Eroperheiden lapset

Mun vanhemmat ovat yhä yhdessä ja mulla on kaikki nuo listan jutut.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat ovat yhä yhdessä ja mulla on kaikki nuo listan jutut.

Harmin paikka. Nämä ovat toki vain tilastollisia ilmiöitä, kenenkään yksittäisen ihmisen kohtaloa tai ominaisuuksia ei voi mistään tilastoaineistosta päätellä, se tulisi aina muistaa kun lukee näitä uutisia.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat ovat yhä yhdessä ja mulla on kaikki nuo listan jutut.

Uskotko, että asiasi olisivat paremmin, jos vanhempasi olisivat eronneet?

Eronneita pitää aina paapoa ettei heille tule paha mieli. Lapsista viis.

Meillä koulumenestys romahti, lapset masentuneita lastensuojelun asiakkaita...siitä vaan eroamaan.

Kaikki pätevät muhun paitsi tuo eroaminen. Mutta olenkin vasta mun ekassa parisuhteessa. Ensimmäiset opinnot keskeytin. Toiset suoritan loppuun. En koe kärsineeni erosta. Lapsuuteni olisi varmasti ollut kurjempi, jos vanhempani olisivat väkisin jatkaneet yhdessä.

Toi pitäisi tutkia niin että verrokkina olisi lapset, jotka eläneet ydinperheissä, joissa vanhempien olisi kenties kannattanut erota...

Mainitut oireet nimittäin tulee ihan taatusti kun elää koko lapsuutensa nukahtaen iltaisin vanhempien riitelyyn. Se yksinjäämisen ja vaillejäämisen tuska oli kova. En kyennyt ymmärtämään, miksi piti aina tapella. En saanut mallia rakkaudelliseen ja hyvään parisuhteeseen ja päädyin itse useaan suhteeseen, jossa jäin yksin ja ilman rakkautta -enkä osannut kuvitella mitään muuta oikein minulle olevan edes tarjolla.

Nyt 4-kymppisenä opettelen terapiassa välittämään itsestäni ja opettelen myös parisuhteessa vaadittavia taitoja. Riitely, etäisyys ja kylmyys on niin paljon helpompaa kuin rakkaus :( Mutta yritän parhaani <3

Minuun ei päde mikään noista.

Kehityspsykogisesti tarkasteltuna ero on ilmeinen riskitekijä lapsen elämässä. Se voi kuitenkin osoittautua lapsen kehityksen kannalta myös ratkaisevan tärkeäksi suojaavaksi tekijäksi. Kokonaisuus ratkaisee, niin moni asia vaikuttaa yksilön elämään: geenit, yksilön persoonallisuus, ympäristö, äly, perusturva.

Ratkaisevaa olisi miettiä kenen kanssa lisääntyy ja kuinka paljon ja tiheään tahtiin kannattaa lapsia hankkia. Avioliitto tarvitsisi virallisen vuosihuollon joka vuosi: Epäkohtiin puututtaisiin välittömästi.

 Itse olen eroperheen ainut lapsi ja sain erosta hankalia traumoja, vaikka vanhempani hoitivat eronsa hyvin fiksusti. En ole varma minkälaista keskustelua ap kaipaa aiheesta. Itse olen sitä mieltä, että ainoastaan parien, jotka TODELLA molemmat haluavat lapsia, tulisi niitä hankkia. Oma isäni ei ymmärrykseni mukaan varsinaisesti palanut halusta tulla isäksi, vaan suhtautui siihen asiana, johon on tapana ryhtyä lopulta pitkässä suhteessa. Tällainen ei ole riittävä peruste lisääntyä. Lapselle pitää olla valmis olemaan luotettava ja rakastava vanhempi, mutta kaikille se ei ole luontaista tai edes mieleistä. Eroille ei voi mitään, usein niistä on lopulta kaikille enemmän hyötyä kuin haittaa, jos vanhempien suhde ei toimi. 

Vierailija kirjoitti:

Toi pitäisi tutkia niin että verrokkina olisi lapset, jotka eläneet ydinperheissä, joissa vanhempien olisi kenties kannattanut erota...

Mainitut oireet nimittäin tulee ihan taatusti kun elää koko lapsuutensa nukahtaen iltaisin vanhempien riitelyyn. Se yksinjäämisen ja vaillejäämisen tuska oli kova. En kyennyt ymmärtämään, miksi piti aina tapella. En saanut mallia rakkaudelliseen ja hyvään parisuhteeseen ja päädyin itse useaan suhteeseen, jossa jäin yksin ja ilman rakkautta -enkä osannut kuvitella mitään muuta oikein minulle olevan edes tarjolla.

Nyt 4-kymppisenä opettelen terapiassa välittämään itsestäni ja opettelen myös parisuhteessa vaadittavia taitoja. Riitely, etäisyys ja kylmyys on niin paljon helpompaa kuin rakkaus :( Mutta yritän parhaani <3

Saat sympatiani, kuulostaa kurjalta. Olet myös varmasti oikeassa tuosta että vanhemmilta saatu malli vaikuttaa. Sen verran kuitenkin nillitän, että tuollaista tutkimusasetelmaa mitä ehdotat, on täysin mahdotonta toteuttaa. SIllä mitenkään objektiivisesti ei voi päättää sitä, kenen kannattaisi erota ja kenen ei. 

ap

Vierailija kirjoitti:

 Itse olen eroperheen ainut lapsi ja sain erosta hankalia traumoja, vaikka vanhempani hoitivat eronsa hyvin fiksusti. En ole varma minkälaista keskustelua ap kaipaa aiheesta. Itse olen sitä mieltä, että ainoastaan parien, jotka TODELLA molemmat haluavat lapsia, tulisi niitä hankkia. Oma isäni ei ymmärrykseni mukaan varsinaisesti palanut halusta tulla isäksi, vaan suhtautui siihen asiana, johon on tapana ryhtyä lopulta pitkässä suhteessa. Tällainen ei ole riittävä peruste lisääntyä. Lapselle pitää olla valmis olemaan luotettava ja rakastava vanhempi, mutta kaikille se ei ole luontaista tai edes mieleistä. Eroille ei voi mitään, usein niistä on lopulta kaikille enemmän hyötyä kuin haittaa, jos vanhempien suhde ei toimi. 

En kaipaa mitään tietynlaista keskustelua. Lähinnä halusin muistuttaa lastenhankintaa suunnitteleville, että erolla on seuraamuksia muillekin kuin vain parisuhteen osapuolille. Eli kannattaa miettiä tarkkaan, kenen kanssa niitä lapsia tekee.

Ja todella aidosti ihmettelen, miksi samansisältöinen aloitus poistettiin kaksi kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä koulumenestys romahti, lapset masentuneita lastensuojelun asiakkaita...siitä vaan eroamaan.

Meillä sama. Mut minkäs teet kun iskä ihastu. Uudet lapset ja uuden aiemmat lapset vaan kehiin, kyllä sitä voi sädekehäänsä kiillotella kun kantaa vastuuta 20% ajasta.

Tottakai se vaikuttaa. Tuossa kuitenkin oli kyseessä 1983 vuonna olevat 16-vuotiaat. Eli he olivat syntyneet vuonna 1967. Jos olivat kokeneet eron 6-12-vuotiaana, niin ero oli tapahtunut 70-luvulla, jolloin ero oli vielä suuri häpeä. Huomattavaa myös on, että silloin eroa ei saanut, jos ei syyllistä löytynyt. Syyllisen etsiminen oikeudessa ja mm. pettämisasioiden riepottelu on tietenkin tuonut myös lapsille todella ikävää tietoa vanhemmistaan.

Yksinhuoltajia karsastettiin, tukia ei ollut samaan tapaan kuin nykyään. Pääosa tuonikäisten isistä ei osannut kotitaloustöitä, ja kun ero tuli, niin uusi vaimo piti saada, jotta olisi kotiruokaa pöydässä. Isät tuskin osasivat tukea lapsia parhaalla tavalla suruissa tai tapaamisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi pitäisi tutkia niin että verrokkina olisi lapset, jotka eläneet ydinperheissä, joissa vanhempien olisi kenties kannattanut erota...

Mainitut oireet nimittäin tulee ihan taatusti kun elää koko lapsuutensa nukahtaen iltaisin vanhempien riitelyyn. Se yksinjäämisen ja vaillejäämisen tuska oli kova. En kyennyt ymmärtämään, miksi piti aina tapella. En saanut mallia rakkaudelliseen ja hyvään parisuhteeseen ja päädyin itse useaan suhteeseen, jossa jäin yksin ja ilman rakkautta -enkä osannut kuvitella mitään muuta oikein minulle olevan edes tarjolla.

Nyt 4-kymppisenä opettelen terapiassa välittämään itsestäni ja opettelen myös parisuhteessa vaadittavia taitoja. Riitely, etäisyys ja kylmyys on niin paljon helpompaa kuin rakkaus :( Mutta yritän parhaani <3

Saat sympatiani, kuulostaa kurjalta. Olet myös varmasti oikeassa tuosta että vanhemmilta saatu malli vaikuttaa. Sen verran kuitenkin nillitän, että tuollaista tutkimusasetelmaa mitä ehdotat, on täysin mahdotonta toteuttaa. SIllä mitenkään objektiivisesti ei voi päättää sitä, kenen kannattaisi erota ja kenen ei. 

ap

Tokikaan tuollainen tutkimusasetelma ei olisi mahdollinen, mutta tarkoitukseni olikin kritisoida sitä, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Ero on kiistaton riskitekijä, mutta eroamattomuus voi olla tismalleen yhtä vahingollista.

Vierailija kirjoitti:

Useimmat erot voitaisiin välttää aktiivisemmilla suihinotoilla ja vähemmällä nalkutuksella.

Oma ex-mieheni antoi kyllä suuseksiä mielellään eikä juurikaan nalkuttanut. Liittomme päätyi siitä huolimatta eroon.

Tytöillä huonompi suhde isiinsä.

Puolella suomalaisista oli 70-luvulla sisävessa ja suihkut.

Tuon 1967 syntyneiden isät tuskin osasivat antaa tytölle esim. kuukautisien aikaan lämmintä vettä yms. Saattoi olla hieman ikävää vierailla isän luona, joka ei osannut laittaa ruokaa. Siinähän tyttö joutui hellan viereen.

Ihan pelkästään jo tällainen asia vaikuttaa niihin suhteiden lämpimyyteen.

Puhumattakaan siitä, että vielä 80-luvulla piti etsiä syyllinen eroon.

Ero oli sosiaalinen häpeä, ja lapsia pilkattiin, kun olivat eroperheestä. Äitiä saatettiin helpostikin haukkua huoraksi yms, vaikka syynä eroon olisi ollut miehen alkoholismi.

Sosiaalisesti ei ollut hyväksyttävää, että etävanhemmasta puhuttiin. perhejuhliin ei ollut tapana kutsua ex-puolisoita, ja silloin eivät myöskään lapset nähneet perhejuhlissa toista vanhempaa.

Myös eroperheiden lapset voivat olla menestyviä..Vähän vaikea ymmärtää miten se ero automaattisesti johtaa esim siihen ettei jatka opiskeluja. Eroperheiden lapset voivat myös olla onnistuneita parisuhteissa samoin kuin ehjien perheiden lapset epäonnistuneita.

Vierailija kirjoitti:

Myös eroperheiden lapset voivat olla menestyviä..Vähän vaikea ymmärtää miten se ero automaattisesti johtaa esim siihen ettei jatka opiskeluja. Eroperheiden lapset voivat myös olla onnistuneita parisuhteissa samoin kuin ehjien perheiden lapset epäonnistuneita.

Totta kai näin. Kannattaisi lukea koko ketju ennen kuin tulee kommentoimaan: 

Nämä ovat toki vain tilastollisia ilmiöitä, kenenkään yksittäisen ihmisen kohtaloa tai ominaisuuksia ei voi mistään tilastoaineistosta päätellä, se tulisi aina muistaa kun lukee näitä uutisia.

Vierailija kirjoitti:

Useimmat erot voitaisiin välttää aktiivisemmilla suihinotoilla ja vähemmällä nalkutuksella.

Tämä pitäiai opettaa kaikille miehille, mutta ei, nalkutus kuuluu, eikä seksistä tietoakaan.