Lue keskustelun säännöt.
Miksi hakiessasi lapsiasi päiväkodista kävelet ylimielisesti opettajien ohi?
03.03.2020 |
Etkä tervehdi, saati katso silmiin?
Haluaisin aidosti kuulla mikä tällaisen käytöksen takana on, en nimittäin yhtään käsitä miksi koulutettu ihminen käyttäytyy törpösti.
Kommentit (83)
Meidän päiväkodista olisi mahdotonta hakea lapsi kännykkä korvalla ja puhumatta! Siellä on sääntö että hakiessa keskitytään lapseen eikä puhelimeen. Päiväkodin aikuinen kertoo aina jotain päivästä. Lapsi pitää leimata ulos kulkulätkällä. Ja lähtiessä lapsi kättelee päiväkodin aikuisen, sanoo heipat ja silmiinkin pitää katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kiusallisinta on katsella hakutilanteessa kun lapsi vie vanhempiaan 100-0. Venkoillaan ja kiukutellaan, kaikki vaatimukset menee läpi. Yhtään ei ole rotia. Pari kertaa on pitänyt ärähtää lapselle että nyt loppu, sinä lähdet silloin kun isä tulee hakemaan etkä juokse karkuun.
Aivan lapamatomeininkiä joissain perheissä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän päiväkodista olisi mahdotonta hakea lapsi kännykkä korvalla ja puhumatta! Siellä on sääntö että hakiessa keskitytään lapseen eikä puhelimeen. Päiväkodin aikuinen kertoo aina jotain päivästä. Lapsi pitää leimata ulos kulkulätkällä. Ja lähtiessä lapsi kättelee päiväkodin aikuisen, sanoo heipat ja silmiinkin pitää katsoa.
Tää onkin joillekin VANHEMMILLE se kynnyskysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin ne lähiöt mistä olen tullut niin ei sielä opetettu tervehtimään naapureita.
Tuntemattomille ei saanut puhua. Muuttoliikenekin oli sellaista että kuukauden sisään muuttui asukkaat.
Että tosiaan olen tyttöystävän myötä vasta tajunnut että ihmisiä pitää tervehtiä ja muut koodistot.
Aika moni tulee niin karuista ympäristöistä että joku tervehdys saatetaan kokea vittuiluna tai hienosteluna.
Tulee sellainen olo että mitä toi oikein tarkoitti ja miksi se ei vaan voi pitää läpeään kiinni.
Että miks se tervehtii vaikka tuskin tiedän sen nimeä.
Nykyään tiedän että on näitä hienoston tapoja ja osaan teeskennellä aika hyvin sellaista normaalia "ei lähiö kaveria".
Poika vaan tuntuu jotenkin olevan niin juurekas että ei sekään tervehdi ja pitää ylpeästi suunsa kiinni.
Enkä mä pakota sitä siihen mitenkään. Se on sellainen oman tyylinen taiteilijasielu. Varmasti tekee hienoja maalauksia vielä julkisille paikoille ilman lupaa.
Koulussa aina kuulee että on sisäänpäin kääntynyt ja ei puhu muille, eikä noteeraa opettajien huomenia.
Ehkä se tietää mistä se on kotoisin ja en teeskentele.
Ollaan kyllä sanottu että tervehtiä voi ja ruokapöydän perusasiat on tiedossa, mut ei ole pakko. Voi syödä käsin ja noudattaa isän tapoja.
Olen ylpeä lahtelaisuudestani. Eikä mulle tulla vittuilemaan. Mulla on ranteet täynnä tatuointeja.
Äitinsä saa opettaa niitä hänen hienoston tapoja. Mä opetan sitä mitä osaan. Tappelua ja maalausta.
T: lahti 33
Tulipa surullinen olo. Niin se vähäosaisuus periytyy.
Siitä pitää enemmänkin olla ylpeä ja tuoda sitä vähäosaisuutta ja muuta osaamista julki.
Ei se ole häpeän aihe.
On monenlaisia tapoja olemassa ja kaikenlaisia tapoja tulee kunnioittaa, myös sitä että ei tervehditä. Jos meinaan meikäläiseltä saat tervehdyksen joskus, niin se tarkoittaa että kuulut lähipiiriin ja siitä piiristä ei pois päästä noin vain.
Että aika moni on siinä mielessä onnekkaita että ei kuulu lähipiiriin, kun eivät voi sietää sellaisia mistä mä oon kotoisin.
Vähän kunnioitusta muita tapoja kohtaan. Ei siinä ole mitään surullista.
Tulen vihaiseksi tollasesta vähättelystä.
Me kyllä pärjätään ilman mitään säälejä.
Eiks joskus ollut oikein joku psykiatrin tms. juttukin, miten vanhemman pitäisi mennä ensin tervehtimään lasta? Jos vanhempi jää ensin jutteleen pk-tätien kanssa ja vasta joskus aikojen kuluttua huomaa/huomioi lapsensa, voi tällä olla negatiivinen vaikutus lapsen itsetunnon kehitykseen? Tai just jos esim. tullaan aina hakemaan puhelimeen samalla puhuen?
Mut outoa tietty, jos ei ollenkaan tervehditä pk-henkilökuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoittelut. En aina vain jaksa, kun olen opettanut niitä teidän lapsianne koko päivän peruskoulun puolella.
Vierailija kirjoitti:
Meidän päiväkodista olisi mahdotonta hakea lapsi kännykkä korvalla ja puhumatta! Siellä on sääntö että hakiessa keskitytään lapseen eikä puhelimeen. Päiväkodin aikuinen kertoo aina jotain päivästä. Lapsi pitää leimata ulos kulkulätkällä. Ja lähtiessä lapsi kättelee päiväkodin aikuisen, sanoo heipat ja silmiinkin pitää katsoa.
ainakin sieltä mistä mä oon kotoisin niin silmiin katsominen on sellainen haaste.
Eli se tulee jo ennen murrosikää et kun tuijotetaan toista niin haastetaan toinen.
Mulla on sellainen fiilis aina joka kerta kun joku katsoo silmiin pitkään et kohta alkaa rähinä.
Isä ihan kasvatti siihen että valmiina rähinään kun tuijotetaan ja suojaus päälle. Siinä vaiheessa ei enää käsiä pidetä taskussa vaan ne on valmiina nousemaan ylös.
Muuten se lyönti etäisyydellä oleva paukkasee korville ja vien sun dekin tai mopon. Tai ihan mitä vaan.
Ite en vielä tänäkään päivänä voi hirveen hyvin kun joku alkaa tuijottaa silmiin.
Pojalla on vähän sama ja en ole edes opettanu sille lapsuuden alueen sääntöjä.
Tyttöystävä aina sanoo et ( ei mennä naimisiin, ei kuulu tapoihin) katso silmiin kun puhut. No mä en katso ja sillä on syynsä.
Se on haaste kun katsotaan silmiin toista. Kunnioittavampaa ja pitää katse maassa tai kierrellä.
t. se kel on ne tatuoinnit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sivistytnyt työssä käyvä ihminen mutta sain kai trauman kouluaikanani joistakin ilkeistä opettajista. Kammoksun vieläkin opettajien auktoriteettia mikä valta heillä on päättää kenellä on hauskaa ja kenellä ei ja kenelle jää ikuinen trauma ja kauhu opettajiin.
Muistan vieläkin kun käveltiin luokkaan käytävällä ja kovaääninen miesopettajahirviö tuli vastaan huutaen meille kovaa: sieltä tulee niin velttoa porukkaa että oikeen huonoa tekee, ylimatkimalla samalla meidän kävelytyyliä laahustaen kuin apina. Eikä tilannetta korjannut millään positiivisella. Tai se naisopettaja joka häpäisi ylä-asteella tyttöoppilaan luokan kuullen kehumalla opetuksen välissä tämän kasvojen meikkaamista, huutamalla yllättäen perään: mutta ei se kyllä oikein hyvältä näytä! Kato että et enää minun tunnille tule tuon näköisenä. Ym, ym. Kyllä siinä ihmisyys oli kaukana, opetus ja kasvatus oli kuin siperiassa.
Tapauksia on niin paljon ettei kaikkia edes muista. En tiedä saako nykyään opettajat käyttäytyä ja puhutella oppilasta tuollalailla.
Ei jaksa pitkän työpäivän jälkeen alkaa höpöttää kaikesta ja usein hoitajat on juttelemassa muiden aikuisten kanssa enkä todellakaan jää odottamaan vuoroa. Sen verran huikkaan että näkevät että haen. Ja muutoinkin saisi päivän kerronta olla lyhyt ja ytimekäs, eikä pitkää pälätystä kaikesta. Matkoihin menee muutenkin aikaa ja kotia olisi kiva päästä joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän päiväkodista olisi mahdotonta hakea lapsi kännykkä korvalla ja puhumatta! Siellä on sääntö että hakiessa keskitytään lapseen eikä puhelimeen. Päiväkodin aikuinen kertoo aina jotain päivästä. Lapsi pitää leimata ulos kulkulätkällä. Ja lähtiessä lapsi kättelee päiväkodin aikuisen, sanoo heipat ja silmiinkin pitää katsoa.
ainakin sieltä mistä mä oon kotoisin niin silmiin katsominen on sellainen haaste.
Eli se tulee jo ennen murrosikää et kun tuijotetaan toista niin haastetaan toinen.
Mulla on sellainen fiilis aina joka kerta kun joku katsoo silmiin pitkään et kohta alkaa rähinä.
Isä ihan kasvatti siihen että valmiina rähinään kun tuijotetaan ja suojaus päälle. Siinä vaiheessa ei enää käsiä pidetä taskussa vaan ne on valmiina nousemaan ylös.
Muuten se lyönti etäisyydellä oleva paukkasee korville ja vien sun dekin tai mopon. Tai ihan mitä vaan.
Ite en vielä tänäkään päivänä voi hirveen hyvin kun joku alkaa tuijottaa silmiin.
Pojalla on vähän sama ja en ole edes opettanu sille lapsuuden alueen sääntöjä.
Tyttöystävä aina sanoo et ( ei mennä naimisiin, ei kuulu tapoihin) katso silmiin kun puhut. No mä en katso ja sillä on syynsä.
Se on haaste kun katsotaan silmiin toista. Kunnioittavampaa ja pitää katse maassa tai kierrellä.
t. se kel on ne tatuoinnit
Ymmärrettävää taustaasi nähden, että koet normaalin silmiin katsomisen ahdistavana, mutta sitä en aivan käsitä, kun tunnut kuitenkin hyvin olevan perillä tilanteestasi, pystyt analysoimaan sitä noinkin yksityiskohtaisesti, että TIETOISESTI haluat siirtää omat traumasi lapsellesi.
Parasta on kun oppii tuntemaan vanhemmat vuosien saatossa, oppii mukautumaan kunkin perheen tapaan olla vuorovaikutuksessa. Arvostava kohtaaminen kannattaa muistaa ja toisten kanssa asiat hoituvat esimerkiksi kirjallisesti Wilman kautta luontevammin.
Opettaja (ei oikea, vain kandi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle olette kaikki tätejä tai tarhureita. En arvota teitä tutkinnon perusteella.
Paras teistä on ollut ystävällinen ja huolellinen lähihoitaja, ja vanhempi tarhuri jolla huumori mukana ja sydän paikallaan.
Tsemppiä kuitenkin teille kaikille, myös vähän ilkeämmille. Rankkaa hommaa.
Tarhurit kasvattaa ruusuja.
Ei lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Koulutetut ja varakkaat ihmiset on nykyään hyvin kylmiä ja töykeitä. Asun asuinalueella jossa on kerrostalo alue köyhille ihmisille ja sitten tämän alueen vieressä on rikkaiden omakotitalo alue. Kun kaupungilta köyhänä tulet tälle asuinalueelle joudut kävelemään tuon varakkaan seudun ohi. Siellä on vaarana jäädä suojatiellä näiden rikkaiden ihmisten uusien autojen alle, koska eivät jaksa odottaa kun köydä kävelee kauppaostosten kanssa suojatien yli läpimärkänä ja paskaisena. Eivät tunne sääliä. Mitä väsyneemmän ja sateen kastaman näköinen olet sen enemmän halveksivat audeistaan ja volvoistaan. Haluavat tulla päälle niin että melkein auton puskuri kolhii polvia.
No nyt meni aiheen vierestä. Ihan todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettajia. Ja vaikka siellä olisi viemärisukeltajat paimentamassa pershedelmiänne, kai heitä voisi tervehtiä.
Alatyylistä ja harhaan johtavaa.
Päiväkodeissa työskentelee varhaiskasvatuksen opettajia ja lastenhoitajia.
Tunnistan ihmistyypin. Kärsivät ylemmyyskompleksista.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ihmistyypin. Kärsivät ylemmyyskompleksista.
Lähes poikkeuksetta myös miehiä, joita äiti ei ole kasvattanut kunnioittamaan muita. Erään sortin invalideja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä ei ole töissä yhtään opettajaa. Lastenkasvatusta ei kirjoista opita muutenkaan.
Tervehdin aina mutta älä viitsi puhua kandeista opettajina.
Minä taas nimenomaan arvostan opettajankoulutuslaitokselta valmistuneita lastentarhanopettajia. Oma lapsi on ollut niin sosionomivetoisessa ryhmässä kuin opettajavetoisessakin ryhmässä, eskarissa. Täytyy sanoa että eroa oli kuin yöllä ja päivällä, siinä kuinka ryhmä toimi, millaisia tavoitteita ryhmällä oli ja miten ne näkyivät ulospäin. Esimerkiksi ns erityislapset olivat aivan lapsipuolen asemassa sosionomiryhmässä, kun sitten eskari alkoi, samat lapset saivat aivan uudenlaista tukea, osaamista ja ymmärrystä osakseen. Kiusaamiseen puututtiin välittömästi ja oli nepsyosaamista ja ratkaisukeskeinen ilmapiiri.
Vastaava kokemus on ollut kaikilla lapsillani. Eskarissa vasta on alkanut näkymään henkilökunnan osaaminen ja pedagogiikka.
Tämä voi aivan hyvin pitää paikkansa, mutta todennäköisesti ei johdu varhaiskasvatuksen opettajasta päiväkotiryhmässä. Monissa kunnissa resurssit ovat niin niukat, että niitä priorisoidaan rankasti, ja vaikka varhaiskasvatuksen opettaja ja erityisopettaja tekisivätkin töitä tuen saamiseksi lapselle, siihen ei välttämättä löydy resursseja ennen eskari- ja kouluikää. Se on ikävää, koska ongelmat paisuvat ajan myötä. Moni lapsi selviäisi koulussa ilman tukea, jos olisi saanut sitä jo päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän päiväkodista olisi mahdotonta hakea lapsi kännykkä korvalla ja puhumatta! Siellä on sääntö että hakiessa keskitytään lapseen eikä puhelimeen. Päiväkodin aikuinen kertoo aina jotain päivästä. Lapsi pitää leimata ulos kulkulätkällä. Ja lähtiessä lapsi kättelee päiväkodin aikuisen, sanoo heipat ja silmiinkin pitää katsoa.
ainakin sieltä mistä mä oon kotoisin niin silmiin katsominen on sellainen haaste.
Eli se tulee jo ennen murrosikää et kun tuijotetaan toista niin haastetaan toinen.
Mulla on sellainen fiilis aina joka kerta kun joku katsoo silmiin pitkään et kohta alkaa rähinä.
Isä ihan kasvatti siihen että valmiina rähinään kun tuijotetaan ja suojaus päälle. Siinä vaiheessa ei enää käsiä pidetä taskussa vaan ne on valmiina nousemaan ylös.
Muuten se lyönti etäisyydellä oleva paukkasee korville ja vien sun dekin tai mopon. Tai ihan mitä vaan.
Ite en vielä tänäkään päivänä voi hirveen hyvin kun joku alkaa tuijottaa silmiin.
Pojalla on vähän sama ja en ole edes opettanu sille lapsuuden alueen sääntöjä.
Tyttöystävä aina sanoo et ( ei mennä naimisiin, ei kuulu tapoihin) katso silmiin kun puhut. No mä en katso ja sillä on syynsä.
Se on haaste kun katsotaan silmiin toista. Kunnioittavampaa ja pitää katse maassa tai kierrellä.
t. se kel on ne tatuoinnit
Ymmärrettävää taustaasi nähden, että koet normaalin silmiin katsomisen ahdistavana, mutta sitä en aivan käsitä, kun tunnut kuitenkin hyvin olevan perillä tilanteestasi, pystyt analysoimaan sitä noinkin yksityiskohtaisesti, että TIETOISESTI haluat siirtää omat traumasi lapsellesi.
Aika halpamaista syyllistää jotain siitä että on lapsuudesta oppinut köyhemmän väestön tapakultuuria.
Kultuuria sekin on siinä missä mikä tahansa muukin on. Kunnioittaisit mieluummin erilaisia tapoja syyllistämisen sijaan.
Tuo on eräällä tavalla ihan syrjintää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ihmistyypin. Kärsivät ylemmyyskompleksista.
Lähes poikkeuksetta myös miehiä, joita äiti ei ole kasvattanut kunnioittamaan muita. Erään sortin invalideja.
Todennäköisesti äidit on olleet töissä pitkää päivää ja lapset on jätetty heitteille. Ovat olleet päiväkodin ja koulun kasvattamia.
Esimerkiksi yhtärin pitää tehdä todella pitkää päivää että pärjää taloudellisesti.
Onneksi itse tajusin jäädä työttömäksi ja töissä en olekaan käynyt nyt viiteen vuoteen. Odottelen että lapset kasvaa. Alkoi lapsilla olla sen verran rajuja käytöshäiriöitä kun ei ne hoitajat päiväkodissa ja opettajat koulussa kykene kasvattamaan lapsia. Enkä minä jos teen pitkää päivää ja työmatkat on parisen tuntia suuntaan.
Se ns ”omahoitaja” on kaikkein pahin, oikea vittumainen valittaja.