Lue keskustelun säännöt.
Tosi elämän super nannyja paikalla? Apua tarvitaan!
11.03.2020 |
8 vuotias poika on voimakastahtoinen (ollut ainakin 2 vuotiaasta asti), jankkaa niin kauan asioista mitä haluaa niin kauan että joko vanhemmat luovuttaa tai jos ei luovuta tulee raivo, mikä kestää joskus puolesta tunnista pariinkin tuntiin: huutoa, kiljumista, lyömistä, tavaroiden heittelyä.
Huuto on selvästi hänen aseensa, mitä käyttää ja minkä on huomannut toimivan meihin, ja millään sitä ei saa lopetettua.
Lopulta tokenee ja rauhoittuu joko väsymällä tai usein sillä että ruvetaan ottamaan pelipäiviä pois, ensi yksi sitten jos ei lopu huuto, toinen jne..
Ainoa tehoava keino on pelipäivien rajoitus, mikään muu ei ole tehonnut. Ei todellakaan suostu menemään yksin mihinkään rauhoittumaan ja on sen verran isokokoinen että ei häntä voi siirrelläkkään.
Joskus tämä raivo tulee siitä että on käsketty lopettamaan pelaaminen, ja tässä vaiheessa huomataan että on pelannut/ollut koneella liikaa – aiheuttaa raivon joka jatkuu edellisen kaavan mukaan. Huom. poika ei pelaa mitään väkivaltaisia pelejä ja usein on myös muutakin kuin pelaamista mitä tekee, esim. katsoo videoita, koodaa, säätää..
Poika on tosi fiksu ja nokkela. Kielellisesti todella taitava ja muistaa asiat hyvin. Jo pienestä pystynyt hyvin keskusteluihin aikuisten kanssa ja omaa todella hyvän ja nokkelan huumorintajun.
Viihtynyt aina aikuisten seurassa, juurikin tämän keskusteluominaisuuden takia. Urheilullisesti ollut aina kömpelö. Tyttöjä enimmäkseen kavereina, poikien jutut ei ole kiinnostanut (kömpelyys urheilussa). Melko määräilevä myös kavereiden kanssa, ottaa helposti johtajan roolin. On kuitenkin kohtelias ja
empaattinenkin. Kavereita ei ole montaa. Hyviä pysyviä kavereita ei ole ollut koskaan. Koulussa on usein yksin, tulee kyllä toimeen aina hetkittäin muiden kanssa mutta ehkä muut kyllästyvät johtajatyyliin tai johonkin muuhun, sitä en tarkkaan tiedä mistä johtuu kavereiden kaikkoaminen. Poika innostuu hirveästi jos saa uuden ystävän ja tämä näkyy positiivisena lähes kaikessa toiminnassa, koulussa ja kotona.
Vanhemman kanssa kahdestaan ollessa ei ole oikeastaan ikinä mitään ongelmia, on todella järkevä käytökseltään ja tottelee hyvin, eikä yritä määräillä.
Harrastuksia on kokeiltu useita, joukkuelajit ei ole kiinnostanut pitkään mutta yksilölaji on säilynyt jo vuosia harrastuksena.
Hänellä on todella korkea oikeudentaju. Ei siedä yhtään eriarvoista kohtelua osakseen esim. vanhemmilta ja opettajilta vaan ilmaisee heti jos tällaista havaitsee kohdistuvan itseensä ja vaatii korjausta/selitystä.
Testaa kaikki aikuiset, uudet opettajat ym. että miten heidän kanssaan voi toimia, jos vähänkin antavat periksi, koittaa ottaa määräysvallan itselleen ja käyttäytyy ylimielisesti, ei tottele käskyjä.
Suurin ongelmamme on miten saadaan raivokohtaukset loppumaan ja miten saadaan hänelle pysyviä ystäviä. Ja onhan tässä näitä muitakin, miten saada ymmärtämään että lapset ei määrää aikuisia jne.
En tiedä onko tällaisessa käytöksessä perusteita hakea apua jostain, jos niin mistä?
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti!
Mitä mietteitä herättää sinussa? Onko edes jostain näistä kokemusta? Mikä on auttanut?
Kommentit (70)
Just ton toimivan perheneuvolasysteemin takia Suomessa ei tarvita mitään supernännejä. Älä vie apua tarvitsevaa LASTA tosi-TV:seen, Suomessa saa apua ilmankin!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just ton toimivan perheneuvolasysteemin takia Suomessa ei tarvita mitään supernännejä. Älä vie apua tarvitsevaa LASTA tosi-TV:seen, Suomessa saa apua ilmankin!!!
Ei tulisi mieleenkään.
Vahva oikeudentaju saattaa tehdä sen että luovuttaa itse ystävien suhteen jos nämä eivät ole samalla linjalla.
Kukaan ei pysty haluamaan kuulumista viiteryhmään jonka oikeudentaju on matalampi. Monesta muusta asiasta voi joustaa muttei tuosta.
Ei kuulosta minusta mitenkään huolestuttavalta. Olen itse ollut aika samantyyppinen lapsi.
Pysyviä ystäviä ei voi oikein vanhempien tahdosta tai päätöksestä saada. Todennäköisesti poika on vähän erilainen kuin useimmat pojat, ei siis mitenkään negatiivisella tavalla, mutta sellainen ettei ikäistensä poikien "laumoihin" kovin hyvin sovi. Mainitset että koodaa ja on fiksu - hän voi esim. olla vähän nörttityyppi, jollaiset ei ole keskivertolaumoissa suosittuja mutta pärjäävät yleensä silti elämässään erinomaisesti. Ei se niin vaarallista ole jos ei koulusta oikein kavereita löydy - pääasia että häntä ilmeisesti ei kuitenkaan kiusata. Itse olin nörttityttö, ja minä olisin ollut onnellinen jos olisin saanut rauhassa olla yksin, valitettavati minua kyllä kiusattiin sitten rankasti kun ei ollut erilaisuutta kohtaan niin suvaitsevaista väkeä luokalla. Ja silti olen pärjännyt hyvin enkä ole mikään traumatisoitunut ihmisraasu.
Tuntematta poikaa vaikea sanoa, mutta tuossa vahvatahtoisuudessa ja raivossa voi olla jotain samaa kuin oli omassani. Siihen minulla oli lääke PERIKSI ANTAMINEN, eikä lisää taistelua ja kuria. Koska minähän en periksi antanut, en koskaan, jos sille linjalle mentiin että tahtojen taisteluksi. Olisin kuollut ennemmin. Ja joskus esim. nälkiinnytin itseäni tai viiltelin kostoksi "pyttymäisille" vanhemmille. Mistä sitten päädyin koulupsykologille. Yllättäen sieltä keskustelujen jälkeen suositeltiin vanhemmille, että löysätään sääntöjä ja ne säännöt mitä on, sovitaan keskustellen yhdessä niin että minä vapaaehtoisesti sitoudun niihin. Tämä oli aika vaikeaa äidilleni, joka on vanhan ajan kurikeskeinen sota-ajan kasvatti, mutta kokeilivat kumminkin ja hyvin pian loppui kaikki ongelmat. Olin suostuvainen lopulta aika säntilliseenkin elämään ja rajoituksiin eri asioissa, kunhan minusta tuntui että minua kohdellaan järjellisenä ja ihmisarvoisena ihmisenä, joka saan olla mukana päättämässä omasta elämästäni, eikä jonain "mukulana" jota komennellaan muuten vaan. Sellainen soti oikeudentajuani vastaan.
Netissä oleminen ja pelaaminen ilmeisesti kiihdyttää poikaa liikaa. Rajoittakaa nettiaika minimiin ja pitäkää rajoista kiinni. Huonosta käytöksestä nettiaika pois kokonaan. Oma lapsi oli vähän samantapainen, pelaaminen aiheutti turhaa kiihtymistä. Hän oli tosin paria vuotta vanhempi, ja ymmärsi aika pian, että riehuminen ja kiroilu ei johda mihinkään.
Huutamiseen ei pidä lähteä mukaan, eikä antaa jankkaamiselle periksi. Jos olette näissä aina lopulta luovuttaneet, niin poikahan on oppinut, miten saa aina tahtonsa läpi. Vie aikaa, ennen kuin poika on sisäistänyt, että huutamalla ei pääse tavoitteeseen. Tässä teidän vanhempien on ehdottomasti pidettävä yhtä, oltava johdonmukaisia ja kuitenkin reiluja. Tuonikäinen ymmärtää jo syitä ja seurauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vahva oikeudentaju saattaa tehdä sen että luovuttaa itse ystävien suhteen jos nämä eivät ole samalla linjalla.
Kukaan ei pysty haluamaan kuulumista viiteryhmään jonka oikeudentaju on matalampi. Monesta muusta asiasta voi joustaa muttei tuosta.
Tuolta kannalta en ole ajatellutkaan, voi olla hyvinkin osasyynä! Usein on kuitenkin niin, että kun poika soittaa kavereille ja kysyy voiko olla niin vastaus on ei. Eli yrittää kyllä. Mutta pohja tälle löytyy tietysti koulussa tapahtuneesta käytöksestä, miksi ne kaverit ei halua vapaa-ajalla olla yhdessä. Siellä jos on yleensä yksin, eikä ole kovin hyviä taitoja olla muiden lasten kanssa niin eipä ne kotonakaan sitten halua olla.
Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette siis vielä ole hakeneet apua? Minulla on vähän samanlainen lapsi, ei tosin saa raivareita vaan heittäytyy passiiviseksi. Mutta on aina ollut järjetön jankuttaja, sellainen että oikeasti menettää hermonsa kun tämä jankuttaa. Hän on myös hyvin oikeudentajuinen, ottaa muut huomioon, tosin osaa myös töksäyttää, kuitenkin on suosittu kaveri niiden muutamien kanssa jotka ”kelpuuttaa” ystävikseen. On aina hakeutunut fiksujen lasten luo, yleensä ovat olleet vanhempia. Hänellä on suunnaton yleistieto, etsii koko ajan tietoa kirjoista ja netistä. Hänellä on todettu lieviä aspergerpiirteitä, koska jumittuu asioihin pitkäksi aikaa, jopa kuukausiksi ja sen jälkeen tulee uusi kiinnostuksen aihe.
Olemme käyneet perheneuvolassa yms, apua emme oikeastaan ole saaneet koska he eivät tunne lasta eivätkä usko kuinka hankala hän pystyy olemaan koska on hyvin kohtelias, kiltti ja hiljainen. Meille antoivat neuvoja jotka vain pahensivat tilannetta. Tällainen lapsi vaatii pitkää pinnaa ja loputonta ymmärrystä. Meillä meni tosin 15 vuotta tämän ymmärtämiseen:D
Jos olisin sinä, hakisin kuitenkin apua, ei sitä tiedä vaikka lapsesi hyötyisi esim ehdotetusta tunnetaito-kurssista.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...
Siis peliaikaa meillä tunti kolmesti viikossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä luovuta jankaamiseen, tietysti seuraa raivo, kun oot itse opettanut että annat periksi. Kun uhkaat jotain, niin toteuta se, pelikone kiinni 5min päästä, jos ei mene niin laita itse, kouluun 5min päästä, jos ei ole pukenut niin ota vaatteet reppuun ja lapsi autoon ja vie kouluun pukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...
On kyllä ihan superankeaa tämä. Toki jos on esim. ADHD:ta tai muuten ihan tosi selvästi juuri se pelaaminen ja älylaitteet pahentaa ongelmia niin voi olla tarpeen.
Mutta useimmille tuollainen olisi suuren osan kaikesta kivasta viemistä pois elämästä, joka muutenkin on koulun ja muun myötä täynnä velvollisuuksia. Vanhempi ei nimittäin voi päättää sitä, mikä lapsesta on kivaa. Voi raahata urheiluharrastuksiin tai metsään samoilemaan, mutta jos lapsi tykkää eniten peleistä, ja harrastukset on taas yksi pakkopulla muiden velvollisuuksien lisäksi, niin kyllähän se lopulta vain pinnaa kiristää ja stressaa, ja stressaantunut lapsi oireilee esim. aloituksen tavoilla.
Itse kannatan sitä että peleistä annetaan nauttia aika vapaasti, mutta toki niin että kouluhommat ja muut asiat pitää hoitaa sovitusti. Ja jos selvästi oikeasti pelaaminen aiheuttaisi käytösongelmia niin sitten rajausta jossain määrin. Mutta nykyään tuntuu että yksinkertaistetaan asioita liikaa ja ruutuaika ja pelit olisi aina syy kaikkiin käytösongelmiin, jopa silloin kun niiitä oikeasti on aika kohtuullisesti. Lapsilla ja nuorilla on vaan aina ollut ja aina tulee olemaan "kasvukipuja" ja vaikeita vaiheita riippumatta älylaitteiden käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta minusta mitenkään huolestuttavalta. Olen itse ollut aika samantyyppinen lapsi.
Pysyviä ystäviä ei voi oikein vanhempien tahdosta tai päätöksestä saada. Todennäköisesti poika on vähän erilainen kuin useimmat pojat, ei siis mitenkään negatiivisella tavalla, mutta sellainen ettei ikäistensä poikien "laumoihin" kovin hyvin sovi. Mainitset että koodaa ja on fiksu - hän voi esim. olla vähän nörttityyppi, jollaiset ei ole keskivertolaumoissa suosittuja mutta pärjäävät yleensä silti elämässään erinomaisesti. Ei se niin vaarallista ole jos ei koulusta oikein kavereita löydy - pääasia että häntä ilmeisesti ei kuitenkaan kiusata. Itse olin nörttityttö, ja minä olisin ollut onnellinen jos olisin saanut rauhassa olla yksin, valitettavati minua kyllä kiusattiin sitten rankasti kun ei ollut erilaisuutta kohtaan niin suvaitsevaista väkeä luokalla. Ja silti olen pärjännyt hyvin enkä ole mikään traumatisoitunut ihmisraasu.
Tuntematta poikaa vaikea sanoa, mutta tuossa vahvatahtoisuudessa ja raivossa voi olla jotain samaa kuin oli omassani. Siihen minulla oli lääke PERIKSI ANTAMINEN, eikä lisää taistelua ja kuria. Koska minähän en periksi antanut, en koskaan, jos sille linjalle mentiin että tahtojen taisteluksi. Olisin kuollut ennemmin. Ja joskus esim. nälkiinnytin itseäni tai viiltelin kostoksi "pyttymäisille" vanhemmille. Mistä sitten päädyin koulupsykologille. Yllättäen sieltä keskustelujen jälkeen suositeltiin vanhemmille, että löysätään sääntöjä ja ne säännöt mitä on, sovitaan keskustellen yhdessä niin että minä vapaaehtoisesti sitoudun niihin. Tämä oli aika vaikeaa äidilleni, joka on vanhan ajan kurikeskeinen sota-ajan kasvatti, mutta kokeilivat kumminkin ja hyvin pian loppui kaikki ongelmat. Olin suostuvainen lopulta aika säntilliseenkin elämään ja rajoituksiin eri asioissa, kunhan minusta tuntui että minua kohdellaan järjellisenä ja ihmisarvoisena ihmisenä, joka saan olla mukana päättämässä omasta elämästäni, eikä jonain "mukulana" jota komennellaan muuten vaan. Sellainen soti oikeudentajuani vastaan.
Todella monessa kohtaa kuulosti tutulta! Ihana kuulla toinenkin puoli tästä.
Ei todellakaan tunnu sopivan mihinkään laumoihin. Mutta ei ole myöskään koskaan valittanut yksin olosta, mutta se ilo mikä tulee satunnaisesta ystävästä on liikuttavaa.
Kiusaamisen kohteeksi ei ole milloinkaan tietääkseni joutunut, taitaa olla liian "vahva persoona" että näin kävisi, ainakaan vielä noin pienenä. Olen pelännyt tuota periksi antamista ja yrittänyt välttää sitä viimeiseen asti, koska sitä hän selvästi yrittää tällä valtataistelullaan mutta täytyy pohtia tuota puolta myös! Tämä on todellista tahtojen taistelua ollut kyllä! Toivottavasti ei milloinkaan mene noin radikaaliksi kuin viiltely ym!
Täytyy panostaa enemmän tuohon yhdessä sääntöjen sopimiseen ja yrittää pitää niistä kiinni.
Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina?
Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.
Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...
On kyllä ihan superankeaa tämä. Toki jos on esim. ADHD:ta tai muuten ihan tosi selvästi juuri se pelaaminen ja älylaitteet pahentaa ongelmia niin voi olla tarpeen.
Mutta useimmille tuollainen olisi suuren osan kaikesta kivasta viemistä pois elämästä, joka muutenkin on koulun ja muun myötä täynnä velvollisuuksia. Vanhempi ei nimittäin voi päättää sitä, mikä lapsesta on kivaa. Voi raahata urheiluharrastuksiin tai metsään samoilemaan, mutta jos lapsi tykkää eniten peleistä, ja harrastukset on taas yksi pakkopulla muiden velvollisuuksien lisäksi, niin kyllähän se lopulta vain pinnaa kiristää ja stressaa, ja stressaantunut lapsi oireilee esim. aloituksen tavoilla.
Itse kannatan sitä että peleistä annetaan nauttia aika vapaasti, mutta toki niin että kouluhommat ja muut asiat pitää hoitaa sovitusti. Ja jos selvästi oikeasti pelaaminen aiheuttaisi käytösongelmia niin sitten rajausta jossain määrin. Mutta nykyään tuntuu että yksinkertaistetaan asioita liikaa ja ruutuaika ja pelit olisi aina syy kaikkiin käytösongelmiin, jopa silloin kun niiitä oikeasti on aika kohtuullisesti. Lapsilla ja nuorilla on vaan aina ollut ja aina tulee olemaan "kasvukipuja" ja vaikeita vaiheita riippumatta älylaitteiden käytöstä.
Tietokone on hänelle yksi harrastus, ei siis vain pelaa. Ja kun pelaa niin ei pelaa yksin vaan livenä porukassa joten en ole pitänyt sitä niin kovin pahana. Joskus raivo johtuu siitä että on kuitenkin saanut tehdä sitä liian jostain syystä mutta tämä ei läheskään aina ole syynä. Jos tietokoneen ottaisi pois niin ei hänelle paljoa jäisi jäljelle.
Tunnistin pojastani paljon oman poikani piirteitä. Mm. Korkea oikeudentaju ja sanallinen lahjakkuus ja paljon muuta. Olen itse havainnut itse pojastani, joka myös 8 v erityisherkän lapsen piirteitä. Lue tämähttps://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/erityisherkan-lapsen…
Ja katso tunnistatko sieltä piirteitä. Meillä poika ei raivoa. Jos joskus harvoin suuttuu, se on voimakasta. Lapseni osasi sanoa jo tosi pienenä, että hän on ”huutoherkkä” eli ei kestä äänen korotusta.
Itse jättäisin raivoamisen aikana lapsen täysin huomiotta. Puhuminen, höpöttäminen ja varsinkin huutaminen varmasti vain pahentaa asiaa. Jatkaisin vain omia toimiani kuin ei mitään ja en missään nimessä lähtisi mukaaan. Raivokohtauksen aikana lapsi ei saisi siis yhtään minkäänlaista huomiota.
Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Lue tosiaan eritysiherkistä lapsista. Heillä on kyky empatiaan, vahva oikeudentaju jo hyvin nuorena. En lukenut vielä kaikkia saamiasi vastauksia, mutta luen ketjun rauhassa läpi ja kommentoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...
On kyllä ihan superankeaa tämä. Toki jos on esim. ADHD:ta tai muuten ihan tosi selvästi juuri se pelaaminen ja älylaitteet pahentaa ongelmia niin voi olla tarpeen.
Mutta useimmille tuollainen olisi suuren osan kaikesta kivasta viemistä pois elämästä, joka muutenkin on koulun ja muun myötä täynnä velvollisuuksia. Vanhempi ei nimittäin voi päättää sitä, mikä lapsesta on kivaa. Voi raahata urheiluharrastuksiin tai metsään samoilemaan, mutta jos lapsi tykkää eniten peleistä, ja harrastukset on taas yksi pakkopulla muiden velvollisuuksien lisäksi, niin kyllähän se lopulta vain pinnaa kiristää ja stressaa, ja stressaantunut lapsi oireilee esim. aloituksen tavoilla.
Itse kannatan sitä että peleistä annetaan nauttia aika vapaasti, mutta toki niin että kouluhommat ja muut asiat pitää hoitaa sovitusti. Ja jos selvästi oikeasti pelaaminen aiheuttaisi käytösongelmia niin sitten rajausta jossain määrin. Mutta nykyään tuntuu että yksinkertaistetaan asioita liikaa ja ruutuaika ja pelit olisi aina syy kaikkiin käytösongelmiin, jopa silloin kun niiitä oikeasti on aika kohtuullisesti. Lapsilla ja nuorilla on vaan aina ollut ja aina tulee olemaan "kasvukipuja" ja vaikeita vaiheita riippumatta älylaitteiden käytöstä.
Se ruutuaika on nimenomaan nykyää sekä aikuisten että lasten ongelma, ei ole helppoa edes havaita kun sitä on päivässä liikaa, älylaitteet koukuttaa ihan samalla tavalla kuin päihteet. Lapsi ei välttämättä edes opi nauttimaan muusta tekemisestä, kun on niin kiinni niissä laitteissaan, jolloin voisi vaikka suoraan olla pari viikkoa ilman mitään viihdykkeitä ja opetella harrastamaan muuta, moni aikuinen myös hyötyisi tästä. Elämän ei pidä pyöriä yhden miekenkiinnon kohteen ympärillä, vaan monipuolinen osaaminen on kehityksen ja ehdottoman tärkeää. Samoin meille vanhemmille, jotta voidaan ylläpitää opittuja taitoja.
1) säännöt. Sovitte peli- ja ruutuajan ja pidätte tästä kiinni. Sovitte että aika tarkistetaan aina ikävuosien mukaan. Seuraava tarkistus kun täyttää 9. Peli-ja ruutuajan saa käyttää.
2) raivo. Kerrotte ettei raivo muuta sovittuja sääntöjä. Säännöt on seinällä. Niihin ei tule lisätunteja raivoamalla. Kerrotte ettei raivo ole oikea tapa ratkaista asioita. Raivo pelottaa ja surettaa toisia. Kysytte pystytkö tunnistamaan tunteen, miksi raivostut? Jos haluat jutella, olemme tässä. Kerro voimmeko auttaa? Olemme vanhempasi ja rakastamme sinua ja välitämme sinusta mutta emme ymmärrä jos et kerro? Tule puhumaan jos haluat,nyt menen keittiöön /pois. Nämä samat asiat rauhallisesti kerrotte ja kysytte aina raivotessa. Kerta riittää, ei tarvitse jankata. Sitten poistut tilanteesta. Toiseen huoneeseen, pihalle yms. Jos lapsi haluaa jutella juttele, jos raivoaminen jatkuu toista edellinen ja poistu taas.
3) syy seuraus -suhteet. Jos poika raivotessaan hajottaa asioita, leikkaatte viikkorahaa. Ei kokonaan vaan esim nyt viikkorahasta 2 euroa pois kunnes hajotettu asia korvattu. Jos teillä ei ole viikkorahaa, se on hyvä nyt ottaa käyttöön. Kirjatkaa sekin sääntöihin seinälle. Samoin viikkorahan suhteen tarkistus ikävuosittain.
Syy-seuraussuhteista myös se, jos loukkaa / satuttaa/ kiusaa on pyydettävä anteeksi.
4) terapia . Kannattaa koulun tai terveydenhuollon kautta järjestää lapselle keskusteluapua. Että yksin käy juttelemassa. Koska kyseessä älykäs lapsi hänelle voi kertoa että koska te vanhemmat ette osaa auttaa pahan olon kanssa, siksi käy juttelemassa ammattilaiselle.
5) vihalla raivoon vastaaminen ei kannata, mutta ei periksi antaminenkaan. Kokeilkaa tätä mallia. Itse en käyttäisi rangaistuksena peliajan rajoittamista vaan sovitut tunnit pitää. Raivolta pitää tavallaan ottaa voima pois. Ettei lapsi opi että sillä saa tahdon läpi. Siihen sortuu sitten aikuisenakin, oli miten fiksu tahansa, kun sen on kerran oppinut. Raivosta rankaiseminen lisää uhmaa. Toki jos hajoittaa paikkoja ja lyö yms voi esim kivan tulevan tapahtuman perua. Ja selittää että koska toimit niin, et voi nyt mennä tai perheen suunnitelmat on peruttu.
Vierailija kirjoitti:
1) säännöt. Sovitte peli- ja ruutuajan ja pidätte tästä kiinni. Sovitte että aika tarkistetaan aina ikävuosien mukaan. Seuraava tarkistus kun täyttää 9. Peli-ja ruutuajan saa käyttää.
2) raivo. Kerrotte ettei raivo muuta sovittuja sääntöjä. Säännöt on seinällä. Niihin ei tule lisätunteja raivoamalla. Kerrotte ettei raivo ole oikea tapa ratkaista asioita. Raivo pelottaa ja surettaa toisia. Kysytte pystytkö tunnistamaan tunteen, miksi raivostut? Jos haluat jutella, olemme tässä. Kerro voimmeko auttaa? Olemme vanhempasi ja rakastamme sinua ja välitämme sinusta mutta emme ymmärrä jos et kerro? Tule puhumaan jos haluat,nyt menen keittiöön /pois. Nämä samat asiat rauhallisesti kerrotte ja kysytte aina raivotessa. Kerta riittää, ei tarvitse jankata. Sitten poistut tilanteesta. Toiseen huoneeseen, pihalle yms. Jos lapsi haluaa jutella juttele, jos raivoaminen jatkuu toista edellinen ja poistu taas.
3) syy seuraus -suhteet. Jos poika raivotessaan hajottaa asioita, leikkaatte viikkorahaa. Ei kokonaan vaan esim nyt viikkorahasta 2 euroa pois kunnes hajotettu asia korvattu. Jos teillä ei ole viikkorahaa, se on hyvä nyt ottaa käyttöön. Kirjatkaa sekin sääntöihin seinälle. Samoin viikkorahan suhteen tarkistus ikävuosittain.
Syy-seuraussuhteista myös se, jos loukkaa / satuttaa/ kiusaa on pyydettävä anteeksi.4) terapia . Kannattaa koulun tai terveydenhuollon kautta järjestää lapselle keskusteluapua. Että yksin käy juttelemassa. Koska kyseessä älykäs lapsi hänelle voi kertoa että koska te vanhemmat ette osaa auttaa pahan olon kanssa, siksi käy juttelemassa ammattilaiselle.
5) vihalla raivoon vastaaminen ei kannata, mutta ei periksi antaminenkaan. Kokeilkaa tätä mallia. Itse en käyttäisi rangaistuksena peliajan rajoittamista vaan sovitut tunnit pitää. Raivolta pitää tavallaan ottaa voima pois. Ettei lapsi opi että sillä saa tahdon läpi. Siihen sortuu sitten aikuisenakin, oli miten fiksu tahansa, kun sen on kerran oppinut. Raivosta rankaiseminen lisää uhmaa. Toki jos hajoittaa paikkoja ja lyö yms voi esim kivan tulevan tapahtuman perua. Ja selittää että koska toimit niin, et voi nyt mennä tai perheen suunnitelmat on peruttu.
Tässä sinun mallissasi siis ainoa konkreettinen asia mitä lapselle seuraa tottelemattomuudesta on viikkorahan alennus tai menetys.
Mitä luulet tapahtuvan, jos lapsi ei välitäkään siitä, että hänen viikkorahansa alenee tai poistuu? Ei vaan olisi se oivallus, että mitä vaan voi tehdä käytännössä ilman seurauksia? Eli lapsi saa aina tahtonsa läpi tosielämässä, vaikka vanhemmat kuinka hokisivat, että ei voi saada tahtoaan läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...
On kyllä ihan superankeaa tämä. Toki jos on esim. ADHD:ta tai muuten ihan tosi selvästi juuri se pelaaminen ja älylaitteet pahentaa ongelmia niin voi olla tarpeen.
Mutta useimmille tuollainen olisi suuren osan kaikesta kivasta viemistä pois elämästä, joka muutenkin on koulun ja muun myötä täynnä velvollisuuksia. Vanhempi ei nimittäin voi päättää sitä, mikä lapsesta on kivaa. Voi raahata urheiluharrastuksiin tai metsään samoilemaan, mutta jos lapsi tykkää eniten peleistä, ja harrastukset on taas yksi pakkopulla muiden velvollisuuksien lisäksi, niin kyllähän se lopulta vain pinnaa kiristää ja stressaa, ja stressaantunut lapsi oireilee esim. aloituksen tavoilla.
Itse kannatan sitä että peleistä annetaan nauttia aika vapaasti, mutta toki niin että kouluhommat ja muut asiat pitää hoitaa sovitusti. Ja jos selvästi oikeasti pelaaminen aiheuttaisi käytösongelmia niin sitten rajausta jossain määrin. Mutta nykyään tuntuu että yksinkertaistetaan asioita liikaa ja ruutuaika ja pelit olisi aina syy kaikkiin käytösongelmiin, jopa silloin kun niiitä oikeasti on aika kohtuullisesti. Lapsilla ja nuorilla on vaan aina ollut ja aina tulee olemaan "kasvukipuja" ja vaikeita vaiheita riippumatta älylaitteiden käytöstä.
Se ruutuaika on nimenomaan nykyää sekä aikuisten että lasten ongelma, ei ole helppoa edes havaita kun sitä on päivässä liikaa, älylaitteet koukuttaa ihan samalla tavalla kuin päihteet. Lapsi ei välttämättä edes opi nauttimaan muusta tekemisestä, kun on niin kiinni niissä laitteissaan, jolloin voisi vaikka suoraan olla pari viikkoa ilman mitään viihdykkeitä ja opetella harrastamaan muuta, moni aikuinen myös hyötyisi tästä. Elämän ei pidä pyöriä yhden miekenkiinnon kohteen ympärillä, vaan monipuolinen osaaminen on kehityksen ja ehdottoman tärkeää. Samoin meille vanhemmille, jotta voidaan ylläpitää opittuja taitoja.
Minun on tätä vaikea nähdä, miksi se olisi ongelma, koska olen itse lapsesta asti pelannut ja koodannut paljon, harrastamatta mitään muuta, ja nykyäään nelikymppisenäkin koodaan (ammattini) ja pelaan paljon, eikä tämä ole minkään sortin ongelma. Elämäni on oikein mukavaa enkä koe että minulla olisi mitään ongelmia, vaikken harrasta mitään muuta kuin älylaitteiden kanssa tehtäviä asioita. Tosimaailma on tylsä paikka, virtuaaliset on paljon mukavampia ;) Ja älylliset haasteet alan parissa toki.
Päihteisiin vertaaminen on minusta aika hassua koska niillä on todella vakavia haittoja, joita pelaamisella ei ole. Esim. alkoholin fysiologiset haitat kaikki tuntee, että suurkulutuksessa ne on vakavat. Pelaaminen ei tuhoa maksaa eikä aivosoluja tms.
Tuo että ei saa pyöriä yhden mielenkiinnon kohtene ympärillä - miksei? Nykymaailma juuri kaipaa erikoistumista. Toki koulut ja työt on hoidettava ja siinä on jo vaihtelua paljon. Ja lapselta ymmärrän, että jotain ulkoilua tai liikuntaa edellyttää myös, vaikka itseltäni ei vaadittu ja silti ihan terve olen aina ollut. Mutta muuten on hassua, että jos harrastus on tietokoneella tehtäviä asioita, nykyään se on joku kauhistus, mutta jos panostaa paljon johonkin urheilulajiin tai soittimeen esimerkiksi niin se on hienoa. Samoin jos on ns. "lukutoukka".
Perheneuvolaan yhteys, lapsi voi päästä tunnetaito-kurssille, tosin sitä ennen pitkä prosessi keskustelukäyntejä psykologin kanssa. Myös voidaan laittaa lähete tutkimuksiin jos epäillään neuroepätyypillisyyksiä.
Perheneuvolasta vanhemmat saavat keskusteluapua.