Lue keskustelun säännöt.
Päikyn tädit! Mitä te toivoisitte vanhemmilta yhteistyössä?
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päikyn täti? Olen kasvatustieteiden kandi, joka työskentelee varhaiskasvatuksessa. Kuulisinpa kerran kutsuttavan minua päikyn tädiksi? Kyllä tietäisin mitä siitä juntista ajattelisin, sääli ainakin lasta.
Olet lähtenyt lukemaan päikyn tädiksi ja hakenut töihin päikyn tädiksi. Miksi loukkaannut, kun joku sanoo sinua päikyn tädiksi? Kutsut vielä ihmisiä junteiksi ja uhkailet.[/
Uhkailen? Lähäri ei ymmärrä lukemaansa, eipä yllätä!
Sulla on paha asennevamma, lienetkö edes sopiva alalle? Onhan neuvolassakin lääkärisetä tai lääkäritäti ja neuvolan täti, ei varmaan monikaan heistä pahastu jos lapsi tai vanhempi näin heitä kutsuu. Lapset viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan päiväkodissa, ja siksi moni vanhempi alkukantaisesti toivoo, että heillä olisi lämmin suhde siellä työskenteleviin aikuisiin. Että homma olisi edes etäisesti "kodinomaista". Siksi heitä kutsutaan tädeiksi. Eikä se kandi nyt mitenkään erityisen korkea koulutus ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettajan kutsuminen lastentarhanopettajaksi on kuin peruskoulunopettajan kutsuminen kiertokoulunopettajaksi. Molemmat nimitykset viittaavat historiallisiin instituutioihin joita ei ole ollut enää aikoihin ja joissa myös toiminnan luonne on ollut täysin toinen kuin nykyään.
Ts. ethän käytä lapsesi varhaiskasvatuksen opettajasta nimitystä lastentarhanopettaja.
Lol.
Nimeke jäi suunnilleen vuosi sitten pois käytöstä. Komeilee aika monella kollegallasi edelleen työsopimuksessa =D =D =D
Vertaus kiertokoulun opettajaan sadan vuoden taakse on hauska, mutta kuvaa lähinnä oman napasi suuruutta.
-Ilmoittakaa hoitoajat ajoissa ja noudattakaa niitä. Jos myöhästyt iltapäivällä, laita viestiä tai soita. Meidän työajat suunnitellaan nimenomaan lasten hoitoaikojen mukaan.
-Hommaa lapselle oikean kokoiset vaatteet. Ymmärrän, että on houkuttelevaa ostaa reilun kokoisia vaatteita ajatuksella että ne mahtuvat vielä ensi vuonnakin, mutta kokeilepa itse juosta ja leikkiä viisi numeroa liian isoissa kengissä.
-Lapsen sairastaessa kotona ollaan vähintään yksi kuumeeton päivä ennen päiväkotiin tulemista.
Ainiin ja minua saa kutsua ihan etunimellä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettajan kutsuminen lastentarhanopettajaksi on kuin peruskoulunopettajan kutsuminen kiertokoulunopettajaksi. Molemmat nimitykset viittaavat historiallisiin instituutioihin joita ei ole ollut enää aikoihin ja joissa myös toiminnan luonne on ollut täysin toinen kuin nykyään.
Ts. ethän käytä lapsesi varhaiskasvatuksen opettajasta nimitystä lastentarhanopettaja.
Lol.
Nimeke jäi suunnilleen vuosi sitten pois käytöstä. Komeilee aika monella kollegallasi edelleen työsopimuksessa =D =D =D
Vertaus kiertokoulun opettajaan sadan vuoden taakse on hauska, mutta kuvaa lähinnä oman napasi suuruutta.
Lastentarhat jäivät pois lähemmäs puoli vuosisataa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päikyn täti? Olen kasvatustieteiden kandi, joka työskentelee varhaiskasvatuksessa. Kuulisinpa kerran kutsuttavan minua päikyn tädiksi? Kyllä tietäisin mitä siitä juntista ajattelisin, sääli ainakin lasta.
Olet lähtenyt lukemaan päikyn tädiksi ja hakenut töihin päikyn tädiksi. Miksi loukkaannut, kun joku sanoo sinua päikyn tädiksi? Kutsut vielä ihmisiä junteiksi ja uhkailet.[/
Uhkailen? Lähäri ei ymmärrä lukemaansa, eipä yllätä!
Sulla on paha asennevamma, lienetkö edes sopiva alalle? Onhan neuvolassakin lääkärisetä tai lääkäritäti ja neuvolan täti, ei varmaan monikaan heistä pahastu jos lapsi tai vanhempi näin heitä kutsuu. Lapset viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan päiväkodissa, ja siksi moni vanhempi alkukantaisesti toivoo, että heillä olisi lämmin suhde siellä työskenteleviin aikuisiin. Että homma olisi edes etäisesti "kodinomaista". Siksi heitä kutsutaan tädeiksi. Eikä se kandi nyt mitenkään erityisen korkea koulutus ole.
Lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta eikä kodin korviketta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettajan kutsuminen lastentarhanopettajaksi on kuin peruskoulunopettajan kutsuminen kiertokoulunopettajaksi. Molemmat nimitykset viittaavat historiallisiin instituutioihin joita ei ole ollut enää aikoihin ja joissa myös toiminnan luonne on ollut täysin toinen kuin nykyään.
Ts. ethän käytä lapsesi varhaiskasvatuksen opettajasta nimitystä lastentarhanopettaja.
Lol.
Nimeke jäi suunnilleen vuosi sitten pois käytöstä. Komeilee aika monella kollegallasi edelleen työsopimuksessa =D =D =D
Vertaus kiertokoulun opettajaan sadan vuoden taakse on hauska, mutta kuvaa lähinnä oman napasi suuruutta.
Lastentarhat jäivät pois lähemmäs puoli vuosisataa sitten.
Asia on ilmeisesti sulle jotenkin kovinkin vaikea. Nimekkeenä lastentarhanopettajasta tuli nimeke varhaiskasvatuksen opettaja syksyllä 2018.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
GALLUP: Kuinka monta kertaa viimeisen 10 vuoden aikana olet tarvinnut sairaanhoitajaa (tms.) entä varhaiskasvatuksen opettajaa (tms.)?
Vastaukseni: 1h versus 7200h
Ehkä 10h versus 0h. Lapseni on perhepäivähoitajalla.
Perhepäivähoitajat ovat varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja toteuttavat aivan samaa vasua. Miksi et laske häntä lukuihin mukaan? Onko täysi nolla?
Ei ole täysi nolla. Mutta itseoppinut, ei maisteri. Eli voi olla, että jonkun muun mielestä on nolla, kun ei varmaankaan osaa toteuttaa yhtä hyvin vasua kuin se maisteri. Mutta onko vasu kaikki kaikessa. Onko päivähoitojärjestelmä olemassa siksi, että voitaisiin toteuttaa vasua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun tulet hakemaan lapsesi, te lähdette kotiin. Älä jää 45min päiväkotiin neuvottelemaan lapsesi kanssa, sopiiko sinne kotiin mennä vai haluaako hän vielä leikkiä. Älä anna lapsesi vaihtaa vaihtovaatteita ja juosta ilkosillaan käytävillä, kun oikeasti teidän pitäisi jo olla matkalla ruokakaupan kautta kotiin. Lapselle tulee tunne, että hän on kaiken vallan kahvassa ja tämä näkyy myös meidän työssämme.
Ihan varmasti vaihdan, lapsella valuu kakat ja pissat lahkeesta muuten kenkään. Tullessani hakemaan lapsella hautuneet kakat ja pissat toppavaatteiden sisällä. Kuulemma teille ei kuulu viedä lasta vessaan, eikä vaipan laittaminen.
Oli todella rasittavaa kyllä itselle, pestä päivittäin kaikki sisävaatteet ja toppavaatteet kakasta. Onneks yleensä sain kengät suojeltua kun toimin heti, en tajua miten olisin ne saanut puhtaaksi ja kuivaksi seuraavalle päivälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päikyn täti? Olen kasvatustieteiden kandi, joka työskentelee varhaiskasvatuksessa. Kuulisinpa kerran kutsuttavan minua päikyn tädiksi? Kyllä tietäisin mitä siitä juntista ajattelisin, sääli ainakin lasta.
Otat varmasti töissäsi huomioon, etteivät lasten vanhemmat ole Jessen ja Jannican äitejä ja iskä, vaan palvelua teiltä hankkivia ihmisiä, joilla on tutkinnot. Että puhuttele heitä rahvaan omaisesti vain äideiksi ja isiksi, vaan otat huomioon heidän tutkintonsa. Olen diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri eikä aikuiset puhuttele minua kenenkään äidiksi vaan maisteriksi ja diplomi-insinööriksi.
Voi hyvänen aika! Kun hain lastani päiväkodista, niin olin nimenomaan Jesperin äiti ja ylpeä siitä. Enhän minä ole missään ammatillisessa suhteessa sinne, niin miksi heidän pitäisi tietää työni ja koulutukseni puhumattakaan, että nimittelisivät minua niiden kautta? Mutta he OVAT työsuhteessaan meille tuttuja. Ap olisi tosi luontevasti vvoinut kysyä "Päiväkodin henkilökunta!..." Itse kutsuin päiväkodin työntekijöitä etunimellä ja jos en tiennyt sanoin ope tai aikuinen. Ei oo vaikeeta. Nyt lapseni on jo koulussa ja ei ihan heti tulisi mieleen kutsua siellä työskenteleviä koulun tädeiksi ja sediksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos päiväkoti on täynnä epäpäteviä (kuten ikävä kyllä monessa paikassa on), niin lapset kärsii. Kaikkein eniten kärsii ne jotka eivät tajua/osaa pitää suutaan kiinni ja näppejään kurissa ja istua kiltisti seinäruusuna. Epäpätevä henkilökunta helposti sortuu ylilyönteihin varsinkin vilkkaiden, uteliaiden, idearikkaiden lasten kanssa. Ja itse asiassa myös ne kiltit seinäruusut kärsivät, kun joutuvat todistamaan aikuisten pöllöä toimintaa. Nämä asiat jättävät jälkensä. Eräs tuttuni (40v+ mies) muistaa vieläkin kuinka hänet suljettiin päiväkodin siivouskomeroon suu teipattuna.
No nykyisin ongelma on lähinnä päinvastainen. Maisterikoulutettu varhaiskasvatuksen asiantuntija ei joko vertaistensa laatimien sääntöjen vuoksi tai ammattieettisistä syistä kykene soveltamaan oikein mitään pakkokeinoa siihen lapseen, joka häiriköi, kiusaa ja on tottelematon eli ei ns. istu kiltisti seinäruusuna. Lasta ei edes saa pidellä väkisin kädestä kiinni ilman, että täyttää erillisen kiinnipitolomakkeen joka arkistoidaan virastoon 5 vuodeksi. Puhumattakaan, että sen vaikka kiikuttaisi lapsen erilleen rauhoittumaan.
En oikein saa kiinni mitä haet takaa. Opiskelen juuri varhaiskasvatuksen erityispedagogikkaa ja taustani on varhaiskasvatuksen kandidaatti (sekä maisteri toisesta aineesta). Mun mielestä jo kandin tutkinnosta saa todella paljon eväitä toimimiseen haastavasti käyttäytyvien lasten kanssa. Kiinnipitäminen, komentaminen ym. on kenties kaikkein tehottomin keino. En suosittele. Enkä kyllä ole kuullut, että kädestä kiinni pitämisestä pitäisi mitään lomaketta täyttää. Lapsikohtaisesti tulee edetä. Suurimmalle osalle lapsia on hyväksi, että ei lähdetä toiseen tilaan ikään kuin eristämään lasta muusta porukasta. Joillekin lapsille joissain tapauksissa se voi olla juuri se paras ratkaisu.
Ainakaan Helsingissä ei saa pitää kiinni ilman, että täytellään lomakkeita.
Niin ja kiinnipito ja komentaminenko sitten ovat tehottomia? Jo on aikoihin eletty. Edes komentaa ei saisi lasta, vaan pitäisi käyttää jotain ties mitä yliopiston norsunluutornissa kehiteltyä hienonnimistä "taikatemppua".
En sanonut, että komentaminen olisi kiellettyä. Se on tehotonta. Lapsi alkaa vastustamaan yhä enemmän. Ehkä sillä hetkellä pystyt taltuttamaan tilanteen, mutta vuorovaikutustyylisi jää kytemään ja taas kipinöi myöhemmin. Parempi olisi havainnoida ja saada selville mitä tilanteessa todella tapahtuu. Sitten voi pienillä sanoilla tai teoilla saada saman hyvän lopputuloksen ilman että mitään jää kytemään.
Itse olen sen verran vanha, että muistan sekä sen millaista todellisuutta päivähoidossa elettiin 80-luvulla että millaista siellä eletään nykyään. Ja voin sanoa, että aika järkytys olisi sen ajan ihmisille, jos heidät aikakoneelle suoraan siirrettäisiin nykyaikaan, ja näkisivät sen vastustamisen ja kipinöinnin määrän mitä tänä päivänä päiväkodeissa on.
Lienee turha edes mainita, että en sattuneesta syystä jaksa uskoa näihin nykyään pinnalla oleviin kasvatusoppeihin. Todellisuus todistaa aivan päinvastaista kuin teoria.
Ja tämä varmasti pätee sekä kotikasvatukseen että päiväkodin kasvatukseen, eikö? Päiväkodin ovesta lampsii sisään ensimmäisenä päivänä hyvin omanarvon tuntevia muksuja jotka ilmaisevat itseään monenkirjavin keinoin ja volyymi kympissä. Ei olis 80-l tullut kuuloonkaan. No ei kaikki tietenkin luonnostaankaan ole räväköitä. Mielenkiintoinen näkökulma sinulla. Toisaalta en itse näe, että mentäisiin taaksepäinkään. Monelta osin en myöskään toivoisi. Minusta on hyvä, että tunteet ja ajatukset saa näkyä ja kuulua. On kuitenkin myös niitä ylilyöntejä, että päiväkodissa ei aseteta minkäänlaisia rajoja ja lapsilla on viidakon lait. Kotikasvatuksessa tätä on tietenkin vielä paljon enemmän.
Miksei se kasvatus joka toimi hyvin 80-luvulla sekä kodeissa että päiväkodeissa toimisi hyvin myös nykyään? Miksi arkijärki pitää korvata jollain tavattoman korkealentoisilla teorioilla?
Miksei asioita voida kutsua niiden oikeilla nimillä? Röyhkeä ja kuriton muksu on röyhkeä ja kuriton.
Miksei se ole ylilyönti, että päiväkodissa on puutteellinen kuri? Miksi vain täydellinen kurittomuus on ylilyönti?
Koska se ei toiminut 80-l eikä se toimisi nytkään. 80-l erittäin paljon pojista syrjäytyi. Ei esimerkiksi pahemmin tunnettu käsitettä lukihäiriö. Ei ymmärretty poikia jotka riehuivat luokassa. Heitä vaan moitittiin, istutettiin jälki-istunnossa, jätettiin luokalla... Ei ne siitä parantuneet. Moni meidän ala-asteella alkoi imppaamaan liimaa ja yläasteella jotain muuta. Moni on kuollut.
Mitä hyvää luulet siitä seuraavan, jos sanot lasta röyhkeäksi ja kurittomaksi? Sanotko sen lapselle vai jollekin aikuiselle (kenelle) vai päiväkotiryhmälle? Yleensä nämä lapset itse tarvitsevat aivan toisenlaista tukea kuin itsetunnon polkemista.
80-luvulla syrjäytyminen ei ollut massailmiö. Ei ollut niin kuin nykyään, kun huomattava osa jokaisesta täysi-ikäistyvästä ikäluokasta jämähtää pitkäaikaistyöttömyyteen ja ihmissuhteiden puutteeseen, pahimmillaan omaan kotiin ruudun ääreen eristyen.
80-luvulla ymmärrettiin paremmin se, että aina ei voi kasvatuksessa pureutua asioiden juurisyihin ja yrittää ratkoa niitä. Usein on tarkoituksenmukaisinta keskittyä oireisiin. Sillä tavoin saadaan muun ohella myös hillittyä niiden juurien kasvua.
Röyhkeä ja kuriton on se, miten ympäristö kokee röyhkeän ja kurittoman lapsen. Ei siitä asiasta pääse yli eikä ympäri edes niin, vaikka hymisteltäisiin, että lapsi se vain ilmaisee rohkeasti tunteitaan. Se mitä lapselle itselleen sitten sanotaan on eri juttu. Tuskin sinäkään ensimmäisenä olisit sanomassa lapselle, että "ovat hyvin omanarvon tunteva muksu joka ilmaisee itseään monenkirjavin keinoin ja volyymi kympissä". Vai olisitko?
Olen edelleen sitä mieltä, että henkinen hyvinvointi on nykyään parempaa kuin 80-l. Tarvittaisiin tilastoja ja tutkimuksia tähän keskusteluun. Ei siitä nyt sen enempää.
Tartun nyt tuohon ajatukseesi, että kuria pitäisi olla enemmän. Kiinnostava ajatus tavallaan, koska joillain lapsilla tosiaan selkeät raamit auttavat. Jos oikein ymmärsin (tämä on niin rönsyilevä keskustelua ja monta kokkia sopan keitossa...), niin mielestäsi voisi olla kouluttamattomia henkilöitä pyörittämässä päiväkotia, koska heidän tulee vain pitää jöötä. Ymmärsinkö oikein? Ennen vanhaan päiväkodeissa oli malliaskartelut ja toimintatuokiot ja kaikki teki samaa ympäri maan. Sitä kutsutaan nykyään penkityspedagogiikaksi. Lapset istuivat hiljaa kun aikuinen veti jonkun hienon näytelmän ryhmän edessä. Nykyään on aivan erilaiset tavoitteet. Lapsen tulee olla osallinen ja aktiivinen toimija joka tekee päätöksiä omasta olemisestaan päiväkodissa. Sen revohkan luotsiminen kunnialla päivästä vaatii koulutetun ammattilaisen. Miksi ei voisi olla 80-l ärjy joka karjaisee kurittomat lapset ruotuun? Kouluttamatonkin huomaa, jos omiin korviin sattuuu lasten melu ja jos silmää häiritsee liikkuva massa. Nykyään se ei riitä. Pitää nähdä sen oman tuntemuksen yli ja ohi ja huomata mikä on lapsen kokemus. Joskus lapset ovat täydessä flow-tilassa ja vain aikuista sattuu korviin. Nykyoppien mukaan flow-tila on paras mielentila oppimiselle. Riemukas, sosiaalinen toiminta kehittää aivoja harppauksia oikeaan suuntaan. Vasussa sanotaan erikseen, että lapsista saa kuulua ääntä. Hieman kiemurainen vastaus, mutta väittäisin, että se 80-l ärjy ei näe lapsia yksilöinä. Hänellä on aikuisen tavoite suorittaa tämä malliaskartelu ja lapsen tavoitteeksi tulee olla mahdollisimman näkymätön. Sillä välin toki lasten välissä on monimutkaisia ilmiöitä meneillään, mutta etäinen aikuinen ei huomaa niitä. Lapsi on aika yksin. Moni herkkä ja hiljainen lapsi pelkää ja moni lapsi joka ei vaan pysty olemaan hiljaa pelkää. Sen sijaan nykyajan pedagogi on tietoinen jokaisesta lapsesta erikseen ja pystyy oikea-aikaisesti tukemaan herkkää, vilkasta ja jokaista lasta. Lapsi tulee huomatuksi, ymmärtää olevansa tärkeä, hänen ideansa ovat tärkeitä, hän harjoittelee yhdessä toimimista ja joskus mokaileekin siinä mutta siitä oppii.
Kaikki ohjeet on varmaan tulleet jo, mutta sanonpa nyt vielä mielestäni tärkeimmät:
- pysy ilmoitetuissa hoitoajoissa, älä tuo lasta ennen ilmoitettua hoitoaikaa äläkä tule hakemaan ilmoitetun hoitoajan jälkeen. Sen minkä varaat, niiden sisällä pysyt. Ilmoita heti, jos myöhästyt hakuajasta.
- varaa lapsellesi tilanteeseen sopivat ja muutenkin sopivat vaatteet. Tarkista aika ajoin, että esim. tossut ja kurahousut mahtuu vielä. Vaippaikäiselle tuo lisää vaippoja ennenkuin ne ovat kokonaan loppu, henkilökunta muistuttaa kyllä, kun ne ovat vähissä.
- anna palautetta, jos siihen on aihetta. Aidot kiitokset tuntuvat aina kivoilta, mutta uskalla ilmaista myös toiveesi lapsen hoidon suhteen mieluummin kuin juputat selän takana, tai soitat ylemmälle taholle.
- kuuntele lapsesi kuulumiset, ja ole lapsellesi läsnä niin tuonti- kuin hakuhetkillä, älä kuitenkaan takerru tai tule viidettä kertaa ulko-ovelta halaamaan, jos lapsi itkee. Jos toivot, että kerromme lapsen kuulumisista kesken päivän (jos olet jättänyt itkevän lapsen) teemme sen mielellämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tartun nyt tuohon ajatukseesi, että kuria pitäisi olla enemmän. Kiinnostava ajatus tavallaan, koska joillain lapsilla tosiaan selkeät raamit auttavat. Jos oikein ymmärsin (tämä on niin rönsyilevä keskustelua ja monta kokkia sopan keitossa...), niin mielestäsi voisi olla kouluttamattomia henkilöitä pyörittämässä päiväkotia, koska heidän tulee vain pitää jöötä. Ymmärsinkö oikein? Ennen vanhaan päiväkodeissa oli malliaskartelut ja toimintatuokiot ja kaikki teki samaa ympäri maan. Sitä kutsutaan nykyään penkityspedagogiikaksi. Lapset istuivat hiljaa kun aikuinen veti jonkun hienon näytelmän ryhmän edessä. Nykyään on aivan erilaiset tavoitteet. Lapsen tulee olla osallinen ja aktiivinen toimija joka tekee päätöksiä omasta olemisestaan päiväkodissa. Sen revohkan luotsiminen kunnialla päivästä vaatii koulutetun ammattilaisen. Miksi ei voisi olla 80-l ärjy joka karjaisee kurittomat lapset ruotuun? Kouluttamatonkin huomaa, jos omiin korviin sattuuu lasten melu ja jos silmää häiritsee liikkuva massa. Nykyään se ei riitä. Pitää nähdä sen oman tuntemuksen yli ja ohi ja huomata mikä on lapsen kokemus. Joskus lapset ovat täydessä flow-tilassa ja vain aikuista sattuu korviin. Nykyoppien mukaan flow-tila on paras mielentila oppimiselle. Riemukas, sosiaalinen toiminta kehittää aivoja harppauksia oikeaan suuntaan. Vasussa sanotaan erikseen, että lapsista saa kuulua ääntä. Hieman kiemurainen vastaus, mutta väittäisin, että se 80-l ärjy ei näe lapsia yksilöinä. Hänellä on aikuisen tavoite suorittaa tämä malliaskartelu ja lapsen tavoitteeksi tulee olla mahdollisimman näkymätön. Sillä välin toki lasten välissä on monimutkaisia ilmiöitä meneillään, mutta etäinen aikuinen ei huomaa niitä. Lapsi on aika yksin. Moni herkkä ja hiljainen lapsi pelkää ja moni lapsi joka ei vaan pysty olemaan hiljaa pelkää. Sen sijaan nykyajan pedagogi on tietoinen jokaisesta lapsesta erikseen ja pystyy oikea-aikaisesti tukemaan herkkää, vilkasta ja jokaista lasta. Lapsi tulee huomatuksi, ymmärtää olevansa tärkeä, hänen ideansa ovat tärkeitä, hän harjoittelee yhdessä toimimista ja joskus mokaileekin siinä mutta siitä oppii.
Anteeksi vaan, mutta tämä juttu on nyt taas niin aatteellista kuin olla ja voi. Ymmärretään maailma eräänlaisina ideologisina monoliitteina, joita sitten käsitellään ja hiotaan täydellisyyteen yksi kerrallaan, sen mukaan mihin niistä sattuu uskomaan tai mikä niistä on muodissa. Millainen ajattelu toki on kovin tyypillistä kasvatustieteelle, samalla tavoin kuin myös vaikkapa kansantaloustieteelle.
Ennen muodissa ollut ajattelu koetaan nykyisin yliopistojen käytävillä aivan surkeana penkityspedagogiikkana, ja joskus vuonna 2040 varmaan tämä nykyinen koetaan aivan surkeana kaaospedagogiikkana (tai jotain), kun on tapahtunut taas uusi ideologinen vallankumous.
Tosielämässä mikään ei estä soveltamasta erilaisia asioita ristiin. Voidaan esimerkiksi samaan aikaan sekä pitää jöötä ja estää häiriköinti ja meteli sekä antaa lapsen olla osallinen. Mikään ei sitä estä, ja jokainen lapsi voi esimerkiksi vuorotellen esiintyä samaan aikaan, kun hoitajat pitävät huolen siitä, että yksi ihminen kerrallaan puhuu ja sitä esiintyjää kuunnellaan eikä häslätä niitä näitä.
Sama pätee tuohon flow-juttuun. Siinä flow-ajatuksessa varmaan on ihan hyviä ideoita osaltaan myös, mutta ei se ole läheskään koko todellisuus se flow. Esimerkiksi se on aivan kiistaton asia, että meteli ja häiriö estävät erittäin monia ihmisiä keskittymästä ja oppimasta. Niin ikään ei tietääkseni ole mitään todisteita siitä, etteikö lapsen kuulo vaurioituisi fyysisesti liiasta metelistä aivan siinä missä aikuisenkin. Ihminen ei myöskään ole jatkuvasti missään flow'ssa, ja asioiden omaksumista pitäisi tapahtua muissakin mielentiloissa ilman, että niitä on uhrattu flown alttarille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tartun nyt tuohon ajatukseesi, että kuria pitäisi olla enemmän. Kiinnostava ajatus tavallaan, koska joillain lapsilla tosiaan selkeät raamit auttavat. Jos oikein ymmärsin (tämä on niin rönsyilevä keskustelua ja monta kokkia sopan keitossa...), niin mielestäsi voisi olla kouluttamattomia henkilöitä pyörittämässä päiväkotia, koska heidän tulee vain pitää jöötä. Ymmärsinkö oikein? Ennen vanhaan päiväkodeissa oli malliaskartelut ja toimintatuokiot ja kaikki teki samaa ympäri maan. Sitä kutsutaan nykyään penkityspedagogiikaksi. Lapset istuivat hiljaa kun aikuinen veti jonkun hienon näytelmän ryhmän edessä. Nykyään on aivan erilaiset tavoitteet. Lapsen tulee olla osallinen ja aktiivinen toimija joka tekee päätöksiä omasta olemisestaan päiväkodissa. Sen revohkan luotsiminen kunnialla päivästä vaatii koulutetun ammattilaisen. Miksi ei voisi olla 80-l ärjy joka karjaisee kurittomat lapset ruotuun? Kouluttamatonkin huomaa, jos omiin korviin sattuuu lasten melu ja jos silmää häiritsee liikkuva massa. Nykyään se ei riitä. Pitää nähdä sen oman tuntemuksen yli ja ohi ja huomata mikä on lapsen kokemus. Joskus lapset ovat täydessä flow-tilassa ja vain aikuista sattuu korviin. Nykyoppien mukaan flow-tila on paras mielentila oppimiselle. Riemukas, sosiaalinen toiminta kehittää aivoja harppauksia oikeaan suuntaan. Vasussa sanotaan erikseen, että lapsista saa kuulua ääntä. Hieman kiemurainen vastaus, mutta väittäisin, että se 80-l ärjy ei näe lapsia yksilöinä. Hänellä on aikuisen tavoite suorittaa tämä malliaskartelu ja lapsen tavoitteeksi tulee olla mahdollisimman näkymätön. Sillä välin toki lasten välissä on monimutkaisia ilmiöitä meneillään, mutta etäinen aikuinen ei huomaa niitä. Lapsi on aika yksin. Moni herkkä ja hiljainen lapsi pelkää ja moni lapsi joka ei vaan pysty olemaan hiljaa pelkää. Sen sijaan nykyajan pedagogi on tietoinen jokaisesta lapsesta erikseen ja pystyy oikea-aikaisesti tukemaan herkkää, vilkasta ja jokaista lasta. Lapsi tulee huomatuksi, ymmärtää olevansa tärkeä, hänen ideansa ovat tärkeitä, hän harjoittelee yhdessä toimimista ja joskus mokaileekin siinä mutta siitä oppii.
Anteeksi vaan, mutta tämä juttu on nyt taas niin aatteellista kuin olla ja voi. Ymmärretään maailma eräänlaisina ideologisina monoliitteina, joita sitten käsitellään ja hiotaan täydellisyyteen yksi kerrallaan, sen mukaan mihin niistä sattuu uskomaan tai mikä niistä on muodissa. Millainen ajattelu toki on kovin tyypillistä kasvatustieteelle, samalla tavoin kuin myös vaikkapa kansantaloustieteelle.
Ennen muodissa ollut ajattelu koetaan nykyisin yliopistojen käytävillä aivan surkeana penkityspedagogiikkana, ja joskus vuonna 2040 varmaan tämä nykyinen koetaan aivan surkeana kaaospedagogiikkana (tai jotain), kun on tapahtunut taas uusi ideologinen vallankumous.
Tosielämässä mikään ei estä soveltamasta erilaisia asioita ristiin. Voidaan esimerkiksi samaan aikaan sekä pitää jöötä ja estää häiriköinti ja meteli sekä antaa lapsen olla osallinen. Mikään ei sitä estä, ja jokainen lapsi voi esimerkiksi vuorotellen esiintyä samaan aikaan, kun hoitajat pitävät huolen siitä, että yksi ihminen kerrallaan puhuu ja sitä esiintyjää kuunnellaan eikä häslätä niitä näitä.
Sama pätee tuohon flow-juttuun. Siinä flow-ajatuksessa varmaan on ihan hyviä ideoita osaltaan myös, mutta ei se ole läheskään koko todellisuus se flow. Esimerkiksi se on aivan kiistaton asia, että meteli ja häiriö estävät erittäin monia ihmisiä keskittymästä ja oppimasta. Niin ikään ei tietääkseni ole mitään todisteita siitä, etteikö lapsen kuulo vaurioituisi fyysisesti liiasta metelistä aivan siinä missä aikuisenkin. Ihminen ei myöskään ole jatkuvasti missään flow'ssa, ja asioiden omaksumista pitäisi tapahtua muissakin mielentiloissa ilman, että niitä on uhrattu flown alttarille.
Sinua hämmentää, koska et ole alan ammattilainen. Et tiedä miltä nämä asiat käytännössä näyttävät, etkä tunne tutkimustietoa. Sinä puhut mutulla ja luulet, että kaikki muutkin puhuu. Tämä ei ole mitään korkealentoista yliopistohöpinää, vaan se on ihan nähtävissä päiväkodeissa. Esimerkiksi Leuwenin sitoutuminen toimintaa ja emotionaalinen hyvinvointi asteikot joita vaka opet opettelavat käyttämään havainnoidessaan.
Ihan jo vanha behavioristi Skinner joutui huomaamaan, että palkitseminen opettaa enemmän kuin rankaisu. Molemmista voi oppia, mutta palkitseminen aikaansaa enemmän ja pysyvämpää oppimista. Monet näistä nykyisen pedagogian ajatuksia ovat pikkuhiljaa valuneet kasvatustieteisiin psykologiasta. Eli ne ovat useita kymmeniä vuosia vanhoja ja ympäri maailmaa testattuja. Esim. kognitiivinen psykologia on ajat sitten huomannut, että muistiin ei jää mitään mikä ei ole yksilölle merkityksellistä. On siis ensiarvoisen tärkeää, että lapsi kokee oman toimintansa ja päiväkodissa kohtaamansa asiat merkityksellisinä eikä aikuisen sanelemina.
Olen toiminut todella monissa päiväkodeissa ja myös kiertänyt ikään kuin konsultoimassa. Sitäkin kautta tiedän, että liian tiukka ja aikuisjohtoinen tyyli ei tuo toivottuja tuloksia.
En tiedä huomaatko, mutta keskustelun tekee nyt hankalaksi se, että emme pysty määrittelemään mistä oikein puhumme. Emme tiedä toistemme lähtökohtia ja mitä toinen oikeastaan tarkoittaa. Nettikeskustelun iloja! Tämä on siis jonkinlaista sohimista ja pintaraapaisua. En esimerkiksi tiedä onko meillä peräti sama ajatus siitä, että lapsella on oikeus työrauhaan, rauhalliseen ympäristöön. Sitä taas en allekirjoita, että tätä saadaan vain 80-l aikuisjohtoisella tyylillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Ilmoittakaa lapsenne hoitoajat sekä loma-ajat ja muut poissaolot ajoissa
-Älkää tuoko lasta sairaana hoitoon ja jos lapsi sairastuu kesken hoitopäivän hakekaa lapsi viivytyksettä
-Hakekaa lapsenne ajoissa ja sovittuna aikana
-Tuokaa lapselle säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet lokeroon
-Pelkkä kalvolla varustettu haalari ei ole säänmukainen vaate, koska se ei hylji kuraa ja vettäkin se on saattanut pitää viimeksi kunnolla kaupan rekissä ollessaan
-Vietkää lapsen vaatteet säännöllisesti kotiin pestäviksi
-Lukekaa vanhempaintiedotteet ajatuksen kanssa, ja samoin eteisen tiedotteet päiväohjelmasta. Niin ei tule yllätyksenä jos olemme vaikka leikkipuistossa, kirjastossa, luistinradalla, hiihtoladulla tms.
-Huolehtikaa, että lapsellanne on päiväohjelman mukaiset tarvikkeet mukana. Jumppaan jumppavaatteet, luistinradalle luistimet, retkelle valjaat, eväsreissulle eväät, kuutamokävelylle taskulamppu yms.
-Nimikoikaa *kaikki* lapsen vaatteet ja tarvikkeet mitä tuotte päiväkotiin, ja nimenomaan lapsen oma etunimi mukaan nimikointeihin. Ei sisarusten etunimiä, ei pelkkää sukunimeä, ei pelkkiä nimikirjaimia.
-Vaippoja tulee tuoda ajoissa lisää eikä vasta sitten kun ne ovat loppuneet. Ja nimenomaan teippivaippoja, housuvaippoja vaihtaessa menee ikä ja terveys
Ihan uteliaisuudesta, miksi ei nimikoinnissa kelpaa sukunimi, ettekö muista lasten sukunimiä vai mikä ongelma? Jos nyt ei ole yleinen sukunimi kyseessä.
Sijaiset ja varahoitajat eivät tiedä lapsen sukunimeä/ eivät ehdi opetella niitä ulkoa. Siinä sitten mietit kuka lapsi on Makkonen, kuka Virtanen ja kuka Tuupanen. Mikko, Sari ja Sanna kun lukee lapussa niin tunnistaa heti.
Henkilökohtaisesti toivon sitä sukunimeä. Ryhmässä voi olla 5 Veeraa, 3 Saria ja 2Jesseä aina sen mukaan, mikä nimi on muotia.
No saahan se sukunimikin olla mukana, kunhan myös etunimi löytyy. Sitten jos vaatteissa on pelkkä sukunimi, alkaa mennä hankalaksi. Siinä sitten sijaiset yrittää arpoa, että kuka on Makkonen, kuka Tuppurainen ja kuka Järvinen kun lasten lokeroissa ei lue sukunimeä kuitenkaan. Jos saman etunimisiä on useita, lokeroissa lukee etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain, tyyliin Jesse M. ja Jesse J.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tartun nyt tuohon ajatukseesi, että kuria pitäisi olla enemmän. Kiinnostava ajatus tavallaan, koska joillain lapsilla tosiaan selkeät raamit auttavat. Jos oikein ymmärsin (tämä on niin rönsyilevä keskustelua ja monta kokkia sopan keitossa...), niin mielestäsi voisi olla kouluttamattomia henkilöitä pyörittämässä päiväkotia, koska heidän tulee vain pitää jöötä. Ymmärsinkö oikein? Ennen vanhaan päiväkodeissa oli malliaskartelut ja toimintatuokiot ja kaikki teki samaa ympäri maan. Sitä kutsutaan nykyään penkityspedagogiikaksi. Lapset istuivat hiljaa kun aikuinen veti jonkun hienon näytelmän ryhmän edessä. Nykyään on aivan erilaiset tavoitteet. Lapsen tulee olla osallinen ja aktiivinen toimija joka tekee päätöksiä omasta olemisestaan päiväkodissa. Sen revohkan luotsiminen kunnialla päivästä vaatii koulutetun ammattilaisen. Miksi ei voisi olla 80-l ärjy joka karjaisee kurittomat lapset ruotuun? Kouluttamatonkin huomaa, jos omiin korviin sattuuu lasten melu ja jos silmää häiritsee liikkuva massa. Nykyään se ei riitä. Pitää nähdä sen oman tuntemuksen yli ja ohi ja huomata mikä on lapsen kokemus. Joskus lapset ovat täydessä flow-tilassa ja vain aikuista sattuu korviin. Nykyoppien mukaan flow-tila on paras mielentila oppimiselle. Riemukas, sosiaalinen toiminta kehittää aivoja harppauksia oikeaan suuntaan. Vasussa sanotaan erikseen, että lapsista saa kuulua ääntä. Hieman kiemurainen vastaus, mutta väittäisin, että se 80-l ärjy ei näe lapsia yksilöinä. Hänellä on aikuisen tavoite suorittaa tämä malliaskartelu ja lapsen tavoitteeksi tulee olla mahdollisimman näkymätön. Sillä välin toki lasten välissä on monimutkaisia ilmiöitä meneillään, mutta etäinen aikuinen ei huomaa niitä. Lapsi on aika yksin. Moni herkkä ja hiljainen lapsi pelkää ja moni lapsi joka ei vaan pysty olemaan hiljaa pelkää. Sen sijaan nykyajan pedagogi on tietoinen jokaisesta lapsesta erikseen ja pystyy oikea-aikaisesti tukemaan herkkää, vilkasta ja jokaista lasta. Lapsi tulee huomatuksi, ymmärtää olevansa tärkeä, hänen ideansa ovat tärkeitä, hän harjoittelee yhdessä toimimista ja joskus mokaileekin siinä mutta siitä oppii.
Anteeksi vaan, mutta tämä juttu on nyt taas niin aatteellista kuin olla ja voi. Ymmärretään maailma eräänlaisina ideologisina monoliitteina, joita sitten käsitellään ja hiotaan täydellisyyteen yksi kerrallaan, sen mukaan mihin niistä sattuu uskomaan tai mikä niistä on muodissa. Millainen ajattelu toki on kovin tyypillistä kasvatustieteelle, samalla tavoin kuin myös vaikkapa kansantaloustieteelle.
Ennen muodissa ollut ajattelu koetaan nykyisin yliopistojen käytävillä aivan surkeana penkityspedagogiikkana, ja joskus vuonna 2040 varmaan tämä nykyinen koetaan aivan surkeana kaaospedagogiikkana (tai jotain), kun on tapahtunut taas uusi ideologinen vallankumous.
Tosielämässä mikään ei estä soveltamasta erilaisia asioita ristiin. Voidaan esimerkiksi samaan aikaan sekä pitää jöötä ja estää häiriköinti ja meteli sekä antaa lapsen olla osallinen. Mikään ei sitä estä, ja jokainen lapsi voi esimerkiksi vuorotellen esiintyä samaan aikaan, kun hoitajat pitävät huolen siitä, että yksi ihminen kerrallaan puhuu ja sitä esiintyjää kuunnellaan eikä häslätä niitä näitä.
Sama pätee tuohon flow-juttuun. Siinä flow-ajatuksessa varmaan on ihan hyviä ideoita osaltaan myös, mutta ei se ole läheskään koko todellisuus se flow. Esimerkiksi se on aivan kiistaton asia, että meteli ja häiriö estävät erittäin monia ihmisiä keskittymästä ja oppimasta. Niin ikään ei tietääkseni ole mitään todisteita siitä, etteikö lapsen kuulo vaurioituisi fyysisesti liiasta metelistä aivan siinä missä aikuisenkin. Ihminen ei myöskään ole jatkuvasti missään flow'ssa, ja asioiden omaksumista pitäisi tapahtua muissakin mielentiloissa ilman, että niitä on uhrattu flown alttarille.
Sinua hämmentää, koska et ole alan ammattilainen. Et tiedä miltä nämä asiat käytännössä näyttävät, etkä tunne tutkimustietoa. Sinä puhut mutulla ja luulet, että kaikki muutkin puhuu. Tämä ei ole mitään korkealentoista yliopistohöpinää, vaan se on ihan nähtävissä päiväkodeissa. Esimerkiksi Leuwenin sitoutuminen toimintaa ja emotionaalinen hyvinvointi asteikot joita vaka opet opettelavat käyttämään havainnoidessaan.
Ihan jo vanha behavioristi Skinner joutui huomaamaan, että palkitseminen opettaa enemmän kuin rankaisu. Molemmista voi oppia, mutta palkitseminen aikaansaa enemmän ja pysyvämpää oppimista. Monet näistä nykyisen pedagogian ajatuksia ovat pikkuhiljaa valuneet kasvatustieteisiin psykologiasta. Eli ne ovat useita kymmeniä vuosia vanhoja ja ympäri maailmaa testattuja. Esim. kognitiivinen psykologia on ajat sitten huomannut, että muistiin ei jää mitään mikä ei ole yksilölle merkityksellistä. On siis ensiarvoisen tärkeää, että lapsi kokee oman toimintansa ja päiväkodissa kohtaamansa asiat merkityksellisinä eikä aikuisen sanelemina.
Olen toiminut todella monissa päiväkodeissa ja myös kiertänyt ikään kuin konsultoimassa. Sitäkin kautta tiedän, että liian tiukka ja aikuisjohtoinen tyyli ei tuo toivottuja tuloksia.
En tiedä huomaatko, mutta keskustelun tekee nyt hankalaksi se, että emme pysty määrittelemään mistä oikein puhumme. Emme tiedä toistemme lähtökohtia ja mitä toinen oikeastaan tarkoittaa. Nettikeskustelun iloja! Tämä on siis jonkinlaista sohimista ja pintaraapaisua. En esimerkiksi tiedä onko meillä peräti sama ajatus siitä, että lapsella on oikeus työrauhaan, rauhalliseen ympäristöön. Sitä taas en allekirjoita, että tätä saadaan vain 80-l aikuisjohtoisella tyylillä.
Tiedostatko sen asian, että kasvatustieteessä on erilaisia suuntauksia ja koulukuntia? Ja edelleen sen, että niiden kaikkien puolesta on sekä löydettävissä tieteellisiä että käytännön arkielämään pohjautuvia todisteita ja perusteluita? Eri suuntauksilla on myös omia "matkasaarnaajiaan" jotka käyvät niiden puolesta puhumassa eri tahoilla.
Minä en ole tieteilijä, mutta ihan käytännön tasollakin mm. seuraavat asiat viestissäsi herättävät kysymyksiä:
- Miksi "joko tai" -ajattelu? Käytännön elämässä on selkeää, että esimerkiksi palkitsemiselle ja rankaisulle on molemmille paikkansa, eikä ole kovin järkevää jämähtää keskusteluun siitä, kumpi on yleisesti ottaen tehokkaampaa, koska niiden tehokkuus on tilannesidonnainen asia.
- Varsinkaan lapsella ei ole kykyä tietää, mikä kaikki on tärkeää oppia. Siksi tarvitaan runsaasti myös aikuisjohtoisuutta ja sanelua. Ei voida useinkaan jäädä odottelemaan sitä, että kiinnostuuko joku lapsi jostain itse vai ei. Läheskään kaikki kun eivät kiinnostu edes vaikka asiaa huolella pohjustettaisiin ja siihen johdateltaisiin.
- 80-luvulla oli parempi työrauha päiväkodeissa kuin nyt. Tästä faktasta on logiikan puolesta vaikea tehdä muunlaista johtopäätöstä kuin se, että keskimääräiset 80-luvun kasvatusmenetelmät olivat työrauhan aikaansaamisen osalta selkeästi paremmat kuin keskimääräiset vuoden 2020-kasvatusmenetelmät. Toki on varmasti muunlaisiakin kasvatusmenetelmiä joilla saadaan käytännön elämässä aikaan hyvä työrauha kuin em. keskimääräiset 80-luvun menetelmät.
- On myös isoja maakohtaisia vaihteluita siinä, mitkä kasvatuslinjaukset keräävät eniten kannatusta sekä yliopistoilla, päiväkodeissa että tavallisten ihmisten keskuudessa. Esimerkiksi Ruotsin ja Venäjän välillä on todella isot erot. Suomi on lähempänä Ruotsia tässä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tartun nyt tuohon ajatukseesi, että kuria pitäisi olla enemmän. Kiinnostava ajatus tavallaan, koska joillain lapsilla tosiaan selkeät raamit auttavat. Jos oikein ymmärsin (tämä on niin rönsyilevä keskustelua ja monta kokkia sopan keitossa...), niin mielestäsi voisi olla kouluttamattomia henkilöitä pyörittämässä päiväkotia, koska heidän tulee vain pitää jöötä. Ymmärsinkö oikein? Ennen vanhaan päiväkodeissa oli malliaskartelut ja toimintatuokiot ja kaikki teki samaa ympäri maan. Sitä kutsutaan nykyään penkityspedagogiikaksi. Lapset istuivat hiljaa kun aikuinen veti jonkun hienon näytelmän ryhmän edessä. Nykyään on aivan erilaiset tavoitteet. Lapsen tulee olla osallinen ja aktiivinen toimija joka tekee päätöksiä omasta olemisestaan päiväkodissa. Sen revohkan luotsiminen kunnialla päivästä vaatii koulutetun ammattilaisen. Miksi ei voisi olla 80-l ärjy joka karjaisee kurittomat lapset ruotuun? Kouluttamatonkin huomaa, jos omiin korviin sattuuu lasten melu ja jos silmää häiritsee liikkuva massa. Nykyään se ei riitä. Pitää nähdä sen oman tuntemuksen yli ja ohi ja huomata mikä on lapsen kokemus. Joskus lapset ovat täydessä flow-tilassa ja vain aikuista sattuu korviin. Nykyoppien mukaan flow-tila on paras mielentila oppimiselle. Riemukas, sosiaalinen toiminta kehittää aivoja harppauksia oikeaan suuntaan. Vasussa sanotaan erikseen, että lapsista saa kuulua ääntä. Hieman kiemurainen vastaus, mutta väittäisin, että se 80-l ärjy ei näe lapsia yksilöinä. Hänellä on aikuisen tavoite suorittaa tämä malliaskartelu ja lapsen tavoitteeksi tulee olla mahdollisimman näkymätön. Sillä välin toki lasten välissä on monimutkaisia ilmiöitä meneillään, mutta etäinen aikuinen ei huomaa niitä. Lapsi on aika yksin. Moni herkkä ja hiljainen lapsi pelkää ja moni lapsi joka ei vaan pysty olemaan hiljaa pelkää. Sen sijaan nykyajan pedagogi on tietoinen jokaisesta lapsesta erikseen ja pystyy oikea-aikaisesti tukemaan herkkää, vilkasta ja jokaista lasta. Lapsi tulee huomatuksi, ymmärtää olevansa tärkeä, hänen ideansa ovat tärkeitä, hän harjoittelee yhdessä toimimista ja joskus mokaileekin siinä mutta siitä oppii.
Anteeksi vaan, mutta tämä juttu on nyt taas niin aatteellista kuin olla ja voi. Ymmärretään maailma eräänlaisina ideologisina monoliitteina, joita sitten käsitellään ja hiotaan täydellisyyteen yksi kerrallaan, sen mukaan mihin niistä sattuu uskomaan tai mikä niistä on muodissa. Millainen ajattelu toki on kovin tyypillistä kasvatustieteelle, samalla tavoin kuin myös vaikkapa kansantaloustieteelle.
Ennen muodissa ollut ajattelu koetaan nykyisin yliopistojen käytävillä aivan surkeana penkityspedagogiikkana, ja joskus vuonna 2040 varmaan tämä nykyinen koetaan aivan surkeana kaaospedagogiikkana (tai jotain), kun on tapahtunut taas uusi ideologinen vallankumous.
Tosielämässä mikään ei estä soveltamasta erilaisia asioita ristiin. Voidaan esimerkiksi samaan aikaan sekä pitää jöötä ja estää häiriköinti ja meteli sekä antaa lapsen olla osallinen. Mikään ei sitä estä, ja jokainen lapsi voi esimerkiksi vuorotellen esiintyä samaan aikaan, kun hoitajat pitävät huolen siitä, että yksi ihminen kerrallaan puhuu ja sitä esiintyjää kuunnellaan eikä häslätä niitä näitä.
Sama pätee tuohon flow-juttuun. Siinä flow-ajatuksessa varmaan on ihan hyviä ideoita osaltaan myös, mutta ei se ole läheskään koko todellisuus se flow. Esimerkiksi se on aivan kiistaton asia, että meteli ja häiriö estävät erittäin monia ihmisiä keskittymästä ja oppimasta. Niin ikään ei tietääkseni ole mitään todisteita siitä, etteikö lapsen kuulo vaurioituisi fyysisesti liiasta metelistä aivan siinä missä aikuisenkin. Ihminen ei myöskään ole jatkuvasti missään flow'ssa, ja asioiden omaksumista pitäisi tapahtua muissakin mielentiloissa ilman, että niitä on uhrattu flown alttarille.
Sinua hämmentää, koska et ole alan ammattilainen. Et tiedä miltä nämä asiat käytännössä näyttävät, etkä tunne tutkimustietoa. Sinä puhut mutulla ja luulet, että kaikki muutkin puhuu. Tämä ei ole mitään korkealentoista yliopistohöpinää, vaan se on ihan nähtävissä päiväkodeissa. Esimerkiksi Leuwenin sitoutuminen toimintaa ja emotionaalinen hyvinvointi asteikot joita vaka opet opettelavat käyttämään havainnoidessaan.
Ihan jo vanha behavioristi Skinner joutui huomaamaan, että palkitseminen opettaa enemmän kuin rankaisu. Molemmista voi oppia, mutta palkitseminen aikaansaa enemmän ja pysyvämpää oppimista. Monet näistä nykyisen pedagogian ajatuksia ovat pikkuhiljaa valuneet kasvatustieteisiin psykologiasta. Eli ne ovat useita kymmeniä vuosia vanhoja ja ympäri maailmaa testattuja. Esim. kognitiivinen psykologia on ajat sitten huomannut, että muistiin ei jää mitään mikä ei ole yksilölle merkityksellistä. On siis ensiarvoisen tärkeää, että lapsi kokee oman toimintansa ja päiväkodissa kohtaamansa asiat merkityksellisinä eikä aikuisen sanelemina.
Olen toiminut todella monissa päiväkodeissa ja myös kiertänyt ikään kuin konsultoimassa. Sitäkin kautta tiedän, että liian tiukka ja aikuisjohtoinen tyyli ei tuo toivottuja tuloksia.
En tiedä huomaatko, mutta keskustelun tekee nyt hankalaksi se, että emme pysty määrittelemään mistä oikein puhumme. Emme tiedä toistemme lähtökohtia ja mitä toinen oikeastaan tarkoittaa. Nettikeskustelun iloja! Tämä on siis jonkinlaista sohimista ja pintaraapaisua. En esimerkiksi tiedä onko meillä peräti sama ajatus siitä, että lapsella on oikeus työrauhaan, rauhalliseen ympäristöön. Sitä taas en allekirjoita, että tätä saadaan vain 80-l aikuisjohtoisella tyylillä.
Tiedostatko sen asian, että kasvatustieteessä on erilaisia suuntauksia ja koulukuntia? Ja edelleen sen, että niiden kaikkien puolesta on sekä löydettävissä tieteellisiä että käytännön arkielämään pohjautuvia todisteita ja perusteluita? Eri suuntauksilla on myös omia "matkasaarnaajiaan" jotka käyvät niiden puolesta puhumassa eri tahoilla.
Minä en ole tieteilijä, mutta ihan käytännön tasollakin mm. seuraavat asiat viestissäsi herättävät kysymyksiä:
- Miksi "joko tai" -ajattelu? Käytännön elämässä on selkeää, että esimerkiksi palkitsemiselle ja rankaisulle on molemmille paikkansa, eikä ole kovin järkevää jämähtää keskusteluun siitä, kumpi on yleisesti ottaen tehokkaampaa, koska niiden tehokkuus on tilannesidonnainen asia.
- Varsinkaan lapsella ei ole kykyä tietää, mikä kaikki on tärkeää oppia. Siksi tarvitaan runsaasti myös aikuisjohtoisuutta ja sanelua. Ei voida useinkaan jäädä odottelemaan sitä, että kiinnostuuko joku lapsi jostain itse vai ei. Läheskään kaikki kun eivät kiinnostu edes vaikka asiaa huolella pohjustettaisiin ja siihen johdateltaisiin.
- 80-luvulla oli parempi työrauha päiväkodeissa kuin nyt. Tästä faktasta on logiikan puolesta vaikea tehdä muunlaista johtopäätöstä kuin se, että keskimääräiset 80-luvun kasvatusmenetelmät olivat työrauhan aikaansaamisen osalta selkeästi paremmat kuin keskimääräiset vuoden 2020-kasvatusmenetelmät. Toki on varmasti muunlaisiakin kasvatusmenetelmiä joilla saadaan käytännön elämässä aikaan hyvä työrauha kuin em. keskimääräiset 80-luvun menetelmät.
- On myös isoja maakohtaisia vaihteluita siinä, mitkä kasvatuslinjaukset keräävät eniten kannatusta sekä yliopistoilla, päiväkodeissa että tavallisten ihmisten keskuudessa. Esimerkiksi Ruotsin ja Venäjän välillä on todella isot erot. Suomi on lähempänä Ruotsia tässä suhteessa.
Psykologian kautta kun lähestyy näitä asioita, niin suuntaviivat näyttäytyvät selkeämmin. Kasvatustieteissä on outo tapa kieltää yhteys muihin tieteisiin ja melkeinpä esittää joku vanha ajatus aivan uutena ja kasvatustieteen (mieluiten suomalaisen sellaisen) keksimänä. Esim. Csikszentmihalyi keksi flow-käsitteen jo vuonna 1975 ja paljon häntä ennen Maslow oli kirjoittanut "kohti positiivista psykologiaa". Muistetaanko näitä juuria kun nyt Vuorinen ym. 2010-l toivat vahvuusvarikset päiväkoteihin ja ilmoilla leijuu mindfulness? Hyvä muistaa, että mikään ei ole uutta auringon alla.
Joka tapauksessa psykologian tiivistelmä liittyen oppimiseen voisi alkaa vaikkapa behaviorismista. Siinä keskeistä oli ympäristön muovaava vaikutus yksilöön. Kepillä ja porkkanalla. Ihmisen sisin ohitettiin täysin. Sitä vastustamaan syntyi humanistinen psykologia jossa oli keskeistä yksilöllisyys ja ihmisen potentiaali. Sitten 60-l tuli kognitiivinen psykologia (ihminen tiedon käsittelijänä) ja nyt viimeisimpänä 90-l positiivinen psykologia. Näiden kautta kun tutkii asiaa, niin "perinteinen" kasvatusmalli Suomessa on ollut behavioristinen. Se näkyy vielä aika vahvana päiväkodissa ("et saa näkkäriä ennen kun syöt sopan"). Behaviorismin mahdollisuudet oppimiselle hylättiin jo kymmeniä, kymmeniä vuosia sitten. Kun kysyit miksi joko/tai, vastaan että molemmat kuuluvat behaviorismiin. Porkkana ja keppi. On olemassa muutakin joka on tehokkaampaa.
Suomalaisen varhaiskasvatuksen juuret ovat saksalaisessa frööbeliläisyydessä ja viime aikoina Vygotsky on kovassa huudossa sekä vahvuuspedagogiikka.
Koskaan ei pidä olla liian ääripäässä eli hyvin voi ottaa vaikutteita eri suuntauksista. En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö lapsille pitäisi opettaa mikä on oikein ja väärin. Totta kai pitää. Myös työrauha on tärkeää ja jokaisen oikeus. Mutta ei mielestäni siinä määrin, kun ehkä (kuvittelemme) 80-l olleen jolloin se meni kaiken muun edelle. Nykysukupolvi on äänekkäämpää ja spontaanimpaa. Se on ihan ok ja jopa hyvä juttu. Opettajan sana ei ole aina se tärkein ja mielenkiintoisin. Jos on liian tiukka kuri ja aikuislähtöistä, niin lapselle ei kehity kyky tuoda omia ideoitaan esille. Lapsilla on huimasti hienoja ideoita ja kysymyksiä.
Mitä tulee työrauhaan, kaaokseen, tulevien sukupolvien haukkuihin 2020-menosta... Ei ainakaan voida syyttää vasua. Päälaupunkiseudulla puuttuu joka kaupungista noin 500 pätevää varhaiskasvatuksen opettajaa plus puuttuvat hoitajat päälle. Karvin tutkimuksen mukaan henkilökunta ei ole tutustunut vasuun, ei aina edes johtajat. Sitä ei siis todellakaan toteuteta siinä määrin kuin kuuluisi. Nykyinen kaaos johtuu juuri siitä. Puuttuvista pätevistä työntekijöistä (joka taas johtuu matalasta palkasta).
Sukunimessämme on 12 kirjainta ja ei ole vaatteiden pesulapuissa ja sukissa tilaa rustata etu ja sukunimeä. Nimikoinnissa teen parhaani ja nimikoin ne oikeastaan sen takia, että jos eksyy väärään kotiin, niin osaavat tuoda takaisin. Ei ole minun vika jos hoitajat eivät ryhmästä tiedä etunimellä ja sukunimen ekalla kirjaimella kenen on.
Mähän en tiedä vielä edes 5 vuoden jälkeen päiväkodin hoitajien nimiä. Kerran esittäytyvät ekaa kertaa nähdessä ja enhän mä niitä muista. Yhden tiedän varmasti, varmaan 7-10 oman ryhmän ja viereisen ryhmän ( jotka ovat myös hoitaneet joinain vuosina lapsiani) en tiedä. Kutsun teitä: hei sinä siellä.
Vierailija kirjoitti:
Psykologian kautta kun lähestyy näitä asioita, niin suuntaviivat näyttäytyvät selkeämmin. Kasvatustieteissä on outo tapa kieltää yhteys muihin tieteisiin ja melkeinpä esittää joku vanha ajatus aivan uutena ja kasvatustieteen (mieluiten suomalaisen sellaisen) keksimänä. Esim. Csikszentmihalyi keksi flow-käsitteen jo vuonna 1975 ja paljon häntä ennen Maslow oli kirjoittanut "kohti positiivista psykologiaa". Muistetaanko näitä juuria kun nyt Vuorinen ym. 2010-l toivat vahvuusvarikset päiväkoteihin ja ilmoilla leijuu mindfulness? Hyvä muistaa, että mikään ei ole uutta auringon alla.
Joka tapauksessa psykologian tiivistelmä liittyen oppimiseen voisi alkaa vaikkapa behaviorismista. Siinä keskeistä oli ympäristön muovaava vaikutus yksilöön. Kepillä ja porkkanalla. Ihmisen sisin ohitettiin täysin. Sitä vastustamaan syntyi humanistinen psykologia jossa oli keskeistä yksilöllisyys ja ihmisen potentiaali. Sitten 60-l tuli kognitiivinen psykologia (ihminen tiedon käsittelijänä) ja nyt viimeisimpänä 90-l positiivinen psykologia. Näiden kautta kun tutkii asiaa, niin "perinteinen" kasvatusmalli Suomessa on ollut behavioristinen. Se näkyy vielä aika vahvana päiväkodissa ("et saa näkkäriä ennen kun syöt sopan"). Behaviorismin mahdollisuudet oppimiselle hylättiin jo kymmeniä, kymmeniä vuosia sitten. Kun kysyit miksi joko/tai, vastaan että molemmat kuuluvat behaviorismiin. Porkkana ja keppi. On olemassa muutakin joka on tehokkaampaa.
Suomalaisen varhaiskasvatuksen juuret ovat saksalaisessa frööbeliläisyydessä ja viime aikoina Vygotsky on kovassa huudossa sekä vahvuuspedagogiikka.
Koskaan ei pidä olla liian ääripäässä eli hyvin voi ottaa vaikutteita eri suuntauksista. En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö lapsille pitäisi opettaa mikä on oikein ja väärin. Totta kai pitää. Myös työrauha on tärkeää ja jokaisen oikeus. Mutta ei mielestäni siinä määrin, kun ehkä (kuvittelemme) 80-l olleen jolloin se meni kaiken muun edelle. Nykysukupolvi on äänekkäämpää ja spontaanimpaa. Se on ihan ok ja jopa hyvä juttu. Opettajan sana ei ole aina se tärkein ja mielenkiintoisin. Jos on liian tiukka kuri ja aikuislähtöistä, niin lapselle ei kehity kyky tuoda omia ideoitaan esille. Lapsilla on huimasti hienoja ideoita ja kysymyksiä.
Mitä tulee työrauhaan, kaaokseen, tulevien sukupolvien haukkuihin 2020-menosta... Ei ainakaan voida syyttää vasua. Päälaupunkiseudulla puuttuu joka kaupungista noin 500 pätevää varhaiskasvatuksen opettajaa plus puuttuvat hoitajat päälle. Karvin tutkimuksen mukaan henkilökunta ei ole tutustunut vasuun, ei aina edes johtajat. Sitä ei siis todellakaan toteuteta siinä määrin kuin kuuluisi. Nykyinen kaaos johtuu juuri siitä. Puuttuvista pätevistä työntekijöistä (joka taas johtuu matalasta palkasta).
Nämä ovat mielenkiintoisia nämä käsitteet. Joku suuntaus on tullut jostain johonkin aikaan ja sitten joku asia on joskus hyväksytty tai hylätty. Tärkeää olisi puhua siitä, että mihin jokin suuntaus on tullut ja keiden toimesta. Ja ketkä ovat hylänneet tai hyväksyneet jotain.
Niin ja jos joku taho nyt on hylännyt kepin ja porkkanan merkityksen oppimiselle jo kymmeniä vuosia sitten, niin tämä on aikalailla ristiriidassa sen kanssa, että keppi ja porkkana kuitenkin toimivat käytännön tasolla oppimisessa joka ikinen päivä. Mm. käytännössä kaikki yhteiskunnat perustuvat sille, että ihmisille opetetaan toiminta yhteiskunnassa kepin ja porkkanan kautta. Myös se "et saa näkkäriä ennen kuin syöt sopan" on keino joka monissa tilanteissa osoittautuu toimivimmaksi vaihtoehdoksi saada lapsi syömään monipuolinen ja ravitseva ateria sekä välttymään ruoan roskiin menolta. Tämä siitä huolimatta, vaikka joku onkin hylännyt sen keinon.
Ajatus siitä, että keppiä ja porkkanaa ei tulisi käyttää koska "muu on tehokkaampaa" perustuu ilmeisimmin siihen virheolettamaan, että aina kannattaisi mieluummin pyrkiä puuttumaan asioiden juurisyihin kuin asioiden oireisiin tai käytännön ilmentymiin. Tämä virheolettama on erityisen yleinen positiivisen pedagogiikan nimiin vannovien keskuudessa.
Opettajan tai hoitajan sana ei toki ole aina tärkein eikä mielenkiintoisin. Mutta opettaja tai hoitaja on se joka toimii puheenjohtajana ja muutoinkin johtajana. Hän jakaa puheenvuorot ja jos hän käskee olemaan hiljaa, niin sitten lapset ovat hiljaa.
Siihen en usko hetkeäkään, että nykyinen kaaos päiväkodeissa johtuisi pk-seudun henkilökuntapulasta tai jostain yksittäisestä vasusta. Se kaaos on todellisuutta muuallakin Suomessa ja se on ollut asteittaisessa kasvussa jo vuosikymmenten ajan.
Missäpäin Suomea käytetään sanaa päikky?
80-luvulla syrjäytyminen ei ollut massailmiö. Ei ollut niin kuin nykyään, kun huomattava osa jokaisesta täysi-ikäistyvästä ikäluokasta jämähtää pitkäaikaistyöttömyyteen ja ihmissuhteiden puutteeseen, pahimmillaan omaan kotiin ruudun ääreen eristyen.
80-luvulla ymmärrettiin paremmin se, että aina ei voi kasvatuksessa pureutua asioiden juurisyihin ja yrittää ratkoa niitä. Usein on tarkoituksenmukaisinta keskittyä oireisiin. Sillä tavoin saadaan muun ohella myös hillittyä niiden juurien kasvua.
Röyhkeä ja kuriton on se, miten ympäristö kokee röyhkeän ja kurittoman lapsen. Ei siitä asiasta pääse yli eikä ympäri edes niin, vaikka hymisteltäisiin, että lapsi se vain ilmaisee rohkeasti tunteitaan. Se mitä lapselle itselleen sitten sanotaan on eri juttu. Tuskin sinäkään ensimmäisenä olisit sanomassa lapselle, että "ovat hyvin omanarvon tunteva muksu joka ilmaisee itseään monenkirjavin keinoin ja volyymi kympissä". Vai olisitko?