Kysymys persoonallisuushäiriöistä

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oikea persoonallisuushäiriö aiheuttaa niin paljon ongelmia, päänvaivaa ja jopa tuskaa elämässä, että ihan oikeasta sairaudesta siinä on kyse eikä vain jostain persoonallisuuden piirteistä... Eikä todellakaan oikeasti kaikki sovi mihinkään persoonallishäiriön diagnoosiin.

Näin on. T. Persoonallisuushäiriöinen

Kaikkitietävät, jotka ovat neuvomassa toisia jatkuvasti ja ovat sairaan huomionkipeitä ovat härööntyneitä ja epämiellyttäviä.

Ei taida kovin montaa aivan keskiviivalla olevaa ihmistä olla olemassakaan. Kaikilla on vähintään joitain käyttäytymismalleja, jotka muistuttavat erilaisia häiriöitä. Luokittelut ovat aina keinotekoisia, mutta niitä on pakko yrittää tehdä, jotta ihmisiä voidaan hoitaa. Persoonallisuushäiriöt eivät ole on/off, vaan jatkumoita, jotka sitten tiettyjen kriteereiden täyttyessä asetetaan diagnooseiksi. Tämä siksi, että voidaan kohdentaa toimivia hoitomuotoja. Pershäiriödiagnoosit eivät ole ikuisia, kuten ei ole suurin osa muistakaan psyyken diagnooseista, poislukien tietyt prosessisairaudet (skitsofrenia ym.), jotka nekin saadaan lääkityksellä usein hyvään hallintaan. Itselläni on nuorena ollut epävakaa persoonallisuushäiriö-dg traumataustalla, ja tässä sitä ihan kunnon kansalaisena kuitenkin porskutan, ilman diagnooseja. Erittäin paljon olen töitä tehnyt asian eteen (=pitkä terapia) ja tänä päivänä ainoastaan äärimmäisissä stressitilanteissa tietyt toimintamallit nostavat päätään. Ne huomaan ja pystyn niitä hallitsemaan. Ihmissuhteet ovat vakaita ja pitkiä jne. Diagnooseille ei siis liene tarvetta niin kauan, kun ihminen pystyy elämään ns. normaalia elämää, kykenee rakastamaan ja tekemään töitä, kuten joku joskus on hyvän elämän määritellyt. 

Mulla on eri aikoina diagnosoitu ainakin vaativa, epäluuloinen, epäsosiaalinen ja eristäytyvä persoonallisuus.

Tosiasiassa olen traumatisoitunut.

Joku mulle just kommentoi ettei koe epävakaan persoonallisuushäiriön olevan ”sairaus” tai häiriö, vaan pelkkä piirre. Mutta se on häiriö silloin kun se vaikeuttaa elämää huomattavasti. Mulla on myös masennus, syömishäiriö, traumaperäinen stressihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö, ja kaiken näiden alottajana on ollut just lapsuudentraumat ja ensimmäinen sekä pohjimmainen ongelma on epävakaa persoonallisuushäiriö. Se että ei selviä ihmisten kohtaamisesta eikä omista tunteistaan ei ole ”piirre” tai pelkkää ”ujoutta” tai ”introverttiutta”. Ne on ihan eri tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset aina yrittävät väittää olevansa ihan normaaleja, muissa vain on vikoja.

Se on se stereotypia. Oikeesti esimerkiks epävakaus näkyy eri ihmisissä eri tavalla, mulla on jatkuvia kokemuksia siitä että muut on aina oikeassa sekä parempia kuin minä jokasella tavalla mitä vaan on mahdollista. Kun alotin terapian, uskoin vielä että olen vääränlainen, huono, surkea, aivan kaikessa ja kaikkiin verrattuna ja ettei mulla saa edes olla omia mielipiteitä jotka eriää muiden mielipiteistä, koska muut kuitenkin tietää paremmin. Nimenomaan koin että muut ihmiset on normaaleja, mutta itse en ole.