Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihminen menettää malttinsa niin, että on valmis käymään käsiksi? MIKSI?
11.03.2020 |
Tunnistamisen vuoksi en kerro koko tarinaa, mutta perusjuttu on tämä:
Isä (70 v) käskee poikaa (50 v) katsomaan peliin, kun syy löytyy sieltä. Poika suuttuu niin suunnattomasti, että meinaa käydä isäänsä käsiiksi. Siis huutaa naama punasena kitarisat näkyen 10 sentin päästä.
Miksi? Jos minulle joku sanoisi noin, niin tulisin surulliseksi että oma isäni ajattelee minusta noin. En suuttuisi. Oli syytös totta tai ei.
(Isä on suorasanainen, mutta ihan täyspäinen muuten)
Kommentteja?
Kommentit (38)
Sopiva temperamentti + joko arvot jotka sallii käsiksi käymisen tai jos ei salli niin puutteellinen käytöksen hallinta.
Itselläni on taipumusta tuollaiseen, mutta teini-iän jälkeen olen kyllä osannut hallita tunteeni ja käytökseni niin, että vaikka kuinka kihahtaisi sisällä niin en ala käsiksi käymään. Teininä ja nuorempana kyllä kävin. Usein jälkeen päin kaduin kauheasti mitä olin tehnyt, mutta sillä hetkellä kun raivo kihahti, olisin voinut sen vallassa vaikka tappaa, ja toimin tiedostamattomasti tunteen vallassa.
Yleensä jotta noin vahva reaktio herää, joko asia osuu jotenkin herkkään paikkaan, tai sitten siihen liittyy historiaa joka on kerännyt sisälle raivoa henkilöä kohtaan jo pitkään. Esim. minulla ja äidilläni oli näin silloin kun olin teini. Äiti jäkätti ja nalkutti, kohteli veljeen nähden epäoikeudenmukaisesti. Yritin olla kärsivällinen, sietää, selittää omaa näkökantaa. Kunnes sitten joku suht viattoman oloinen sanominen oli se viimeinen korsi joka katkesi kamelin selän, eli kattila alkoi kiehua yli ja tuli aggressiivinen reaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Aikuiset eivät tappele. Ihan mielenkiinnosta, ovatko pienituloisia?
Ei ole kyse urheilusta.
Eikä pienituloisista, vaikka en ymmärrä mitä merkitystä tällä on...
Vierailija kirjoitti:
50v ajan kuunnellut kommentteja?
Tietääkseni ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50v ajan kuunnellut kommentteja?
Tietääkseni ei.
Sepä se. Sinä et tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Sopiva temperamentti + joko arvot jotka sallii käsiksi käymisen tai jos ei salli niin puutteellinen käytöksen hallinta.
Itselläni on taipumusta tuollaiseen, mutta teini-iän jälkeen olen kyllä osannut hallita tunteeni ja käytökseni niin, että vaikka kuinka kihahtaisi sisällä niin en ala käsiksi käymään. Teininä ja nuorempana kyllä kävin. Usein jälkeen päin kaduin kauheasti mitä olin tehnyt, mutta sillä hetkellä kun raivo kihahti, olisin voinut sen vallassa vaikka tappaa, ja toimin tiedostamattomasti tunteen vallassa.
Yleensä jotta noin vahva reaktio herää, joko asia osuu jotenkin herkkään paikkaan, tai sitten siihen liittyy historiaa joka on kerännyt sisälle raivoa henkilöä kohtaan jo pitkään. Esim. minulla ja äidilläni oli näin silloin kun olin teini. Äiti jäkätti ja nalkutti, kohteli veljeen nähden epäoikeudenmukaisesti. Yritin olla kärsivällinen, sietää, selittää omaa näkökantaa. Kunnes sitten joku suht viattoman oloinen sanominen oli se viimeinen korsi joka katkesi kamelin selän, eli kattila alkoi kiehua yli ja tuli aggressiivinen reaktio.
Jos hermostuu noin valtavasti, niin onko silloin aina kyse herkästä paikasta? Ellei sitten joudu päivästä toiseen kuuntelee samaa nalkutusta, mitä äitisi teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50v ajan kuunnellut kommentteja?
Tietääkseni ei.
Sepä se. Sinä et tiedä.
En ole viime vuosina isän kanssa ollut tekemisissa, mutta aikaisempina kahtenakymmenenä vuonna hän ei ole ollut kommentoija.
Korkea ego ja matala ÄO on vaarallinen yhdistelmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tullut siihen tulokseen, että kuka tahansa pystyy mihin tahansa oikeissa olosuhteissa.
Normaalisti kukaan tuskin kehenkään haluaa käsiksi käydä, ellei ole juurikin niin temperamenttisella luonteella varustettu, että saa tehdä töitä itsensä kanssa, ettei käy käsiksi.
Mietipä vaikka, että joku käy lapsesi käsiksi, eikä lopeta, niin luultavasti teet itsekin joitakin fyysisiä tekoja lasta puolustaaksesi.
Tai väkivallan ( henkinen tai fyysinen) uhrit, jotka ovat olleet kauan piinaavasta tilanteessa, saattaa joku päivä napsahtaa ja hyökätä alistajaansa vastaan. Ei se ihminen lopulta määräänsä enempää kestä, ollaan aika herkkiä kuitenkin.
Juuri oli lehdessä juttu kiusatusta oppilaasta, joka kävi kiusaajaansa käsiksi ja sai siitä tuomion. Väkivalta on tietysti väärin, mutta ymmärtää kai sen jokainen, että kiusaajat olivat luultavasti vuosia ahdistaneet kaveria nurkkaan. Ihan varmasti jokainen reagoi jotenkin. Joku masentuu, viiltelemään itseään, yrittä itsemurhaa, eli kääntää vihan ja tuskan itseään vastaan. Toinen hyökkää puolustuksekseen, ellei rakentavia tapoja ja apua löydy. Siksi sitä apua on hyvä hakea. Noin piinaavasta tilanteessa se sitten purkautui näin.
En hyväksy väkivaltaa, mutta pystyn ymmärtämään kyllä, miten siihen jossain tilanteessa siihen päätyy.
Sehän on kiusaajien yksi tavoite, että kiusattu flippaa. He näyttävät hyviltä ja pääsevät sanomat, että se oli hullu, kuten koko ajan olemme sanoneet. Se on sairasta vallankäyttöä ja peliä ja kertoo vaan kiusaajan omasta hulluudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään kaikkien emotioiden ja empaattisuuden aktit eliminoidaan median suunnitelman mukaan jossa on myös kuningas monarkia jotta he voisivat varastaa kirkkohopeaa ja eliminoiduilla akteilla kuten aktiivimallilla väsyttää kansaa jotta heidän blaa...blaa...blaa... kirkkohopean ryöstely tulisi "oikeutetuksi".
Aktiivimalli oltaisiin voitu hoitaa aivan tajuttoman tyyllikkäästi sen sijaan että samaan aikaan aloitettiin buckinghamin palatsista mielistelemään homo sapiens suvulle ja vannottiin vala varastelun nimissä oikeutetuksi Finlandia kohtaan.
Sitten on erikseen sairaat, jotka käy käsiksi, eikä voi sille mitään, ovat syyntakeettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki kaikilla voi napsahtaa, myös minulla, mutta tuossa tilanteessa ei objektiivisesti ja ulkopuolisen näkökulmasta ollut sellaista. Poika on pikemminkin hallinnut isäänsä kuin isä poikaansa. Poika kykenee myös normaalisti hillitsemään itsensä, eikä hänellä ole suurempia vihanhallintaongelmia.
Mietin sitä, mikä tekee tilanteen niin herkäksi? Sekö, ettei suostu myöntämää omaa syyllisyyttään?
Raivopuuskasyndrooma johtunee toksoplasmoosista, jota kissat levittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopiva temperamentti + joko arvot jotka sallii käsiksi käymisen tai jos ei salli niin puutteellinen käytöksen hallinta.
Itselläni on taipumusta tuollaiseen, mutta teini-iän jälkeen olen kyllä osannut hallita tunteeni ja käytökseni niin, että vaikka kuinka kihahtaisi sisällä niin en ala käsiksi käymään. Teininä ja nuorempana kyllä kävin. Usein jälkeen päin kaduin kauheasti mitä olin tehnyt, mutta sillä hetkellä kun raivo kihahti, olisin voinut sen vallassa vaikka tappaa, ja toimin tiedostamattomasti tunteen vallassa.
Yleensä jotta noin vahva reaktio herää, joko asia osuu jotenkin herkkään paikkaan, tai sitten siihen liittyy historiaa joka on kerännyt sisälle raivoa henkilöä kohtaan jo pitkään. Esim. minulla ja äidilläni oli näin silloin kun olin teini. Äiti jäkätti ja nalkutti, kohteli veljeen nähden epäoikeudenmukaisesti. Yritin olla kärsivällinen, sietää, selittää omaa näkökantaa. Kunnes sitten joku suht viattoman oloinen sanominen oli se viimeinen korsi joka katkesi kamelin selän, eli kattila alkoi kiehua yli ja tuli aggressiivinen reaktio.
Jos hermostuu noin valtavasti, niin onko silloin aina kyse herkästä paikasta? Ellei sitten joudu päivästä toiseen kuuntelee samaa nalkutusta, mitä äitisi teki.
Todennäköisesti on, mutta niitä herkkiä paikkojakin on erilaisia. Eli ei kuvatussa tilanteessa aina ole kyse siitä, että kommentoija itse asiassa osui totuuteen jota ihminen ei halua myöntää ja paljastaa. Siitäkin voi olla kyse, mutta myös esim. yleisemmätä egon hauraudesta, jossa ihminen kokee koko minuutensa ja arvonsa uhatuksi kritiikistä. Vahvemman itsetunnon omaava ei niin kiihtyisi vaan voisi vaan todeta, että ai, hän on tuota mieltä, ja sitten rauhassa itse miettiä onko kritiikissä perää vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on kiusaajien yksi tavoite, että kiusattu flippaa. He näyttävät hyviltä ja pääsevät sanomat, että se oli hullu, kuten koko ajan olemme sanoneet. Se on sairasta vallankäyttöä ja peliä ja kertoo vaan kiusaajan omasta hulluudesta.
Minulle puhutaan paljon puuta ja heinää näissä merkeissä. Ja mitä pahinta niin tätä puuta ja heinää nähdään minulle.
Kerrankin olin täysin selvinpäin ja koin lapsuuden muistoja niin heti tuli törkeällä äänellä apina sanomaan minulle että ei ole ikinä nähnyt ketään niin "sekaisin". Jos tarkistettaisiin nyt realistisesti tämän illan tapahtumia ja mitä meidän sisällä oli niin kaikki ketkä sanoivat että olin sekaisin niin niillä olisi peiliin katsomisen paikka.
Boomer kerjäsi kuonoonsa eikä edes saanut. Mikä ongelma tässä nyt on? Ymmärrän paremmin kuin hyvin viisikymppistä...
Narsistinen ihminen osaa pelata korttinsa niin, että ärsyttää uhriaan juurikin julkisesti ärsyyntymiskynnykselle asti, että ulkopuolisista paikallaolijoista näyttäisi siltä, että se kilahti ihan tyhjästä. Monesti vuosien piina takana, tarkoitus tehdä uhrista hullu mielenvikainen, vaikka on sitä itse. Ihan pikku mitätön sana voi laukaista tilanteen, koska tilannetta on pedattu kenties vuosia.
Olen pohtinut samaa joidenkin vaikeiksi leikattujen lasten kohdalla, että onko kyse siitä miten vanhempi manipuloi näyttämään huonolta, jotta itse saa ne sympatia pisteet kauhukakaran vanhempana.
Sama homma työpaikoilla. Se kiusattu voidaan saada näyttämään kauhealta ja kun lopulta romahtaa, muut vaan hymisevät kuorossa, että sekopää.
Mitkä joukkueet pelasi?