Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia Temosten kasvatusmetodeista?
14.03.2020 |
Ei meilläkään lapsia opeteta riehumaan ja nätisti osaavat käyttäytyä tylsemmissäkin tilaisuuksissa. Jotenkin tuon Rossojutun vielä ymmärtää, mutta tämä hotellicase kyllä vaikuttaa musta mellkoiselta ylilyönniltä. Varmaan muistaa loppuelämänsä juu, että isille ja äidille ei ryttyillä muuten seuraukset voi olla sitäkin ankarammat.
" Kerran lapset alkoivat riidellä tosi isosti hotellissa. Me päätimme Tuukan kanssa, että nyt lähdemme takaisin kotiin. Olimme aivan eri puolella Suomea. Tuukka pisti kakarat autoon ja sanoi, että tänne tultiin olemaan asiallisesti ja kun ette näköjään sitä osaa, niin lähdemme kotiin nyt.
Olga toteaa kyseisten tilanteiden olleen lapsille käänteentekeviä hetkiä, jotka he tulevat muistamaan lopunikäänsä."
Kommentit (145)
Temosten lapsilla on aika helvetin raskas arki koska käyvät koulua Lahdessa sieltä Iitistä.
En yhtään ihmettele että välillä hermo pettäö väsymyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikaa rahaa, kun loman voi peruuttaa
Tuohon malliin omanikin kasvatin. Ei tosin lähdetty kesken reissua kotiin kiukun yllättäessä, mikä tuossa haastattelussa ehkä vähän särähti korvaan, mutta kuitenkin. Tälläkin palstalla paljon parjataan, että Suomi on jotenkin lapsivihamielinen maa missä lapset eivät saa kuulua tai näkyä. Sehän ei pidä paikkaansa, suomilapset vaan tuppaavat näkymään ja kuulumaan tilanteissa joissa vähempikin riittäisi. Joillekkin on jopa ylitsepääsemätön tilanne, kun aikuiset ovat keskenään eivätkä he ole se asia johon ensimmäisenä kiinnitetään huomiota.
Esimerkiksi täällä Ranskassa lapset otetaan mukaan moniin paikkoihin, sillä niitä ei kukaan pidä sen ja sen tapahtuman keskipisteenä. Lapset itsekin tietää tämän, eivätkä hae huomiota temppuilulla tai heitä ei varsinaisesti kannusteta olemaan äänekkäitä vaivaannuttavilla esityksillä ellei kyseessä ole jokin erityinen asia. Ja ihan samalla lailla ne lapset on lapsia täälläkin, kiukkuineen ja nauruineen. Tässä asiassa monella suomalaisella olisi opin paikka.
Näistä lapsista tulee kyllä suomalaisia: älä vaan näytä tunteita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ottavat kunnian hyvästä kasvatuksesta, vaikka samaan tulokseen olisivat päässeet vähemmälläkin ankaruudella, lapset kun kasvavat ja sitä mukaa kasvaa järki päähän.
Nykykasvattajan ohjenuora: jos lapsi tosissaan laittaa vastaan niin anna sen pitää päänsä, koska kyllä sille sitten isona kasvaa järki päähän.
Temosten ohjenuora: mene lasten kanssa lomalle hotelliin ja aja saman tien takaisin kotiin, jos sisarukset nahistelee.
Väärää vallankäyttöä jos vie lapselta loman nahistelun/kiukuttelun/tappelun/ihan minkä tahansa vuoksi. Jos ei hermo kestä, ei pidä hankkia lapsia. Julmuus ja kasvatus ei kuulu samaan lauseeseen.
Noilla oli vieläpä kasvattilapsi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei hermo kestä, ei pidä hankkia lapsia. Julmuus ja kasvatus ei kuulu samaan lauseeseen.
Meistä tehtiin aikanaan lasu juurikin liian julmien rangaistusmenetelmien vuoksi (nurkka-arestit), ja muistan kyllä loppuikäni ne sosiaalityöntekijän sanat lasua seuranneessa kuulustelussa: "jos lapsi pelkää ilmaista tunteitaan niin kasvatus on liian julmaa".
Noita sanoja olen myös sittemmin noudattanut, ja nykyään lapset saavat meillä vapaasti ilmaista tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei hermo kestä, ei pidä hankkia lapsia. Julmuus ja kasvatus ei kuulu samaan lauseeseen.
Meistä tehtiin aikanaan lasu juurikin liian julmien rangaistusmenetelmien vuoksi (nurkka-arestit), ja muistan kyllä loppuikäni ne sosiaalityöntekijän sanat lasua seuranneessa kuulustelussa: "jos lapsi pelkää ilmaista tunteitaan niin kasvatus on liian julmaa".
Noita sanoja olen myös sittemmin noudattanut, ja nykyään lapset saavat meillä vapaasti ilmaista tunteitaan.
"jos lapsi pelkää ilmaista tunteitaan niin kasvatus on liian julmaa"
Tunnistan oman lapsuuden... onneks oli vanhempien lisäksi muitakin aikuisia elämässä, jotka sitten olivat niitä turvallisia aikuisia, jotka asettivat rajat mutta rakastivat. Niitä joidenkin kanssa sai käydä tunteet läpi. Heidän kanssa yhä läheisiä, vanhempiani en juuri näe
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei hermo kestä, ei pidä hankkia lapsia. Julmuus ja kasvatus ei kuulu samaan lauseeseen.
Meistä tehtiin aikanaan lasu juurikin liian julmien rangaistusmenetelmien vuoksi (nurkka-arestit), ja muistan kyllä loppuikäni ne sosiaalityöntekijän sanat lasua seuranneessa kuulustelussa: "jos lapsi pelkää ilmaista tunteitaan niin kasvatus on liian julmaa".
Noita sanoja olen myös sittemmin noudattanut, ja nykyään lapset saavat meillä vapaasti ilmaista tunteitaan.
Tämä kuulostaa todella paljon omalta lapsuudeltani. En vielä 28-vuotiaanakaan uskalla ilmaista tunteitani, tulen varmaan olemaan ikuinen kiltti ja alistuva tyttö. Ärsyttää, mutta en tiedä mistä voisin saada apuakaan. :'( Olisipa meidätkin lastensuojelu pelastanut väkivallalta, mielivallalta ja monelta muulta hulludelta.
Olgalle lapset jotain koristeita? Ei saa näkyä tai kuulua, mutta esitellään kaikille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohon malliin omanikin kasvatin. Ei tosin lähdetty kesken reissua kotiin kiukun yllättäessä, mikä tuossa haastattelussa ehkä vähän särähti korvaan, mutta kuitenkin. Tälläkin palstalla paljon parjataan, että Suomi on jotenkin lapsivihamielinen maa missä lapset eivät saa kuulua tai näkyä. Sehän ei pidä paikkaansa, suomilapset vaan tuppaavat näkymään ja kuulumaan tilanteissa joissa vähempikin riittäisi. Joillekkin on jopa ylitsepääsemätön tilanne, kun aikuiset ovat keskenään eivätkä he ole se asia johon ensimmäisenä kiinnitetään huomiota.
Esimerkiksi täällä Ranskassa lapset otetaan mukaan moniin paikkoihin, sillä niitä ei kukaan pidä sen ja sen tapahtuman keskipisteenä. Lapset itsekin tietää tämän, eivätkä hae huomiota temppuilulla tai heitä ei varsinaisesti kannusteta olemaan äänekkäitä vaivaannuttavilla esityksillä ellei kyseessä ole jokin erityinen asia. Ja ihan samalla lailla ne lapset on lapsia täälläkin, kiukkuineen ja nauruineen. Tässä asiassa monella suomalaisella olisi opin paikka.
Suomalaisten ei tarvitse oppia ranskalaisilta hienostelevilta ylimielisiltä pelleiltä yhtään mitään. Syökää te siellä vaan patonkia ja juokaa viiniä niiden itseriittoisten paskiaisten kanssa.
Aiheen sivusta, mutta miten pitäisi toimia kuusivuotiaan kanssa, jolla tunteet läikkyvät ihan yli äyräiden? Pienempänä hän on ollut rauhallisempi, mutta mikä lie eskariuhma on iskenyt.
Pienikin ärtymyksen aihe kihahtaa järjettömäksi raivareiksi sekunneissa. Sitten tavarat lentää (taktisesti heittää aina pikkuveljen leluja, kun niitä ei voi ottaa jäähylle, myös nykyään enimmäkseen leikkii veljensä leluilla, joten oman lelun takavarikko ei juurikaan hetkauta) ja huuto raikaa. Ihan pikkuruiset kolhut aiheuttavat ylidramaattisen kirkumisen keuhkojen täydeltä. Käy välillä fyysisesti isänsä kimppuun, jolloin isän eli mieheni on ihan pideltävä häntä kiinni. Isänsä on minua jyrkempi kasvatustyyliltään (ei kuitenkaan julma, ilkeä tai mielivaltainen, tiukempi vaan) ja hänen kanssaan tyttö ottaa yhteen enemmän kuin minun kanssani, mutta en minäkään raivareilta säästy.
Olemme vähän ulalla kun tyttö oli aiemmin ihan sopuisa. Eskarissa tulee pelkkää hyvää palautetta, joten siellä kyllä käyttäytyy. Olen yrittänyt rauhallisella hetkellä neuvoa turvallisia tapoja kiukun purkamiseen (tasajalkaa hyppiminen/ jalan polkeminen/ tyynyn heittäminen sohvalle tai sänkyyn tai vaikka kierroksen juokseminen talon ympäri). Ei auta, ei muista niitä kiukun hetkellä, eikä ota vastaan ohjausta kun kuohahtaa.
Olen yrittänyt keskustella rauhallisella hetkellä, onko joku mikä vaivaa eskarissa, kotona tai harrastuksessa. Ei osaa nimetä mitään, ei kuulemma ole. Sisaruskateutta huomaan kyllä, pikkuveli on kaksivuotias ja vaatii toki paljon huomiota, koska on monessa asiassa vielä autettava.
Toisaalta pitäisi olla lupa näyttää tunteita, mutta nyt kyllä menee ihan yli. Onko tää vain joku vaihe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo toiselta puolelta Suomea kotiin lähtö on vanhemmilta oma kiukuttelukohtaus, mitä taas en ihmettele yhtään kun on kyse noista kahdesta mielensäpahoittajasta. Samanlaisia kiukuttelukohtauksia nuo kaksi saa kun niiden sysipaskoista elokuvista ei tykätä.
Vierailija kirjoitti:
Aiheen sivusta, mutta miten pitäisi toimia kuusivuotiaan kanssa, jolla tunteet läikkyvät ihan yli äyräiden? Pienempänä hän on ollut rauhallisempi, mutta mikä lie eskariuhma on iskenyt.
Pienikin ärtymyksen aihe kihahtaa järjettömäksi raivareiksi sekunneissa. Sitten tavarat lentää (taktisesti heittää aina pikkuveljen leluja, kun niitä ei voi ottaa jäähylle, myös nykyään enimmäkseen leikkii veljensä leluilla, joten oman lelun takavarikko ei juurikaan hetkauta) ja huuto raikaa. Ihan pikkuruiset kolhut aiheuttavat ylidramaattisen kirkumisen keuhkojen täydeltä. Käy välillä fyysisesti isänsä kimppuun, jolloin isän eli mieheni on ihan pideltävä häntä kiinni. Isänsä on minua jyrkempi kasvatustyyliltään (ei kuitenkaan julma, ilkeä tai mielivaltainen, tiukempi vaan) ja hänen kanssaan tyttö ottaa yhteen enemmän kuin minun kanssani, mutta en minäkään raivareilta säästy.
Olemme vähän ulalla kun tyttö oli aiemmin ihan sopuisa. Eskarissa tulee pelkkää hyvää palautetta, joten siellä kyllä käyttäytyy. Olen yrittänyt rauhallisella hetkellä neuvoa turvallisia tapoja kiukun purkamiseen (tasajalkaa hyppiminen/ jalan polkeminen/ tyynyn heittäminen sohvalle tai sänkyyn tai vaikka kierroksen juokseminen talon ympäri). Ei auta, ei muista niitä kiukun hetkellä, eikä ota vastaan ohjausta kun kuohahtaa.
Olen yrittänyt keskustella rauhallisella hetkellä, onko joku mikä vaivaa eskarissa, kotona tai harrastuksessa. Ei osaa nimetä mitään, ei kuulemma ole. Sisaruskateutta huomaan kyllä, pikkuveli on kaksivuotias ja vaatii toki paljon huomiota, koska on monessa asiassa vielä autettava.
Toisaalta pitäisi olla lupa näyttää tunteita, mutta nyt kyllä menee ihan yli. Onko tää vain joku vaihe?
Sinä olet lellinyt sen pilalle. Sitä niittää mitä kylvääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua tuossa haastattelussa huoletti eniten se, että molemmat tunnistivat oman äitinsä olleen ankaria - jopa pelottavia. Kummallakaan ei kuitenkaan ollut mitään halua muuttaa tätä sukupolvelta toiselle menevää ankaruutta, vaan pitivät sitä hienona asiana. Tuskin kumpikaan osaavat täysin itsereflektoida omia toimiaan tuon valossa.
Kyllähän lapsilla pitää luri ja rajat olla, mutta myös lämpöä ja empatiaa. Raivokohtaukseen uhmaikäinen tarvii rajat, mutta myös empatian ja sylin. Onkohan lapset saaneet jälkimmäistä, epäilen aika vahvasti haastattelun ja monen muunkin haastattelun perusteella.
Itse tulen muistamaan aina, kuinka kiukuttelun jälkeisen saarnan aikana otettiin syliin ja kerrottiin että rakastetaan. Rajat oli ja melko tiukatkin, mutta syliin pääsi aina. Se loi turvaa.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta pitäisi olla lupa näyttää tunteita, mutta nyt kyllä menee ihan yli. Onko tää vain joku vaihe?
Myös rajut tunteet pitää saada ilmaista.
Tämä ihan lapsen omaksi parhaaksi, ja kannattaa ottaa myös huomioon se, että puutteet tunnekasvatuksessa ja autoritaarinen kasvatus johtavat herkästi lasuun.
En minäkään lähtisi hotellista toiselta puolelta suomea ajamaan kotiin, vaikka suutuspäissä sanoisin lapselle että jos ei rauhoitu niin lähdetään kotiin.
Juuri tultu hotelliin toiselle puolelle Suomea -> lapset kiukuttelee.
Oisko ne väsyneitä? Nälkäsiä? Vähän jännittyneitä?
Ei, vaan heitetään ne takas autoon ja kerrotaan, että pilasitte loman.
Nykykasvattajan ohjenuora: jos lapsi tosissaan laittaa vastaan niin anna sen pitää päänsä, koska kyllä sille sitten isona kasvaa järki päähän.