Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun parisuhde ahdistaa?
22.02.2020 |
Ahdistaa niin paljon, että on vaikea olla. Aviomies sairastui joitakin kuukaisia sitten masennukseen ja on kaikki päivät kotona vain makaamassa sängyssä ja huokailemassa, lisäksi hermostuu koko ajan kaikesta. Ei osallistu mihinkään minun ja lasten kanssa olemiseen, valittaa vain miten hirveää hänellä on. Ja meidän pienessä asunnossa sitä huokailua ei pääse pakoon. Meillä ei siis ole varsinaista parisuhdeongelmaa vaan tämä tilanne ahdistaa minua paljon. Yritän lasten kanssa olla paljon pois kotoa, mutta ei ole oikein paikkaa minne mennä, kun sataa vettä koko ajan niin ulkoa on tultava aika pian aina takaisin kotiin laittamaan vaatteita kuivumaan ja lämmittelemään. Tuntuu että kaikki seinät kaatuu päälleni enkä pysty hengittämään kunnolla. Ulkona lasten kanssa on ok olo, mutta heti kun pitää palata kotiin päin niin kuristava ahdistus iskee.
Mitä tehdä? Olen alkanut miettimään jo eroakin, koska sairastun tässä kohta itsekin.
Kommentit (42)
Niiden pienten ihmisten elämä pitää nyt asettaa etusijalle aikuisen miehen sijaan. Olisiko asumusero vaihtoehto? Ei lopullista eroa, jollet sitä halua. Saisit itsellesi oman tilan hoitaa lapsia ja sinullekin mahdollisuus hengittää. Mies ei voi sairaudelleen mitään, joten siitä ei tarvitse hakea syyllistä. Mutta et sinäkään voi sille mitään, joten sinun pitää vaan miettiä käytännön ratkaisut, miten voisitte asian kanssa elää.
Olen itse sairastanut pitkän keskivaikean masennuksen. Muutin pois mieheni luota pieneen yksiöön, jossa minulla oli omat pienet kuviot. Kerran viikossa jaksoin suunnilleen käydä kaupassa. Se on ihan totta, että ihan hirveästi ei pystynyt keskittymään toisten hyvinvointiin. Mutta toisaalta ainakaan omaa masentunutta mieltäni ei vastoinkäymiset erityisesti haitanneet, kun kaikki oli muutenkin huonosti. Ehkä ne lyhyet hetket, jotka oli ihmisten tekemisissä, niin jaksoi panostaa toisiin enemmän. Minulle olisi käynyt tämä ratkaisu miehenkin ehdottamana, toisaalta olisin lähtenyt pariterapiaankin. Minulle se elämän yksinkertaistaminen auttoi toipumiseen. Kävin kyllä myös terapiassa koko ajan.
Miksi mies ei muuten käy terapiassa? Voisin kuvitella, että pelkkä makoilu ei auta toipumisessa. Myös lääkitys, jos sellainen on, saattaa olla pielessä. Minulla oli yksi lääke, joka teki ihan zombieksi. En pystynyt mihinkään. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että mitkään masennuslääkkeet eivät minulle sovi. Vain tarvittaessa otettavat miedot ahdistus- ja unilääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että olet tosi vaikeassa tilanteessa. Olisihan se ihan eri asia jos miehesi välinpitämätön käytös yhteistä arkeanne ja jaksamistasi kohtaan johtuisi itsekkäistä syistä, mutta kun kyse on sairaudesta, niin se vaatii ymmärrystä. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Se ei todellakaan helpota perheesi tilannetta, jos sairastut itsekin miehesi huonovointisuuden vuoksi.
Itsekin mietin tuota erilleen muuttamista, edes kokeilumielessä. Tietenkin vain jos se on taloudellisesti mahdollista (itsekin masennukseen sairastuneena tiedän, että pitkä sairasloma rasittaa taloutta huomattavasti). Ja ennen kaikkea miehesi tulisi löytää itsestään halu ja tahto parantua. Koska ilman sitä psykoterapia on yhtä tyhjän kanssa - terapeutti ei voi parantaa ketään, jokaisen on tehtävä se ihan itse. Terapeutin tehtävänä on enemmänkin tukea ja auttaa löytämään työkaluja voinnin parantamiseen.
Tsemppiä teidän perheelle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle terapiaa ja teille vielä muutama pariterapia-aika.
Vielä kun keksisi miten miehen sellaisiin saisi. Ap
Seurakunnistakin saa esim. perheterapiaa - ja myös sielunhoidollista apua.
Usein masennekseen on jokin syy - totaalinen uupumus taustalla tai syyt voivat olla esim. jopa lapsuudessa. Oletteko jutelleet syistä tai miehen tuntemuksista muuten?
Onko muuten miehen terveys tutkittu, ettei ole fyysistä sairautta; kilpirauhasarvot ja muut verikokeet?
Ulkoilu, terveellinen ruoka yms. - auttaa myös masennukseen! MUISTUTA MIESTÄ MYÖS ASENTEISTA - ongelmiin voi suhtautua monin eri tavoin ja muistuttaa mikä on hyvin elämässä.
Lepoakin tarvitaan - mutta liika passiivisuus vain lamauttaa lisää.
Asettaisin avun hakemisen ja itsensä parantamiseen tosissaan panostamisen ehdoksi suhteen jatkamiselle.
Jos sitä ei tapahtuisi, niin sitten vähintään asumusero, ja lapset muuttaisivat minun mukanani. En antaisi miehen pilata lasteni lapsuutta sillä että kotona on ahdistava ilmapiiri eikä kenelläkään ole mukavaa. Masennus on sairaus, mutta aikuisen, varsinkin perheellisen, vastuulla on hankkia ja ottaa apua vastaan.
Etsi apua itsellesi jaksamiseen. Katso esim Finfamin sivut mielenterveyspotilaiden omaisille: https://finfami.fi/
Jos mies ei suostu terapiaan tai pariterapiaan, etsi silti itsellesi apua ja vertaistukea tilanteeseenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkiviisaana voisin todeta, että vaadi miestäsi tiskaamaan. Vaadi ripustamaan pyykit. Tekemällä kaiken ja joustamalla liikaa teet hallaa itsellesi, puolisollesi ja parisuhteesi tulevaisuudelle. On totta, että masentunut ei välttämättä jaksa, tai pysty, mutta oletus hänen osallistumisestaan elämäänne edelleen ei häntä tapa.
En lukenut kaikkia vastauksia läpi, mutta oletko kysynyt miten miehesi itse toivoisi häneen suhtauduttavan, millaista apua hän itse toivoisi ja millaisen tulevaisuuden hän haluaisi? Jos hän osaa määritellä nuo, niin ehkä voisit hänelle selvittää, millaista apua olisi tarjolla. Silloin hän voisi motivoitua hoitoon paremmin, kun saisi tavallaan itse määritellä nuo asiat. Voimia sinulle ja perheellesi, puhu ystävillesi. Vaikean asian kanssa ei pidä, eikä saa jäädä yksin.
Tää tuntuu ehkä tyhmältä kommentilta, mutta oliko se niin, että 45min reipas kävely vastaa yhtä masennuspilleriä. Ja jos liikunnan ja lääkityksen yhdistää, niin voisi olla paremmat hoitovasteet. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa. Tulee vain kuvauksestasi omat vanhemmat mieleen. Näin jälkeenpäin ehkä olisin toivonut, että olisivat eronneet. Jos olisin itse tilanteessasi, puhuisin kumppanin kanssa rauhallisesti omasta jaksamisesta tässä tilanteessa ja pyytäisin häntä ehdottamaan siihen ratkaisua. Tunnen yhden tapauksen, jossa mies tosiaan oli kaiket päivät sängyn pohjalla masennuksensa kanssa ja vaimo lopulta uupui siihen niin paljon, että totesi miehelle, että nyt keksitään jokin ratkaisu, koska kohta olen itsekin siellä sängynpohjalla sinun kanssa. Tilanne meni ymmärtääkseni parempaan päin. Eli kunnioita myös omia tarpeitasi ja mieti niihin ratkaisuja.
Kiitos kun kommentoit. Olen puhunut omasta ahdistuksestani ja jaksamisestani miehelle useamman kerran. Mies ei niihin oikein jaksa sanoa mitään, puhuu vain siitä mikä häntä masentaa. Masentunut kai pyörii vain siinä omassa pahassa olossaan, mies sanookin ihan suoraan, että ei hänellä ole jaksamista kiinnostua muiden voinnista. Eroajatuksista en ole vielä sanonut. Vaikea yrittää selvittää tätä miehen kanssa puhumalla, kun ei ole mitään parisuhdeongelmaa, jota puhua ja selvittää vaan vain se, että mies on masentunut ja sen takia meidän parisuhde on alkanut minua ahdistamaan niin paljon, että minun on vaikea olla kotona. Ap
Ok. Tarkennan vielä aiemmin sanomaani, eli tuntemani nainen pystyi esittämään asian niin, että ei ole vaihtoehtoja. Joko keksitään jotain yhdessä tai sitten tämä liitto on tässä, hän ei jaksa enää tms. Ei millään vihamielisyydellä tai loukkaantuneisuudella vaan rauhallisesti, omat tarpeet fokuksessa.
Kiitos näin minunkin täytyy varmaan pian tehdä. Vaikka en usko sen herättävän miestä. Juuri nyt vaan oma ahdistus tästä on niin kova että en pysty tuollaiseen rauhalliseen keskusteluun. Pitäisi ensin saada omaa ahdistusta pois. Ap
Tsemppiä ap tosi paljon! :) Itsensä rakastaminen ei ole offenssi puolisia kohtaan vaan parasta teille molemmille. Mistä asioista saat yhtään iloa? Niillä saat ahdistusta lievennettyä. t. se jolle vastasit
Kiitos tsempistä! Yritän tehdä sellaisia kivoja asioita, mitkä nyt on mahdollisia. Olen ihan kiinni näissä kahdessa pienessä lapsessa, kun mies ei nyt masentuneena suostu ollenkaan olemaan lasten kanssa ilman että olen paikalla, silloinkin on vain viisi minuuttia. Ja meillä ei oikein ole tukiverkkoja, tai on, mutta ne asuvat kaukana joten eivät voi auttaa lasten kanssa. Niin minun pitää keksiä jotain sellaista kivaa, johon pystyn näiden kahden pienen kanssa kolmin. Ap
Lähetä mies pois edes viikonlopuksi. Sinun ei tarvitse tällöin huolehtia kolmannesta ja pahimmasta lapsesta ja saat olla rauhassa kotona. Osastolle ei oteta ennen kuin tilanne on tosi paha, mutta miten vaikka miehen vanhemmille, voisiko sinne lähettää?
Tiedän itse miltä tuntuu asua masentuneen kanssa. Lapsia ei ollut, ja pois muutin siinä vaiheessa kun mies oli vuoden vain valittanut mutta ei hakenut hoitoa. Nykyisin on hoitosihteessa ja paremmin menee, mutta parisuhde voisi olla tallella jos olisi hoitoon mennyt silloin kun olisi pitänyt.
Miehelle hoitoa ja terapiaa, jos ei suostu niin asumuseroa kokeilisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin omassa kunnassani on lapsiperheille tarjolla kotipalvelua. Sitä myönnetään juuri näihin tilanteisiin, jossa toinen tai molemmat vanhemmat ovat väsähtäneitä. Lisäksi on perhetyö, jonka kanssa mietitään tarkemmin, miten perheen arki saataisiin rullaamaan. Nosta kissa pöydälle rohkeasti, jotain on asioille tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemiä kirjoitti:
En lukenut kaikkia vastauksia läpi, mutta oletko kysynyt miten miehesi itse toivoisi häneen suhtauduttavan, millaista apua hän itse toivoisi ja millaisen tulevaisuuden hän haluaisi? Jos hän osaa määritellä nuo, niin ehkä voisit hänelle selvittää, millaista apua olisi tarjolla. Silloin hän voisi motivoitua hoitoon paremmin, kun saisi tavallaan itse määritellä nuo asiat. Voimia sinulle ja perheellesi, puhu ystävillesi. Vaikean asian kanssa ei pidä, eikä saa jäädä yksin.
Tää tuntuu ehkä tyhmältä kommentilta, mutta oliko se niin, että 45min reipas kävely vastaa yhtä masennuspilleriä. Ja jos liikunnan ja lääkityksen yhdistää, niin voisi olla paremmat hoitovasteet. :)
Olen kysynyt monta kertaa mitä hän toivoo minulta, mutta ei hän sano siihen mitään. Luulen, että ei tiedä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ainakin omassa kunnassani on lapsiperheille tarjolla kotipalvelua. Sitä myönnetään juuri näihin tilanteisiin, jossa toinen tai molemmat vanhemmat ovat väsähtäneitä. Lisäksi on perhetyö, jonka kanssa mietitään tarkemmin, miten perheen arki saataisiin rullaamaan. Nosta kissa pöydälle rohkeasti, jotain on asioille tehtävä.
En ole varsinaisesti väsynyt, olen voimakkaan ahdistunut. Kysyin muusta syystä apua kotipalvelusta äskettäin, mutta sanoivat, että en sieltä saa, pitäisi olla suunnilleen jalka murtunut jotta sieltä saisi. Perhetyötä me varmasti saataisiin, mutta en itse sitä halua. Osaan pyörittää arkea lasten kanssa ihan hyvin ja se sujuu minulta. Ongelmana on miehen masennus ja se että siitä on seurannut minulle hyvin voimakas ahdistus tästä parisuhteesta. Siihen ei perhetyö auta, koska mies ei suostu sellaiseen osallistumaan, joten jos pyydän perhetyötä niin ne vain sitten katsovat sitä että miten minä pärjään lasten kanssa arjessa ja kyllä minä siinä pärjään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuossa miehesi masennuksessa on hyvin itsekeskeisiä piirteitä. Masennus ei kuitenkaan sulje pois läheistensä rakastamista eikä masennus saa toivomaan läheisilleen pahaa, vaikka olisikin omassa päässä toivoton olo kaike suhteen. Aikuisen pitää ymmärtää, ettei ilmapiiri tee hyvää sinun jaksamiselle ja lastenne hyvinvoinnille. Se, että ei anna hakea apua eikä halua apua edes teille, on vallankäyttöä.
Oletko miettinyt, onko kaikki täysin masennuksesta johtuvaa? Oliko mies empaattinen aiemmin?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa miehesi masennuksessa on hyvin itsekeskeisiä piirteitä. Masennus ei kuitenkaan sulje pois läheistensä rakastamista eikä masennus saa toivomaan läheisilleen pahaa, vaikka olisikin omassa päässä toivoton olo kaike suhteen. Aikuisen pitää ymmärtää, ettei ilmapiiri tee hyvää sinun jaksamiselle ja lastenne hyvinvoinnille. Se, että ei anna hakea apua eikä halua apua edes teille, on vallankäyttöä.
Oletko miettinyt, onko kaikki täysin masennuksesta johtuvaa? Oliko mies empaattinen aiemmin?
Kyllä mies tietenkin antaa minun hakea itselleni ja lapsille apua. Tai en siihen edes kysy lupaa, mutta ei mies sitä mitenkään yrittäisi estääkään. Hän vain itse ei halua osallistua siihen (sanoo, että ei jaksa). Kyllä hän varmasti ymmärtää että hänen masennus ei tee meille muille hyvää, mutta hän vain rypee siinä pahassa olossaan eikä jaksa kiinnostua meistä muista. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa miehesi masennuksessa on hyvin itsekeskeisiä piirteitä. Masennus ei kuitenkaan sulje pois läheistensä rakastamista eikä masennus saa toivomaan läheisilleen pahaa, vaikka olisikin omassa päässä toivoton olo kaike suhteen. Aikuisen pitää ymmärtää, ettei ilmapiiri tee hyvää sinun jaksamiselle ja lastenne hyvinvoinnille. Se, että ei anna hakea apua eikä halua apua edes teille, on vallankäyttöä.
Oletko miettinyt, onko kaikki täysin masennuksesta johtuvaa? Oliko mies empaattinen aiemmin?
Ainiin vielä, en tiedä onko kaikki masennunksesta johtuvaa. Mielestäni mies oli ihan erilainen ennen, mutta mistäpä minä ihan totuuden voisin tietää. Ainakaan minä en ennen reagoinut ahdistuksella vaan oli ihan rento olo itsellä. Ap
- Onko miehesi masennus varmasti hoidossa? On sairaslomalla, mutta onko lääkitystä ja/tai terapiaa? Ei se itsestään tuolla lailla parane. Laita miehen suhteen paukut siihen, että painostat häntä parempaan hoitoon jos ei jo ole.
- Hankkiudu itse terapiaan tai vertaistukeen tms puhumaan tilanteestasi. Masentuneen puolison ahdistus on klassikkojuttu, johon voit hakea itse itsellesi apua.
- Pariterapiasta ei ole hyötyä tässä tilanteessa, se ei auta miehesi masennusta ja sen hoitaminen on nyt ensisijaisen tärkeää.
- Mahdollisuus asumuseroon, jollei tilanne ala parantua ja/tai miehesi suostu hakemaan itselleen apua, voi auttaa sekä sinua että lapsianne. Miehelläsi tuskin riittää nyt voimavaroja lasten ajattelemiseen, kuten olet jo arkielämässä huomannut, niin sinun kuuluu nyt pitää itsestäsi tarpeeksi hyvää huolta että voit huolehtia lapsista ja suojella myös heitä masentuneen vanhemman aiheuttamilta ongelmilta.
Mies ei oletettavasti tule tuosta toipumaan pitkään aikaan. Etenkään jos hän ei sitoudu itsensä hoitamiseen. Oletko miettinyt mikä se ratkaisu voisi olla, että jaksat tilannetta?
Vierailija kirjoitti:
Mies ei oletettavasti tule tuosta toipumaan pitkään aikaan. Etenkään jos hän ei sitoudu itsensä hoitamiseen. Oletko miettinyt mikä se ratkaisu voisi olla, että jaksat tilannetta?
Sitähän minä pelkään, että ei toivu pitkään aikaan. Aluksi olin toiveikas, mutta en enää. Eroa mietin, en keksi muuta miten pelastaa itseni tästä, jos tilanne ei kotona muutu. Asumusero voisi olla, mutta siihen meillä ei ole varaa niin että toinen ottaisi toisen asunnon, jos erotaan niin tästä kodista on pakko luopua ja molempien etsiä itselleen uusi halvempi koti. Ap
Siis nyt hei, mietihän tätä omalle kohdallesi. Mitä jos olisit itse miehesi asemassa? Tukisitko silloin, koittaisitko olla avuksi edes kuuntelemalla? Sen sijaan sä pakenet pois etkä pysty kohtaamaan miestäsi/masennusta. Mies vaikuttaa olevan syvällä ja tarvii nyt erityisesti sitä että SINÄ jaksat tulla edes vähän vastaan.