Ärsyttää välillä tämä vauva-arki niin paljon. Mikä neuvoksi?

Minulla on kokemusta kahdesta omasta lapsesta. Toinen oli niin säännöllisesti nukkuva, että kun sen syötti ja se nukahti, niin saatoin lähteä kaupungille, kierrellä kaikki vaatekaupat, ostaa jotain ja tulla kotiin. Sitten vasta vauva heräsi. Toisen kanssa taas yritin joskus lähteä kaupungille, mutta koskaan ei päästy edes sinne asti, kun vauva jo heräsi. Koko kaupunkireissu meni vauvaa hoitaessa: piti syöttää, hyssyttää, nukuttaa. Mitään vaatteita ei siinä ehtinyt katselemaan, kun kolme tuntia oli mennyt, ja tulin väsyneenä kotiin. Siirrtyinkin sitten postimyyntikuvastoihin. Silloin ihmettelin myös, miksi jotkut äidit lähtevät vapaaehtoisesti kaupungille vauvan kanssa, mutta vauvat siis todella voivat olla niin erilaisia, että ne mahdollistavat äideille aivan eri tyyppisen elämän.

Olen n. 30 v. yhden lapsen äiti. Alusta lähtien minulla oli omia juttuja ja sain vapaata tarvittaessa niin ettei alkanut ärsyttää. Kuten opiskelu, kuntoilu ja ihan vaan ostoksilla käynti. Nyt on kesäaika ja lapsen kanssa pääsee helpommin liikkumaan ulkonakin kuin silloin, talvella.



Mitä tulee muihin asioihin kuten imettämiseen ja nukkumiseen niin en käytännössä imettänyt lainkaan. Korvikkeet ovat hyvä vaihtoehto myös kiinteiden osalta kuten esim. peruna, porkkana jne. Joskus kun se yhdenkin perunan keittäminen voi tuntua vastentahtoiselta tai rasittavalta.



Nukkuminen tulee olemaan katkonaista jokatapauksessa vielä teillä jonkin aikaa. Me järjestettiin asia lopulta niin, että toinen nukkui olkkarissa ja toinen lapsen kanssa vuorotellen samassa huoneessa.

Ts. jos sinä olet se, joka valvoo joka yö, niin kai ymmärrätte, että sinun on saatava sitten nukuttua välillä päivisin. Ellei muuten niin viikonloppuisin ja aina lapsen päikkäreiden aikaan. Mielestäni rasittavinta oli nimenomaan valvominen ja öisin herääminen. Se ei kuitenkaan jatku ikuisesti,,,

joudut juoksemaan ehtiäksesi hoitaa kaikki haluamasi asiat. Se nyt on vaan tosi hektistä ja siihen on pakko sopeutua. Hoida se mikä on pakko ja tahdot. Itse ajattelen, että on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja oltava aika " äijä" .

että minusta rankinta koko äitiydessä on ollut esikoisen ekat kuukaudet ja ehkä koko eka vuosi. Vaikka kuopus oli hyvin vaativa ja itkuinen vauva niin ei vedä vertoja.



Eli joo, äitiys jatkuu koko elämän ja vastuu lapsista mutta kyllä meillä kaikkien lasten vauvavuosi on ollut rankin. Just kuopuksen kanssa, hän oli kirjaimellisesti kiinni minussa ekat 8kk lähes yötä päivää, häntä ei voinut laskea mihinkään pois käsistä.



Nyt on NIIN erilaiset fiilikset minulla, on tehnyt taas mieli pitää itsestä huolta, tehdä omia juttuja jne. Olen ihan kun eri ihminen... Eli usko pois, kyllä se siitä helpottaa!



Edelleen Kent ja lapset 6v10kk, 2v10kk ja 1v2kk

Luopuminen tuntuu niin rankalta ajoittain, mutta joku sanoi hienosti, että " jostain on voitava luopua, jotta uutta voisi versoa" .

Varmasti vielä monet kerrat märisen tätä, ennen kuin kasvan taas pykälän.

ap

Ihmiset säätelee ja suunnittelee liikaa elämäänsä ja kun se ei ole aina ja kaiken aikaa hallinnassa on seurauksena katastrofi.

Naiset ovat urakeskeisiä ja työssä pystytään hallitsemaan asiat hyvin.

Lapset suunnittellaan tarkasti monta ja milloin. Sitten tulee yllätys kun se lapsi ei toimi on ja off systeemillä niin kuin tietokone.



Oletan että ap:n kaltaisilla ei ole aiempaa kokemusta lastenhoidosta, sisarukset ovat vieraantuneita tai asuvat muualla. Lapsettomilla on tapana hylätä ne kaverit jotka lisääntyvät jos ei itsellä ole suunnitelmissa perheen perustaminen.



Ennen isot lapset oppi lastenhoitoa jo kotona tai menivät kotiapulaisiksi perheisiin ja taidot opittiin. Nyt ollaan kirjaviisaita muttei omata käytännön taitoja.



Olenko osittainkaan oikeassa ???

Lisään että ensisynnyttäjien ikä on noussut liian korkeaksi. Siihen ikään on totuttu hallitsemaan elämäänsä ja pieni ihminen aikaansaa liian suuren mullistuksen ja sen seurauksena leviää pää.



Masentuneet synnyttäneet ja pienten lasten äidit kertovat tästä omaa totuuttaan.



Vauva-ajan pitäisi olla naisen elämän onnellisinta aikaa.

Suosittelen ap. että tarkistat asennettasi.

Myönnän toki että lapset ovat erilaisia ja kasvattavat kaikki omalla tavallaan meitä naisia äideiksi.



Maailman historian halki nainen on se perheen kantava voima, vahva ja kestävä. Miehet ei ole raskaana eivät synnytä ja eivät täten ole niin läheisessä sidoksessa lapsiin ja minusta se on luonnollista.

Olen ap, ja vielä paikalla.

Totta, minulla ei ole ollut ennen tätä pätkääkään hajua vauvan/lasten hoidosta. Enkä ole kirjoistakaan paljoa lukenut muutakuin aina akuuttiasiaa; ja tietysti täällä av:lla aina palstailen.

Mutta todella kyllä on elämä mullistunut nyt esikoisen myötä.

Se vaatii jonkin sortin kypsyttelyä; jonkinlaista puntarointia, pilkkomista ja järjestämistä. Joku voisi sanoa, että " mikset miettinyt aiemmin" , ja hänelle vastaisin, että " koska ei sellaiseen muutokseen voisi etukäteen valmistautua" ja toisaalta " koska suhtaudun elämään kuitenkin seikkailuna" .

Mutta kyllä välillä tuntuu seikkailut olevan kaukana tässä arjessa. Ensinnäkin olin yllättynyt miten kiinni vauva on rintaruokinnan vuoksi, toiseksi miten sitä kuitenkin turtuu neljän seinän sisään, eikä lähde vauvan kanssa hippimeiningillä matkustelemaan ympäri maita ja mantuja.

Mutta onneksi on edes tämä av ja kiitokset kaikille asiallisista kommenteista, mikä osittain oli yllättävääkin minusta.

mutta ongelmani onkin se, että en pysty elämään tämän sidottuna olemisen tunteen kanssa nyt ihan kympillä.

ap

Minulla ei nimittäin ollut hajuakaan vauvoista, hyvä kun olis koskaan vauvaan koskettanut. Itsellä vain isoveli ja serkut jne paljon vanhempia. En edes lapsena pitänyt vauvoista eikä mulla ennen esikoista ollut mitään kauheaa vauvakuumetta. Siispä esikoisen hoito oli lähes täydellinen shokki.



Se tosin minun tarinassani on poikkeavaa että olin nuori (21) kun sain esikoisen ja häntä ei mitenkään ollut suunniteltu johonkin tiettyyn elämään mukaan vaan hän tuli kun oli tullakseen. Vahinko ei ollut vaan nimenomaan tjottailu-vauva. Välillä kyllä mietin että jos olisin ollut jo vakaassa elämässä, mulla olisi ollut ammatti ja työ ja oltaisi miehen kanssa totuttu elämään kahden miten halutaan niin olisi voinut olla vielä hirveämpi isku... Jos ymmärrätte mitä tarkotan. Meillä ei onneksi koskaan tullut mitään parisuhdekriisiä vaikka kyllä suhdekin alussa sai osansa. Sitten lasten kanssa ehdin ammatillisesti kuitenkin toteuttaa sen mitä halusin.



Nyt kuitenkin hyvin hyvin onnellisena paikalta poistuu Kent ja menee leikkimään aikaansaannostensa kanssa.

Piti vielä sanoa että hyvin monet sanovat että kyllä se vielä vauvan kanssa on helppoa mutta annas olla kun ne kasvavat. Niin no, miten sen nyt ottaa, huolet on ehkä erilaiset.



Itse kyllä rankkaan nuo vauva-ajat tähänastisen elämän vaikeimmiksi. Jotenkin kun olen itse ollut niin poikki, hajalla ja hormonihöyryissä niin on ollut tosi vaikea kestää unettomuutta, vauvan itkuja jne. Oma olo on ollut huono. Sitten kun tulee uhmat ja muut niin olen itse jo niin henkisesti vahvana ja omana itsenäni että kestän ne paljon paljon paremmin. Kyllä minusta isomman lapsen kanssa on niin paljon helpompaa kun voi puhua (uhmaikäsen kanssa, juuuuuu...), ja tehdä kaikkea yhdessä, eri tavalla - ei niin ettenkö olisi lapsia jo vauvana yli kaiken rakastanut.



Meillä on murrosiät ja muut edessä ja voin kyllä kuvitella miten se tuo valtavia huolia ja murheita, myös vanhemmille! Jo nyt kun esikoinen menee tokalle ja tietysti enemmän liikkuu yksin ja haluaa olla kavereiden kanssa niin äidin huolet kasvaa.

Itseen ainakin sopii tosi hyvin!



Voittekin sitten kuvitella millaista oli saada KAKSOSET 30-vuotiaana. Kun oli tottunut menemään ja tulemaan miten halusi. Oli se kamala sokki kaiken kaikkiaan. Kaksosten kanssa ei vain niin liiku yhtään missään, erityisesti kun toinen huusi aina kaikissa uusissa paikoissa! Jos olisi ollut kaksi " normaalia" vauvaa niin olisi ollut ehkä helpompaa... Tai ehkä ei:-)).



Mutta kun ei sitä oikeasti tajua millaista elämä on lasten kanssa ennen kuin niitä saa. Ja kun vielä sitten tajuaa ettei se huoli niihin vauvavuosiin katoa. Sitten tulee huoli siitä, miten ne pärjää päivähoidossa. Miten ne käyttäytyy. Oppiiko ne mitään? jne jne.



Kyllä mäkin oon sitä mieltä että kyllä elämä helpottuu kunhan se vauva vähän siitä kasvaa. Kun sen voin helpommin jättää esim. hoitoonkin, ettei enää imetä tai muuten ole kiinni siinä vauvassa.



Mä en ainakaan pysty juuri mitään muuta tekemään kun mulla on vauva talossa. NIin, mulla on nyt kolmas vauva siis täällä kotona. Tällä kertaa se on helpompaa kuin kaksosten kanssa. vaikka olen mä niin sidottu tähän vauvaan että joskus ahdistaa!



Et ole yksin ap!

Mutta se helpottaa kun aikaa kuluu! Onneksi vauva-aika on lyhyt kuin tähdenlento! Nyt mulla on 5- ja 8-vuotiaat lapset ja elämä ihan eri mallilla! Koita jaksaa, kyllä se siitä!!

Ap. ja Kent ilokseni huomasin että tällä palstalla voi saada myös myönteistä palautetta siitä kiitos.



Olen kolmen lapsen äiti ja ensimmäisen kerran äidiksi tulin 19-vuotiaana. Lapsen hoito sujui helposti, jaksoin hyvin lisäksi esikoinen on ollut lapsistani " helpoin" hän ei sairastanut juurikaan. Aluksi kaksi yösyöttöä ja neljän kuukauden iässä vain yksi yöherätys. Nopea syöjä, vatsa täyteen ja

unet jatkui.



Kaksi nuorempaa lasta olen saanut varttuneemmalla iällä ja myönnän etten fyysisesti ole niin jaksava kuin nuorena. Henkisesti olin valmiimpi äiti kuin esikoisen synnyttyä.



Nämä kaksi viimeistä ovat sairastelleet paljon ja etenkin nuorimmaisen kanssa on ollut yövalvomista yms. alkuun herätyksiä parin tunnin välein. Nuorimmaisen ollessa vauva ajattelin joskus että voisinpa joskus nukkua.



Vauva-ajat on onnellisesti ohi ja niitä on mukava muistella. Nyt " taistellaan" allergioiden ja astman kanssa. Jokaisessa iässä on omat harminsa.



Lapset ovat kovin erilaisia jokainen omanlaisensa persoona. Luonteet ovat erilaisia, terveys/sairaus lasten ja oma vaikuttaa jaksamiseen. Mielestäni lapsen vauva-aika ja varhaiset vuodet kannattaa ensisijaisesti panostaa niihin lapsiin, muita juttuja ehtii tehdä myöhemmin. Tällä tarkoitan että ei kannata stressata itseään liikaa vähemmän tärkeillä asioilla, menokenkää voi hillitä ja tietoisesti siirtää niitä menoja, omia harrastuksia voi vähentää tai pitää niissä taukoa. Elämä on helpompaa, riitoja vähemmän eikä mielipahaa. Tämä luo hyvän kasvualustan lapsille.



Molempien vanhempien on syytä miettiä ajankäyttöään perheen eduksi.

itse esimerkiksi kertakaikkisen imetysmaratonin päätteeksi (kun vauva vain kitisi ja olin imettänyt tuntikausia) annoin lapsen kummitätinsä syliin ja mukaan pullon tuttelia - ja samalla itse korkkasin SIIDERIN. Oli muuten tosi mahtavaa :)

Itse olin 32v, kun esikoiseni syntyi, mutta tiesin etukäteen, että olen lapsessa kiinni. Toisaalta lapsi oli niin helppo, että pääsimme minne vain ilman huutoa: imetyskin sujui missä vain, joten sekin jatkui vuoden ikään saakka.

Ota ap. ilo irti pienestä, niin jaksat! Käytä kaikki apu hyväksesi mitä saat ja aseta joskus itse itsesi etusijalle.

ja toivottavasti elävät onnellista elämää ja jokaista pientä arvostetaan ja kohdellaan hyvin.



Tietysti on mahdollista että palkkaa hoitajan lapsille menojensa ajaksi eihän siinä mitään pahaa ole.



Tässä ketjussa ei tietääkseni ole kommentoineet suurperheiden äidit. Jos on iso perhe niitä kaitsijoita löytynee perheen sisältä.

Jos imetys kestää yli puolituntia tekisin sellaisen johtopäätöksen ettei maitoa erity riittävästi tai lapsella on (yli 4 kk) kiinteiden tarve. Lisämaitoa saa ja tulee antaa jos oma maito ei riitä.



Maalaisjärki kehiin.



Vauvan kanssa voi seurustella ilman että imettää. Opetellaan ruoka-ajat ja leikkiajat jo pienenä.



Rinta ei ole huvitutti vaan " ruokapankki" .

Se joka väittää muuta on vieraantunut ihmisen biologiasta. Edelliselle tiedoksi.

Tytär seuraa hyvin käyrää, enkä sen vuoksi ole edes harkinnut aiemmin lisäruokaa. 2,5h " imetystä" on silti pyllystä, varsinkin, jos ei ole " varautunut" tähän etukäteen, eikä ole lehtiä, että ajan saisi kulumaan, ei ole puhelinta vieressä -se pirisee keittiön pöydällä ja ei ole venyytellyt lihaksia ja sen vuoksi levottomat jalat vispaavat. Tosin 2,5h imetystä alkaa olla äärirajoilla jo, vaikka olisi " valmistautunutkin" ;).

Ja meillä ei ole käytössä tuttia, mutta tämä imetyshomma ei nyt yksistään ollut mikään pääpointtini.

ap