Lue keskustelun säännöt.
Miksi hakiessasi lapsiasi päiväkodista kävelet ylimielisesti opettajien ohi?
03.03.2020 |
Etkä tervehdi, saati katso silmiin?
Haluaisin aidosti kuulla mikä tällaisen käytöksen takana on, en nimittäin yhtään käsitä miksi koulutettu ihminen käyttäytyy törpösti.
Kommentit (83)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ihmetellyt näitä vali valituksissa, miksi joku ei tervehdi, niin miksi AINA kys. henkilö itse pitää oikeutenaan odottaa muiden tekevän aloitteen ja tervehtivän häntä ja olla näin muiden yläpuolella.
Mikä estää ap. tervehtimästä, eikä odottaa tuput suorana lasten hakijan tekevän niin.
Eikö ole paljon luontevaan ap. itse tervehtiä ensiksi, kun on "talonväkeä" näinhän tehdään myös asiakaspalvelussa tai kun mennään jonkun kotiin.
Lama-aika ja sen ajan lapset eivät selvästi ole omaksuneet perinteisiä käytöstapoja.
Ja ne on nyt ne uudet tavat ja niitä tulisi kunnioittaa. Tapoja nekin ovat siinä missä muille nöyristelykin on.
En minäkään mielellään tervehdi tuntemattomia ja etenkään sellaisia joiden nimeä en edes tiedä.
Lapsena aina sanottiin että naapurissa on pedofiili vankilasta vapautunut ja muitakin kriminaaleja että heille ei pidä puhua.
Ei minun lapsuudessa tervehditty tuntemattomia.
Näihin päiviin asti se on kulkeutunut ja tuntuu oudolta tervehtiä kaikenlaisia maistereita.
Ymmärtäkääpä näitä seikkoja myös.
Ihan samalla tavalla lastaan päiväkodista hakijat valittavat, miksi nykyään ei opettajat tervehdi, vaan seisovat mitään sanomatta.
Näin ei ole muissa ammateissa, jos menet vaikka lääkäriin, niin lääkäri tervehtii potilasta tai kaupan kassa asiakasta.
Yllättävän usein myös ne päiväkodin tädit ja opet katselee vaan seinille :) On siinäkin päässä vähän peiliin katsomisen paikka. Tervehtiä sopii koko henkilökunnan, vaikka ei olisikaan oman ryhmän lapsen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tuli tarhassa käytyä lapsia hakemassa, niin suuntasin lapsen ryhmän pihavalvojan luo, jonka kanssa juteltiin päivän kuulumiset. Muut lapsen ryhmän aikuiset tervehdin jos menin ohi. Ison tarhan muut aikuiset tapauskohtaisesti tuli huomioitua tai ei. Riippui myös oliko heillä jotain muuta kesken eli tuliko katsekontaktia heidän kanssa.
No mun ei tarvitse hakea muilta hyväksyntää olemassaololleni :D tervehtimällä jotain kenen nimeä en edes tiedä.
Esitelkää itsenne, niin saatte multa hyväksynnän olemassaolollenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän päiväkodista olisi mahdotonta hakea lapsi kännykkä korvalla ja puhumatta! Siellä on sääntö että hakiessa keskitytään lapseen eikä puhelimeen. Päiväkodin aikuinen kertoo aina jotain päivästä. Lapsi pitää leimata ulos kulkulätkällä. Ja lähtiessä lapsi kättelee päiväkodin aikuisen, sanoo heipat ja silmiinkin pitää katsoa.
ainakin sieltä mistä mä oon kotoisin niin silmiin katsominen on sellainen haaste.
Eli se tulee jo ennen murrosikää et kun tuijotetaan toista niin haastetaan toinen.
Mulla on sellainen fiilis aina joka kerta kun joku katsoo silmiin pitkään et kohta alkaa rähinä.
Isä ihan kasvatti siihen että valmiina rähinään kun tuijotetaan ja suojaus päälle. Siinä vaiheessa ei enää käsiä pidetä taskussa vaan ne on valmiina nousemaan ylös.
Muuten se lyönti etäisyydellä oleva paukkasee korville ja vien sun dekin tai mopon. Tai ihan mitä vaan.
Ite en vielä tänäkään päivänä voi hirveen hyvin kun joku alkaa tuijottaa silmiin.
Pojalla on vähän sama ja en ole edes opettanu sille lapsuuden alueen sääntöjä.
Tyttöystävä aina sanoo et ( ei mennä naimisiin, ei kuulu tapoihin) katso silmiin kun puhut. No mä en katso ja sillä on syynsä.
Se on haaste kun katsotaan silmiin toista. Kunnioittavampaa ja pitää katse maassa tai kierrellä.
t. se kel on ne tatuoinnit
Ymmärrettävää taustaasi nähden, että koet normaalin silmiin katsomisen ahdistavana, mutta sitä en aivan käsitä, kun tunnut kuitenkin hyvin olevan perillä tilanteestasi, pystyt analysoimaan sitä noinkin yksityiskohtaisesti, että TIETOISESTI haluat siirtää omat traumasi lapsellesi.
Aika halpamaista syyllistää jotain siitä että on lapsuudesta oppinut köyhemmän väestön tapakultuuria.
Kultuuria sekin on siinä missä mikä tahansa muukin on. Kunnioittaisit mieluummin erilaisia tapoja syyllistämisen sijaan.
Tuo on eräällä tavalla ihan syrjintää!
Ite kans ihmettelen näit keskiluokkaisien tapojen tuputtamist niille ketkä ei niitä ees arvosta.
Eli huomenia ja tällässii pokkurointeja.
Et jos tää yhteiskunta jotenki haluaa tuoda niit tapoja meille ni parantakaa oloja ja et yhteiskuntaluokasta nousu olis jotenki mahollist. Ei se kato oo millä 9e tuntipalkalla mahollist ja mitä mä niist paremman väen tavoist kostun, en helvetti yhtää.
Et kuvitteletteko te et jossain nuorisvankilas Keraval sanoisin vartijalle homent jos se o täys mulkku?
En sano mitää jos on pakko ni nyökkään ja kallistan päätä takakenoo ja laajennan silmiä niinku pahat pojat tekee.
Ei se mun vika oo jos mun poika matkii mun tapoja eikä äitinsä keskiluokkasia tapoja.
Opetelkaa kunnioittamaa eri alueitten tapoja. Tapoja o kato monii, ei pelkästää keskiluokkasii tapoj.
Enemmä odottaisin etä mieshoitaja tulee aamul lyömää rystyjä yhtee eikä hoe mitää hoomenii.
t. se kel on ranteet tatuoitu.
Kyllä mä odotan, jos haen lapsen päiväkodista tai menen kaupan kassalle henkilökunnan tervehtivän minua ja tekevän aloitteen, johon tietenkin ystävällisesti vastaan.
Näin teen omassa työssänikin, olen asiakkaita varten, enkä oleta asiakkaiden aloittavan kontaktia pokkuroimalla minua tai muuten olisin väärässä ammatissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautiskelija kirjoitti:
Joo näitä audi isiä on nyt liikkeellä. Tullaan ja leimataan lapsi ulos, ei kysytä päivästä mitään ja sanotaan lapselle että tule mennään. Lapsi juoksee audiin ja kaasutetaan pois. Moukkamaista! Pitäisi opettaa lapsi sanomaan kavereilleen heippa ja olisi muille vanhemmille mukava jos he tervehtisivät ja muutama sana hoitajan kanssa päivästä olisi ystävällistä sekä osoittaisi kiinnostusta omaa lastaan kohtaan. Tuossa opetetaan juuri se että oma piiri pyörii muilla ei ole väliä. Sitten liikenteessä ohitellaan ja kaasutellaan koska ollaan turvassa siellä omassa pikku audissa!
Ja sitten lapsen äiti keksii mielessään erilaisia salaliittoteorioita, että miksi aina hänelle kerrotaan negatiiviset kuulumiset lapsen päivästä, mutta isälle ei... Tai sitten valitetaan, että miksi kuulevat vasta vasu-keskustelussa lapsen haasteista. No siksi, kun on näitä vanhempia, jotka jäävät portille odottamaan, että lapsi hakee itse reppunsa ja lähtee, ettei vanhemman tarvitse "tulla hakemaan". Tai niitä, jotka puhuvat aina tärkeää puhelua koko hakutilanteen ajan, eivätkä voi kuin käsillään viittoa lapsen mukaansa, kohteliaimmat ehkä jopa heilauttavat heipat työntekijöille.
Pihalla on 4-6 aikuista joilla kaikilla on lähes poikkeuksetta huomio kiinnittynyt johonkin muuhun (yleensä vuorovaikutustilanteeseen) kuin minuun, enkä näe tarpeelliseksi sitä huomiota tavoitella. Etsin lapseni ja hänen ryhmänsä hoitajan ja otan kontaktia heistä ensin siihen joka näyttää vapaammalta. Muille toki nyökkäillään ja hymyillään jos katseet kohtaa, mutta niillä on niin paljon muutakin huomioitavaa että ei tule joka "tädin" selälle hoidettua tervehdyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tervehdi, koska ihmiset ovat pelottavia ja sosiaaliset tilanteet ahdistaa.
Uskallat kuitenkin niille pelottaville ihmisille jättää lapsesi hoitoon koko päiväksi...
Jos puhutaan hyvistä käytöstavoista, niin kyllä ap. henkilökuntaan kuuluvana, tekee aloitteen ja hakee hakijaan katsekontaktin ja tervehtii, eikä toisinpäin.
Vai tarkoittaako ap. ettei vanhemmat vastaa hänen tervehdykseensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissa ei ole opettajia, vaan päiväkotitätejä. Joillakin päiväkotitädeillä voi olla lastentarhanopettajan tai varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, mutta heitä ei pidä sekoittaa koulumaailmassa toimiviin opettajiin (luokanopettajat, aineenopettajat), joilla on maisteritasoinen yliopistotutkinto.
Minulla on maisteritutkinto ja olen vo
Minullakin on maisterintutkinto ja olen siivooja.
Päiväkodeissa on suurta vaihtelua sen suhteen, miten ammattitaitoista henkilökuntaa niissä työskentelee. Valitettavasti päiväkoteihin varsinkin pääkaupunkiseudulla on vaikea saada koulutettua, pätevää henkilökuntaa. Olen itse työskennellyt päiväkodissa, jossa olin ainut työntekijä, jolla oli pätevyys hoitamaansa vakanssiin.
Varhaiskasvatusalan koulutukseen kuuluu myös lasten ja vanhempien kohtaaminen. Valitettavan usein olen kuullut, että työntekijä syyttää vanhempia, jos vuorovaikutusta ei synny. "Ei se katsonut muhun päinkään" tai "Ei se jääny kuuntelemaan, mitä mä sanoin" tai "En mä oikein keksiny, mitä mä olisin sen Mallan päivästä sanonu" tai "Ei siinä Peetun päivässä nyt ollu mitään sanottavaa, ku kaikki meni hyvin".
Kerran kesäpäivystyksessä koulutettu, kokenut lastenhoitaja kertoi näin: "Ku tänne soitti joku isä, joka yritti jostain lapsesta kertoo, että se ei tuu nyt alkuviikosta ennen torstaita". Johtaja kysyi, kenen lapsen isä soitti, johon lastenhoitaja vastasi: "Ku en mä saanu sen nimestä selvää..." Itse mietin, mikä esti lastenhoitajaa kysymästä isältä ihan selvyyden vuoksi, että "kerrotko vielä oman nimen, kerrotko lapsen nimen, meni tossa ohi". Usein puhelimessa onkin niin, että kun ihminen alkuun esittelee itsensä, se saattaa ekojen sekuntien aikana mennä nopeasti ohi. Silloin voi pyytää, että "sanotko vielä sun nimen", kun ottaa viestiä ylös.
Aina on olemassa vanhempia, joille sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita ja joilla käytöstavat ovat toisenlaisia kuin aikuiselta "normaalisti" odotetaan. Vastuu vuorovaikutuksen edistämisestä on kuitenkin työntekijöillä. Vaikka vanhemmat eivät vastaisikaan, työntekijät eivät saa lakata yrittämästä.
Mikään ei ole päiväkodin pihalla pelottavampaa kuin lapsi, joka haetaan niin, että työntekijä ei ole huomannut vanhempaa. Päiväkotien käytäntöihin kuuluvat ryhmäkohtaiset lapsilistat, joita oman ryhmän työntekijät säilyttävät. Ja kun ryhmän työntekijän työaika päättyy, lista annetaan iltapäivystäjälle. Jokaisen ryhmän lapsilista on aina jollain työntekijällä, jonka tehtävä on vetää lapsi listasta yli, kun lapsi on haettu. Joskus on käynyt niin, että ruuhkaiseen aikaan, kun hakijoita on paljon ja jono työntekijän luokse parin vanhemman mittainen, joku kiireinen on käynyt vain nappaamassa lapsen ja lähtenyt menemään. Huomatessani, että lapsi on kadonnut, nielaisen tyhjää ja soitan välittömästi vanhemmille. Suututtaa, jos siellä isä/äiti kertoo, että "joo me haettiin se tossa ja päästiin jo kotiin". Onneksi näin on käynyt viiden vuoden aikana vain kaksi kertaa, mutta käyn siitä aina vanhempien kanssa keskustelun, jolla varmistan, että sama perhe ei lähde päiväkodista mitään sanomatta enää toista kertaa. Työntekijöiden tervehtiminen on turvallisuuskysymys, jolla varmistetaan, että minut on huomattu ja lapseni lähdöstä tiedetään.
Minusta ne on kyllä ne tätiliinit, jotka katsovat pitkin nokanvarttaan.
Eikä ne ota katsekontaktia, eikä ne koskaan tiedä mitä mun lapselle kuuluu jos vaikka erehdyn joskus kysymään. Tuntuu siltä, ettei niillä ylipäätään ole hajuakaan siitä kuka on mun lapseni, saati, että mitä se siellä päivän aikana tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissa ei ole opettajia, vaan päiväkotitätejä. Joillakin päiväkotitädeillä voi olla lastentarhanopettajan tai varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, mutta heitä ei pidä sekoittaa koulumaailmassa toimiviin opettajiin (luokanopettajat, aineenopettajat), joilla on maisteritasoinen yliopistotutkinto.
Minulla on maisteritutkinto ja olen vo
Minullakin on maisterintutkinto ja olen siivooja.
Olet maisteri, mutta osoitit, ettet ymmärtänyt yhtään, mistä tässä oli kysymys. Maisterit osaavat kontekstualisoida kommenttejaan keskimäärin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Jos puhutaan hyvistä käytöstavoista, niin kyllä ap. henkilökuntaan kuuluvana, tekee aloitteen ja hakee hakijaan katsekontaktin ja tervehtii, eikä toisinpäin.
Vai tarkoittaako ap. ettei vanhemmat vastaa hänen tervehdykseensä?
Kyllä, juuri sitä tarkoitan. Painetaan ohi luuri korvalla ja ulos sivuille vilkuilematta. Ei kato kerkee, audi on tyhjäkäynnillä.
Ap
Tyhjänpäiväinen jutustelu on akkojen hommia. Minä olen siellä vain hakemassa lastani.
Joillekin ei ole opetettu kotona käytöstapoja, meillä ei opetettu edes kiittämään, pyytämään anteeksi, tervehtimään jne. Elämä voi opettaa mutta usein oma tympeys jää huomaamatta eikä tilannetta osaa itse korjata. Sitä vaan jää ulkopuoliseksi. Silmiin katsominen voi tuntua liian tunkeilevalta kun kotona on ollut häiriintynyt ja kylmä ilmapiiri. Täältä lähtee anteeksipyyntö niille jotka osaavat olla kohteliaita ja ovat tulleet loukatuiksi.