Hamstraus johtuu siitä, ettei epidemiatilanteessa haluta käydä kaupassa! Tajutkaa jo.
Ihmiset hamstraavat ennen kaikkea siksi, että epidemian levittyä laajalle omassa kaupungissa ihmiset pysyttelevät mieluummin kotonaan kuin käyvät kaupassa. Kauppakassipalvelutkaan eivät enää silloin toimi kuin korkeintaan useiden päivien viiveellä.
Kommentit (258)
Sitten kun kauppaan ei ole menemistä, ainakin täällä etelän maaseudun reunalla lumettoman talven jälkeen ilmestyy nokkosia ja vuohenputkia ja voikukkia. Vettäkin riittää hyvin.
Melko itsekästä touhua se silti on, pakotetaan muut kauppaan, mutta tärkeitähän on että MINÄ saan paskapaperini
Joku muukin kuin minä on ehkä keksinyt, että vessapaperia voi laittaa huivin sisään monta kerrosta. Taittelee sitten huivin niin että ei paperi näy sieltä. Ajatuksena tässä kepulikonstin hengitys suojain.
Voihan ihminen sairastua milloin tahansa toimintakyvyn vievään sairauteen? Miksi ihmiset valmistautuvat yhteen sairauteen, mutta eivät miljoonaan muuhun?
Tämä Korona on näköjään saanut tälläisenkin ilmiön että, osa ihmisistä kyttää mitä kukakin ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki säntää nyt sankoin joukoin kauppoihin hamstraamaan. Ei leviä taudit ei 😂
Ei leviä vielä, kun ei vielä ole muutenkaan kovasta levinnyt. Viikon-kahden päästä se onkin jo aivan eri tilanne. Silloin oon tyytyväinen, kun ei ole tarve jatkuvasti rampata kaupassa eikä välttämättä edes ollenkaan, jos oikein tiukempi paikka tulee. Varsinkin, kun puoliso kuuluu riskiryhmään. Vaikka voikin olla todennäköistä, ettei hän kuitenkaan kuolisi, niin en haluaisi häntä teholla ja hengityslaitteissakaan nähdä eikä se varmaan mukavalta tuntuisi hänestäkään niissä virua.
Ihmetyyppejä nää naureskelijat. Näillä on niin tajuttoman yksinkertaista ajattelua, että vaikea edes käsittää, mistä tällaisia sikiää.
Vierailija kirjoitti:
Voihan ihminen sairastua milloin tahansa toimintakyvyn vievään sairauteen? Miksi ihmiset valmistautuvat yhteen sairauteen, mutta eivät miljoonaan muuhun?
Koronavirusta kantava henkilö tartuttaa keskimäärin enemmän kuin kahdelle muulle viruksen, kun taas tavallista kausi-influenssaviruksta kantava tartuttaa keskimäärin noin yhdelle vähemmän. Eli selkokielellä: koronavirus leviää tehokkaammin kuin peruskausi-influenssavirus. Tähän, kun vielä ynnä sen, ettei koronavirukseen ole olemassa rokotetta, jolla suojautua sitä vastaan - toisin kuin kausi-influenssiin on oikein tehokkaat - ei tarvitse olla edes kauhean viisas tajutakseen, että on todella paljon suurempi todennäköisyys saada koronavirus kuin joku tavisinfluenssa.
Mitä muihin toimintakyvyn vietiin sairauksiin tulee, ne nyt on vielä kausi-influenssaakin paljon epätodennäköisempiä saada
Vierailija kirjoitti:
Rajansa hamstraamisellakin. Tarkoitus on olla varat pariksi viikoksi, ei pariksi vuodeksi. Miettikää nyt vähän muitakin oikeesti.
Oikeastiko joku hamstraa pariksi vuodeksi? Itse hamstrasin n. 10 päiväksi nelihenkiselle perheelle ja sillä kyllä sai ostoskärryn jo aivan täyteen
Hamstrasin vessapaperia vuosia sitten.
Tyhjentelin kuolinpesiä, irtaimisto meni kirppikselke. Sopimuksessa oli jos tavaroita myytiin 10 e, sain 7,5 e noutaa.
Aika, kun kävin, otin 8 rullan vessapaperipaketin.
En tiedä paljonko vielä on. Paljon.
Olin lomalla töissä torilla. Vielä on pakkasessa ehkä n 50 satsia tomaattimastiketta ja marjojakin riittää.
Tajusin hamstrata kuivahiivaa, jauhoja ja puurohiutaleita.
Olen etätöissä ainakin seuraavat 2 vkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pari viikkoa varautunut ostamalla vähän enemmän, hamstrausta kai sekin. En halua riskiryhmään kuuluvana mennä sitten kauppaan, kun epidemia on päällä. Jos satuttaisiin kuitenkin sairastumaan, emme halua viedä tautia kauppaan. Meidän alueelle ei ole edes mitään ruokakauppatoimituksia saatavana, vaikka kaupunkiin ei pitkä matka olekaan.
Luulen, että monella hamstraajalla on sama ajatus. Tuskimpa syy on se, että pelätään ruoan tms kaupasta loppuvan.
Ai kukaan läheinen tai tuttu ei toisi teille ruokaa? 😂
Sun mielestä kipeet käy kaupassa levittämässä epidemiaa? 😂😂
Matsmart ei toimita teille?
Mikä se matsmart on? En oo nähny sitä täällä Vimpelissä. Suuri osa ihmisistä asuu kaukana isoista kaupungeista ja niiden palveluista. No ehkä se korona ei löydä näihin peräkyliin.
Vierailija kirjoitti:
Just kirjoitin tästä aloituksen:
Siis saako siellä prismassa nyt ravata jatkuvasti väkijoukossa vai ei? Sama taho kehottaa välttämään näitä megamarketteja, ja sit kun teet viikon ostokset itsellesi ja vanhalle äidillesi kerralla ettei tarvitse jatkuvasti käydä altistumassa pöpöille, tämä sama taho nauraa telkkarissa kuinka "jengi hamstraa ihan turhaan, kyllä ruokaa ja vessapaperia riittää". Päättäisivät jo. Ja ei, maailmanlopouun tässä ei hamstrata, vaan siksi ettei tarvitse käydä kuin kerran viikossa siellä pöpöisessä Prismassa.
Prisma on aina pöpöinen. Älä koskaan käy kaupassa tai liiku missään. Linnoittaudu kotiisi.
Vierailija kirjoitti:
Ootko sinä miettinyt itse sitä vanhusta? Miksi sen vanhuksen edes on käytävä kaupassa, kun sinä voit käydä tämän puolesta ja jäädä vielä kauppakassin tuotuasi rupattelemaan oven suuhun?
Mikä helkkari on mennyt ihmiseen ettei ota huomioon apua tarvitsevia.
Mistä sinä tiedät, ettei ainakin osa niistä "hamstraajaksi" kutsumistasi ole kaupassa ostamassa myös mummonsa ja ukkinsa ja kummitätinsä ja naapurin Urhon ruokia, jotteivat nuo heikommat joudu menemään kauppaan.
Pitäisit vain huolen omasta lähipiiristäsi niin et olisi täällä haukkumassa niitä, jotka jo pitävät huolen omasta lähipiiristään.
Kuinka tyhmä voi ollakaan, mietin kun luen sinunkaltaisia ajattelemattomuuksia.
Vierailija kirjoitti:
ootko miettinyt sitä vanhusta, jolla ei ole varaa hamstrata? se jolla on oikeasti hengenvaara viruksen takia? se jolle ei jää mitään teidän jälkeen. edes helvetti leipää. sulla on kuitenkin varmaan alle prosentin mahdollisuus kuolla kun taas heillä varmasti isompi.
Koska vanhuksen on hyvä liikkua ja nähdä muutakin kuin omat seinänsä. Muuten menee liikuntakyky ja tulee mökkihöperöksi. Dementoituu. Ei kaikkea nokan eteen!
Vierailija kirjoitti:
Hamstrauksen idea on tehdä se siinä vaiheessa, kun tauti ei ole vielä levinnyt laajalle eikä kaupoissa siten ole kovin suuri riski saada tartuntaa. Tietenkään ei ole tarvetta hamstrata reilusti yli esim. oman kuukauden tarpeen tai ruokia, joita ei normaalisti kovin usein söisi. Mutta tosiasia on, että riski sairastua itse ja myös levittää tautia on selvästi pienempi, jos kaupassa ei tarvitse epidemian aikana käydä läheskään yhtä usein kuin normaalisti.
Ap
Älä pelkää, kuolet kumminkin. Se on varma.
Vierailija kirjoitti:
Se, että kauppoihin rynnitään ja haalitaan kuivahiivat hyllyistä pois on karua. Suurin osa siitä kuivahiivasta lentää kaatopaikalle viimeisen käyttöpäivän jälkeen ja joita sitten löytyy ihmisten kaapeista tulevaisuudessa, kun tämä parin viikon varoaika on ohitse ja voi taas halutessaan hakea tuorehiivaa. Yhtenä hamstrauksen esimerkkinä.
En ollut edes tajunnut, että ihmiset todella hamstraisivat jopa kaiken kuivahiivan, ennen kuin olisin tarvinnut yhden pussin eikä kaupassa ollut yhtäkään.
Samoin kokonaan loppu oli ainakin basmatiriisi ja kikherneet.
En itse voi autottomana raahata kerralla kaupasta kuukauden tarpeita itselleni. On todella hauska tällä hetkellä yrittää tehdä ostoksia kun jotkut ostavat koko hyllyn tuotteesta tyhjäksi ilman mitään järkevää syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on jo epidemia ja ryysäämällä sinne hamstraamaan vain lisäät riskiäsi, kuten kaikki muutkin kilpahamstraajat siellä tekevät.
Luulisi muuten että itsepalvelukassat olisi suositumpia mutta niinpä vaan meidänkin kaupassa pääsi melkei suoraan itsepalveluun ja muut puhisi pitkissä jonoissa palvelukassoille menossa täpötäysine kärryineen.
Monilla lienee sellainen käsitys, ettei pikakassalle kuulu mennä täpötäyden kärryn kanssa.
(Toki olen huomannut myös, että jopa nuoret jotka ostavat jotain tyyliin yksi energiajuoma, vierastavat pikakassoja.)
Meinasin mennä eilen pikakassalle, mutta totesin etten oikeastaan halua lähmiä samoja näyttöpäätteitä yms joita kaikki muutkin ovat käpälöineet. Ei se ainakaan mitenkään hygieenisempää ole kuin tavalliselle kassalle meno, kenties jopa päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Ruoka ei loppu kaupoista, eikä kaupassa käydessä saa koronaa. Vain vähä-älyiset idiootit hamstraavat ja varsinkin vessapaperia ja käsidesiä. Kävin eilen kolmessa marketissa ja kaikissa hyllyt täynnä ruokaa. Joku vessapaperi voi olla hetkellisesti puupäiden takia loppu, mutta seuraavana päivänä sitä taas löytyy hyllyt täynnä.
.
Ihan huvinpäiten kävit kolmessa kaupassa katsomassa muiden hamrausta?
Hamstraisitte edes kohtuudelle, pölvästit. Että riittää muillekin hamstrattavaa. Sais kaupat laittaa reippaita ostorajoituksia nyt.
Vierailija kirjoitti:
vauvojen korvikeruoat loppuneet monissa paikoissa. Siinä mammojen solidaarisuutta.
Vielä 70-luvun alussa vauvvoille keiteltiin itse korviketta. Täysmaitoa ja vettä, pienille piolimaitoa ja isommille 2/3 maitoa. Seos keitetään ja apteekista ostettua maitosokeria pikkuisen sekaan.
Tiedän monia terveitä aikuisia, jotka elivät vauva-aikana näin ja kinteitä alettiin maistella 2kk ikäisenä.
Jos hätätilanne, niin kysykää neuvolasta tarkat ohjeet.
Vauva kärsii stressistänne enemmän kuin omatekoisista sapuskoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on jo epidemia ja ryysäämällä sinne hamstraamaan vain lisäät riskiäsi, kuten kaikki muutkin kilpahamstraajat siellä tekevät.
Luulisi muuten että itsepalvelukassat olisi suositumpia mutta niinpä vaan meidänkin kaupassa pääsi melkei suoraan itsepalveluun ja muut puhisi pitkissä jonoissa palvelukassoille menossa täpötäysine kärryineen.
Monilla lienee sellainen käsitys, ettei pikakassalle kuulu mennä täpötäyden kärryn kanssa.
(Toki olen huomannut myös, että jopa nuoret jotka ostavat jotain tyyliin yksi energiajuoma, vierastavat pikakassoja.)
Meinasin mennä eilen pikakassalle, mutta totesin etten oikeastaan halua lähmiä samoja näyttöpäätteitä yms joita kaikki muutkin ovat käpälöineet. Ei se ainakaan mitenkään hygieenisempää ole kuin tavalliselle kassalle meno, kenties jopa päinvastoin.
Pikakassalla, niinkun koko kaupassa voi myös käyttää hanskoja(neulesormikkaat jotka toimii älynäytöillä) ja sitten jättää ne autoon. Tällä tyylillä meinaan mennä niin pitkään kun mahdollista.
Minun lähikaupassa oli vähissä wc-paperit, yllättäen myös vehnäjauhot ja sipsit. Pastoista ja tonnikaloista oli vain kalliimmat merkit jäljellä. Eräällä miehellä oli 10 ranskanperunapussia, eikö ihmiset osaa hamstrata monipuolisesti.