90-luvun laman kokeneet, kertokaa siitä

Sukulainen osti useita asuntoja pk-seudulta 90-luvulta. On nykyisin mijonääri. Hänen kohdallaan siis positiivinen vaikutus. Mutta olihan se ahdistavaa aikaa ilmapiiriltään. Muuttui kyllä aika nopeasti siinä -95 jälkeen.

Jouluna ei ollut kuin Enon jalka syötävänä. Sekin oli puuta, niin kuin miehet nykyään.

Asuntolainojen korot oli pilvissä. Esim 15-17%. Ja rahaa jostain oli saatava, jos ei halunnut kadulle. Asuntojen hinnat romahtivat totaalisesti. Ruoka oli kallista. Todella ahdistavaa aikaa.

Olin teini-ikäinen vuonna 1990. Vanhempani olivat hyväpalkkaisissa valtion ja kunnan viroissa, eli lama ei tuntunut omassa elämässäni oikein mitenkään. Setäni osti halvalla Helsingin keskustasta asunnon, johon muutin edullisella vuokralla kun aloitin opiskelut 1993. Se missä laman huomasi oli ilmapiiri. Koulussakin vaati pokkaa pyytää vapaata Brasilian-lomaa varten, kun tiesi että monilla koulutovereilla oli kotona tiukkaa. Muutenkin kaikista isommista ostoksista teki mieli olla ihan hissukseen.

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin 90-luvun lopulla, suoraan työttömäksi. Olin työkkärin kursseilla ym ennenkuin pääsin sijaisuuden kautta työelämään kiinni.

90-luku oli kurjaa, vanhemmillani oli onneksi vakituiset työt. Koulussa söimme vuorotellen keittoa tai puuroa. Ilmapiiri kyllä oli toisenlainen kuin nykyään, ihmiset jaksoivat toivoa parempaa.

Missä koulussa oli noin surkiat ruoat? Olin 1990 luvulla Oulun Kaupungin koulun keittiöllä, eikä koskaan ollut noin vaatimaton ruokalista!  Nyt on kyllä liioittelet, jos noin surkea valikoima kouluruoissa.  HÄPEÄ! 1990 luvulla oli Oulussa jopa toiveruokapäiviä, jolloin opiskelijat saivat toivoa viidestä vaihtoehdosta mieluisimmat, jotka sitten toteutettin. 

Olen nyt eläkkeellä, mutta muistelen työnantajaani hyvin lämmöllä, koska heillä oli aina asiakas tärkeintä.

Kerran oli Rovaniemeltä opiskelija ja hän ihmetteli Oulun koulun ruokalan ruokalistaa, joka oli hänen mielestä niin runsas leipien, salaatin ja kasvisruokien suhteen, ettei heidän koulussa ollut ikinä. 

Muistakaa nuoret, että saatte hyvää ruokaa kouluissa eikä aina valittako!!!

Kiitos Oulun Serviisi (en tiedä onko nykyään samanniminen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin 90-luvun lopulla, suoraan työttömäksi. Olin työkkärin kursseilla ym ennenkuin pääsin sijaisuuden kautta työelämään kiinni.

90-luku oli kurjaa, vanhemmillani oli onneksi vakituiset työt. Koulussa söimme vuorotellen keittoa tai puuroa. Ilmapiiri kyllä oli toisenlainen kuin nykyään, ihmiset jaksoivat toivoa parempaa.

Missä koulussa oli noin surkiat ruoat? Olin 1990 luvulla Oulun Kaupungin koulun keittiöllä, eikä koskaan ollut noin vaatimaton ruokalista!  Nyt on kyllä liioittelet, jos noin surkea valikoima kouluruoissa.  HÄPEÄ! 1990 luvulla oli Oulussa jopa toiveruokapäiviä, jolloin opiskelijat saivat toivoa viidestä vaihtoehdosta mieluisimmat, jotka sitten toteutettin. 

Olen nyt eläkkeellä, mutta muistelen työnantajaani hyvin lämmöllä, koska heillä oli aina asiakas tärkeintä.

Kerran oli Rovaniemeltä opiskelija ja hän ihmetteli Oulun koulun ruokalan ruokalistaa, joka oli hänen mielestä niin runsas leipien, salaatin ja kasvisruokien suhteen, ettei heidän koulussa ollut ikinä. 

Muistakaa nuoret, että saatte hyvää ruokaa kouluissa eikä aina valittako!!!

Kiitos Oulun Serviisi (en tiedä onko nykyään samanniminen).

Olin armeijassa 90-91. Olin kolmessa eri varuskunnassa: Rovaniemellä, Tikkakoskella ja Vaasassa. Rovaniemellä oli ruokailu kohtalaista keskitasoa. Tikkakoskella todella hyvätasoista, sunnuntaisin lähes hotellitasoa (Ilmavoimien huolto), Vaasassa ihan järkyttävän surkeaa. Vähän ohis mutta tulipa mieleen!

Autolainassa oli korko 16%, joten ihmetyttää se että tänä päivänä panikoidaan ja pelotellaan, että koronan jälkeen korot nousevat 0% johonkin 5%. Lastenleikkiä sanon minä. Vedettiin vaan vyötä kireälle ja oltiin sen mukaan. Lainan maksoin, eikä mennyt takaajille.

Olin laman alkaessa lukiossa. Meillä oli monta lasta ja muutenkin tiukkaa. Äiti pienipalkkaisessa työssä ja isä yrittäjä. Isä oli juuri ennen lamaa ottanut ja daanut aivan ylimitoitetun lainan ja kun korot nousivat, hän ei pystynyt maksamaan lainaansa ja menetti kaiken omaisuutensa. Ja jäi tietysti ihan valtavasti velkaa. Äiti piti taloutta pystyssä, eikä koti mennyt, koska se oli äidin nimissä ja vanhemmilla oli avioehto. Äiti maksoi isän menoja ja maksuja minkä pystyi.

Isä oli melko haastava luonne ja äitiä kohtaan epäkunnioittava, ilkeäkin ym. Luulen, että kaikki tuo stressi oli äidille liikaa, hän sairastui syöpään ja kuoli 90-luvun loppupuolella. Me lapset olimme jo nuoria aikuisia, mutta suuren aukon se äidin kuolema jätti jälkeensä. Pikkuveli alkoi huolehtia isästä ja omat välit isän kanssa olivat huonot.

Tui kaikki jätti sellaisen perusepävarmuuden. Sain koulut käytyä ja olen joutunut olemaan työttömänä vain jotain kk:a elämäni ikana, mutta omia lapsiani pyrin neuvomaan ja auttamaan esim. taloudellisesti, vaikka heillä on asiat ihan hyvin, eivätkä ikinä mitään pyydä. Mutta sellainen oli siitä lamasta jäi, että ihminen saattoi menettää ihan kaiken ja lopulta terveytensäkin.

Ja olihan niitä huhuja, että joku pankinjohtaja olisi laittanut pakkomyyntiin jonkin talon, vaikka vain hiukan lainaa maksamatta, ei siis suostunut mihinkäänneuvotteluihin. Ja että sitten joku pankinjohtajan tuttu olisi ostanut talon pilkkahintaan. En tiedä, oliko nuo jutut totta, mutta kyllä sellaisia kuultiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin 90-luvun lopulla, suoraan työttömäksi. Olin työkkärin kursseilla ym ennenkuin pääsin sijaisuuden kautta työelämään kiinni.

90-luku oli kurjaa, vanhemmillani oli onneksi vakituiset työt. Koulussa söimme vuorotellen keittoa tai puuroa. Ilmapiiri kyllä oli toisenlainen kuin nykyään, ihmiset jaksoivat toivoa parempaa.

Missä koulussa oli noin surkiat ruoat? Olin 1990 luvulla Oulun Kaupungin koulun keittiöllä, eikä koskaan ollut noin vaatimaton ruokalista!  Nyt on kyllä liioittelet, jos noin surkea valikoima kouluruoissa.  HÄPEÄ! 1990 luvulla oli Oulussa jopa toiveruokapäiviä, jolloin opiskelijat saivat toivoa viidestä vaihtoehdosta mieluisimmat, jotka sitten toteutettin. 

Olen nyt eläkkeellä, mutta muistelen työnantajaani hyvin lämmöllä, koska heillä oli aina asiakas tärkeintä.

Kerran oli Rovaniemeltä opiskelija ja hän ihmetteli Oulun koulun ruokalan ruokalistaa, joka oli hänen mielestä niin runsas leipien, salaatin ja kasvisruokien suhteen, ettei heidän koulussa ollut ikinä. 

Muistakaa nuoret, että saatte hyvää ruokaa kouluissa eikä aina valittako!!!

Kiitos Oulun Serviisi (en tiedä onko nykyään samanniminen).

Kuntien varat vaihtelivat / vaihtelevat suuresti. Olin yläasteella 92-95, ja ruoka oli todella surkeaa. Ainoa leipä oli näkkileipää, päälle max 1 voinappi. Salaatti oli vihannesraastetta tai kiinankaalia (yksi vaihtoehto per päivä), ei kastiketta. Maitoa sai ottaa yhden lasillisen. Ruoka ei ollut sen parempaa; perunaa, makaronia tai riisiä, ja mautonta kastiketta mistä saattoi tuurilla saada pari palaa lihaa.

Ei tuollaista voi suurin surminkaan kutsua hyväksi tai riittäväksi lounaaksi.

Otin yritykselleni helibor korkoisen lainan kohtuullisella 13,5% korolla. Tuo siis oli siihen aikaan erittäin maltillinen ja käypä korko. Valitettavasti kävi niin, että juuri silloin korot lähti huimaan nousuun ja jo kolmen kuukauden päästä korko oli jo yli 20 prosentissa.

No konkkahan siitä loppujen lopuksi tuli, kun lama puski päälle ja työt väheni. Minulta meni kaikki eikä riittänytkään. Olin alle kolmekymppinen ja kaiken menettänyt, joten ihan hrveesti en niitä aikoja halua muistella.

No siis se kontrasti oli niin suuri. Kasarilla valtiolla oli runsaasti varoja ja kaikkia palveluja koko ajan lisättiin. Sitten 90-luvun laman niitä ei ole kuin karsittu, mutta siis se äkkipysäys oli siinä lamassa ehkä sitä pahinta. Itse olin vasta 18-20-vuotias, eikä lama koskettanut perhettäni mitenkään, mutta vaikuttihan se totta kai siihen, miten oma sukupolveni kykeni löytämään minkäänlaista työtä. Itse en työelämään menemisen kanssa pitänyt mitään kiirettä ja torille pääsi hyvällä liksalla pimeästi painamaan hommia ja pidin pari välivuotta ulkomailla ja kansanopistossa.

Se vaan, että kaikki rupesivat tekemään itse olutta ja varmaan ainoa bisnes, joka kukoisti, oli siihen erikoistuneita tarvikkeita myyvät kivijalkojen pikkukaupat.

Koko ajan kuuli tarinoita siitä, että ihmiset olivat ns. kahden asunnon loukussa. Eli oli ostettu uusi asunto, ennen kuin oli myyty vanha pois ja yhtäkkiä asuntojen hinnat romahtivat. Joten ihmiset eivät raaskineet myydä asuntojaan, koska aiemmasta oli todennäköisesti velkaa. Asuntojen hinnat putosivat ihan hirveästi, ja nekin, joilla oli vain se yksi asunto tuli tilanne, ettei sitäkään voinut ajatella myydä.

Valtiontaloudesta kertovat uutiset olivat kaiken aikaa todella huolestuneita ja Suomen velkaantumisesta oltiin huolissaan.

Ihmiset, joilla ei ollut koulutusta saivat lähteä valtiolta ja kunnilta: niitä joilla oli virat, ei voitu laittaa pois. Alettiin kaunistaa työttömyyskortistoja kouluttamalla ihmisiä: toimistoapulaisista tuli taloushallinnon assistentteja, sairaala-apulaisista lähihoitajia jne. Perhepäivähoitajille tuli kolmen kuukauden koulutus pakolliseksi, jotta saivat pitää työnsä ja nimikkeensä. Aiemmin näissä ei koulutuksia ollut. Sama monissa tehtaissa trukkikuskeilla ja muilla vastaavilla: tuli logistiikka-alan perustutkinto yms.

Ansiosidonnainen taisi olla 80% palkasta. Se tuntui uskomattomalta: rahaa tekemättä mitään.

Ihmiset jäivät kahden asunnon loukkuun hyvin usein, eli oma asunto ei mennyt kaupaksi ja oli ostettu toinen ennen aiemman myyntiä ja sen aiemman hinta tippui ja siitä ei uskallettu päästää irti, kun hinta tuli koko ajan alaspäin.

Moni on tässä ne itsemurhat sanonut. Niitä oli paljon.

Vierailija kirjoitti:

Autolainassa oli korko 16%, joten ihmetyttää se että tänä päivänä panikoidaan ja pelotellaan, että koronan jälkeen korot nousevat 0% johonkin 5%. Lastenleikkiä sanon minä. Vedettiin vaan vyötä kireälle ja oltiin sen mukaan. Lainan maksoin, eikä mennyt takaajille.

Eiköhän ne lainat syönyt markan toistuva devalvointi, ei sitä voi verrata siihen, että korko olisi tänä päivänä tuota tasoa.

Nuorille ei ollut mitään töitä ja opiskelupaikkojakin karsittiin. Moni kaveri lähti ulkomaille ja jäivät sinne. Hyvin ovat pärjänneet, päinvastoin kuin ne, jotka jäivät kituuttamaan Suomeen ikuiseen pätkätyökierteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joilla ei ollut koulutusta saivat lähteä valtiolta ja kunnilta: niitä joilla oli virat, ei voitu laittaa pois. Alettiin kaunistaa työttömyyskortistoja kouluttamalla ihmisiä: toimistoapulaisista tuli taloushallinnon assistentteja, sairaala-apulaisista lähihoitajia jne. Perhepäivähoitajille tuli kolmen kuukauden koulutus pakolliseksi, jotta saivat pitää työnsä ja nimikkeensä. Aiemmin näissä ei koulutuksia ollut. Sama monissa tehtaissa trukkikuskeilla ja muilla vastaavilla: tuli logistiikka-alan perustutkinto yms.

Ansiosidonnainen taisi olla 80% palkasta. Se tuntui uskomattomalta: rahaa tekemättä mitään.

Ihmiset jäivät kahden asunnon loukkuun hyvin usein, eli oma asunto ei mennyt kaupaksi ja oli ostettu toinen ennen aiemman myyntiä ja sen aiemman hinta tippui ja siitä ei uskallettu päästää irti, kun hinta tuli koko ajan alaspäin.

Moni on tässä ne itsemurhat sanonut. Niitä oli paljon.

Niin joo, työttymyys räjähti, sen unohdin. Tai siis muistan sen vain, ettei päästy töihin. Mutta vielä paskempaa se oli heillä, jotka menettivät työnsä. Nuorisolla oli sentään muutenkin se vaihe, jossa opiskellaan. Se ei siis siltäosin osunut niin pahasti omaan sukupolveeni sentään, luojan kiitos.

Mutta kyseisestä lamasta alkoi Suomen talouden alamäki, eli se, että emme kykene pitämään huolta köyhistä, eikä palveluihin ole varaa.

Ja se kehitys vain syvenee vuosikymmenestä toiseen. Ei mene enää kovin kauaa, kuin nykyinen rahatalousjärjestelmä kokonaan murenee ja tulee isoja katastrofeja ja alkaa uudenlainen rahamalli. Nykyinen malli, joka otettiin käyttöön 1971, aiheuttaa maailmaan enemmän velkaa, kuin on edes olemassa rahaa. Epäyhtälö, siis.

30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joilla ei ollut koulutusta saivat lähteä valtiolta ja kunnilta: niitä joilla oli virat, ei voitu laittaa pois. Alettiin kaunistaa työttömyyskortistoja kouluttamalla ihmisiä: toimistoapulaisista tuli taloushallinnon assistentteja, sairaala-apulaisista lähihoitajia jne. Perhepäivähoitajille tuli kolmen kuukauden koulutus pakolliseksi, jotta saivat pitää työnsä ja nimikkeensä. Aiemmin näissä ei koulutuksia ollut. Sama monissa tehtaissa trukkikuskeilla ja muilla vastaavilla: tuli logistiikka-alan perustutkinto yms.

Ansiosidonnainen taisi olla 80% palkasta. Se tuntui uskomattomalta: rahaa tekemättä mitään.

Ihmiset jäivät kahden asunnon loukkuun hyvin usein, eli oma asunto ei mennyt kaupaksi ja oli ostettu toinen ennen aiemman myyntiä ja sen aiemman hinta tippui ja siitä ei uskallettu päästää irti, kun hinta tuli koko ajan alaspäin.

Moni on tässä ne itsemurhat sanonut. Niitä oli paljon.

Niin joo, työttymyys räjähti, sen unohdin. Tai siis muistan sen vain, ettei päästy töihin. Mutta vielä paskempaa se oli heillä, jotka menettivät työnsä. Nuorisolla oli sentään muutenkin se vaihe, jossa opiskellaan. Se ei siis siltäosin osunut niin pahasti omaan sukupolveeni sentään, luojan kiitos.

Mutta kyseisestä lamasta alkoi Suomen talouden alamäki, eli se, että emme kykene pitämään huolta köyhistä, eikä palveluihin ole varaa.

Ja se kehitys vain syvenee vuosikymmenestä toiseen. Ei mene enää kovin kauaa, kuin nykyinen rahatalousjärjestelmä kokonaan murenee ja tulee isoja katastrofeja ja alkaa uudenlainen rahamalli. Nykyinen malli, joka otettiin käyttöön 1971, aiheuttaa maailmaan enemmän velkaa, kuin on edes olemassa rahaa. Epäyhtälö, siis.

30

Äh, sori, olin nro 31

Ehdin olla noin vuoden 1. vskituisessa työssäni, kun minut lomautettiin.

Öomautuksen sikana Nokia haki väkeä, NMT 900 oli kovassa vedossa, GSM tulossa.

Olin 2 6kk pätkää Nolian tuorantolinjalla ja lähdin armeijaan 1/1993.

Komppaniassamme oli muuten kännykkä yhdellä miehellä, hän oli autokauppias.

Armeijan jälkeen työvoimatokmisto yritti minua saada ilmaostyövoimaksi muka-kurssille.

Ahon hallitus oli näet luvannut puolittaa työttömyyden....

Onneksi onnistuin pääsemään toiselle kurssille, jossa oikeastikin oppi jotain.

Kurssim jälkeen muutin tyttöystävän opintojen perässä etelä-pohjalaiselle pikkupaikkakunnalle, jossa lama oli tehnyt rumaa jälkeä.

Työn saanti tuntui mahdottomalta, kiertelin ympäri maakuntaa.

N. 3kk päästä sain työpaikan, jossa olinkin 4 vuotta.

Aargh, sorry näppivirheet!

Muuten, rakennemuutos, kaupungistuminen ja 2008 taantuma ovat tehneet mainitsemassani pohjalaiskylässä perusteelliseempaa tuhoa kuin 90- luvun lama.

Perheeni oli köyhä jo ennen lamaa, joten omalla kohdallani oikeastaan mikään ei muuttunut. Äitini ei ole koskaan ollut töissä, isä oli sekatyömies, jonka työpaikka vaihtui usein juoppoputkien seurauksena. Muistan ihmetelleeni koulussa, kun opettaja valitteli sitä, että kirjat piti kierrättää ja kumit puolittaa. En ollut eläissäni saanut mitään uutena, ja esimerkiksi kouluruoka oli parempaa kuin mikään, mitä olin saanut kotona syödäkseni. Koulussa saamani kynä ja kumi olivat ensimmäiset omistamani, enkä todellakaan välittänyt siitä, minkä kokoinen kumi oli.

Koen itse olevani sitä ihmistyyppiä, joka hyötyy yhteiskunnallisista kriiseistä. Niistä, jotka säilyvät toimintakykyisinä ja jotka löytävät vaikeassakin tilanteessa mahdollisuuksia, tulee voittajia, ja niistä, jotka kokevat menetykset raskaasti ja jotka lamautuvat, häviäjiä. Vaikean lapsuuden vuoksi minusta tuli selviytyjäluonne, ja suunta on ollut ylöspäin koko elämäni ajan. Näkisin, että ne, jotka olivat lapsuudessaan ehtineet tottua tiettyyn elintasoon, kärsivät romahduksesta ihan eri tavoin.