Vieläkö 45-vuotiaan kannattaa odottaa sitä oikeaa

Joku jonka kanssa tulee toimeen ja viihtyy. Ja sellaisenkin löytäminen on vaikeaa.

N46

Sitä oikeaa ei ole olemassakaan...on vain vähiten väärä.

Joku vaan. Se oikea tulee vastaan jos on tullakseen, mutta ei ole mitään takeita siitä että tulee. Tai että onko sellaista edes olemassa. 

Jos kerran on tarve tai halu saada jotain seuraa arkeensa, eikä viihdy kovin hyvin yksin, niin eiköhän se sitten kannata ottaa joku riittävän mukava ennemmiin kuin odotella jotain unelmaprinssiä loputtomiin.

Toisaalta esim. itse viihdyn niin hyvin yksin, ettei ole mitään halua ottaa ketään. Saisi olla aikamoinen ihmemies, että luopuisin rakkaasta erakkomaisesta elämästäni sellaisen takia. 

Mä päätin viiskymppisenä, kun erosin, että se oli siinä, ei miestä enää..

Kuinka ollakaan 52vuotiaans iski rakkaus ihan puskista, nyt 11vuotta yhteiseloa takana.

Parempi olla odottamatta mitään

Jos ei se tuossa iässä ole vastaan tullut, kannattaa varmaan luopua prinsessaunelmasta, jossa on vain yksi sopiva prinssi, joka tulee elämään valkoisella ratsulla ja vie mukanaan.

Miksi ap:n on pakko löytää joku? Miksei voi elää itsekseen? Mielummin niin, kun väkisin jonkun kanssa.

Sinun pitää miettiä asiaa siltä kantilta voisitko itse olla jonkun se oikea. Tekemällä itsestään tällaisen ja elämällä sellaista elämää on mahdollista löytää unelmiensa täyttymys. Muuten jää vähän laihaksi jos itse olet sellainen keskinkertainen 45 vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää miettiä asiaa siltä kantilta voisitko itse olla jonkun se oikea. Tekemällä itsestään tällaisen ja elämällä sellaista elämää on mahdollista löytää unelmiensa täyttymys. Muuten jää vähän laihaksi jos itse olet sellainen keskinkertainen 45 vuotias.

Mielenkiintoinen näkökulma. Kerrotko vielä miten itsestään onnistuu tekemään ”sen oikean”, mitä siihen kuuluu?

Se oikein on suhteessa siihen, miten tiukan rajan olet hänelle asettanut. Mitään väljähtänyttäheppua ei silti kannata paremman puutteessa elämäänsä päästää, mutta mahdollisuuksia kannattaa toisille  antaa. Rakkaus kun ei ole karvoihin katsomista.

Rakkaus voi iskeä vaikka 90-vuotiaana.

45v ihmisen pitää jo tajuta ketkä on niitä oikeita

...tai sitten se ei iske koskaan.

Itselleni iski mielestäni tosirakkaus 45-vuotiaana (olin siihen mennessä kokenut avioeron ja muutaman avoliittoeron). Se oli outo juttu: lähetin monivuotiselle Facebook -kaverille syntymäpäiväonnittelut privaviestinä ja hieman sen jälkeen tämä nainen kutsui minut ulos lasilliselle. Ihan heti emme alkaneet seurustelemaan, mutta aloimme lähes päivittäiseen chattailuun ja muutaman tapaamisen jälkeen nainen muutti mun luokse.

T: M50, naimisissa 2 vuotta (tokassa avioliitossa), yhdessä 6.5 vuotta

p.s. Sen sanoisin, että kannattaa pyöriä sosiaalisessa mediassa ja/tai hommata harrastuksia, joiden kautta tapaa uusia ihmisiä. Kotoa kukaan tulee tuskin hakemaan.

Olen ennemmin yksin, kuin ihan vain jossain suhteessa. Ei kumppaneita kannata odotella, ne tulee vastaan, jos ovat tullakseen. Siis jos on sosiaalinen ja tapaa ihmisiä.

No jaa - se oikea voi tulla vastaan kasikymppisenäkin, mutta sitä odotellessa voi tietysti olla jonkun "ihan ookoon" kanssa, jos ei halua elellä keskenään. Minä olin naimisissa ihanan miehen kanssa, ja nyt kun en enää ole naimisissa, en tyytyisi johonkin ihan kivaan. Yksin on paljon parempi.

Elämä on liian lyhyt odotteluun. Kannattaa ottaa joku vaan, saa ainakin säännöllisesti k*llia.

Ei kannata! Nyt on toiminnan aika!

katso 90 days fiancee! ja toimi

Vierailija kirjoitti:

Olen ennemmin yksin, kuin ihan vain jossain suhteessa. Ei kumppaneita kannata odotella, ne tulee vastaan, jos ovat tullakseen. Siis jos on sosiaalinen ja tapaa ihmisiä.

No kuinkas nussimiset hoidetaan? Melko rasittavaa etsiä jatkuvasti panokavereita.