Lue keskustelun säännöt.
Minä taas, jonka välit menivät äitiin.. Nyt jälleen samaa.
27.06.2006 |
Kaikkihan alkoi menemään hyvin. Elo oli varpaillaan oloa ja hieman äidin asenteen muutosta.
Nyt on varmaan mennyt tarpeeksi aikaa siitä, koska taas ovat alkaneet ihmeellisyydet.
Kuukausi takaperin, olimme mieheni ja lastemme kanssa illalla kylässä. Tutti- sekä tuttipullo riidat olivat ohi eikä pojalle 3 1/2v ollut edes tarjottu enää mitään sen kummempaa tyydykettä. Äitini sitten illansuussa pojan kylvyn jälkeen kysyi josko saisi pojan yökylään. Mietimme hetken mieheni kanssa ja annoimme pojalle luvan, koska heidän ja meidän yhteiselo oli kumminkin mennyt aivan loistavasti.
Menee tovi, poika tulee kysymään mummolta yöpuvussa että saisiko hän pullosta mehua. Ajattelimme mieheni kanssa että se on se sama pullo jota kantanut mukanaan joka puolella (semmoinen energiajuomapullo) kunnes äitini kysyy että missä nuorimmaisen tuttipullo nyt oikein sitten on. Katsoimme silmät pyöreänä miehen kanssa että TUTTIPULLO? Kumpikaan ei sanonut mitään vaan mies sanoi sitten pojalle, että : eikös olisi kivempi juoda siitä normaalista pullosta. Tämän sanottuaan, äitini heitti keittiönkaapilta tuttipullon korkin kovaa pöydälle ja rupesi huutamaan: viekää pentunne pois sitten, minä en rupea tästä asiasta tappelemaan tänään varsinkaan. Ja painui parvekkeelle tupakalle.
KUIN SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA.
Katsoimme toisiamme vain hyvin pöllämystyneinä, rupesimme pukemaan itkevää poikaa ja keräämään kamppeita ja lähdimme. Koko aikana ei mummo tullut parvekkeelta pois.
??????????????????????????????????????????????????????????????????
Sitten pidimme TAAS lievää hiljaiseloa, kun minua rupesi taas kummittelemaan ne vanhat hulluudet jotka siin aikaisemmassa kirjoituksessa kerroin.. huoh..
No, viikko takaperin, menimme lasten kanssa mökille jossa vanhempani olivat.
Aurinkoinen ilma, poika riehui ja nautti maalaisuudesta. Istuimme ulkona, joimme kahvia ja kuuntelimme kaikki musiikkia.
SIIS KAIKKI OLI TAAS HYVIN!
Yht´äkkiä poika rupesi kiroilemaan. Siis ihan huvikseen, toisti kai mummonsa sanoja mitä kuullut normaalissa puheessa.
Sanoimme kolme kertaa että nyt pitää loppua, oli hetken hiljaista, mies lähti pojan kanssa hakemaan mehua sisältä, oli taas kiroillut ja sitten mies oli sanonut että vielä jos kiroat, pitää pestä suu saippualla.
Oli jatkanut, ja sitten mies laittoi pumpattavasta pullosta pienen (puolet pikkurillin kynnen koosta) saippuaa pojan kielelle. Ei väkisin siis vaan niin että olivat sopineet että tämä saa olla " rangaistus" .. ELI EI MITÄÄN PALASAIPPUALLA SUUTA HINKATTU!!
Tulivat ulos meidän luokse, poika surkeana koska sai rangaistuksen. Mummonsa kysyi että miksi sinä nyt olet noin surkean näköinen ja siinä samassa kun poika sanoi että suussa saippuaa koska kiroili, pomppasi äitini penkistä ylös, hyvä ettei juossut pojan luokse, nappasi syliin ja alkoi räyhäämään näin:
-nyt täytyy loppua tämä hulluus, tehän kidutatte poikaa koko ajan. Hulluja te olette!
Siihen sanoin että ei me nyt mitään kiduteta mitään, saippualla ollaan varoitettu ja aina loppunut kiroaminen koska ei ole halunnut saippuaa suuhun. Sitten vanhoista viisaantuneena sanoin että eikös se ole meidän poika ja meidän omat kasvatustavat jne.. en edes muista mitä kaikkea siinä sanoin mutta noin samaan tyyliin..
huusi siinä vaan että:
-no! sinä olet myös MINUN lapseni joten seuraavan kerran kun sinä kiroat, minä raahaan sinut vessaan ja pesen suusi saippualla. Miltä sitten tuntuu?
SIIS TILANNE MENI IHAN HULLUKSI!!!!!!!!!!!
Sitten kun sanoin äidilleni että Kyllä minä muistan miltä tuntuu kun suu pestään saippualla väkisin (niin tehtiin nuorena minulle ja nimenomaan sillä palasaippualla oikein kunnolla hangaten) eikä tämä pieni kielelle LAITETTU nestemäinen saippuan MAKU ole mielestäni kidutusta ja hän vain huusi että minulle ei koskaan kukaan ole tehnyt sellaista.
SIIS KERTOKAA NYT MITÄ VITTUA!
Siis pitääkö minun tosiaan laittaa kokonaan välit poikki????
Aina hetken on asiat kunnossa ja sitten repeää kuin taivaalta jostain ihan ihme jutuista!!!
Sisarenikin on nyt alkanut tarkkailemaan ja huomannut kuinka hölmöksi menee taas. Oli äitini suuttunut sisarelleni koska ei ollut saanut sisareni poikaa nukutetuksi, koska HÄNEN se taito pitäisi osata eikä meidän untuvikkojen (suoria sanoja)
ONKO TÄMÄ jotain vanhemmuuden potemista vai mitä?
Ei ole enää kivaa. Luulin että se aikaisempi riita olisi puhdistanut välejä kun kerran äitini jopa ITSE sanoi käyttäytyneensä kuin teini-ikäinen.
JA PALJON MUUTA MUTTA LIIKAA luettavaa teille.. Auttakaa taas, varsinkin te joilla tuoreessa muistissa edellinen ketju.. Tämä ON HULLUA!!
(niin ja ps, kun olimme 2 vkoa hilajisuudessa, oli äitini hyvä ettei itsemurhan kannalla koska kukaan ei välitä hänestä)
Niin! Ja nyt olen taas saanut kuulla siitä kuinka isäni rakastaa minua niiiiiiiiiiiiiiiiin paljon, mutta äitiäni vain vihaa! (syytösten sävyyn)..
ja kuinka minun syntymäni muutti kaiken heidän välillään ja hänen elämässään..
-hyvin hyvin hyvin vanha ap-
Kommentit (26)
ja jousuin katkaisemaan välini häneen (meni saman tien isäänkin) kolmisen vuotta sitten. En tiedä oliko liian raju päätös (mieheni mielestä oli), mutta en vaan jaksanut sitä shittiä enää. Aina ollut kauheaa, mutta kun sain esikoiseni, niin pahemmaksi vaan meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ollut äitini jollain sorttia vaikea, mutta nyt kun lapset ovat syntyneet, on hänestä muodostunut joku leijonamummo, joka näkee kaikessa tekemässäni lapsia kohtaan KIDUTUSTA.
Siis aivan arkipäivän asioissa.
Ja useasti hän on juuri se ihanneäiti ollut, mitä me lapset emme koskaan ole olleet omille lapsillemme, juuri päinvastoin, olemme enemmänkin vain kiduttajia, vaikka oma nuoruutemme ei TODELLAKAAN ole ruusuilla tanssimista ollut. Mutta juuri ne kaikki UHRAUKSET jotka hän meidän eteen on tehnyt. ME olemme tehneet hänestä heikon jne.
Poikaani puolustaa kuin heikkopäinen. Kerrankin pojan kiukuttelun takia sanoin että hyvä on, mennään sitten kotiin. Tottakai poika alkoi itkemään vuolaasti koska kotiin joutui ulkoa lähtemään, niin hyvä ettei äitini saanut sydänkohtausta kuinka ilkeä äiti olen kun noin poikaani huudatan..
Välejä en halua pistää kokonaan poikki, koska tuon kaiken alla, TIEDÄN sen, on oma ihana äitini, jolla on MAHDOLLISUUS muuttua. Jos pystyisin itse auttamaan jotenkin, tekisin sen, mutta en tiedä miten. Sen takia teitä taas tarvitsen.
Olette kyllä jälleen maailman ihanimpia ihmisiä neuvoinenne ja tukinenne. Ikävää mutta ilmeisesti usealla on näitä samoja ongelmia.
Mielessäni aina kummittelee että jos hän tosiaan on SAIRAS, ei häntä voi sairauden takia hylätä kokonaan.
-ap-
Eli alkoholi muuttaa persoonan ihan toiseksi. Selvinpäin ihanasta ihmisestä tulee alkoholin kanssa katkera ja kiukutteleva marttyyri, muiden syyllistäjä, lapsellinen tuuliviiri, aggressiivinen, epämiellyttävä ja ällöttävä ihminen kertakaikkiaan - jopa ulkonäöltään (kasvoistahan sen näkee että alko on maistunut ja maistuu aina vain paremmin)... Meillä äitini juomaputket ovat kylläkin useimmiten useamman päivän, jopa viikkojen tai kuukausien pituisia. Välissä taas vastaavasti pitempiä taukojakin. Mutta nää juomakaudet tekevät äidistäni täysin epäluotettavan ihmisen, eli ei oikein voi sopia mitään ennalta ym. Sairaudentunteen puuttuessa apuakin on vähän vaikea antaa... Alkoholismi tuli hiipimällä. Varmaankin alunperin oli ahdistuksen/masennuksen/arjen kestämisen itselääkintää, ja on sitten ajan myötä vain lisännyt ahdistuneisuutta/masennusta ja arjen sietämisen vaikeutta... Ja (juomisen) syyt löytyvät aina muista. Tai sitten hän ei koskaan ole kännissä ollutkaan, toiset vaan kyttäävät hänen menojaan ja keksivät juttuja...
Vierailija:
Syynä äitini vaihtelevat mielialat jotka taas aiheutuvat äitini yhä pahenevasta alkoholismista. Juoko äitisi ap ?
Meillä äiti yrittää olla silloin selvinpäin kun käymme, mutta muulla ajalla juo ilmeisesti jo hyvin paljon. Aina ainakin 2 päivää kerrallaan. Tämän vuoksi hänen luonteensa on selvästi muuttunut: on kärsimätön, väsyy helposti, kiukkuinen jne. Syyttelee myös muita ja on itkuherkkä siis silloinkin kun yrittää olla selvinpäin. Voisiko olla sitä?
Anoppi ei ole tasaisin ihminen päällä maan, mutta kyllä sen kanssa toimeen on tullut. Tilanne meni ihan mahdottomaksi, kun lääkäri määräsi anopille jotain hormoneja vaihdevuosiin. Anopista tuli aivan seko.
Saattoi esim. kesken ruokailun yhtäkkiä alkaa huutamaan, että perkele te sotkette joka paikan ja kattokaa nyt kun toi teidän pentu heittää ruokaa lattialle, jos lapsi tiputti vahingossa jotain lattialle. Normaalisti olisi kyllä myös maininnut asiasta, mutta olisi sanonut sen tyyliin, onpas täällä kamala sotku pöydän alla tms.
Anoppi on niitä lääkkeitä syödessään arvaamaton, ehkä hiukan väkivaltainen / kovakourainen ja täysin arvaamaton. Ensin aurinko ja sekunnissa muuttuu pyörremyrskyksi. Sanoin sille asiasta ja itsekin oli huomannut asian. En tiedä, onko jättänyt lääkkeet nyt pois. En ole uskaltanut mennä kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
johonkin psykoosiin.
siis ihan oikeesti.
joku alzheimer-oireilu alkaa monesti just aggressiivisuudella ja unohteluilla. oletko jutellut muun perheen kanssa ovatko he huomanneet mitään muuta outoa näiden tunteenpurkauksien lisäksi?
Kuulostaa minultakin alkavalta alzheimerilta. Nuo aggressiiviset ja yllättävät kohtaukset muistuttavat oman mummoni käytöksestä.
Itsemurhalla uhkailu on tosi ikävää, mutta siihen ei kannata mennä mukaan. Harvoin isosti uhkaillut kuitenkaan siihen päätyy. Kyse on nimenomaan vain epätoivoisesta uhkailusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa liian vaaralliselta touhulta..
Saisiko häntä lääkäriin?
Pystytkö salaa nauhoittamaan digikameralla tms. hänen kiukkukohtausta (siten enttä laitat kameran nauhoittamaan niin että ei tule kuvaa, pidät vaikka kameraa penkillä, mutta ääni edes tallentuisi) ja näytät sen hänelle myöhemmin kun hän on tasainen. Ehkä hän ei oikein itsekään huomaa omaa sekoilua..
Missään teoissaan ei äitini näe mitään vikaa, enemmänkin kokee kaikki niin että hän yrittää hirmuisesti auttaa jne..
Kerran kysyin jotta pitäisiköhän hänen köäydä keskustelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa olotiloistaan, hermostui niin että.. :ei ne mitään ymmärrä, pitävät hulluna vaan tai sitten vähättelevät jne.. Pidätkö sinä minua hulluna!!?? Loppujen lopuksi sanoin että minäkin tulen vaikka mukaan jotta voin " omista ongelmistani" kertoa, ei viekkaus auttanut vaan sanoi että eiköhän tämä jo riitä, älä painosta minua tuommoisiin.. 54 vuotias.
Ei, ei kaikki ole hyvin! Joku, mutta mikä? Miten saisin ihmisen ymmärtämään että olisi ehkä hoidon paikka.
Jos kuvaisin salaa jotain nauhalle, en uskalla edes ajatella mitä siitä seuraisi. Ei, en ole jättämässä poikaa enää sinne, opettaa salaa kiroilemaan saunassa, lellittelee kuin VAUVAA, juu en..
Alussa kun poikani syntyi, mielestäni niistä ajoista vajaa vuosi eteenpäin, alkoi oireilu. Omituiset kohtaukset, ihmeellisiä päähänpinttymiä, kukaan ei ymmärrä häntä, lähestulkoon joka lääkäri joko pahoinpitelee häntä henkisesti/fyysisesti. Hänen ylipainonsa vaivaa vieläkin aivan sairaalloisesti.
Sanoo jotain jaksavansa, mutta ei jaksa, ja lopulta minä saan syyt niskaani. Ennen tätä suurinta riitaa, kysyin jaksaisiko hän hoitaa molempia lapsiamme neljä tuntia illalla jotta minä voisin käydä asioilla. Hän suostui ja ihmetteli kysymystäni jaksamisesta, koska onhan hän AINA ollut se supermamma jonka hoivissa lapset ovat olleet. Kun tulin illansuussa takaisin., oli lapset jo nukkumassa ja äitini päänsärkyinen, väsynyt, kiukkuinen jne..
Ihmeellisiä asioita olen vain opettanut lapsille. Eivät HÄNEN aikanaan kukaan itkeneet turhista, kautta sitten kiukutelleet. Sisarukset EIVÄT HÄNEN aikanaan KOSKAAN tapelleet koska hän on opettanut lapset olemaan sovussa. Tyttö oli ollut herkkä koska hyvin hyvin harvoin olen luotaan niin kauan edes pois, poika oli kiukutellut omia tahtojansa, ja oikeasti kun kuuntelin, AIVAN normaalia lapsen elämää.
Ja valitus kesti kauan,. ei suoranaisesti, mutta syyttäen ikäänkuin ohitse..
Ja arvatkaapa vaan, kuinka useasti nuoruudessani, olin MINÄ se joka poisti keskellä yötä äitini kaulasta sähköjohdot, aamutakin nauhat, pakotin pillerit oksentamaan tai jopa soitin ambulanssin. Aina kun ambulanssin soitin, äitini hermostui. Ja kaikki oli aina isäni syytä. Isäni oli paha, tai me lapset ilkeitä. Kukaan ei koskaan ymmärrä hänen panostustaan.
Siitä on kohta 15 vuotta kun viimeksi näin kävi. Ja AINA kännipäissään.
MUTTA, normaalissa elämässä, puhelimessa, silloin tällöin tavatessamme ja hänen ollessa virkeä, ei väsynyt, hän on mitä ihanin ihminen. Se saa minut aina vetämään pakkia näissä vihoissani..
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vain niin tutulta tuo tekstisi....
Tai vaihdevuosista johtuvaa mielialanmuutosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin saisit häneltä ohjeita ja neuvoja ja tukea itsellesi. Voisit saada neuvoja, kuinka ko. ihmistä käsitellä paremmin tms. Ja onhan sinulla ollut aika kaameaa lapsena kun olet noita naruja saanut olla poistelemassa.
Ja kun tulee taas riitaa, niin voit sanoa, että psykologisi sanoi näin ja näin ;D
Ei ole lapsen kiva katsella vierestä kun mummo saa agressiivisia kohtauksia. Mielenterveysongelma, vaihtarit... tulivat minulle mieleen. Oletko varma, että äitisi muistaa agressiiviset kohtaukset?
Kannattaa todella miettiä kanattaako lasta enään viedä sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ei kuulosta vieraalta. Oma äitini on skitsofrenikko, kuulostaa siltä, että voisit olla kohtalotoverini.
Ihan vaan vinkiksi, että jos alkaa mennä ihan överiksi, niin pakkohoito voisi tehdä terää; meillä se rauhoitti tilannetta yli vuodeksi, kun saatiin kunnon lääkitykset äidille yms. Kaikkein parasta siinä oli se, että sairaalajakson aikana vastuu oli ammatti-ihmisillä, mikä oli uskomaton helpotus itselle, sitä ei edes tajunnut ennen miten raskasta pelkkä murehtiminen on, ennenkuin sen sai hetkeksi pois.
meillä hoitoon toimitus kävi niin, että ilmoitettiin vaan äidille että joko lähtee terveyskeskukseen suosiolla tai sitten soitetaan ambulanssi paikalle.
Älä anna lapsiasi yökylään!
Omakin äitini on varsinainen tapaus ja olen hänen muuttumistaan yhä hullummaksi jo seurannut viimeiset 28 vuotta. Nyt ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen olen alkanut saamaan itsestäni kiinni niin että pystyn jo taistelemaan hieman vastaan. Syynä siihen mielialalääkkeideni puolittaminen.
Olen yhä vihaisempi, turhautuneempi ja valmiimpi puolustamaan itseäni ja osoittamaan äidilleni että hän on sairas ja sairastuttaa ihmiset ympärillään.
En voi muuta neuvoa kuin suhtaudu äitiisi kuin sairaaseen ihmiseen suhtaudutaan niin osaat olla valmiimpi yllätyksiin ja osaat asennoitua paremmin siihen että sitä tulee aina pettymään äitiinsä.
On näemmä hiukan samantapaisia oireita.......
Jahas hei MINKÄTAKIA mun ketju on poistettu ???????? ei löydy......
Oli aivan asiallinen ketju......
No jokatapauksessa todettiin siskon kanssa, että äidillämme on rajatilapersoona
http: //uk. geocities. com/rajatilapersoona/faq. htm
http: //www. vauva-lehti. fi/keskustele/tm. asp?m=7561731&t=7561731&appid=&p=&mpage=1&key=henkisen&language=single&tmode=&smode=&s=#7561731
ja sillon jo ajattelin että sun sijassa mä laittaisin välit poikki tai ainakaan en lasta sinne antaisi. Kovaa, tiedän mut mä ajattelisin ensin lasta ja itseäni enkä niinkään äitiä.
Munkin mutsi saa välillä ihan ihme kohtauksia mut ei läheskään noin pimeitä ja mäkin pidän välillä ihan kunnon taukoja tapaamisissa...
Voimia sulle mitä sitten ikinä teetkin!
kuin omaa tekstiäni!!
Mutta kun kävin lukemassa sen rajatilapersoonallisuus jutun, pari seikkaa eivät pidä lainkaan paikkaansa, kuten kyvyttömyys antaa rakkautta:
Se voi olla. Koska RTP voi olla osittain perinnöllistä, RTP:sta kärsivä äiti voi hyvin aiheuttaa saman tilan lapsessaan, koska hän ei kykene antamaan tarpeeksi rakkautta, vaan pyrkii torjumaan lapsen.
Meillä ei kyllä koskaan oltu näin pienenä. Enemmänkin jopa sylissä jatkuvasti istuminen. -lapselle ei voi antaa liikaa rakkautta/hellyyttä, on äitini motto..
-ap-