on edes olemassa rahaa. Epäyhtälö, siis.
30
Olen luultavasti kanssasi samaa sukupolvea (tosin uskoakseni eri sukupuolta): vuosimallia 1970. Olin työelämässä vuodesta '88 vuoteen '91 tai '92. Olin perhepäivähoitajana silloin, siitä tiedän tästä koulutuksesta, ystävä oli sairaala-apulaisena. Hän lähti opiskelemaan lähihoitajaksi eli silloiselta nimikkeeltään perushoitajaksi. Itse jäin nauttimaan tästä 80%:n ilmaisesta rahasta.... ihmeissäni.
Markkinatalous ei ole toimiva talousjärjestelmä - se on totta. Vielä en tiedä mikä sitä olisi.
Monella oli lainat sidottuna ulkomaan valuuttaan. Kun lama rysähti niin Suomi devalvoi markan ja sen arvo romahti. Toisinsanoen lainat moninkertaistuivat ja niitä ei pystynyt maksamaan. Pankki vei asunnon ja silti jäi velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autolainassa oli korko 16%, joten ihmetyttää se että tänä päivänä panikoidaan ja pelotellaan, että koronan jälkeen korot nousevat 0% johonkin 5%. Lastenleikkiä sanon minä. Vedettiin vaan vyötä kireälle ja oltiin sen mukaan. Lainan maksoin, eikä mennyt takaajille.
Eiköhän ne lainat syönyt markan toistuva devalvointi, ei sitä voi verrata siihen, että korko olisi tänä päivänä tuota tasoa.
Olet väärällä vuosikymmenellä: Ei markkaa enää 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa toistuvasti devalvoitu, vaan silloin oli vallalla vahvan markan politiikka, joka sitten murentui kerralla, vaikka Iiro vannoi, ettei devalvoida, mutta joutui taipumaan ja sen jälkeen markka päästettiin kellumaan. 80-luvulla devavoitiin vain kerran 1982 ja sen jälkeen enää viimeisen kerran 1991.
Toisekseen, ei se devalvaatio lohduttanut kuin sellaisia velallisia palkansaajia, joilla oli erittäin suotuisa palkka kehitys. Itse olin yrittäjänä tilateessa, jossa korot nousi piviin, mutta en voinut laskuttaa penniäkään enempää kuin aiemminkaan, hyvä kun sain edes joten kuten sopimukset pidettyä. Tosin eipä se kauaa lohduttanut, kun asiakkaat meni kuitenkin konkkaan ja niin lopulta itsekin. Myöskään työttömiä se ei paljon auttanut, kun työttömyystukia leikattiin isolla kädellä, eli heille devalvaatio oli täystyrmäys ja heitähän oli liki puolimiljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin laman alkaessa lukiossa. Meillä oli monta lasta ja muutenkin tiukkaa. Äiti pienipalkkaisessa työssä ja isä yrittäjä. Isä oli juuri ennen lamaa ottanut ja daanut aivan ylimitoitetun lainan ja kun korot nousivat, hän ei pystynyt maksamaan lainaansa ja menetti kaiken omaisuutensa. Ja jäi tietysti ihan valtavasti velkaa. Äiti piti taloutta pystyssä, eikä koti mennyt, koska se oli äidin nimissä ja vanhemmilla oli avioehto. Äiti maksoi isän menoja ja maksuja minkä pystyi.
Isä oli melko haastava luonne ja äitiä kohtaan epäkunnioittava, ilkeäkin ym. Luulen, että kaikki tuo stressi oli äidille liikaa, hän sairastui syöpään ja kuoli 90-luvun loppupuolella. Me lapset olimme jo nuoria aikuisia, mutta suuren aukon se äidin kuolema jätti jälkeensä. Pikkuveli alkoi huolehtia isästä ja omat välit isän kanssa olivat huonot.
Tui kaikki jätti sellaisen perusepävarmuuden. Sain koulut käytyä ja olen joutunut olemaan työttömänä vain jotain kk:a elämäni ikana, mutta omia lapsiani pyrin neuvomaan ja auttamaan esim. taloudellisesti, vaikka heillä on asiat ihan hyvin, eivätkä ikinä mitään pyydä. Mutta sellainen oli siitä lamasta jäi, että ihminen saattoi menettää ihan kaiken ja lopulta terveytensäkin.
Ja olihan niitä huhuja, että joku pankinjohtaja olisi laittanut pakkomyyntiin jonkin talon, vaikka vain hiukan lainaa maksamatta, ei siis suostunut mihinkäänneuvotteluihin. Ja että sitten joku pankinjohtajan tuttu olisi ostanut talon pilkkahintaan. En tiedä, oliko nuo jutut totta, mutta kyllä sellaisia kuultiin.
Jaan monilta osin tuntemuksesi. Nykyäänkin koko ajan tunne, että milloinkahan menetän kaiken. Työttömänä olen ollut viikon sen jälkeen, kuin valmistuin vuonna 2004. Silti aina vähän pelottaa.
Luulen, että nuo talon myyntiin liittyvät huhut ovat ihan totta, näin epäilen vanhemmillenikin käyneen ja rivien välistä ymmärtänyt. Mikään muu ei selitä velkataakan määrää talon lunastamisen jälkeenkin.
T: 12
Olin 12-15 -vuotias 90-luvun alkuvuosina. Olen yrittäjäperheestä, ja lama vaikutti perheemme elämään aika rajusti. Olin itse niin lapsellinen varhaisteini, etten osannut olla kauhean huolissani enkä harmitellut vaikka sitä, että perheemme elintaso laski. Ajattelin vain, että kyllä äiti ja isä hoitavat asiat. Ja niin he hoitivatkin.
Noihin vuosiin sijoittuvat ehkä parhaimmat lapsuus-/nuoruusmuistoni. Vasta aikuisena olen alkanut ymmärtää, miten vaikeita aikoja ne olivat olleet vanhemmilleni.
Tärkeä syy siihen, että vanhempani onnistuivat vanhempina niin hyvin on se, että he eivät omilla valinnoillaan pahentaneet tilannetta entisestään, eivät esim. ruvenneet ryyppäämään, uhkapelaamaan tai hajottamaan avioliittoaan ja perhettämme.
Meidän perheessä ei koskaan, taloudellisesti parempinakaan aikoina, ole ajateltu eikä puhuttu siihen malliin, että ihmisen arvo olisi sidottu hänen varallisuutensa ja menestykseensä. Varmaan senkin takia selvisimme henkisesti ilman edellä mainittuja kerrannaisseurauksia. Jos uskoo, että tilanteessa x olevat ihmiset ovat luusereita ja vähempiarvoisia, saattaa ajautua sietämättömään häpeään ja jopa itsetuhoisuuteen, kun itse joutuukin tilanteeseen x.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Aiemmin 80- luvulla kyllä.
80- luvulla eräs amiksen opettaja usutti: "Ottakaa lainaa niin åaljon kuin ikinä saatte, inflaatio se lainatvmaksaa!"