Psykoterapiassa itkeminen

Vierailija kirjoitti:

Itku puhdistaa ja se on luonnollista. T. Terapeutti

Joo, ja jos olet oikea terapeutti, tiedät, että moni on siellä luonasi juuri siksi, että se puhdistuminen on jäänyt tapahtumatta. Miten saat autettua siinä tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en muista suoranaisesti itkeneeni psykoterapiassa. Vedet olen saanut kyllä silmiini mutta aika luonnollista se on joissakin tilanteissa. Ei ole tullut mieleeni pidättää itkua siltä pohjalta että miltä se terapeutin silmiin näyttää. Sen sijaan mieleen on jäänyt kerta, kun sain terapeutin itkemään. Kertasin vaikeita vaiheita elämässäni ja terapeutti kommentoi siihen että siinä se sun nuoruus meni ja kyyneleet alkoivat valua poskiltaan. Silloin lakkasin luottamasta terapeuttiini. Ehkä se on ihan hyvä että terapoitava vain itkee jos on itkeäkseen. En jotenkin jaksa uskoa että itkemisellä on mitään isompaa merkitystä näissä jutuissa.

Sama. Terapeutti kertoili aika nopeasti, että hän muuten itkee vuolaasti takiani kun myöhemmin tekee merkinnät potilasrekisteriin. Ja heti perään, mitä mieltä olet tästä. Koin tuon vain yhdeksi manipulointikeinoksi, jota hän käytti. Tot

Minua ei haittaa, jos terapeutti itkee vuokseni, jos hän muuten pystyy auttamaan minua. Hän nyt vain yritti sanoa, että ymmärtää sinun kokeneen todella vaikeita asioita ja että ne koskettavat häntä. Koska hänen ei ole tarvinnut traumatisoitua, hän pystyy kokemaan tunteensa vapaasti ja vaivatta. 

Sinänsä vit**taa nuo tuollaiset kysymykset, mitä mieltä olet tästä tai miksi sinä et itke tai suutu tai jotain. No siksi siellä ollaan, että ei reagoida normaalisti eikä edes tiedetä, miten se normaali menee, joten voisiko hän nyt vaan ystävällisesti kertoa sen asian eikä tehdä siitä jotain arvoitusta, joka jää ikuiseksi mysteeriksi. Jos se oivallus tippuisi jostain taivaasta potilaan päähän, hänhän ei edes tarvitsisi koko terapiaa. 

En muista itkeneeni koskaan psykoterapiassa. Toisaalta en koskaan myöskään puhunut vaikeista asioista siinä. En pystynyt avautumaan täysin vieraalle henkilölle. Keskeytin terapian muutaman kuukauden jälkeen.

On helppoa. Olen miettinyt asioita niin paljon, mutta en näköjään tarpeeksi. Itken muutenkin asioita. 

Minä en mieti sitä, että terapeutille tulee paha olo. Se on sen työ suojata itseään. 

Tuo on muuten ärsyttävintä ikinä tuo terapeuttien kysely. Ihan kuin joltain, joka ei osaa kertotaulua kysyttäisiin, paljonko on viisi kertaa seitsemän. No, ei tiedä eikä tiedä sen jälkeenkään, koska terapeutin mukaan se, mitä ihminen vastaa on "oikein", koska se on se, mitä potilas itse tuntee. Mutta niitä tunteita ja niihin johtavia ajatuksia sinne on tultu muuttamaan, eikö.