Mitä tehdä, kun "ystäväpariskunnan" näkeminen ei kiinnosta?

Minulla on siis seuraavanlainen tilanne. Miehelläni on kaveri, jonka on tuntenut lapsuudesta saakka. Tällä kaverilla on vaimo ja heillä kaksi pientä lasta. Mieheni ja minä olemme myös heidän toisen lapsensa kummeja. Kun lapsi syntyi menin tyhmänä suostumaan kummiksi vaikka tuolloin tämä ystäväpariskunta ei juurikaan tuntenut minua tai minä heitä. Virhe! En vain kehdannut silloin kieltäytyä ja rehellisesti sanottuna en ajatellut silloin muuta kuin, että kysehän on kummiudesta eikä ystävyyssuhteesta minun ja vanhempien välillä. Selvästi minua pyydettiin kummiksi vain miehen kylkiäisenä. Lapsi on suloinen ja ihana ja hoidan kyllä kummivelvollisuuteni ilolla. Ongelma vain on se, että kun olen tutustunut paremmin tähän pariskuntaan niin olen huomannut ettei minulla ole heidän kanssa mitään, siis ei yhtään mitään yhteistä. Erityisesti tämän rouvan kanssa. Hän on myös aika ronski ja dominoiva persoona ja en yleensäkään viihdy sellaisten ihmisten kanssa. Heidän näkemisensä on itselleni aivan pakkopullaa. Ja kyllä, pari kertaa vuodessa näkeminen olisikin ok ja riittäisi minulle, olisi ihan mukavaakin, mutta kun he ovat harva se viikonloppu ehdottamassa yhteistä tekemistä! Ruuhkavuosien ja kiireisen työelämän keskellä haluan käyttää vähän vapaa-aikani niiden oikeiden ystävieni ja rakkaiden sukulaisten tapaamiseen enkä "velvollisuuksiin". Jos emme olisi heidän lapsen kummeja niin sanoisin miehelle, että näe sinä ystävääsi keskenäsi. Nyt koen etten voi liueta noista yhteisistä tapaamisista tämän kummiuden takia. Tuntuu myös kiusalliselta, kun en itse koskaan ehdota heille tapaamisia yms. mutta he haluavat silti nähdä ja vaikutan ihan kusipäältä, kun en ole vastavuoroinen. Se ehkä olenkin, mutta eihän ystävyyttä voi pakottaa.
Ja mitä tästä opin:ei pidä IKINÄ suostua kenenkään kummiksi, jos kyseessä eivät ole sinulle oikeasti läheiset ihmiset. Etenkin, jos kummiksi pyydetään vain pariskunnan toisena osapuolena. Nyt olen lapsen kautta "sidottu" ihmisiin, jotka ovat itselleni (anteeksi, rumasti sanottu) täysin yhdentekeviä ja joita ei vaan jaksaisi nähdä.