Äitini huomatenkin alkoi inhoamaan minua kun tulin teini-ikään.

Juu. Lapsesta asti kertonut kuinka häpeää mua ja ei koskaan ole ottanut mitään huoliani tosissaan, oli se sitten jotain pieniä mietteitä tai kiusaamista ja pahaa oloa. Nyt se kiinnostamattomuus on kyllä alkanut korostua, joskus lapsena kyllä vielä jutteli ja leikki välillä kanssani.

Ei koskaan halua olla mun kanssa, jaksaa kyllä päivitellä sitä miksen koskaan puhu sille, no ihmekös tuo kun rouva itse ei kuuntele koskaan? Erosi kaksi vuotta sitten isästäni, siksi koska löysi paremman, tod. näk. petti isääni koko kesän ennen eroa. Nyt kiehnäävät uuden miehensä kanssa joka toinen päivä tuossa olohuoneen sohvalla kielet toisten kurkuissa ähkien.

Onko ihan totta että vaatiminen on ainoa asia, mitä teinille puhutaan? Aina vaan pitäisi olla parempi ja aktiivisempi ja siivota huone ja olla sitä ja tätä ja olla kavereiden kanssa enemmän ja voi kun ei ole vielä poikaystävää ja voi kun et ole sitä ja tätä.
En kelpaa edes omalle äidilleni tällaisena, ~9 keskiarvoisena lukiolaisena, ihan perusnättinä ja itsenäisenä tyttönä. En edes rieku pitkin keskustaa koskaan, koska ei ole kavereita, koska en kiusaamistaustan takia enää osaa luottaa ihmisiin, no eipä kiinnosta häntä.
Koitan satunnaisesti avata keskustelua vaikka päivän aiheista, politiikasta, säästä, koulun tapahtumista, kodin asioista tms, ei kelpaa. Aina vaan hymähtelee takaisin.

Hupsua täällä elää vielä kaksi vuotta, onneksi sitten voin katkaista yhteyden jos noin vähän kiinnostaa.