Lue keskustelun säännöt.
Tajusin pariterapiassa, että en ikinä koe mieheni rakastavan minua oikeasti
23.02.2020 |
Onkohan se lopulta yleistäkin? Kuuluuko tuntea että mies rakastaa oikeasti, eikä vain tavan vuoksi. Olen aina kokenut, että mieheni jotenkin hyötyy minusta; hoidan kodin, lapset ja kestit ja muut. Kun sitten välillä tarvitsisin empatiaa, lämpöä jne, en niitä saa kuin 5min halauksia ja ymmärrystä. Sitten pitäisi jo olla takaisin arkiasetelmassa. Koetteko te että teidän miehet aidosti välittää ja rakastaa? Minulla on todella rikkonainen tausta ja se on syy osittain siihen, että kaipaisin rakkauden kokemusta. Sain lapsena kokea rakkautta yhden sukulaisen taholta, sellaista aitoa empatiaa ja välittämistä. Sitä haluan antaa lapsillenikin ja uskon että olen hyvä äiti. Mutta onko minulla pohjaton rakkauden kaipuu, joka ei ikinä täyty. Ja kuuluuko sen täyttyäkään?
Kommentit (11)
Olet todennäköisesti valinnut kumppanin, joka ei halua tai osaa luoda yhteyttä, osoittaa rakkautta tai empatiaa kovin hyvin. Itse olen ollut kolmessa pidemmässä suhteessa, jos olen jatkuvasti kokenut rakkaudettomuutta ja kahdessa suhteessa, jotka ovat täyttäneet tunnetarpeeni. Näiden kahden välillä oli eroa melkein 20 vuotta. Ensimmäinen oli nuoruuden kihlattuni ja toinen nykyinen mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen samaa ongelmaa, että mieheni ei ole emotionaalisesti läsnä. Eli ei kykene välittämään tunteita tai osaa niitä käsitellä. Yksinäinen fiilis tulee väkisinkin.
Aivan samaa mietin. Kuinka paljon olisi mahdollista kokea jonkun toisen kanssa?
Kyllä ne välittämiskokemukset karisee ajan kanssa muutenkin puolisoiden välillä. Aluksi aina uutta ja erilaista.
Olin yli 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa, jossa meni huonosti loppuaikoina monin eri tavoin, mutta silti koin vahvasti, että mieheni rakasti minua. Nyt olen ollut uudessa parisuhteessa yli vuoden ja tunnen miehen todella rakastavan minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo vielä mitään, mutta itselleni kävi niin, että 20 vuoden avioliiton päätyttyä eroon mies tunnusti, ettei ole missään vaiheessa rakastanut minua. Vaikka hoki kaikki ne vuodet rakastavansa.
Ja juu, tiesin kyllä alitajuisesti aina, että en ollut miehelle "se oikea", kun ei hänelle seksikään juuri maistunut. Itse kyllä rakastin ja vieläpä vuosi vuodelta enemmän.
Avoimeksi jäi tosin vielä se, että minkä ihmeen vuoksi mies sitten roikkui liitossa kanssani niinkin pitkään. Ilmeisesti olin jollain tapaa sentään hyödyllinen.
No, opin läksyni, enkä enää koskaan lähde minkään sortin pysyvämpään suhteeseen. Jos ei petetä tai jätetä, niin sitten k*setetaan.
En tiedä onko yleistä, mutta itse en ole koskaan kokenut kenenkään aikuisen rakastavan minua. Tämä johtuu huonosta lapsuudestani, jolloin ei vanhempanikaan rakastaneet minua. Heidän mielestään kaikkinainen lääppiminen ja toimet, jotka nykyisin luokiteltaisiin lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi olivat sitä rakkautta minua kohtaan. Olen valinnut vääriä miehiä, koska taustani on siihen ajanut. En myöskään ole itse osannut kiintyä enkä heittäytyä, saati rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on se syy miksi en enää halua parisuhdetta. Alkuhuuman jälkeen suhteessa nimenomaan hyötyy mies ja nainen enimmäkseen antaa. Suurin osa miehistä käyttää naisia hyväkseen lasten ja kodin hoitajana.
Sen rakkauden huomaa silloin kun itse on heikossa tilassa, esim. sairaana ja tarvitsee apua. Mitä miehesi tekee ap kun olet kipeänä? Auttaako oma-aloiteisesti ja ottaako vastuun kodista ja lapsista vai kiukutteleeko?
Mulla on aika suuri suku ja ystävä/tuttavapiiri ja näiden joukossa taitaa olla vain muutama pari joilla on aivan oikeaa pitkään kestänyttä molemminpuolista rakkautta. Tiedän papan joka hoitaa muistisairasta vaimoaan kotona, monesta miehestä siihen ei ole. Laittaa jopa vaimonsa hiuksia ja pukee kauniisti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin vuosia juuri kuvailemassasi liitossa. Vasta eron jälkeen tajusin ettei ex-mieheni kykene rakastamaan ketään, vaan tarvii muut ihmiset ympärilleen hyötyäkseen heistä. Oma rakkauteni häntä kohtaan oli kuollut vuosien myötä juuri ilmeisesti siitä syystä. Olin ikäänkuin elänyt sivuosaa hänen tähdittämässä filmissä. Kaikenlaiset yritykset saada hänet näkemään myös minun tarpeeni ja unelmani torpattiin hänen taholtaan jotenkin vaivihkaa. Ymmärsin senkin vasta eron jälkeen. Ero oli valtava helpotus.
Nyt olen ollut jo 7 vuotta ihanassa liitossa, jossa koen olevani rakastettu ja hyväksytty omana itsenäni. Mieheni on emotionaalisesti läsnä ja hän näkee minut myös persoonana, jolla on unelmia.
Ehkä valitsit rajoittuneen puolison ja kokemuksesi on ihan oikein. Ei se sitä tarkoita etteikö maailmassa olisi oikeaakin ja tasapuolista rakkautta. Mutta ei se kaikkien kohdalle osu elinaikana..