Miten voitte enää nykyisin järjestää mitään juhlia?
Päätin pitkästä aikaa järjestää juhlat, kun 40 tulee mittariin maaliskuun alussa. Kutsuin kaveripariskuntia ja perheellisillä kutsu koski myös lapsia. Laitoin kutsut tekstarilla kuukautta aikaisemmin. Aikaisemmin minulle on sanottu, että on turha laittaa kutsua kuukausia etukäteen, kun ei tiedä työvuoroista ja menoista vielä tuolloin. Nyt kutsutuista 15 ihmisestä juhliin on ilmoittanut pääsevänsä vain 4. Lopuilla on muuta sovittua menoa tai vaihtoehto "katsellaan lähempänä" on vaihtunut nyt juhlien lähestyessä muihin suunnitelmiin. Tuntuu kurjalta, kun olin suunnitellut rentoa juhlaa kotona, laittavani paljon hyvää syötävää ja juotavaa vieraille sekä järjestäväni lapsille mukavaa tekemistä. Nyt mietin, minkä verran jaksan laittaa juhlia, jos nuo neljäkin vierasta peruvat tulonsa viime tipassa.
Edellisistä järjestämistäni juhlista on aikaa, mutta en muista silloin kutsuihin vastaamisen olleen tällaista. Ihmiset ilmoittivat aika pian, pääsevätkö paikalle vai eivät. Sairastumisen tai muun pakottavan syyn takia peruttiin. Onko oikeasti näin, että nykyisin vieraat eivät halua sitoutua juhliin ja siksi myydään tuota "katsellaan" vastausta? Vai onko kyse siitä, ettei juhlat oikeasti kiinnosta? En kaipaa lahjoja, vaan minulle tärkeitä ihmisiä juhlistamaan tärkeää päivää kanssani hyvän ruoan ja seuran merkeissä. Kyllä, olen varmasti jonkun mielestä lapsellinen, kun vieraiden puuttuminen syntymäpäiviltä tässä iässä vielä harmittaa.
Miten te muut voitte järjestää juhlia nykyisin, kun fomo-kulttuuri tuntuu hiipineen juhliinkin? Tulevatko kutsumanne vieraat juhliin?
Ap
Kommentit (62)
Ehkä se on tämä nykyaika. Tai sitten he eivät välitä juhlista. Pakko sanoa etten itsekään introverttina ole erityisen innostunut juhlista, oikeastaan päin vastoin. Mutta ei kukaan lähipiirissäni niitä juuri vietäkään (piirini on kyllä tosi pienet)
Minä en voi edes järjestää mitään juhlia, kun alakerrassa asuu mörökölli, joka valittaa heti jos meiltä kuuluu edes perheen kesken kovaäänisempää keskustelua.
Erikoiselta kuulostaa tuo. Tai sitten minulla on käynyt tuuri tuttavapiirini kanssa. Ainahan on niitä, jotka eivät pääse jostain syystä, mutta omiin ja tuttujen pirskeisiin on suurin osa aina tullut, siksi vähän kummalliselta vaikuttaa nuo hiipumiset.
Minusta onnistuneiden, väkirikkaiden bileiden elementit ovat yksinkertaiset: hyvä tyyppi/tyypit järjestämässä, onnistunut ajankohta (ei esmes ylppäriaikaan omia bileitä), riittävän aikainen ilmoitusajankohta ja edellisten juhlien kokemus.
Joo kyllä se vaan näin on! Kutsuin mieheni 30-vuotis juhliin lähemmäs 30 osallistujaa puolen vuoden varoajalla.. kävi niin että vain muutama vastasi heti, että tottakai tullaan. Lopuille laitoin vielä viikkoa ennen viestiä, että ollaankos sitä tulossa kun ne juhlat olis jo kohta. Sitte tulee takaisin viestiä, että ” voi kun unohtui kertoa ettei nyt päästä tulemaan kun on töitä jne”
Lopulta paikalle saapui 10 henkilöä ja he ilmoittivat että tulee paikalle vain 2 päivää ennen juhlia. Olipa hieman siinä sitten noloa kun en sitten ollut varautunut näihin kaikkiin edes 10 juhlijaan kunnon tarjottavilla, koska aika loppui kesken.
Vierailija kirjoitti:

Hiukkasen ihmetyttää, ettet kahdessa päivässä ehdi hankkia tarjottavia kymmenelle hengelle.
Pyysin myös lapseni 1-vuotis synttäreille kavereita juhlistamaan ja paikalle oli ilmoittautunut 10 henkilöä+ isovanhemmat. Syntymäpäivä kun koitti, niin yksi kaverini lapsineen ja isovanhemmat saapuivat juhlistamaan. Sattuipa vielä niin, että paikalle saapui vahingossa ei kutsuttuja sattumoisin kyläilemään tulleita mieheni kavereita, joille sitten tarjoilimme kakkuja ja muita tarjoiltavia. Ärsyttävintä oli eräänkin kaverin vastaus, että lähtivät keilailemaan, eivätkä ole tulossa.
Siinä huomasin ” ystävän” todellisen luonteen.
Samaa kokemusta myös täällä. Jos kutsuu ajoissa, niin jotkut kehtaa vielä ilmoittaa, että joo tullaan jos ei tule mitään muuta. Siinä sitten jännität vielä itse h-hetkellä, että kuka ilmoittautuneista oikeasti tulee paikalle.
Harmittaa, että joutunut useampaan kertaan heittämään liiallisia tarjoiluja pois, kun osa ketkä ovat ilmoittaneet tulevansa eivät olekaan tulleet. Olen joutunut pettymään niin moneen kertaan, että en todennäköisesti enää halua järjestää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siirrä parempaan ajankohtaan. Esim. kevät on hyvä aika perhejuhlille.
Eli syntymäpäiväjuhlia tulisi siirtää kuukausilla eteenpäin? Okei.. en ymmärrä miten keväämmällä olisi muka jotenkin yleisesti helpompaa raivata kalenterista tilaa.
Ihan sama, pitääkö aikuisten synttärit oikeana päivänä tai vaikka myöhemmin. Onhan sitä saman ikäinen koko vuoden!
Keväällä on yleensä valmistujaisia, mutta mahtuu siihen synttäritkin. Meillä on tänä keväänä kahden nuoren -serkusten- yhteiset yo/ammattibileet, ja tuon toisen syntymäpäivät on samoihin aikoihin. Jos ihmiset eivät pääsisi tuohon tuplajuhlaan, voisi pienet synttärit erikseen.
Ap:n olisi hyvä kysyä mihin aikaan mahdollisimman moni pääsee, ja juhlia silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se vaan näin on! Kutsuin mieheni 30-vuotis juhliin lähemmäs 30 osallistujaa puolen vuoden varoajalla.. kävi niin että vain muutama vastasi heti, että tottakai tullaan. Lopuille laitoin vielä viikkoa ennen viestiä, että ollaankos sitä tulossa kun ne juhlat olis jo kohta. Sitte tulee takaisin viestiä, että ” voi kun unohtui kertoa ettei nyt päästä tulemaan kun on töitä jne”
Lopulta paikalle saapui 10 henkilöä ja he ilmoittivat että tulee paikalle vain 2 päivää ennen juhlia. Olipa hieman siinä sitten noloa kun en sitten ollut varautunut näihin kaikkiin edes 10 juhlijaan kunnon tarjottavilla, koska aika loppui kesken.
Hiukkasen ihmetyttää, ettet kahdessa päivässä ehdi hankkia tarjottavia kymmenelle hengelle.
2 päivää on valitettavan lyhyt aika, kun töissäkin piti käydä, lemmikit + kodin siivous.
Vierailija kirjoitti:
Erikoiselta kuulostaa tuo. Tai sitten minulla on käynyt tuuri tuttavapiirini kanssa. Ainahan on niitä, jotka eivät pääse jostain syystä, mutta omiin ja tuttujen pirskeisiin on suurin osa aina tullut, siksi vähän kummalliselta vaikuttaa nuo hiipumiset.
Minusta onnistuneiden, väkirikkaiden bileiden elementit ovat yksinkertaiset: hyvä tyyppi/tyypit järjestämässä, onnistunut ajankohta (ei esmes ylppäriaikaan omia bileitä), riittävän aikainen ilmoitusajankohta ja edellisten juhlien kokemus.
Ei pidä kutsua liian aikaisin. Ihmiset unohtaa, eivät jaksa kiinnostua tms. 3 kuukautta juhliin on sopiva aika.
Onko 40 joku uusi 70?
Ketä kiinnostaa että toinen vanhenee?
Meillä oli juuri tänään juhlat, 11 kutsutusta taloudesta osallistui 4. Itse olen ottanut sen asenteen, etten harmittele heitä jotka eivät päässeet vaan nautin niiden seurasta, jotka pääsivät. Eikä haitannut kyllä yhtään!
Mutta nykyään kaupunkilaisperheiden elämä tuntuu kyllä olevan kovin kiireistä, lasten harrastukset, omat harrastukset, työt, kaukana asuvat sukulaiset (kaikki eri paikoissa tietty) ja lisäksi oma entistä ohjelmoidumpi vapaa-aika - jäljelle jää sen verran vähän lauantaita, että aivan säkää osuuko juhlat juuri oikeaan. Kasvukeskuksissa, etenkin pk-seudulla myös siirtymiin menee rasittavan paljon aikaa.
Pienissä maalaiskunnissa ei väki (sukulaiset ainakaan) tunnu kovin kiireisiä edelleenkään olevan, hirvimetsäatyskauden ulkopuolella heille käy yleensä koska vain.
Tuon takia jätin 30v juhlat järjestämättä. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se vaan näin on! Kutsuin mieheni 30-vuotis juhliin lähemmäs 30 osallistujaa puolen vuoden varoajalla.. kävi niin että vain muutama vastasi heti, että tottakai tullaan. Lopuille laitoin vielä viikkoa ennen viestiä, että ollaankos sitä tulossa kun ne juhlat olis jo kohta. Sitte tulee takaisin viestiä, että ” voi kun unohtui kertoa ettei nyt päästä tulemaan kun on töitä jne”
Lopulta paikalle saapui 10 henkilöä ja he ilmoittivat että tulee paikalle vain 2 päivää ennen juhlia. Olipa hieman siinä sitten noloa kun en sitten ollut varautunut näihin kaikkiin edes 10 juhlijaan kunnon tarjottavilla, koska aika loppui kesken.
Hiukkasen ihmetyttää, ettet kahdessa päivässä ehdi hankkia tarjottavia kymmenelle hengelle.
2 päivää on valitettavan lyhyt aika, kun töissäkin piti käydä, lemmikit + kodin siivous.
Eli mitään valmistautumista ei oltu etukäteen tehty? Nerokasta.
Jep, tämän takia me emme enää järjestä juhlia. Ei siitä tule kuin pahalle tuulelle. Pari ilmoittaa heti pääsevätkö tulemaan, lopuilta saa vastauksen viime tingassa. Ja todella moni tulee juhliin sillä ajatuksella, että jatkavat siitä sitten baariin.
Tavataan nykyään kavereita kahvien merkeissä tai mennään porukalla ravintolaan syömään. Bileet on mennyttä elämää. Olemme 40+.
Mulla ei ole enää nuoruusvuosien jälkeen ollut kaveriporukoita. Ystäviä ja kvereita on, mutta eivät he tunne toisiaan. Parhaiten onnistuu juhlat, joihin kaikki kutsutut tuntevat toisensa eivätkä siis tule juhliin tapaamaan vain juhlien järjestäjää vaan myös muitakin. Tästä syystä järjestänkin nykyisin vain lähisukulaisilleni. Kaikki tulevat, jos eivät ole silloin töissä, sairaana tai jossain reissussa.
Ihmiset on nykyään ihan kummallisia, omassa tuttavapiirissä olen huomannut, että niihin tylsiin juhliin kuitenkin osallistutaan, onko sitten järjestäjät niitä suositumpia? Siellä sitten istutaan... En aio itse järjestää juhlia enää ikinä, en myöskään muista muita millään tavalla jos on merkkipäiviä. Ilmeisesti keripukki vaivaa vähän kaikkia kun mitään ei jaksa.
Nykyajan työelämä on niin stressaavaa monella, että ei mitenkään jaksa mitään juhlia viikonloppuna. Mutta tietenkin se on väärin laittaa mitään "katsellaan" viestejä. Mulla oli 40v juhlat, paikalla oli useita kymmeniä henkilöitä (oli kaverin kanssa yhteiset bileet ravintolassa), sen jälkeen en ole juhlia järjestänyt. Ei näitä juhlia oikeastaan enää jaksa. En tiedä edes miksi on näin, mutta harvoin tulee edes kutsua mihinkään juhliin.
N52v
Helsingissä veljeni vaimoineen sai järjestettyä vuoden sisällä kahdet juhlat joihin tuli kutsuttuja noin kolmekymmentä.
Lapsen valmistujaiset ja kihlajaiset.
Israelissa poikani järjesti viime vuonna kahdet tuparit. Molempiin tuli noin 34-40 henkeä. Itsenäisyysjuhliin samoin noi 40 vuonna 2018. Minä matkusta aina juhliin.
Minulla oli vastaavaa aikanaan. Lopulta ymmärsin, etten ollut ns. ystävilleni oikeasti tärkeä. Yksi ystäväpariskunta tuli lähes aina juhliini tai kylään, kun pyysin. Harmittelivat, jos eivät esteen takia päässeet. Heidän kanssaan pidän vieläkin yhteyttä, muiden kanssa yhteys on hiipunut. Toisinaan tuntuu kurjalta olla yksin, mutta vielä kurjempaa oli olla ihmisten kanssa, jotka eivät aidosti välittäneet.