Mies kysyy: miksi naiset ovat niin alistuvia?

Tässäkin ketjussa huomaa, miten ihmiset lopulta arvostavat toisiaan sekä statuksen että saavutusten kautta, eikä sen kautta, millainen ihminen oikeasti on.

En kannata feminismiä siksi, että uskon miehen muotin olevan lähes yhtä ahdas kuin naisen. Kannatan yksilöiden välistä tasa-arvoa. Sitä että jokainen voisi olla sellainen kuin on ilman, että ihmistä mitattaisiin ja arvioitaisiin saavutusten ja aseman perusteella. En näe ihmisten arvossa mitään eroa oli hän sitten uraohjus tai kotiäiti/-isä. Molemmat ovat minun näkökulmastani yhtä suuria saavutuksia, jos he ihmisinä vain ovat hyviä muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa, miten ihmiset lopulta arvostavat toisiaan sekä statuksen että saavutusten kautta, eikä sen kautta, millainen ihminen oikeasti on.

En kannata feminismiä siksi, että uskon miehen muotin olevan lähes yhtä ahdas kuin naisen. Kannatan yksilöiden välistä tasa-arvoa. Sitä että jokainen voisi olla sellainen kuin on ilman, että ihmistä mitattaisiin ja arvioitaisiin saavutusten ja aseman perusteella. En näe ihmisten arvossa mitään eroa oli hän sitten uraohjus tai kotiäiti/-isä. Molemmat ovat minun näkökulmastani yhtä suuria saavutuksia, jos he ihmisinä vain ovat hyviä muita kohtaan.

Musta on todella hölmöä että kotiäitiyttä pidetään nykyään jotenkin laiskuutena tai huonona. Sehän yksi tärkeimmistä tehtävistä kasvattaa tulevia aikuisia! Siihen pitäisi nimenomaan keskittyä että kasvatettaisiin tasapainoisia lapsia, hehän ovat tulevaisuus. Miksi ne pitää tyrkätä muiden hoidettavaksi päiväkotiin vain jotta äiti pääsisi tekemään jotain muuta työtä jota pidetään jotenkin tärkeämpänä vaikkei se todellakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän olevani ihan nynny ja arka ihmisenä ja vastapainoksi tarvitsen minua voimakkaamman miehen. Niin se vain on. Olen se säälittävä, kiltti ja ujo nainen, joka ei vain pärjää näin kovassa maailmassa.

Luojalle kiitos olen sentään fenotyypiltäni sellainen, että miehen löytäminen ei ole koskaan ollut ongelma.

Teitä on paljon.

Juuri tuo tekee miehen roolista kapean kun nynnynaiset haluavat rohkeita miehiä, ja rohkeat naiset vaativat että miehen pitää olla vähintään yhtä rohkea kuin hekin ovat.

Sama pätee muuhunkin (pituus, menestys, ym).

 

Mahdollisesti. Silti koen, ettei se ole minun ongelmani. Voimakkaammalla en tarkoittanut pituutta (oma mies on 172cm) tai menestystä. Ne eivät ole minulle merkityksellisiä asioita. Enemmänkin tarkoitan voimakkaalla sitä, että mies on tarpeeksi luja ja rohkea puolustaakseen omia arvojaan ja toteuttaakseen hänelle tärkeitä asioita. Että uskaltaa seistä maailmaa vastaan omana itsenään ja että hänellä on riittävä itsetunto kannatellakseen jossain määrin minuakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Sanavalintoja ei ole tarvetta viilata uusiksi.

Naiset toki haluavat että kaikkea kutsuttaisiin kivemmilla termeillä jotka eivät saa naista kuulostamaan millään osa-alueella miestä vähäisemmältä, vaikka ko. osa-alueilla tosiasiallisesti nainen saisi aikaiseksi vähemmän.

Totuus kuitenkin on että jos tilanne jossa ei saisi puhu alistumisesta käännettäisiin toisin päin, miestä kutsuttaisiin alistuvaksi ja sen lisäksi saamattomaksi, tossukaksi, nahjukseksi, jne. "Alistuva" on sentään vain romanttis-seksuaalinen preferenssi, ei samanlainen pilkkasana kuin ne joilla miehiä kutsutaan.

"Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛)"

Jos joku sanoisi ettei nainen ole naisellinen ellei ole nuori, hoikka, aistillisesti pukeutuva, sävyisästi puhuva ja pullaa leipova (tämä nyt heteromiehen mielipiteenä), niin ei särähtäisi korvassa? Huomaamme taas kuinka nainen voi olla sankari tai prinsessa. Mies vain sankari.

Alan olemaan sitä mieltä että äärimielipiteet siitä mitä naisen pitää olla, ovatkin reiluja. Jos miehelle on kapea muotti, miksei naisellekin?

En jaksanut edes lukea kokonaan. Itse et taids ymmärtää "alistua" sanan merkitystä vaan oma viallinen miehisyytesi ilmeisesti tarvitsee pönkitystä siitä ajatuksesta että nainen alistuu. Alistuminen tarkoittaa sitä, että tunnustaa toisen vahvemmaksi ja itsensä heikommaksi osapuoleksi. Mutta kuten seksissä, voi olla myös käytännön elämässä, alistuminen ei ole sinun suuruutesi tunnustamista, vaan oman nautinnon lisäämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Sanavalintoja ei ole tarvetta viilata uusiksi.

Naiset toki haluavat että kaikkea kutsuttaisiin kivemmilla termeillä jotka eivät saa naista kuulostamaan millään osa-alueella miestä vähäisemmältä, vaikka ko. osa-alueilla tosiasiallisesti nainen saisi aikaiseksi vähemmän.

Totuus kuitenkin on että jos tilanne jossa ei saisi puhu alistumisesta käännettäisiin toisin päin, miestä kutsuttaisiin alistuvaksi ja sen lisäksi saamattomaksi, tossukaksi, nahjukseksi, jne. "Alistuva" on sentään vain romanttis-seksuaalinen preferenssi, ei samanlainen pilkkasana kuin ne joilla miehiä kutsutaan.

"Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛)"

Jos joku sanoisi ettei nainen ole naisellinen ellei ole nuori, hoikka, aistillisesti pukeutuva, sävyisästi puhuva ja pullaa leipova (tämä nyt heteromiehen mielipiteenä), niin ei särähtäisi korvassa? Huomaamme taas kuinka nainen voi olla sankari tai prinsessa. Mies vain sankari.

Alan olemaan sitä mieltä että äärimielipiteet siitä mitä naisen pitää olla, ovatkin reiluja. Jos miehelle on kapea muotti, miksei naisellekin?

Olen se jonka kirjoitusta lainasit:) Olen täsmälleen samaa mieltä. Nainen ON naisellinen, kun on kaikkea tuota mitä juuri sanoit:) Joskin iälle ei kukaan mitään voi ja nainen voi olla kaikkea tuota vanhempanakin.

Emme siis ole ollenkaan eri mieltä. Olisit varmaankin ajatusmaailmaltasi ihana kumppani ainakin minulle. Hyvä sinä.

Ja jos eivät alistu, vaan pitävät puolensa, ovat änkyröitä harppuja. Repikää siitä, äijänkäppänät.

Minun näkemykseni:

Kun kummallakin osapuolella on taloudellinen itsenäisyys päättää elämästään ja valinnoistaan, voi syntyä hyvä parisuhde.

Lisäksi kummankin olisi hyvä olla itsenäinen, ts. olisi toivottavaa että olisi löytänyt oman tarkoituksensa ja sisäiset ohjenuoransa.

Sit jos tulee kaksipuoleinen vahva rakkaus&intohimo,niin voisi suhdekin toimia. Naimisiin ei oo pakko ängetä.

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Sanavalintoja ei ole tarvetta viilata uusiksi.

Naiset toki haluavat että kaikkea kutsuttaisiin kivemmilla termeillä jotka eivät saa naista kuulostamaan millään osa-alueella miestä vähäisemmältä, vaikka ko. osa-alueilla tosiasiallisesti nainen saisi aikaiseksi vähemmän.

Totuus kuitenkin on että jos tilanne jossa ei saisi puhu alistumisesta käännettäisiin toisin päin, miestä kutsuttaisiin alistuvaksi ja sen lisäksi saamattomaksi, tossukaksi, nahjukseksi, jne. "Alistuva" on sentään vain romanttis-seksuaalinen preferenssi, ei samanlainen pilkkasana kuin ne joilla miehiä kutsutaan.

"Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛)"

Jos joku sanoisi ettei nainen ole naisellinen ellei ole nuori, hoikka, aistillisesti pukeutuva, sävyisästi puhuva ja pullaa leipova (tämä nyt heteromiehen mielipiteenä), niin ei särähtäisi korvassa? Huomaamme taas kuinka nainen voi olla sankari tai prinsessa. Mies vain sankari.

Alan olemaan sitä mieltä että äärimielipiteet siitä mitä naisen pitää olla, ovatkin reiluja. Jos miehelle on kapea muotti, miksei naisellekin?

Olen se jonka kirjoitusta lainasit:) Olen täsmälleen samaa mieltä. Nainen ON naisellinen, kun on kaikkea tuota mitä juuri sanoit:) Joskin iälle ei kukaan mitään voi ja nainen voi olla kaikkea tuota vanhempanakin.

Emme siis ole ollenkaan eri mieltä. Olisit varmaankin ajatusmaailmaltasi ihana kumppani ainakin minulle. Hyvä sinä.

Mutta silloinhan sinä et ole naisellinen, koska pullat jäävät leipomatta kun puuhastelet miesten juttujen kuten putkien rassaamisen kanssa.

Ja kyllä sinun kuuluu olla nuori ja hedelmällinen. Iälle ei kukaan mitään voi, mutta eipä voi pituudelle tai koollekaan. Ketjussahan on moneen kertaan todettu kuinka miehen kuuluu olla naista isompi.

Tämä siis jos naisiin sovelletaan yhtä ahtaita rooleja kuin miehiinkin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Aika hiljaista voi olla.

Nuo itkemiset ja herkkyydet voidaan hyväksyä kun ne tulevat sen perinteisen miehekkyyden lisäksi - ja silloinkin oletus on ettei mies ala itkeskelemään tai herkistelemään silloin kun tämän kuuluu olla miesroolissaan vahva ja naisen tukena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Ei kuulosta. Vastaajana tässä nyt minä jonka kirjoitusta lainasit. Oma vastaukseni oli lähinnä kannanotto aloitukseen. Ja minun, yhden ainoan naisen mielipide. Pointtini olikin juuri tuoda esiin, että myös tämän "nykyisen käsityksen" rinnalla on myös meitä vanhanaikaisia. Ei missään tapauksessa tee miehestä tai ihmisestä huonompaa jos on ihmisenä kaikkea sitä mitä ihminen nyt on, itkuineen ja tunteineen ja taitoineen. Oma mieheni on hyvinkin tunteellinen ja herkkä. Hän on juuri se joka vähän välttelee kaikkea miestenjuttuja, ja mielellään esim kokkaa. Itse valitsin ja kyllä olen edelleen 9 vuoden jälkeen valintaan tyytyväinen. Vaikka hän ei ole se "äijä" jota välillä haluaisin kaivaa esiin, on hän kumppanina ainutlaatuinen, huomioonottava ja hyvä. Kaikkeahan ei voi saada, tai useimmiten ei saa, se on inhimillistä. Siinä missä mieheni kokkaa ja siivoaa ja pyykkää ihan pyytämättä, minä olen se naulaaja ja remonttireiska. Välillä hammasta purren, mutta loppuviimein tärkeintähän on tasapaino.

Mielestäni oleellista ei mielipideasioissa ole se että oma ajatus olisi jotenkin muut poissulkeva. Ymmärrän erittäin hyvin ihan jo tämän pitkähkön kokemuksen kautta erilaisia miehiä jotka poikkeavat valtavirrasta ja uskaltavat astua pois "miehisyyden paineesta".

Kaikella on aina kääntöpuoli, tai niitä voi olla monta. Kukaan meistä ei voi olla kaikkea yhtäaikaa. Herkemmästä miehestä voi puuttua se naisen ottava uroa. Remonttireiskaksi päätyvä nainen ei aina ehdi olla niin nainen ja huoliteltu kun haluaisi, kun ei kaikki aika riitä. Nämä on elämänvalintoja. Joka tapauksessa sanoisin että kestävä parisuhde ei ole näistä asioista kiinni vaan se on arjesta selviämistä jossa usein pääosaa ei näyttele romantiikka, vaan kumppanuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Aika hiljaista voi olla.

Nuo itkemiset ja herkkyydet voidaan hyväksyä kun ne tulevat sen perinteisen miehekkyyden lisäksi - ja silloinkin oletus on ettei mies ala itkeskelemään tai herkistelemään silloin kun tämän kuuluu olla miesroolissaan vahva ja naisen tukena.

 

Huokaus, - Luultavasti olet oikeassa. Ei tasa.-arvo minulle merkitse sitä, että miehen tulisi muuttua naiaseksi tai naisen mieheksi. Mutta silti turhauttavan usein tuntuu sille, että ne seikast ja asiat, joita odotamme tai jopa vaadimme kumppaniltamme -ketään nyt syyllistämättä- ovat muuttuneet hyvin vähän vuostiuhanisien saatossa. - Harvoin kohtaa pariskuntaa, joka ulkoisesti vaikuttaisi sille, että siinä on pari, jossa mies voi todennäköisesti olla aidosti oma itsensä naista millään tavoin pienempi ja heikompi. - - Jotta tällainen on mahdollisa, niin miehellä on luullakseni usein ainakin naista (huomattavasti) vanhempi ja merkittävästi varakkaampi, jolloin hän on varallisuutensa ansiosta monen mielestä naista (kumppaniaan) "korkeammalla."        

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Ei kuulosta. Vastaajana tässä nyt minä jonka kirjoitusta lainasit. Oma vastaukseni oli lähinnä kannanotto aloitukseen. Ja minun, yhden ainoan naisen mielipide. Pointtini olikin juuri tuoda esiin, että myös tämän "nykyisen käsityksen" rinnalla on myös meitä vanhanaikaisia. Ei missään tapauksessa tee miehestä tai ihmisestä huonompaa jos on ihmisenä kaikkea sitä mitä ihminen nyt on, itkuineen ja tunteineen ja taitoineen. Oma mieheni on hyvinkin tunteellinen ja herkkä. Hän on juuri se joka vähän välttelee kaikkea miestenjuttuja, ja mielellään esim kokkaa. Itse valitsin ja kyllä olen edelleen 9 vuoden jälkeen valintaan tyytyväinen. Vaikka hän ei ole se "äijä" jota välillä haluaisin kaivaa esiin, on hän kumppanina ainutlaatuinen, huomioonottava ja hyvä. Kaikkeahan ei voi saada, tai useimmiten ei saa, se on inhimillistä. Siinä missä mieheni kokkaa ja siivoaa ja pyykkää ihan pyytämättä, minä olen se naulaaja ja remonttireiska. Välillä hammasta purren, mutta loppuviimein tärkeintähän on tasapaino.

Mielestäni oleellista ei mielipideasioissa ole se että oma ajatus olisi jotenkin muut poissulkeva. Ymmärrän erittäin hyvin ihan jo tämän pitkähkön kokemuksen kautta erilaisia miehiä jotka poikkeavat valtavirrasta ja uskaltavat astua pois "miehisyyden paineesta".

Kaikella on aina kääntöpuoli, tai niitä voi olla monta. Kukaan meistä ei voi olla kaikkea yhtäaikaa. Herkemmästä miehestä voi puuttua se naisen ottava uroa. Remonttireiskaksi päätyvä nainen ei aina ehdi olla niin nainen ja huoliteltu kun haluaisi, kun ei kaikki aika riitä. Nämä on elämänvalintoja. Joka tapauksessa sanoisin että kestävä parisuhde ei ole näistä asioista kiinni vaan se on arjesta selviämistä jossa usein pääosaa ei näyttele romantiikka, vaan kumppanuus.

Kyllä, kyllä. - Teitä "vanhanaikaisia" vaan taiaa olla oikeasi aika paljon. - Moni nainen on luultavasti jopa kokonaan ilman kumppania (miestä) ellei hän täytä kaikkia ai lähes kaikkia naisen toiveita.

Meis saa toki olla herkkä ja tuneellinen, kunhan on vain fyysisesti vähinään yhtä kookas kuin nainen ja tienaa vähinään saman kuin nainen.... - Harva nainen on haluakas jai on valmis ottamaan kumppanikseen/ muodoamaan parisuhteen itseään merkiväsi vähemmän tienaavan ja fyysiesi pienemmän miehen kanssa.

Saati sitten miestä joka kerosi haaveilevansa "koti-isyydestä" (vrt. kotiäitiydestä) jonka hänen vahva ja uraa tekevä kumppaninsa elättäisi; samalla kun mies hoitaisi vain kodin askareet ja mahd, lapset.

Tällainen haave (koti-siyydesä) ei ole sellainen unelma, joka miehen kannattaa ylipäätään sanoa ääneen, jos  hän oikeasti mielii naiselle kumppaniksi. (Tai yleisemmin säilyttää  ja pitää itsensä muiden silmissä vakvasti otettavana aikuisena).  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Ei kuulosta. Vastaajana tässä nyt minä jonka kirjoitusta lainasit. Oma vastaukseni oli lähinnä kannanotto aloitukseen. Ja minun, yhden ainoan naisen mielipide. Pointtini olikin juuri tuoda esiin, että myös tämän "nykyisen käsityksen" rinnalla on myös meitä vanhanaikaisia. Ei missään tapauksessa tee miehestä tai ihmisestä huonompaa jos on ihmisenä kaikkea sitä mitä ihminen nyt on, itkuineen ja tunteineen ja taitoineen. Oma mieheni on hyvinkin tunteellinen ja herkkä. Hän on juuri se joka vähän välttelee kaikkea miestenjuttuja, ja mielellään esim kokkaa. Itse valitsin ja kyllä olen edelleen 9 vuoden jälkeen valintaan tyytyväinen. Vaikka hän ei ole se "äijä" jota välillä haluaisin kaivaa esiin, on hän kumppanina ainutlaatuinen, huomioonottava ja hyvä. Kaikkeahan ei voi saada, tai useimmiten ei saa, se on inhimillistä. Siinä missä mieheni kokkaa ja siivoaa ja pyykkää ihan pyytämättä, minä olen se naulaaja ja remonttireiska. Välillä hammasta purren, mutta loppuviimein tärkeintähän on tasapaino.

Mielestäni oleellista ei mielipideasioissa ole se että oma ajatus olisi jotenkin muut poissulkeva. Ymmärrän erittäin hyvin ihan jo tämän pitkähkön kokemuksen kautta erilaisia miehiä jotka poikkeavat valtavirrasta ja uskaltavat astua pois "miehisyyden paineesta".

Kaikella on aina kääntöpuoli, tai niitä voi olla monta. Kukaan meistä ei voi olla kaikkea yhtäaikaa. Herkemmästä miehestä voi puuttua se naisen ottava uroa. Remonttireiskaksi päätyvä nainen ei aina ehdi olla niin nainen ja huoliteltu kun haluaisi, kun ei kaikki aika riitä. Nämä on elämänvalintoja. Joka tapauksessa sanoisin että kestävä parisuhde ei ole näistä asioista kiinni vaan se on arjesta selviämistä jossa usein pääosaa ei näyttele romantiikka, vaan kumppanuus.

Kyllä, kyllä. - Teitä "vanhanaikaisia" vaan taiaa olla oikeasi aika paljon. - Moni nainen on luultavasti jopa kokonaan ilman kumppania (miestä) ellei hän täytä kaikkia ai lähes kaikkia naisen toiveita.

Meis saa toki olla herkkä ja tuneellinen, kunhan on vain fyysisesti vähinään yhtä kookas kuin nainen ja tienaa vähinään saman kuin nainen.... - Harva nainen on haluakas jai on valmis ottamaan kumppanikseen/ muodoamaan parisuhteen itseään merkiväsi vähemmän tienaavan ja fyysiesi pienemmän miehen kanssa.

Saati sitten miestä joka kerosi haaveilevansa "koti-isyydestä" (vrt. kotiäitiydestä) jonka hänen vahva ja uraa tekevä kumppaninsa elättäisi; samalla kun mies hoitaisi vain kodin askareet ja mahd, lapset.

Tällainen haave (koti-siyydesä) ei ole sellainen unelma, joka miehen kannattaa ylipäätään sanoa ääneen, jos  hän oikeasti mielii naiselle kumppaniksi. (Tai yleisemmin säilyttää  ja pitää itsensä muiden silmissä vakvasti otettavana aikuisena).  

Niin. Nämä ovat sinun ajatuksiasi. Toivottavasti et kuitenkaan vedä johtopäätöksiä tai yleistä. Anna ennemmin elämän puhua, kovempaa kuin keskustelupalstojen. Suurin osa ihmisistä on kumppaneina sinulle ja minulle vääriä. Eikä oletuksilla ja kriteereillä ole sen oikean ihmisen kohdalle sattuessa paljonkaan tekemistä. Parisuhdemarkkinat ovat mädät. Ja mitä enemmän lukee, sitä epätoivoisemmalta ihmisten ajatukset ja odotukset tuntuu. Ihmissuhteissa kuitenkaan ehdottomuus ei kannata. Ei myöskään silloin kun etsii omaa totuuttaan. Joillekin sopii myös tuo, että mies on koti-isä.

En ehkä pitänyt yleistyksestä "kaltaiseni vanhanaikaiset", koska osittain vedät minut oletusten myötä samaan nippuun ja tuohon sumaan josta kirjoitit sen jälkeen. Ne ei ole minun ajatuksia. Kannattaa löytää sävyjä myös mustan ja valkoisen väliltä. Ei ole kettuilu, vaan maailmaa avaana totuus. Se että on jotain, ei tarjoita että on vaan sitä yhtä asiaa eikä yhtään mitään muuta. Kaikkea hyvää itse kullekin:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että tämä keskustelu säilyy täällä, koska se on nykypäivän kääntöpuoli ja yhtä totta.

Itse olen nainen,38v ja olen aloittajan kanssa pienillä viilauksilla samaa mieltä.

Alistumisen poistaisin kyllä sanavalikoimasta ja vaihtaisin muuhun, sillä toisen ylöspäin katsominen ja itsevalintainen pienempi rooli ei ole välttämättä "alistumista".

Itse en ole pieni heiveröinen herkkä nainen joka tarvii apua ja ohjausta. Olen nainen joka on ehtinyt olla 10 vuotta yrittäjänä, nyt palkkatöissä. Olen ostanut talon, auton, hpidan puutyöt, pienet remontit ja korjaukset.

Vaihtaisin silti milloin vain tämän kaiken vanhanaikaiseen naisen rooliin. Jättäisin ilomielin kirves ja vasarahommat miehelle. Samoin kaiken laskuihin ja vakuutuksiin liittyvät sumplimiset, sekä sähkölaskuihin ja kilpailutuksiin.

Töissä tietenkin viihdyn ja haluan että omalle tilille tulee omaa rahaa ja hoidan osuuteni kaikesta.

Silti haluaisin että mies olisi se, joka seuraa taloutemme sähkönkulutusta, tekee toimenpiteitä sen suhteen ja esimerkiksi ylläpitäisi talon toimintakuntoa sitä huoltaen (viemärit, kaivo, ilmanvaihto). Nämä on minun hommia. Toivoisin myös että mies olisi se, joka hakee työkalupakin ja naulaa irronneen lattialistan tai asentaa olohuoneen laminaattilattian. Ne oli minun hommia.

Kyllä mä sanon, että vaikka kaikki hommat on molempien enkä todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä, en haluaisi olla se joka tekee kaikki "miesten työt", vaikka ne osaankin.

Mun mielestä oma esimerkkini on sopiva esim tähän väitteeseen että kyse ei ole/olisi alistumisesta. Mun maailmassa mies ei ole miehekäs, jos on herkkähipiäinen ja feminiininen (tämä nyt heteronaisen mielipiteenä ja ymmärrän ja arvostan muitakin❤🧡💛). Mä rakastan "urosta" ja raavasta miestä ajatuksena ja sitä millaisena sen itse näen. Miehekäs mies joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan miehisyyteen kuuluu halu ja taito hoitaa ne perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat. Se tietty käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tee minusta pientä ja onnetonta, osaanhan ne samat hommat itsekin, vaan, se miehen miehisyys korostaa omaa naisellisuuttani. Se on se juttu. Kun joku mies, oli se töissä tai oma mies kotona, tekee yhdenkin pienen jutun kysymättä niin että "anna mä laitan/teen/vien/hoidan", siitä tulee ihana fiilis. Omat naishormonit ryntäilee pitkin poikin. Eli vaikka käytännössä molemmilla olisi samat tiedot ja taidot, ja sitä kautta molemmat oikeasti arvostaisi toisiaan tasavertaisina koska todistetusti kumpikaan ei ole parempi, niin on se vaan kipinää luovaa kun mies hoitaa tiettyjä juttuja.

Se vaan on. Mä voin leipoa pullat, kun joku rassaa putket. Siksi meillä ei ole koskaan pullaa.

Ensimmäinen ajatukseni on nyt, miten on jännä aatella, miten paljon viimeisen sanotaanko vaikka reilun 150 vuoden aikana on muuttunut mielikuvat siitä mitä nainen voi ja saa ihan luvallisesti olla ja toteuttaa itseään. Vaan kuinka hyvin tämä toimii toisinpäin?

Kuinka moni nainen hyväksyisi iselleen kumppanikseen sellaisen miehen, jolla olisi haave toteuttaa itseään niilllä tavoin, jotka on miellletty perineisesti "naisten rooliin" kuuluviksi? - Eli mies mm. haluaa ja alleviivaa omaa herkkyyttää ja riippuvuuttaan naisesta. Mies esimerkiksi esitällä toiveen  kuinka hänellä olisi oma naisellinen nainen, joka ei pelkää liata käsiään ja jolle myös itselle siihen omaan naisellisuuteen kuuluva halu ja taito hoitaa ne nämä perinteisesti miesten hommiksi mielletyt asiat.

Se tietty naisen käytännöllisyys ja miestenjuttuihin tarttuminen ei tekisi miehestä pientä ja onnetonta, osaisihan hän nämä samat hommat itsekin, vaan, korostaisi miehen miehekkyyttä, miehen joka uskaltaa itkeä ja haluaa aina välillä kokea sen miten vosii olla naisen verellä omana itsenään se pienempi ja aidosti se heikompi silloin kun maailma murjoo.  - Kyse ei ole alistumisesta vaan halusta olla tasa-arvoinen kumppani.

Kuullostaako mahdottomalta?  

Ei kuulosta. Vastaajana tässä nyt minä jonka kirjoitusta lainasit. Oma vastaukseni oli lähinnä kannanotto aloitukseen. Ja minun, yhden ainoan naisen mielipide. Pointtini olikin juuri tuoda esiin, että myös tämän "nykyisen käsityksen" rinnalla on myös meitä vanhanaikaisia. Ei missään tapauksessa tee miehestä tai ihmisestä huonompaa jos on ihmisenä kaikkea sitä mitä ihminen nyt on, itkuineen ja tunteineen ja taitoineen. Oma mieheni on hyvinkin tunteellinen ja herkkä. Hän on juuri se joka vähän välttelee kaikkea miestenjuttuja, ja mielellään esim kokkaa. Itse valitsin ja kyllä olen edelleen 9 vuoden jälkeen valintaan tyytyväinen. Vaikka hän ei ole se "äijä" jota välillä haluaisin kaivaa esiin, on hän kumppanina ainutlaatuinen, huomioonottava ja hyvä. Kaikkeahan ei voi saada, tai useimmiten ei saa, se on inhimillistä. Siinä missä mieheni kokkaa ja siivoaa ja pyykkää ihan pyytämättä, minä olen se naulaaja ja remonttireiska. Välillä hammasta purren, mutta loppuviimein tärkeintähän on tasapaino.

Mielestäni oleellista ei mielipideasioissa ole se että oma ajatus olisi jotenkin muut poissulkeva. Ymmärrän erittäin hyvin ihan jo tämän pitkähkön kokemuksen kautta erilaisia miehiä jotka poikkeavat valtavirrasta ja uskaltavat astua pois "miehisyyden paineesta".

Kaikella on aina kääntöpuoli, tai niitä voi olla monta. Kukaan meistä ei voi olla kaikkea yhtäaikaa. Herkemmästä miehestä voi puuttua se naisen ottava uroa. Remonttireiskaksi päätyvä nainen ei aina ehdi olla niin nainen ja huoliteltu kun haluaisi, kun ei kaikki aika riitä. Nämä on elämänvalintoja. Joka tapauksessa sanoisin että kestävä parisuhde ei ole näistä asioista kiinni vaan se on arjesta selviämistä jossa usein pääosaa ei näyttele romantiikka, vaan kumppanuus.

Kyllä, kyllä. - Teitä "vanhanaikaisia" vaan taiaa olla oikeasi aika paljon. - Moni nainen on luultavasti jopa kokonaan ilman kumppania (miestä) ellei hän täytä kaikkia ai lähes kaikkia naisen toiveita.

Meis saa toki olla herkkä ja tuneellinen, kunhan on vain fyysisesti vähinään yhtä kookas kuin nainen ja tienaa vähinään saman kuin nainen.... - Harva nainen on haluakas jai on valmis ottamaan kumppanikseen/ muodoamaan parisuhteen itseään merkiväsi vähemmän tienaavan ja fyysiesi pienemmän miehen kanssa.

Saati sitten miestä joka kerosi haaveilevansa "koti-isyydestä" (vrt. kotiäitiydestä) jonka hänen vahva ja uraa tekevä kumppaninsa elättäisi; samalla kun mies hoitaisi vain kodin askareet ja mahd, lapset.

Tällainen haave (koti-siyydesä) ei ole sellainen unelma, joka miehen kannattaa ylipäätään sanoa ääneen, jos  hän oikeasti mielii naiselle kumppaniksi. (Tai yleisemmin säilyttää  ja pitää itsensä muiden silmissä vakvasti otettavana aikuisena).  

Niin. Nämä ovat sinun ajatuksiasi. Toivottavasti et kuitenkaan vedä johtopäätöksiä tai yleistä. Anna ennemmin elämän puhua, kovempaa kuin keskustelupalstojen. Suurin osa ihmisistä on kumppaneina sinulle ja minulle vääriä. Eikä oletuksilla ja kriteereillä ole sen oikean ihmisen kohdalle sattuessa paljonkaan tekemistä. Parisuhdemarkkinat ovat mädät. Ja mitä enemmän lukee, sitä epätoivoisemmalta ihmisten ajatukset ja odotukset tuntuu. Ihmissuhteissa kuitenkaan ehdottomuus ei kannata. Ei myöskään silloin kun etsii omaa totuuttaan. Joillekin sopii myös tuo, että mies on koti-isä.

En ehkä pitänyt yleistyksestä "kaltaiseni vanhanaikaiset", koska osittain vedät minut oletusten myötä samaan nippuun ja tuohon sumaan josta kirjoitit sen jälkeen. Ne ei ole minun ajatuksia. Kannattaa löytää sävyjä myös mustan ja valkoisen väliltä. Ei ole kettuilu, vaan maailmaa avaana totuus. Se että on jotain, ei tarjoita että on vaan sitä yhtä asiaa eikä yhtään mitään muuta. Kaikkea hyvää itse kullekin:)

No eipä se ole suurta vääryyttä jos vaikka yleistetäänkin.

Sanoisin että teitä vanhanaikaisia on vähintään 95% naisista. Vaikka kuinka seliteltäisiin että feminismi ja miesten vapauttaminen, niin juuri sinä nyt satut haluamaan sitä perinteistä ja varmasti monet muut naiset jotain uutta.

Itse tunnen kaksi paria jotka rikkovat perinteitä. Toisen pariskunnan nainen on miestä huomattavasti pidempi ja parempituloinen. Toisen parin kuvio on sellainen että nainen vie (tiedän koska tunnen miehen hyvin).

Sitten on se mutta. Ensimmäinen mies on tunnettu taiteilija, toinen erittäin komea ja useassa maassa asustellut seikkailija.

Ellet kuulu johonkin erikoiskategoriaan (taiteilijat, seikkailijat) ja sen lisäksi kohtaa harvinaislaatuista naista, sinulle on tasan yksi rooli miehenä. Ei vahtoehtoja.

Minulla särähti korvaan nuo aikaisemat kannanotot.

Eli jos olet vaikka lyhyt ja pienituloinen, niin katsele vielä lyhyempää ja pienituloisempaa naista.

Tuohan on kuin sanoisi että olet olet miehenä vähäpätöinen, mutta ehkäpä köyhyysrajalla elävän 155cm naiseen verrattuna ok mies kuitenkin.

Miksi hvetissä minä tuollaista haluaisin? Tuohan on kuin sanoisi ylipainoiselle naiselle että joo olethan sinä aika plösö, mutta minuun verratuna hoikka kuitenkin. Miltä kuulostaisi?

Totta kai uskon että omat vahvuuteni ovat muualla kuin pituudessa tai vuosituloissa, enkä todellakaan halua naista jonka kiinnostus minuun pohjautuu näiden asioiden vertailuun. En minä halua että nainen katselee minua ylöspäin siksi koska olen 172cm ja lähes keskituloinen.

Siksi alan suhtautua epäluuloisesti jos lyhyt/pienituloinen nainen kiinnostuu minusta. Jos pidempi ja enemmän tienaava kiinnostuu, tiedän ettei siinä vertailla kokoja tai palkkakuitteja, vaan kiinnostus kohdistuu asioihin joita itse pidän omina vahvuuksinani, ja joista olen itse ylpeä.

up

Naisia on oikeasti monenlaisia, kuten myös miehiä.

Minä olen uraa tehnyt nainen.

En ole halunnut lapsia, ainoastaan parisuhteen ja uran. Olen miesvaltaisella alalla ja tiedän että kyvyiltä olen yhtä hyvä kuin kaksilahkeiset. Siltikin on täytynyt käyttää viehätysvoimaa päästäkseen tiettyihin tavoitteisiin enkä kadu yhtään sillä muuten tilalleni olisi otettu automaattisesti mies.

Jatkuvasti saan ihmettelyjä miksi en ole halunnut perhettä ja äitiyttä. Miksi olen niin kylmä että raha ja menestys kiinnostavat. Siinä on varmaan syy miksi naiset ovat alistuvia. Se on heidän roolinsa tässä maailmassa ja muuta tavoitellessaan he ovat kylmiä, laskelmoivia ja itsekeskeisiä, eli epänaisellisia.