Lue keskustelun säännöt.
Olenko paha ihminen?
14.03.2020 |
Minun ukkini kolkuttelee yhdeksääkymppiä ja on ollut 6 vuotta enemmän tai vähemmän toinen jalka haudassa. Pyörätuoliin hänet saa kahden hoitajan voimin kammettua, mutta on täysin autettava, syötettävä, juotettava, vuoteessa käännettävä. Kommunikoi sellaisella muumien mörön kaltaisella örinällä, kasvoista voi yrittää päätellä onko asiat huonosti vai tosi huonosti. On aggressiivinen, yrittää lyödä ja repiä hoitajia/vaimoaan mutta vapisevat heikot kädet ei oikein liiku. Hymyillyt ei ole vuosiin. Asuu mummon kanssa palvelutalossa, johon hyväkuntoinen mummo on vangittuna vahtimaan ettei ukki tukehdu räkäänsä. Noin kerran kuussa mummo soittaa että nyt näyttää pahalta, nyt se kuolee. Huomattavasti harvemmin soittaa että on päässyt käymään jossain ilman huolta ja tiukkaa aikarajaa.
Olenko paha ihminen jos ajattelet, että joskus ihmisen on aika päästä pois? Mun on hyvin vaikea kuvitella, että ukki kokisi elämänlaatunsa elämisen arvoiseksi, vaikka mistäpä tiedän. Mutta huomaan ajattelevani, että kun se korona nyt kuitenkin täältä ihmisiä vie, niin siellä olisi yksi aika valmis. Mummonkaan ei tarvitsisi olla enää peloissaan ja yksin, vaan voisi olla suruissaan niiden muiden asukkaiden kanssa ihmisten ilmoilla.
Kommentit (4)
Moni vanhus ihmettelee, miksi ei saa edes kuolla, ei jaksa enää, mutta tämä sivistysyhteiskunta haluaa näyttää, miten hoidetaan iäkkäitä. Siis kuntoutusta, vitamiineja ja virikettä, vaikka ihminen haluaa vain lähteä täältä maan päältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelet aivan normaalilla tavalla. On erittäin surullista ja ahdistavaa nähdä, miten tuttu ihminen muuttuu sairauksien myötä aivan vieraaksi. Jäljellä on lähinnä ihmisen kuori, joka hiljalleen hiipuu pois. Nyt ukkisi on hiipumisvaiheessaan ja mummollesi se on todella raskasta aikaa.
KUkaan ei toivo itselleen saati läheisilleen ukkisi kaltaista loppuelämää, mutta niin vain tapahtuu aina jollekin. Eniten siinä siis kärsivät omaiset ymmärtäessään tilanteen kuin ukkisi, joka on ilmeisesti alzheimerin tai vastaavan vuoksi jo ihan muissa maailmoissa.
Pystytkö selittämään lapsillesi ukkisi sairaudesta? Älä opeta heitä pelkäämään, vaan saada jotenkin ymmärtämään ukkisi sairaudesta johtuva käytös. NÄytä esimerkkiä, ettet sinäkään pelkää ja rakasta ukkia kaikesta huolimatta.
Mummosi on niin ukkisi puolikas pitkän yhteisen elämän jälkeen, että siinä missä ukki on sairas on mummosi sitä henkisesti. Hän ei kykene muuta kuin auttamaan sen, minkä voi. Siihen on vaikea muiden mennä väliin, sillä kyse on kuitenkin tunteista.
Ja ennen kuin joku viisastelee, käydään kyllä kylässä (kun tautitilanne sallii) mutta ei se mummo silloin suostu "omaa aikaa" ottamaan vaan jää meidän kanssa asunnolle. Ja minun pienet lapseni pelkäävät ukkia.
Ap.