VAIN SYDÄMETÖN IHMINEN JÄTTÄÄ IÄKKÄÄT VANHEMPANSA YKSIN!!!! Vierailkaa nyt, kun ovat vielä elossa.
Nyt on viimeiset hetket viettää aikaa iäkkäiden vanhempiensa kanssa. Itsekin vierailen palvelutalossa joka ilta katsomassa vanhempiani.
Sitä katsokaas ei voi tietää milloin tämä korona vie omat vanhemmat.
Kommentit (30)
Nyt ei enää ole ikkunoiden pesemisellä merkitystä. Viekää pari ruokakassia ja tavatkaa pihalla, mutta pitäkää parin metrin etäisyys, koska teissä saattaa olla käsissä tai vaatteissa jo virusta. Kesällä voi jo kaikki olla paremmin, ja sitten voi kenties taas tavata turvallisesti.
Eikä lapsia kannata ottaa mukaan ruokakauppaan hankkimaan tartuntaa.
Just eilen kävin moikkaamassa, hyvässä hapessa oli molemmat. Naureskeltiin tälle hysterialle.
Vanhemmat päättivät minut tähän maailmaan tuoda kysymättä minulta. Joten teen mitä lystää. Häpeile sä minun puolesta. Mua ei kiinnosta.
Enpäs vieraile. En ole kuukauteen käynyt, kun on ollut flunssaoireita ja nyt en mene enää muutenkaan ennen kuin tilanne alkaa selvitä. Soittelen kyllä päivittäin, että kaikki on hyvin.
Ei ole mitään tunnesidettä vanhempiin, joten eipä tarvi kyläillä. Ihan sama vaikka kuolisivat.
tähän asiaan ei koronaa pidä sekoittaa.elämää on myös sen jälkeen.
En ulkomailla ja täällä vanhusten luona vierailut on kielletty toistaiseksi.
Skype on keksitty, käyttäkää sitä. minä opetin iäkkäät vanhempani käyttämään sitä niin ei tarvitse kausi flunssia turhanpäiten levitellä puolin ja toisin.
Ei oo kiva käydä kuuntelemassa niitä tautijuttuja. Vien sit haudalle komeita kukkia ja kynttilöitä ja saan someen hyviä kuvia ja paljon tykkäyksiä.
olettehan te kumminkin elämän saaneet , te jotka ette välitä vanhemmistanne. teette vääriä valintoja elämässänne jos ette ole siihen tyytyväisiä.
Vanhusten onkin jo aika oppia seurustelemaan keskenään. Tasapuolista. En käy enää usein äitini luona, monta vuotta kävin ja autoin. Hänen on aika muuttaa lähelle palveluita ja hakeutua oman ikäisten seuraan. Nytkin hänen talossaan asuu vanhoja yksinäisiä mummoja, mutta kaikki riidoissa keskenään!
Miten vanhus voi olla yksinäinen vanhainkodissa-paikka täynnä muita vanhuksia ja hoitajia.
Puhelin on keksitty ja paljon parempi tapa pitää yhteyttä tällaisena epidemiakautena.
jos jätetään korona pois niin miksette aikaisemmin ole huomioineet vanhempianne tai sukulaisianne? saitte koronasta tekosyyn sille ettette voi nyt tavata heitä.
he ovat vieraita ihmisiä! ihminen kaipaa lähelleen omaisiaan! ei ole sama keiden kanssa aikaa viettää!
Ihanaa, kun ne vtun hankalat omaiset ei ramppaa nyt hoitokodeissa. Töissä on kerrankin kivaa. T. Vanhusten hoitaja
En minäkään ehdi ravaamaan kylässä vaan Skypessä jutellaan harvase päivä kuulumiset niin kauan kun on omatoiminen ettei tarvitse kokkaus tai siivousapua. Siinä tapauksessa menisin paikanpäälle auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään tunnesidettä vanhempiin, joten eipä tarvi kyläillä. Ihan sama vaikka kuolisivat.
Vanhemmat voi olla hirviöitä. Myös tilanne jossa vanhemmissa on suurin osa pahaa mutta osa hyvää on vaikeaa vuoristorataa heidän kanssaan, edes heidän kuolema ei selkeytä tunteita. Jos vanhemmat on rakkaita niin nyt ei todellakaan ole oikea aika vierailla heidän luonaan, ihmiset on aika törppöjä..😷
Nimenomaan ei pidä mennä mihinkään palvelutaloihin pyörimään ja kantamaan virusta sinne. Sen kun tekee niin vanhukset ei tautia kestä. Pysy poissa hölmö!