Vantaan lastensuojelun kriisi, wtf?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijoitettujen lasten hoitoa ja niitä lasuilmoituksia selvittelee eri työntekijät.

Ahaa. Mistä lähtien?

Täällä yksi sossu ottaa hoitaakseen työparinsa kanssa lasun. Tekevät tarvittaessa arviointikäynnin ja miettivät aiheutuuko jatkotoimenpiteitä ja sijoitustapauksessa kyllä työntekijäksi jää sama. Missä toimitaan toisin?

Vantaalla uusien asiakkaiden palvelut käsittelee ilmoitukset jos ei lapsi ole jo valmiiksi asiakkaana.

Loppuuko niiltä työt jos ilmoituksia uusista lapsista ei tule? Vai mitä ne tekee? Pyörittelee peukaloita lopun työpäivää? Vai venyttää huolikartoitusta perheen tilanteesta jossa lapsella oli eripari sukat?

Jos seuraisit mediaa, olisit kuullut, että Vantaalla on täysi mahdottomuus käsitellä lakisääteisessä ajassa sisään tulleita ilmoituksia. Vantaa on saanut tästä sakot AVI:lta lukuisia kertoja.

Miksi niiden sossu peräänkuuluttaa sitten hesarissa kaikki mahdolliset turhat huoli-ilmoitukset sinne? Eiks se just vaaranna niiden oikeiden tapauksien avunsaannin järjellisessä ajassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijoitettujen lasten hoitoa ja niitä lasuilmoituksia selvittelee eri työntekijät.

Ahaa. Mistä lähtien?

Täällä yksi sossu ottaa hoitaakseen työparinsa kanssa lasun. Tekevät tarvittaessa arviointikäynnin ja miettivät aiheutuuko jatkotoimenpiteitä ja sijoitustapauksessa kyllä työntekijäksi jää sama. Missä toimitaan toisin?

Vantaalla uusien asiakkaiden palvelut käsittelee ilmoitukset jos ei lapsi ole jo valmiiksi asiakkaana.

Loppuuko niiltä työt jos ilmoituksia uusista lapsista ei tule? Vai mitä ne tekee? Pyörittelee peukaloita lopun työpäivää? Vai venyttää huolikartoitusta perheen tilanteesta jossa lapsella oli eripari sukat?

Jos seuraisit mediaa, olisit kuullut, että Vantaalla on täysi mahdottomuus käsitellä lakisääteisessä ajassa sisään tulleita ilmoituksia. Vantaa on saanut tästä sakot AVI:lta lukuisia kertoja.

Miksi niiden sossu peräänkuuluttaa sitten hesarissa kaikki mahdolliset turhat huoli-ilmoitukset sinne? Eiks se just vaaranna niiden oikeiden tapauksien avunsaannin järjellisessä ajassa?

Halutaan uhriutua maksimaalisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

No ihan ensimmäiseksi tietenkin pitäisi korjata lastensuojelulaki. Epämääräinen mössötys huolesta pois. Tilalle asiatekstiä.

Sitten pitäisi julkistaa selkeät tilastot aiheettomista ilmoituksista ja kouluttaa oma henkilökunta ja muut virkamiehet tunnistamaan ne.

Pitäisi estää kaikenlainen pätevyyskeplottelu.

Pitäisi määrätä sanktiot aiheettomista ilmoituksista.

Pitäisi järjestää traumaterapia uhreiksi joutuneille.

Ja kaikki korruptoituneet kytkökset lastensuojelulaitoksiin tehtävä rikollisiksi.

Suurilta kv jäteiltä kokonaan pois sijoitetut lapset.

Ihan "hyviä" ehdotuksia, mutta et ole tainnut perehtyä em. lakiin? Termiä "huoli" ei mainita kertaakaan. Lisäksi 4/2019 tuli voimaan laki lastensuojelulain muuttamisesta, käytännössä tarkennettu informointivelvollisuutta koskien lain vaikutuksista, muutoksen hakemisesta ja asiakkaan oikeuksista prosessissa. Asiakkaan oikeusturvaa siis pyritään vahvistamaan. Lisäksi tarkennettu rajoitusoikeuksia sijaishuollossa. Lapsen oikeuksia pyritään vahvistamaan. Eli kehitetään jatkuvasti, eduskuntahan näistä päättää, sinne viestiä ja ideoita. Virkamiesten tehtävä on toimia lain pohjalta, mutta he eivät niitä laadi (toki hyvä olla tuomassa tietoa päättäjille).

Korruptiohan on jo rikollista, jääviyslait on olemassa sekä laki viranomaistoiminnasta.

Aiheettomat ilmoitukset pyritään tunnistamaan, mutta kuinka mielestäsi ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen parantaa hädänalaisten lasten ja nuorten asemaa? Jos mietit kokonaisuutta vähän laajemmin.

Hassua oikeastaan, kuinka vähän lastensuojeluun keskittyvässä keskustelussa usein mietitään lapsia, nuoria ja heidän oikeuksia tai tilanteita, keskustelu keskittyy vanhempien ja työntekijöiden kuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

No ihan ensimmäiseksi tietenkin pitäisi korjata lastensuojelulaki. Epämääräinen mössötys huolesta pois. Tilalle asiatekstiä.

Sitten pitäisi julkistaa selkeät tilastot aiheettomista ilmoituksista ja kouluttaa oma henkilökunta ja muut virkamiehet tunnistamaan ne.

Pitäisi estää kaikenlainen pätevyyskeplottelu.

Pitäisi määrätä sanktiot aiheettomista ilmoituksista.

Pitäisi järjestää traumaterapia uhreiksi joutuneille.

Ja kaikki korruptoituneet kytkökset lastensuojelulaitoksiin tehtävä rikollisiksi.

Suurilta kv jäteiltä kokonaan pois sijoitetut lapset.

Ihan "hyviä" ehdotuksia, mutta et ole tainnut perehtyä em. lakiin? Termiä "huoli" ei mainita kertaakaan. Lisäksi 4/2019 tuli voimaan laki lastensuojelulain muuttamisesta, käytännössä tarkennettu informointivelvollisuutta koskien lain vaikutuksista, muutoksen hakemisesta ja asiakkaan oikeuksista prosessissa. Asiakkaan oikeusturvaa siis pyritään vahvistamaan. Lisäksi tarkennettu rajoitusoikeuksia sijaishuollossa. Lapsen oikeuksia pyritään vahvistamaan. Eli kehitetään jatkuvasti, eduskuntahan näistä päättää, sinne viestiä ja ideoita. Virkamiesten tehtävä on toimia lain pohjalta, mutta he eivät niitä laadi (toki hyvä olla tuomassa tietoa päättäjille).

Korruptiohan on jo rikollista, jääviyslait on olemassa sekä laki viranomaistoiminnasta.

Aiheettomat ilmoitukset pyritään tunnistamaan, mutta kuinka mielestäsi ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen parantaa hädänalaisten lasten ja nuorten asemaa? Jos mietit kokonaisuutta vähän laajemmin.

Hassua oikeastaan, kuinka vähän lastensuojeluun keskittyvässä keskustelussa usein mietitään lapsia, nuoria ja heidän oikeuksia tai tilanteita, keskustelu keskittyy vanhempien ja työntekijöiden kuvioihin.

Taas jäätävän törkeää heittelyä. Mikset voi keskustella asiallisesti?

Miten sinä näet hädänalaisten lasten hyötyvän siitä että työntekijöiden aika menee siihen että he penkovat kymmeniä tuhansia aiheettomia ilmoituksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

No ihan ensimmäiseksi tietenkin pitäisi korjata lastensuojelulaki. Epämääräinen mössötys huolesta pois. Tilalle asiatekstiä.

Sitten pitäisi julkistaa selkeät tilastot aiheettomista ilmoituksista ja kouluttaa oma henkilökunta ja muut virkamiehet tunnistamaan ne.

Pitäisi estää kaikenlainen pätevyyskeplottelu.

Pitäisi määrätä sanktiot aiheettomista ilmoituksista.

Pitäisi järjestää traumaterapia uhreiksi joutuneille.

Ja kaikki korruptoituneet kytkökset lastensuojelulaitoksiin tehtävä rikollisiksi.

Suurilta kv jäteiltä kokonaan pois sijoitetut lapset.

Ihan "hyviä" ehdotuksia, mutta et ole tainnut perehtyä em. lakiin? Termiä "huoli" ei mainita kertaakaan. Lisäksi 4/2019 tuli voimaan laki lastensuojelulain muuttamisesta, käytännössä tarkennettu informointivelvollisuutta koskien lain vaikutuksista, muutoksen hakemisesta ja asiakkaan oikeuksista prosessissa. Asiakkaan oikeusturvaa siis pyritään vahvistamaan. Lisäksi tarkennettu rajoitusoikeuksia sijaishuollossa. Lapsen oikeuksia pyritään vahvistamaan. Eli kehitetään jatkuvasti, eduskuntahan näistä päättää, sinne viestiä ja ideoita. Virkamiesten tehtävä on toimia lain pohjalta, mutta he eivät niitä laadi (toki hyvä olla tuomassa tietoa päättäjille).

Korruptiohan on jo rikollista, jääviyslait on olemassa sekä laki viranomaistoiminnasta.

Aiheettomat ilmoitukset pyritään tunnistamaan, mutta kuinka mielestäsi ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen parantaa hädänalaisten lasten ja nuorten asemaa? Jos mietit kokonaisuutta vähän laajemmin.

Hassua oikeastaan, kuinka vähän lastensuojeluun keskittyvässä keskustelussa usein mietitään lapsia, nuoria ja heidän oikeuksia tai tilanteita, keskustelu keskittyy vanhempien ja työntekijöiden kuvioihin.

Vanhempien oikeusturva on myös lapsen oikeusturvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Papitkin ovat maistereita, opettajat. Sosiaaltyön tutkinto on vähintään viiden vuoden pituinen.

Toki sosiaalityön yksi harvoista ammateista, joissa käytetään virkavaltaa. Pätevyysvaatimukset kirjattu lakiin. Mutta tällöin enemmän huolettaisi kys. valtaa käyttävien poliisien koulutuspohja, sekun muuttui vasta 2014 edes ammattikorkeatasoiseksi, tätä ennen ollut ammattitutkinto.

Myös sosiaalityössä muutama vuosi sitten korotettiin pätevyysvaatimuksia. Aikaisemmin ammattikorkean sosionomit saattoivat hakijoiden puutteessa sijaistaa. Nykyisin tämä ei ole mahdollista. Toki asiaa kierretään sillä, että kun ei saada palkattua sosiaalityöntekijää, muutetaan virka erityissosiaaliohjaajan toimeksi. Tämä toki ei edelleenkään saa tehdä mitään päätöksiä esim. lastensuojelussa.

On sosiaalivirastoja joissa epäpäteviä on 90 prosenttia työntekijöistä.

Ja tätä vaatimusta kierretään myös mm niin, että varsinaisen työn tekevät lähihoitajat tms ja sitten se viraston ainoa pätevä sosiaalityöntekijä vain kuittaa näiden epäpätevien tekemiset, jolloin ne tekemiset muuttuvat "pätevän tekemisiksi".

Tällöin se pätevä ei edes koskaan oikeasti tapaa tai edes puhelimessa puhu "asiakkaidensa" kanssa, mutta muotoseikat menee oikein.

Taidat sekoittaa insinööritoimistot ja sosiaalitoimistot. Lastensuojelussa niin avohuollossa kuin sijoituksessa vastuusosiaalityöntekijänä voi toimia ainoastaan pätevä. Voi olla, että ei ole vielä valmistunut, mutta silloin puhutaan syventävien opintojen vaiheessa olevasta kandin tasoisesta sijaisesta. Monet isommat päätökset ml. huostaanotot on delegoitu johtaville sosiaalityöntekijöille. Nämä yleensä ovat itsekin perheen tavanneet tai ainakin ovat erittäin hyvin kartalla, sillä vastuusosiaalityöntekijät käyvät säännöllisesti asiakasasiat johtavien kanssa läpi.

Monet isot päätökset (esim. huostaanotot) tekee sosiaalityöntekijä joka on YLEENSÄ tavannut perheen???

Siis todellako noin raaka toimenpide voidaan tehdä perhettä tapaamattakin?

Kyllä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Tuskin anonyymeillä tai perättömillä ilmoituksilla saadaan apua tarvitsijoille paremmin! Ei varmasti edesauttaisi rikostenkaan tutkimista mikäli kannustettaisiin anonyymeihin ilmoituksiin ja/tai olisi tieto, ettei perätön ilmoittelu johda mihinkään.

Miksi esim.lasten maailmassa kiusaaminen ja kiusaamisen vastainen työ ovat näkyviä teemoja, mutta he kuitenkin näkevät aikuisten maailmasta, kuinka lastensuojelijat ovat mukana kiusaamassa tai ainakin hyväksyvät sen: meillä lapset osaavat tunnistaa alkoholistin, eivätkä hyväksy esimerkiksi valehtelua. He ovat järkyttyneitä, kuinka sosiaalityöntekijät eivät tunnista näitä lainkaan ja menevät mukaan kääntämään mustan valkoiseksi.

Kyllä tässä on usko mennyt, ihan niiltä lapsiltakin:"Kukaan ei välitä!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

No ihan ensimmäiseksi tietenkin pitäisi korjata lastensuojelulaki. Epämääräinen mössötys huolesta pois. Tilalle asiatekstiä.

Sitten pitäisi julkistaa selkeät tilastot aiheettomista ilmoituksista ja kouluttaa oma henkilökunta ja muut virkamiehet tunnistamaan ne.

Pitäisi estää kaikenlainen pätevyyskeplottelu.

Pitäisi määrätä sanktiot aiheettomista ilmoituksista.

Pitäisi järjestää traumaterapia uhreiksi joutuneille.

Ja kaikki korruptoituneet kytkökset lastensuojelulaitoksiin tehtävä rikollisiksi.

Suurilta kv jäteiltä kokonaan pois sijoitetut lapset.

Ihan "hyviä" ehdotuksia, mutta et ole tainnut perehtyä em. lakiin? Termiä "huoli" ei mainita kertaakaan. Lisäksi 4/2019 tuli voimaan laki lastensuojelulain muuttamisesta, käytännössä tarkennettu informointivelvollisuutta koskien lain vaikutuksista, muutoksen hakemisesta ja asiakkaan oikeuksista prosessissa. Asiakkaan oikeusturvaa siis pyritään vahvistamaan. Lisäksi tarkennettu rajoitusoikeuksia sijaishuollossa. Lapsen oikeuksia pyritään vahvistamaan. Eli kehitetään jatkuvasti, eduskuntahan näistä päättää, sinne viestiä ja ideoita. Virkamiesten tehtävä on toimia lain pohjalta, mutta he eivät niitä laadi (toki hyvä olla tuomassa tietoa päättäjille).

Korruptiohan on jo rikollista, jääviyslait on olemassa sekä laki viranomaistoiminnasta.

Aiheettomat ilmoitukset pyritään tunnistamaan, mutta kuinka mielestäsi ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen parantaa hädänalaisten lasten ja nuorten asemaa? Jos mietit kokonaisuutta vähän laajemmin.

Hassua oikeastaan, kuinka vähän lastensuojeluun keskittyvässä keskustelussa usein mietitään lapsia, nuoria ja heidän oikeuksia tai tilanteita, keskustelu keskittyy vanhempien ja työntekijöiden kuvioihin.

Vanhempien oikeusturva on myös lapsen oikeusturvaa.

Näiden mahdollinen ristiriita on lastensuojelun perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

On se vaan merkillistä että kaikesta tästä ah niin pätevien ihmisten suunnattomasta päivittäisestä aherruksesta huolimatta lastensuojelu vajoaa koko ajan yhä syvemmälle.

Väärinkäytökset ja kantelut ja ammattitaidottomuus ovat räikeää arkipäivää. Edes sosiaalijohtaja ei tiedä miksi käy töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

No ihan ensimmäiseksi tietenkin pitäisi korjata lastensuojelulaki. Epämääräinen mössötys huolesta pois. Tilalle asiatekstiä.

Sitten pitäisi julkistaa selkeät tilastot aiheettomista ilmoituksista ja kouluttaa oma henkilökunta ja muut virkamiehet tunnistamaan ne.

Pitäisi estää kaikenlainen pätevyyskeplottelu.

Pitäisi määrätä sanktiot aiheettomista ilmoituksista.

Pitäisi järjestää traumaterapia uhreiksi joutuneille.

Ja kaikki korruptoituneet kytkökset lastensuojelulaitoksiin tehtävä rikollisiksi.

Suurilta kv jäteiltä kokonaan pois sijoitetut lapset.

Ihan "hyviä" ehdotuksia, mutta et ole tainnut perehtyä em. lakiin? Termiä "huoli" ei mainita kertaakaan. Lisäksi 4/2019 tuli voimaan laki lastensuojelulain muuttamisesta, käytännössä tarkennettu informointivelvollisuutta koskien lain vaikutuksista, muutoksen hakemisesta ja asiakkaan oikeuksista prosessissa. Asiakkaan oikeusturvaa siis pyritään vahvistamaan. Lisäksi tarkennettu rajoitusoikeuksia sijaishuollossa. Lapsen oikeuksia pyritään vahvistamaan. Eli kehitetään jatkuvasti, eduskuntahan näistä päättää, sinne viestiä ja ideoita. Virkamiesten tehtävä on toimia lain pohjalta, mutta he eivät niitä laadi (toki hyvä olla tuomassa tietoa päättäjille).

Korruptiohan on jo rikollista, jääviyslait on olemassa sekä laki viranomaistoiminnasta.

Aiheettomat ilmoitukset pyritään tunnistamaan, mutta kuinka mielestäsi ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen parantaa hädänalaisten lasten ja nuorten asemaa? Jos mietit kokonaisuutta vähän laajemmin.

Hassua oikeastaan, kuinka vähän lastensuojeluun keskittyvässä keskustelussa usein mietitään lapsia, nuoria ja heidän oikeuksia tai tilanteita, keskustelu keskittyy vanhempien ja työntekijöiden kuvioihin.

Vanhempien oikeusturva on myös lapsen oikeusturvaa.

Näiden mahdollinen ristiriita on lastensuojelun perustaa.

Se ei riitä syyksi rikkoa räikeästi satojen tuhansien ihmisten oikeuksia vuosittain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Kirjauksien parantamiseen on ihan yksinkertainen lääke. Otetaan käyttöön poliisin metodit. Eli "kuulustelupöytäkirjat" annetaan asiakkaan luettavaksi ja allekirjoitutetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Asiakirjat kuten esim. päätökset koskien huostaanottoa tai sen aikana tapahtumia rajoituksia ovat kaikki valituskelpoisia päätöksiä, joihin vastaa hallinto-oikeus. Edelleenkin lainsäätäjä on linjannut huolto- ja tapaamisriitojen selvittelyä varten lastenvalvojat ja käräjäoikeudet, ei lastensuojelua. Turhaa siitä lastensuojelua haukut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

No ihan ensimmäiseksi tietenkin pitäisi korjata lastensuojelulaki. Epämääräinen mössötys huolesta pois. Tilalle asiatekstiä.

Sitten pitäisi julkistaa selkeät tilastot aiheettomista ilmoituksista ja kouluttaa oma henkilökunta ja muut virkamiehet tunnistamaan ne.

Pitäisi estää kaikenlainen pätevyyskeplottelu.

Pitäisi määrätä sanktiot aiheettomista ilmoituksista.

Pitäisi järjestää traumaterapia uhreiksi joutuneille.

Ja kaikki korruptoituneet kytkökset lastensuojelulaitoksiin tehtävä rikollisiksi.

Suurilta kv jäteiltä kokonaan pois sijoitetut lapset.

Ihan "hyviä" ehdotuksia, mutta et ole tainnut perehtyä em. lakiin? Termiä "huoli" ei mainita kertaakaan. Lisäksi 4/2019 tuli voimaan laki lastensuojelulain muuttamisesta, käytännössä tarkennettu informointivelvollisuutta koskien lain vaikutuksista, muutoksen hakemisesta ja asiakkaan oikeuksista prosessissa. Asiakkaan oikeusturvaa siis pyritään vahvistamaan. Lisäksi tarkennettu rajoitusoikeuksia sijaishuollossa. Lapsen oikeuksia pyritään vahvistamaan. Eli kehitetään jatkuvasti, eduskuntahan näistä päättää, sinne viestiä ja ideoita. Virkamiesten tehtävä on toimia lain pohjalta, mutta he eivät niitä laadi (toki hyvä olla tuomassa tietoa päättäjille).

Korruptiohan on jo rikollista, jääviyslait on olemassa sekä laki viranomaistoiminnasta.

Aiheettomat ilmoitukset pyritään tunnistamaan, mutta kuinka mielestäsi ilmoitusvelvollisuuden sanktioiminen parantaa hädänalaisten lasten ja nuorten asemaa? Jos mietit kokonaisuutta vähän laajemmin.

Hassua oikeastaan, kuinka vähän lastensuojeluun keskittyvässä keskustelussa usein mietitään lapsia, nuoria ja heidän oikeuksia tai tilanteita, keskustelu keskittyy vanhempien ja työntekijöiden kuvioihin.

Vanhempien oikeusturva on myös lapsen oikeusturvaa.

Näiden mahdollinen ristiriita on lastensuojelun perustaa.

Se ei riitä syyksi rikkoa räikeästi satojen tuhansien ihmisten oikeuksia vuosittain.

Tämähän tässä onkin että lastensuojelu rikkoo siis myös LASTEN oikeusturvaa rikkomalla vanhempien oikeusturvaa koska heillä ei ole kunnollisia keinoja erotella kiusaamisilmoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Asiakirjat kuten esim. päätökset koskien huostaanottoa tai sen aikana tapahtumia rajoituksia ovat kaikki valituskelpoisia päätöksiä, joihin vastaa hallinto-oikeus. Edelleenkin lainsäätäjä on linjannut huolto- ja tapaamisriitojen selvittelyä varten lastenvalvojat ja käräjäoikeudet, ei lastensuojelua. Turhaa siitä lastensuojelua haukut.

Heh heh. Joo, valituskelpoisia hallinto-oikeuteen eli mitään todistelua enää ei oteta vastaan. Tyhjän arvoinen valituskierros siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Asiakirjat kuten esim. päätökset koskien huostaanottoa tai sen aikana tapahtumia rajoituksia ovat kaikki valituskelpoisia päätöksiä, joihin vastaa hallinto-oikeus. Edelleenkin lainsäätäjä on linjannut huolto- ja tapaamisriitojen selvittelyä varten lastenvalvojat ja käräjäoikeudet, ei lastensuojelua. Turhaa siitä lastensuojelua haukut.

Heh heh. Joo, valituskelpoisia hallinto-oikeuteen eli mitään todistelua enää ei oteta vastaan. Tyhjän arvoinen valituskierros siis.

Sinä voit valitukseesi kirjata kaiken sen todistelun, jota mielestäsi ei ole riittävästi käsitelty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Asiakirjat kuten esim. päätökset koskien huostaanottoa tai sen aikana tapahtumia rajoituksia ovat kaikki valituskelpoisia päätöksiä, joihin vastaa hallinto-oikeus. Edelleenkin lainsäätäjä on linjannut huolto- ja tapaamisriitojen selvittelyä varten lastenvalvojat ja käräjäoikeudet, ei lastensuojelua. Turhaa siitä lastensuojelua haukut.

Heh heh. Joo, valituskelpoisia hallinto-oikeuteen eli mitään todistelua enää ei oteta vastaan. Tyhjän arvoinen valituskierros siis.

Sinä voit valitukseesi kirjata kaiken sen todistelun, jota mielestäsi ei ole riittävästi käsitelty.

Mihin kirjaan kaikki väärät väittämät kirjauksissa joille ei ole edes todisteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Asiakirjat kuten esim. päätökset koskien huostaanottoa tai sen aikana tapahtumia rajoituksia ovat kaikki valituskelpoisia päätöksiä, joihin vastaa hallinto-oikeus. Edelleenkin lainsäätäjä on linjannut huolto- ja tapaamisriitojen selvittelyä varten lastenvalvojat ja käräjäoikeudet, ei lastensuojelua. Turhaa siitä lastensuojelua haukut.

Heh heh. Joo, valituskelpoisia hallinto-oikeuteen eli mitään todistelua enää ei oteta vastaan. Tyhjän arvoinen valituskierros siis.

Sinä voit valitukseesi kirjata kaiken sen todistelun, jota mielestäsi ei ole riittävästi käsitelty.

Mihin kirjaan kaikki väärät väittämät kirjauksissa joille ei ole edes todisteita?

Mihinkä kirjauksiin nyt jumitat? Tarkoitatko asiakassuunnitelmia vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti esimerkiksi maallikoiden ja nimettömien ilmoitukset vanhemman miekenterveyshäiriöistä pitäisi käsitellä strukturoidusti

1. Ilmoittajan suhde lapseen/perheeseen

2. Mihin havaintoihin asetettu diagnoosi tai vakava epäily perustuu

3. Mitkä ovat mielenterveyshäiriön konkreettiset vakavat laps n hyvinvointia vaarantavat vaikutukset

4. Mikä on ilmoittajan ammattitaito diagnostiikkaan

5. Mikäli ilmoittajalla on näinkin arkaluontoista tietoa perheestä, mitä konkreettista hän on tehnyt lapsen ja perheen tilanteen parantamiseksi ja mikäli ei mitään, miksi ei

-> Ilmoittajan motivaatiotaustan huolellinen puntarointi ja

tarvittaessa nimenomaan perheen suojelu tällaisilta henkilöiltä. Julkinen mustamaalaaminen ja erityisesti lasta hyväksikäyttäen on vakavaa kiusaamista. Se aiheuttaa tutkitusti kuormitusta myös lapselle.

Tällaiset ilmoitukset ovat yksi osa-alue lastensuojelutyössä. Kuinka hyvin näitä osataan selvitellä oikeudenmukaisesti? Kuinka usein lähdetäänkään kaivamaan niitä vinkkejä siitä mielenterveyshäiriöstä? Kuinka usein näitä kiusaajia puhutellaan tuoden esiin toiminnan vääryys ja kuormittavuus lapselle?

Kiusaajia puhutellaan? Lastensuojelussa asioidaan kuitenkin viranomaisessa, ei istuta koulun penkillä.

Ja se viranomainen sitten pohjaa koko toimintansa juoruiluun, mutuun, fiilikseen ja subjektiiviseen huoleen.

Todella ammattimaista.

Yksikään sossu ei ota lastensuojeluilmoitusta ehdottomana totena, sanottiin siinä ihan mitä tahansa tai oli sen laatinut vaikka paavi itse. Se kuintenkin aloittaa lastensuojelutarpeen selvityksen, jonka aikana ihan kouluttautuneet ihmiset arvioivat lapsen ja perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Tämä arviointi joko johtaa lastensuojelun asiakkuuden alkuun tai mikäli perhe tarvitsee kevyempää tukea sosiaalihuollon palveluista tai todetaan, että ei ole tarvetta alkutapaamista enempään selvittelyyn.

Iso osa sosiaalityöntekijöistä on erittäin epäpäteviä ja se niiden ns pätevienkään koulutus on huuhaata.

Ja he tekevät arvionsa täysin mutulla, jopa niin, että joka paikkakunnalla ja joka tyypillä on se oma mutu.

Ei oikeusturvaa häivääkään. Ei lapsella, eikä perheellä.

Olet tavannut meidät kaikki?

Jos ongelma on yleisissä alan käytännöissä ja lainsäädännön tulkinnassa niin yleistyksiä voi tehdä tapaamatta kaikki henk. koht.

Ohis

Joo. On kyllä kumma salatiede. Parissa vuodessa muka opitaan sellaiset taidot, joista tavis ei voi haaveillakaan. Kun on niin taitava tietämään ja huolestumaan, niin sitä kokee ettei tarvitse mihinkään perusteluita vaan taitavan oma fiilis riittää. Jos jotain perusteluita kirjaakin, ei niiden tarvitse perustua mihinkään, laittaa vaan jotkut varmat mistä tietää että menee läpi esimiehelle ja hallinto-oikeuden leimasimessa.

Missä parissa vuodessa? On monia muitakin ammatteja, joissa ylemmän akateemisen tutkinnon katsotaan tuovan ammattiin vaadittavat alustavat taidot (lakiopinnot, lääkis ja psykologia esim.).

Lakimiestä voit vaihtaa ja terveyshuolissa hakea toisen näkemyksen vaikka yksityiseltä.

Sosiaalihenkilö tekee mutunsa ja epästrukturoidun kuulustelunsa perusteella asiakirjan, joka on vain hänen näkemyksensä ja jota ei saa korjata. Sen perusteella lähdetään viemään asioita eteenpäin. Et saa toista mielipidettä tai oikeuttakaan mistään. Mikä koulutus antaa samanlaisen valta-aseman myös vastavalmistuneille?

Toinen paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset tai niiden puute, traumat ja oma oikeudentunto vaikuttavat valtavasti perheiden elämään on oikeuslaitos. Noin 30 haastattelemani lakimiehen mielipiteiden perusteella käräjäoikeus on "kuin lotto". Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että "sattuisipa hyvä tuomari".

Ei kai näin kuuluisi olla?

Ei varmastikaan ole täydellistä järjestelmää olemassa, koska ihmiset ovat sen luoneet ja myös monet muut asiat, kuten resurssit ja politiikka vaikuttavat julkisella sektorilla. Epäkohtia on varmasti, on naiiviuutta ajatella muuta.

Mitkä mielestäsi olisivat keinot parantaa tilannetta?

Lastensuojelu ei järjestelmänä omaa ainoastaan satunnaisia puutteita tai ole ihmisten luomana järjestelmänä luonnollisesti myös epäkohtia sisältävä. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti toimimaton. Avun tarvitsija ja apu eivät kohtaa oikea-aikaisesti jos ollenkaan.

Tämän lisäksi perättömät lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arviot aiheuttavat paljon hallaa perheille ja lapsille. Tutkimusten mukaan tiedetään, että esimerkiksi patologisoituneissa huoltoriidoissa (noin 1500-2000 vuodessa) jompi kumpi tai molemmat vanhemmat valjastavat lastensuojelun vallankäytön välineeksi. Tämän lisäksi myös muuntyyppistä tahallista kiusaamista tiedetään olevan. Nämä koskettavat tuhansia lapsia, joita lastensuojelu ei auta - päinvastoin. Huoltoriitojen kohdalla toteamus toimivallattomuudesta ei ole uskottava, sillä perättömiä ilmoituksia ei tunnisteta ja niitä tutkimalla aiheutetaan perheissä paljon tuskaa ja huolta sekä annetaan signaali pahan voittamisesta.

Jos osaisin ratkaista systeemin ongelmat, olisin varmaan joku muu kuin niistä vauva-palstalle kirjoittava turhake. Kaipasin kuitenkin erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamista (asia, josta Suomi saa toistuvasti moitteita), strukturoitua, läpinäkyvämpää ja aidosti tasa-arvoista prosessia, kirjausten tarkistus- ja korjausoikeutta, tulkinnan ja "mutun" tiukkaa karsimista teksteistä, faktojen tarkistamisvelvollisuutta työntekijöiltä mahdollisesti valehtelevan osapuolen tunnistamiseksi, perusteltuja ohjeistuksia tai päätöksiä jatkoon.

Toivoisin lisäksi kokemusasiantuntijuutta arogantin ylimielisyyden sijaan. Vanhempi ja lapsi tulisi kohdata ihmisenä, välittyä tunne välittämisestä. Näinhän ei yleensä ole, vaan vanhempi pyritään syyllistämään, edes jostakin samalla kun lapsi tai lapset pelkäävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toivoisin, että kaikki sosiaalityötä tekevät havahtuisivat. Systeemi on rikki.

Tuossa on se ylimielisyyden ongelma, ajattelet kuitenkin av turhakkeena (ei minun termini) ymmärtäväsi systeemiä ja sen ongelmia paremmin kuin asiaa pitkään tutkineet, sen kanssa työskentelevät, sitä päivittäin pohtivat. Pidät ammattilaisia tyhminä ja välinpitämättöminä, vailla omaa perehtyneisyyttä asiassa.

Sosiaalityön koulutuksessa on enenevissä määrin pyritty vastaamaan mainitsemiisi ilmiöihin; kursseja kehitetään jatkuvasti laajemmin käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa, vieraannuttamista sekä kirjaamista. Sosiaalialalla on käynnissä myös useita projekteja em. aiheiden ja niihin vastaamisen kehittämisen tiimoilta.

Se, että systeemi on vajavainen tai rikki, ei ole syy nostaa käsiä pystyyn ja häipyä paikalta, päinvastoin.

Sitten osaat varmaankin kertoa, kuinka tänä päivänä sosiaalityöntekijä kartoittaa lähisuhdeväkivaltaa ja miten hän osaa erottaa sen vieraannuttamisesta, josta puolestaan väkivaltainen hyvin usein syyttää uhria.

Nämä asiat aiheuttavat pitkäaikaista tuskaa lapsille, joten niiden paras selvittelypaikka ei ole käräjäoikeus.

Osaat varmaan myös eritellä, miten kirjausten tekemistä parannetaan. Hienoa kuulla, että niiden kirja uuteen on kiinnitetty huomiota. Voit myös varmaan kertoa, kuinka on mahdollista tehdä asiakirjoja, joilla on suuri merkitys, mutta joita kukaan ei tarkista?

Asiakirjat kuten esim. päätökset koskien huostaanottoa tai sen aikana tapahtumia rajoituksia ovat kaikki valituskelpoisia päätöksiä, joihin vastaa hallinto-oikeus. Edelleenkin lainsäätäjä on linjannut huolto- ja tapaamisriitojen selvittelyä varten lastenvalvojat ja käräjäoikeudet, ei lastensuojelua. Turhaa siitä lastensuojelua haukut.

Lastenvalvoja ei hoida mitään muuta kuin sopuisien vanhempien sopimusten sinetöintiä allekirjoituksellaan. Heidän velvollisuutensa olisi ennen vahvistamista varmistua siitä, ettei parisuhteessa ole ollut väkivaltaa, jotta sopimuksen lapsen edun mukaisuus varmistuisi. Kuinka moni tekee niin?

Selvää on, että lastensuojelussa halutaan siirtää huoltoriidat pois työlistalta. Kuitenkin tiedetään, että ne kuormittavat lapsia. Heille myöskään "selvittäkää oikeudessa" ei todellakaan ole paras vaihtoehto koskaan. Se kuormittaa kunnollista vanhempaa henkisesti ja taloudellisesti, aiheuttaa huolta ja pelkoa. On myös mahdollista, että molemmat vanhemmat ovat epäkunnollisia. Silloinkin lapsi kuormittuu oikeusprosessista.

Edelleen, huoltoriitoihin liittyen tehdään luvattoman paljon perättömiä ilmoituksia, jotka myös tutkitaan. Eduskunnan oikeusasiamies väittää, ettei prosessi aiheuta tuskaa, mutta lääkäri ja koko perhe todistaa toisin.

Miten lastensuojeluksi kutsuttu voi ylimalkaisesti rajata näin merkittävän asian vastuunsa ulkopuolelle ja olla siinä hyvin ammattitaidoton ja vieläpä lisätä vainoa (tutustuthan mm.vaino-sivuihin ja vainon vaikutuksiin lapsissa)?

Kyllä, katson täysin oikeutetuksi kritisoida lastensuojelua.