Annatteko kouluikäisille lapsillenne päivällisen joka päivä?
Mun lapseni eivät isänsä luona ollessaan saa välttämättä koulun jälkeen lämmintä ruokaa vaan syövät vaan leipää tms. Mikä tässä on se virallinen normaali? Minusta päivällinen kuuluu jokaiseen päivään...
Kommentit (72)
Minustakin kuuluu. Mutta olin etävanhempi sossun kynsissä, ja kun puhe oli ettei isä osaa laittaa ruokaa niin sossujen mielipide oli että "saahan ne tarhassa ruokaa". Siis tarhaikäisistä mutta kuitenkin. Näiden nuorten naisten mielestä ei ollut ongelma ettei lomilla, viikonloppuina jne. isä osaa laittaa ruokaa. Minä olin vain pakko-oireisena se huonompi.
Meillä on koulupäivnäkin kaksi lämintä ateriaa. Vaikka syövät koulussa.
No ei. Viisaat ja säästäväiset vanhemmat opettavat lapsensa syömään vain joka toinen päivä.
No totta helkkarissa annan! Kyllä kai ne hengissä pysyy leivälläkin, mutta kai sitä voi itseltään (ja toiselta vanhemmalta) vähän enemmän vaatia kuin sen, että lapset pysyy nippanappa elossa.
Kyllä annan. Onhan sitä itsekin syötävä.
No ei sen päivällisen tarvitse olla lämmin, mutta jotain ravitsevaa kuitenkin. Ei ihan pelkkää voileipää. Meillä on tänään savulohta, salaattia ja sitä leipää lisäksi. Välillä täytettyjä kerrosleipiä runsailla täytteillä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on koulupäivnäkin kaksi lämintä ateriaa. Vaikka syövät koulussa.
Syövätkö lapsesi siis kolme lämmintä ruokaa päivässä? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
No ei sen päivällisen tarvitse olla lämmin, mutta jotain ravitsevaa kuitenkin. Ei ihan pelkkää voileipää. Meillä on tänään savulohta, salaattia ja sitä leipää lisäksi. Välillä täytettyjä kerrosleipiä runsailla täytteillä.
Ai raikkaita voileipiä?
Syömme lämpimän ruoan joka ilta siinä viiden kuuden maissa. Lapset syövät koulussa huonosti. Joskus ostan valmisruokaa, jos olen väsynyt.
Poitsu syö dagiksessa ja syödään 17 aikoihin lämmin ruoka. Illalla ennen nukkumaan menoa puuro, leipää tai vaikka karjalanpiirakka.
eihän nuo tatuoidut lävistetyt y.h äidit ees tiedä mikä on päivällinen. itse kun on tottunut nauttimaan ateriat nesteenä.
Suututtava aloitus. Miten joku voi olla noin pihalla? Vielä enemmän pihalla on se isä. Lapsiparat.
Juu, kyllä. Ei se aina ole mitään itsetehtyä tai itse kasvatettua, mutta kyllä jotain aina. Esim tänään oli pinaattikeittoa pakkasesta sekä munia ja sämpylöitä. Pakko joka päivä kehitellä jotain tässä arjen kiireessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on koulupäivnäkin kaksi lämintä ateriaa. Vaikka syövät koulussa.
Syövätkö lapsesi siis kolme lämmintä ruokaa päivässä? Miksi?
Koska kouluruoka on kymmenen jälkeen ja huonolaatuista.
Moni lapsi saa päiväkoti-ikäisenä päiväkotipäivän jälkeen vain jugurtin.
Meillä tehdään kyllä lähes joka päivä lämmin päivällinen.
”Vain leipää”
Onko se oikeasti vain leipää, vai kunnon ruispala kokolihaleikkeleellä, juustolla, kasviksilla ja kyljessä vielä marjoja ja jogurttia? Siis esimerkiksi näin.
Monen ”vain leipä” on ruokaisampi kuin makaroni ja nakit tai kinkkukiusaus.
Annan tietenkin. Mutta joskus päivällinen voi olla "vain leipää" eli esimerkiksi lämpimiä voileipiä kunnon täytteillä ja salaattia lisukkeena.
Meillä syötiin tänään ruuaksi leipää.
Tortillan (=leipä) sisällä oli kermaviiliä, savulohta, salaattia, sipulia ja kurkkua. Myös eilen söimme leipää. Pitaleivän välistä löytyi tsatsikia, falafelpyöryköitä, salaatti-tomaatti-kurkku sekä punasipulia.
Vierailija kirjoitti:
Moni lapsi saa päiväkoti-ikäisenä päiväkotipäivän jälkeen vain jugurtin.
Meillä tehdään kyllä lähes joka päivä lämmin päivällinen.
Ai saako? En ole ikinä kuullutkaan. Jokaisessa normaalissa perheessä syödään kunnon ateria päiväkodin jälkeen ja lisäksi kevyt iltapala.
No totta hitossa.
Kasvavalle lapselle kannattaa antaa kaksi lämmintä ateriaa. Verensokeri ja energiataso pysyy tasaisempana kun syö useammin aterioita sen sijaan, että ahmii kerran päivässä jättilounaan ja sitten närppii jotain voileipiä.