Tiesitkö heti että hän on oikea, kun tapasit puolisosi.

En tiennyt heti että hän on "oikea", mitä se tarkoittaakaan. Tiesin kuitenkin suhteellisen nopeasti olevani rakastunut häneen, siihen meni ehkä noin viikko. En ollut koskaan ollut aiemmin kenestäkään niin hullaantunut, kukaan ei ollut koskaan aiemmin vienyt huomiotani niin täydellisesti tai saanut minua kiinnostumaan itsestään yhtä paljon. Hänen kanssaan oleminen tuntui ainoalta tärkeältä asialta maailmassa tuolloin.

Näistä ensitapaamisista meni kuitenkin aika monta kuukautta ennen kuin sopeuduin tuohon tunteeseen, niin voimakas ja pelottava se oli. Muut huomasi meidän olevan täydellinen pari ennen kuin hyväksyin asian itse.

En tiennyt. Ensikohtaamisella tiesin kyllä, että toki mä tuon miehen mukaan baarista lähden. Tarkoituksenani oli viettää yksi yö yhdessä ihan seksin merkeissä. Yllätyinkin kun seksi oli hyvää, ja sen lisäksi meillä oli oikeasti hauskaa rupatellessakin. Viikkoa myöhemmin toisella tapaamiskerrallamme tuli sitten sellainen vahva fiilis että tuossa se nyt olis, se ihminen kenen kanssa jaksais kulkea ihan päätyyn asti. Toivotaan että näin käy, kuusi vuotta takana ja toivottavasti paljon edessä. Tällä hetkellä ainakin kortit tuntuvat olevan meidän puolella :)

Joo, tiesin aika lailla. Mutta uskon, että se oli yhdistelmä sitä, millaiselta kumppanini vaikutti ja siitä että olin itse hyvin valmis, oikeassa elämän- ja mielentilassa tapaamaan "sen oikean".

Luulin tietäväni. 12 vuotta yhdessä ja nyt eroamassa :(

Tiesin  kun ensi kerran hänet näin opiskelijaravintolassa, että tuo on tuleva mieheni. Kyse oli lakonisesta varmuudesta, ei mistään ekstaattisesta ihastumisen tunteesta. Pelkäsin häntä, mutta silti hakeuduin hänen luokseen.  Vetovoima oli suuri, liki mahdoton vastustaa, paeta.

Up

Voi miten ihania tarinoita tosielämästä. Lisää!

Tiesin. Ihan heti. Tapasimme baarissa ja jutellessamme tuli vahva tunne, että olemme kuin vanhat tutut. Keskustelu oli luontevaa ja maksimaalinen ihastus molemmilla. Takana 21 vuotta yhdessä.

Tiesin heti ensitapaamisen jälkeen että tuo ihminen on sitä mitä olen aina etsinyt.Oltiin kirjoiteltu netissä vajaa 2kk ennen tapaamista. Hän oli kauniimpi mitä luulin. Rehellinen ja aito ihminen. 3 vuotta yhteistä taivalta takana ja olen onnellinen.

Vaikea kysymys... ensimmäisen kohdalla niin luulin, mutta kesti jokunen vuosi ennen kuin ymmärsin että koko mitä omituisin platoninen suhde johtui siitä, että mies oli mennyt jo naimisiin kaksi viikkoa ennen kuin hänet tapasin ja näin koska lapsi oli jo tulossa... hän siis käytti kanssani väärää nimeä ja ties mitä identiteettiä... aika sekavaa kun serkkuni asui sitten samassa talossa ja kummisetäni kouluneuvos oli ollut hänen rehtorinsa... ja matikanmaikka kait...

Seuraavan kohdalla jokunen vuosi myöhemmin luulin näin olevan... mutta hommasta tuli hirveä sotku... siitä on nyt tasan 50 vuotta ja vasta nyt olen ymmärtänyt että joku TÄYSPASKA TAKERTUI JUTTUUMME, mutta silti en enää tiedä ja tämä tietämättömyys JA INHO KOKO JUTTUA KOHTAAN ON ASTUNUT NÄYTTÄMÖLLE VASTA IHAN VIIME VUOSINA... Eikä ole mahdotonta, että oli tarkoitus, että mies olisi tappanut minut, mutta sitten joku menikin pieleen, koska meillä taisikin synkata... NÄIN SIIS MINULLA ja olen onnellinen, että nyt olen sinkku ja niin haluan olla ja siitäkin olen iloinen, että ihan kamalan moneen juttuun en ole itseäni kuitenkaan sotkenut... 

SUURKIITOS KYSYMYKSESTÄ! KIVA KERTOA KAIKILLE VAUVALAISILLE... tulkaamme lasten kaltaisiksi ja olkaamme sitä!!! Ei sinkkuna ilman jotain epämääräistä seksipartneria eläminen ole yhtään niin hirveää... ei tartte olla seuraneiti kenellekään mistä veljeni minua varoitti - taisi olla viisas mies... toivottavasti on sitä yhä...  

Tiesin. Hän oli unelmatyttö. Oltiin molemmat avoimia, nuoria ja rakennettiin yhteistä jännää tulevaisuutta.

Ny 30 vuotta myöhemmin eroonneena olen paljon kyynisempi. Seurustelen, mutten aio enää mennä naimisiin.

mä mies

Vierailija kirjoitti:

Tiesin kirjaimellisesti ensisilmäyksellä. Tunnetta kuvaa parhaiten sana varmuus. Jalat eivät menneet alta tai tunne ollut mitenkään pakahduttava. Olin vain varma, että tuossa se nyt on.

Miten voi tietää ensisilmäyksellä kun yleisesti sillä ei edes ole merkitystä Miltä silmissä näyttää? Juttelemallahan vasta selviää ja tutustumalla esim onko yhteistä kemiaa... Ulkonäön perusteella matchaaminen on kyllä kaikista vahingollisinta kumppania etsiessä...

Vierailija kirjoitti:

Tiesin. Ihan heti. Tapasimme baarissa ja jutellessamme tuli vahva tunne, että olemme kuin vanhat tutut. Keskustelu oli luontevaa ja maksimaalinen ihastus molemmilla. Takana 21 vuotta yhdessä.

Baarissa🤣 siis humalassa juttelua. Kuinka moni voi ottaa sellaisia tosissaan? Yleensä saa seuraavana päivänä ottaa kaikki alusta kun on selvinpäin...

Ex-miehen kanssa tavatessa 19-vuotiaana ensimmäinen mielikuvani hänestä oli ärsyttävä mahtailija, joka hädin tuskin mahtuu egonsa kanssa samaan huoneeseen. Lähdin kuitenkin treffeille hänen kanssaan ja ihastuin pikkuhiljaa. Yhdessä oltiin 10 vuotta. Mutta en todellakaan tuntenut ensinäkemällä, että siitä tulee mun mies.

Nykyisen tapailumiehen kanssa tavatessa ekaa kertaa takana oli jo kiva keskustelu Tinderissä. Heti ensikohtaamisella tuli vahva tunne, että tässä voisi kolahtaa isommin. Mies onkin osoittautunut melko ihanaksi.

En heti. Tutustuttuamme tiesin, että hän on minulle sopiva ja siinä hetkessä sitä, mitä halusin ja tarvitsin. Tiesin myös, että sopivia voi olla elämän varrella vaikka kuinka. Tämä oli sitten kuitenkin niin sopiva, että 20. aviovuosi menossa enkä haluaisi tai viitsisi vaihtaa.

Aika nopeasti asia tuli jo puheluissa ilmi, että minä haluan tuon miehen, kiltin, huomaavainen, kunnollisen herrasmiehen itselleni.

Kun nähtiin niin homma sinetöityi lopullisesti. Katsoin häntä silmiin ja ajattelin että tämän ihmisen kanssa haluan viettää lopun elämääni.

Turvallisuus, varmuus, kaikki vaan loksahtivat kohdilleen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tiesin. Oltiin kumpikin vasta 18-vuotiaita ja kummallakin oli ollut jo muutamia usean kuukauden mittaisia suhteita takana, mutta tämän kohdalla vaan tuntui heti oikealta. Tunne oli molemminpuolinen. Tavattiin ravintolassa ja mies tuli seuraavana päivänä jo käymään mun luona ja tutustui jo vanhempiinikin. Nyt ollaan 60-vuotiaita ja yhdessä vieläkin.

Hauska kalmistotarina.

Tiesin. Miehellä oli vain ihan mieletön karisma ja ulkomuoto, mutta samalla hän tuntui heti turvalliselta ja tutulta. Vaihdettiin ensitapaamisella ihan muutama lause, mutta vuosia myöhemmin uudelleen kohdatessamme kävi ilmi, että molemmat muisti sen hetken ja mies oli myös ihan hämmästynyt silloin tuosta tunteesta. Onneksi elämä kuljetti meidät yhteen myöhemmin :)

Mm6488809 kirjoitti:

Nainen tuli sokkotreffeille.

Isot kauniit rinnat, punainen tukka, sirot kädet ja jalat, heleä nauru ja ujo.

Kun oli sängyssä vielä sopiva ja oikealla tavalla alistuva, oli homma selvä.

Nyt oltu yhdessä 12 vuotta ja lapsia 2 kpl.

Ollaan onnellisia.

Ei se ole aina niin hankalaa. Molemmat tehneet kompromissejä eikä loukata toisiamme turhaan.

Mikä tässä ärsytti, alapeukuttuajat? Tuo alistuvuus sängyssäkö? Mutta jos molemmat on yhtä aikaa päällekäyviä,ei siitä hommasta tule oikein mitään. Jommankumman täytyy olla enemmä vastaanottavana, vaikka ne roolit voi tietysti aktin aikana vaihtua.

Yllätti naisena, miten monta ulkonäköön liittyvää seikkaa mies listasi, lähes kaikki. Ujous ja heleä nauru ovat luonnetta. Huumorintajusta ei mainintaa.

Mutta miksi olen yllättynyt, että mies kiinnittää huomiota naisen ulkonäköön, kun nykynaiset uhraa paljon aikaa ja rahaa sen ulkonäön pystyttämiseen!?

Valitsin nykyisen puolisoni järkisyistä. Tosin olen huomannut, että valinta meni väärin. Mutta lasten takia ei voi erota. Kyllä lapset äidin tarvitsevat.