Tunnetko yhtään aatelisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni on naimisissa suomenruotsalaisen kanssa, jolla ainakin on sellainen vanha aatelisnimi. Sitä en tiedä yhtään, miten nuo aatelisasiat nykyään menevät eli onko tämä ko. tyyppi aatelinen vai ei. 

Suomenruotsalainen ei tarkoita automaattisesti, että on aatelinen.

En käsittääkseni sellaista väittänytkään. Totesin vain, että on suomenruotsalainen, jonka nimi on aatelinen. Olisihan hän voinut olla vaikka saksalaista aatelissukua. 

Suomenruotsalaiset ja saksalaiset aateliset ovat ihan eri luokkaa. Saksalaiset ovat oikeasti aatelisia upean historian kanssa. 

On tämä outoa kommentointia. Otsikossa kysyttiin, tunnetko yhtään aatelista. Minä vastasin, että tunnen, koska sellainen löytyy suomalaisten aatelisten nimilistalta. Olisiko minun pitänyt vastata 'ei', koska en tunne ketään saksalaista aatelista? Jos näin on, niin miksei aloituksessa suoraan sanottu, että Suomen aatelisia ei saa laskea mukaan? En huomaa, että olisit vänkyttänyt tätä asiaa niille, jotka ketjun alussa tunsivat Gripenbergejä. Kannattaisi huomauttaa asiasta heillekin.

Eivät ne tunteneet Gripenbergejä, vaan omien sanojensa mukaan "Griepenbergejä". Hah.

Typo

Kahden eri kirjoittajan viestissä sitten sama ”typo”.

Tunnen mieheni ja hänen puoleisia sukulaisia. Eipä vaikuta elämässä mitenkään. Nimi näkyy ”punaisessa kirjassa”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valaiskaa tyhmää. Miksi siellä on niin vähän suomenkielisiä sukunimejä? Yrjö-Koskinen taisi olla ainoa lukuisten saksan- ja ruotsinkielisten jälkeen.

Koska aatelisto on niin takaperoinen järjestelmä, että siitä luovuttiin ikuisuus sitten. Kuuluu noihin pimeän keskiajan taantuneisiin kuvioihin kun Ruotsissa oli kunkku. 

Ruotsin nykyinen kunkkuhan ei ole ruotsalainen ollenkaan, vaan Napoleonin ranskalaisen sotapäällikön jälkeläinen. Ruotsalaisilla ei ole mitään tekemistä aatelisten kanssa, suomenruotsalaisilla vielä vähemmän.

No ainakin Ruotsin vanhimmilla aatelissuvuilla on ihan ruotsalaisia nimiä, esim. Bonde, Trolle, Bielke, Gädda.

Minä sitten jaksan aina ihmetellä faktojen alapeukuttajia. Mikä ihme siinä on takana? Tuo viimeisin kommentti tuossa lainauksessa on minun kirjoittamani. Siinä esitetään fakta: nuo nimet ovat todella vanhojen ruotsalaisten aatelissukujen nimiä. Ja vastaavanlaisia löytyy lisääkin. Ja eikös joku tomppeli katso asiakseen käydä akapeukuttamassa! O tempora...

Vierailija kirjoitti:

Äidin isoäiti oli venäläistä aatelissukua. Isän äiti puolestaan oli naimisissa suomalaiseen talonpoikaisaatelissukuun kuuluvan miehen kanssa lyhyen aikaa. Että eivät aateliset nyt niin kovin harvinaisia ole. 

Tiedoksi nyt sitten, kun kukaan ei näyttänyt kommenteissa tietävän, että koko aatelisto kaikkialla on alun perin arvonimi, jonka kuningas on antanut palkkioksi jostain uroteosta. Suomessakin on talonpoikaisaatelistoa sen vuoksi. Ja jos on aatelia äidin puolelta, se ei periydy. 

Tätä ei ilmeisesti monikaan tiedä. Mutta sellaiset tietävät, joita itseään tämä koskee. Äitini on aatelinen, ja niin kauan kun olen sen tiennyt, olen myös tiennyt, että minä itse en ole aatelinen (enkä edes haluaisi olla). kaikki luokkakaverini eivät tätä tienneet, ja kiusasivat minua, koska kuvittelivat, että "luulen olevani parempi kuin muut, koska olen joku aatelinen".

Sitä olen miettinyt, kun nykyisin lapsi voi saada äitinsä sukunimen, niin tämän seurauksena ihmisellä voi olla aatelissuvun sukunimi, vaikka ei itse olisikaan aatelinen?

Joo. Oli aika olevinaan, ei leveillyt vaan eristäytyi rahvaasta, piti etäisyyttä. Valikoi seuransa. Ei ollu kovin helposti ystävystyvää tyyppiä.....voi olla enemmän luonnekysymys kuin aateliuus.

Toinen sit ihan normaali, mut sen vaimo tainnu iskeä miehen sukunimen perusteella luulen.päässy piireihin? Mut en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin isoäiti oli venäläistä aatelissukua. Isän äiti puolestaan oli naimisissa suomalaiseen talonpoikaisaatelissukuun kuuluvan miehen kanssa lyhyen aikaa. Että eivät aateliset nyt niin kovin harvinaisia ole. 

Tiedoksi nyt sitten, kun kukaan ei näyttänyt kommenteissa tietävän, että koko aatelisto kaikkialla on alun perin arvonimi, jonka kuningas on antanut palkkioksi jostain uroteosta. Suomessakin on talonpoikaisaatelistoa sen vuoksi. Ja jos on aatelia äidin puolelta, se ei periydy. 

Tätä ei ilmeisesti monikaan tiedä. Mutta sellaiset tietävät, joita itseään tämä koskee. Äitini on aatelinen, ja niin kauan kun olen sen tiennyt, olen myös tiennyt, että minä itse en ole aatelinen (enkä edes haluaisi olla). kaikki luokkakaverini eivät tätä tienneet, ja kiusasivat minua, koska kuvittelivat, että "luulen olevani parempi kuin muut, koska olen joku aatelinen".

Sitä olen miettinyt, kun nykyisin lapsi voi saada äitinsä sukunimen, niin tämän seurauksena ihmisellä voi olla aatelissuvun sukunimi, vaikka ei itse olisikaan aatelinen?

Näin on. Voisin ottaa äitini sukuun kuuluvan aatelisnimen käyttööni, jos haluaisin, mutta en halua herättää turhaan huomiota.

Mummini oli aatelinen. Olen ajattelut ottaa hänen sukunimensä. Oli siis isäni äiti.

Aateliset suomensivat sukunimiään, kun mm. 70-luvulla oli sellaista herravihaa. Harva uskalsi tuoda julki taustaansa. Oli helpompaa suomentaa nimi, kuin selitellä jokaiselle nimen taustoja. Joskus 1800-luvun lopulla fennomaanit myös suomensivat ahkerasti sukunimiään. Aatelisnimi on vaikea lausua, ei kyllä paranna esim. työmarkkinoilla asemia, kun rekrytoija ei osaa edes lausua nimeä saati muista. Poikkeus toki sellaiset, kuin von Julin. 

Tunnen kolme, joista yksi on naapuri vähän matkan päässä.

Tunnen, mutta harvoin tavataan.

Miehen, ja sitä myöten kai itse olin, koska olemme naimisissa.

Olen harrastellut sukututkimusta ja mua aina huvittaa ja kummastuttaa, miksi ne aateliset esivanhemmat tuntuvat olevan monelle jotain erityisen merkittävää ja mainitsemisen arvoista. Itselleni on vieras ajatus, että esipolvien asemasta tai teoista olisi syytä tuntea sen enempää ylpeyttä kuin häpeääkään. Ja kun miettii, mitä se "aateluus" sitten lopulta tarkoittaa: joku on aikanaan palkittu ansioistaan ja jälkipolvet siitä lähtien ovat saaneet nauttia etuoikeuksista ja erivapauksista pitkälti ilman omaa ansiotaan. Heissä on ollut sortajia, öykkäreitä, yli varojensa eläjiä "säädynmukasista" elämäntapaa tavoitellessaan jne. En tarkoita tässä dissata kenenkään esivanhempia, omianikaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin isoäiti oli venäläistä aatelissukua. Isän äiti puolestaan oli naimisissa suomalaiseen talonpoikaisaatelissukuun kuuluvan miehen kanssa lyhyen aikaa. Että eivät aateliset nyt niin kovin harvinaisia ole. 

Tiedoksi nyt sitten, kun kukaan ei näyttänyt kommenteissa tietävän, että koko aatelisto kaikkialla on alun perin arvonimi, jonka kuningas on antanut palkkioksi jostain uroteosta. Suomessakin on talonpoikaisaatelistoa sen vuoksi. Ja jos on aatelia äidin puolelta, se ei periydy. 

Tätä ei ilmeisesti monikaan tiedä. Mutta sellaiset tietävät, joita itseään tämä koskee. Äitini on aatelinen, ja niin kauan kun olen sen tiennyt, olen myös tiennyt, että minä itse en ole aatelinen (enkä edes haluaisi olla). kaikki luokkakaverini eivät tätä tienneet, ja kiusasivat minua, koska kuvittelivat, että "luulen olevani parempi kuin muut, koska olen joku aatelinen".

Sitä olen miettinyt, kun nykyisin lapsi voi saada äitinsä sukunimen, niin tämän seurauksena ihmisellä voi olla aatelissuvun sukunimi, vaikka ei itse olisikaan aatelinen?

Tiedän tällaisen tapauksen, lapsilla äidin sukunimi, mutta miksi sillä pitäisi olla väliä ettei lapsia löydy aateliskalenterista?

Kyseisessä suvussa ei ole yhtään miehen kautta sukunimeä jatkavaa eli aatelissuku tulee sammumaan. Mutta säädytkin lakkautettiin Suomesta jo aikapäiviä sitten, joten nykyään se aateluus on vain epävirallista muutenkin. Sukunimi kuitenkin säilyy suvussa.

Vierailija kirjoitti:

Olen harrastellut sukututkimusta ja mua aina huvittaa ja kummastuttaa, miksi ne aateliset esivanhemmat tuntuvat olevan monelle jotain erityisen merkittävää ja mainitsemisen arvoista. Itselleni on vieras ajatus, että esipolvien asemasta tai teoista olisi syytä tuntea sen enempää ylpeyttä kuin häpeääkään. Ja kun miettii, mitä se "aateluus" sitten lopulta tarkoittaa: joku on aikanaan palkittu ansioistaan ja jälkipolvet siitä lähtien ovat saaneet nauttia etuoikeuksista ja erivapauksista pitkälti ilman omaa ansiotaan. Heissä on ollut sortajia, öykkäreitä, yli varojensa eläjiä "säädynmukasista" elämäntapaa tavoitellessaan jne. En tarkoita tässä dissata kenenkään esivanhempia, omianikaan ;)

Lisään vielä, että totta kai ymmärrän sen, että aatelisista ja muista säätyläisistä on usein helpompi löytää tietoa, he ovat virkojensa ja asemansa puolesta olleet mukana merkittävissä historiallisissa tapahtumissa, heillä on ollut kirjoitustaito (naisillakin) silloin kun se rahvaan joukossa oli vielä harvinaista jne. Mutta sitä en ymmärrä, jos aateliin suhtaudutaan jonakin eliittinä, parempina ihmisinä, mikä noissa tutkijapiireissä on huomattavissa. Lähinnä niiden joukossa, jossa saa mennä aika monta sukupolvea taaksepäin ennen kuin alkaa vaakunoita vilahdella...

Mä olin töissä HYKSin Kirugisessa sairaalassa. Siellä oli paljon näitä aatelissukujen jäseniä lääkäreinä (ja 2 hoitajaa) ,6 nimeä bongasin tuosta listasta.

Tunnen ja molemmat on pahimman luokan bitchejä.

Vierailija kirjoitti:

Äidin isoäiti oli venäläistä aatelissukua. Isän äiti puolestaan oli naimisissa suomalaiseen talonpoikaisaatelissukuun kuuluvan miehen kanssa lyhyen aikaa. Että eivät aateliset nyt niin kovin harvinaisia ole. 

Tiedoksi nyt sitten, kun kukaan ei näyttänyt kommenteissa tietävän, että koko aatelisto kaikkialla on alun perin arvonimi, jonka kuningas on antanut palkkioksi jostain uroteosta. Suomessakin on talonpoikaisaatelistoa sen vuoksi. Ja jos on aatelia äidin puolelta, se ei periydy. 

Alkaako äidin isoäitisi etunimi A-kirjaimella?

Tunnen erään hoitoalalla työskentelevän naisen, hän kuuluu erääseen Suomen vanhimmista aatelissuvuista. Itse ei ole juurikaan kiinnostunut sukutaustastaan tai historiasta :)

Omat sukujuuret johtavat lopulta keskiajan ylhäisimpään rälssiin, juuri niihin joista on lukenut historiankirjoista ja Utrion romaaneista. Sieltä tullessa on status sitten vuosisatojen kuluessa laskenut tasaisesti ja tavan duunareita tässä ollaan :'D

En tunne, mutta olen tavannut työasioissa Hollanin prinssin (siis yhden niistä). Tyypillä oli ainakin omanarvontuntoa ihan riittämiin. 

Perheelläni on kuulemma joku sukulinkki Ruotsin kuningassukuun ei ihan kovin monen sukupolven päässä. Tosin oma elämä tai pankkitili eivät mitenkään näytä tuota. Tukholmassakaan ei varmaan saa mitään erikoiskohtelua vaikka asiasta mainitsisin. Jos edes kahvipullan sais kahvilassa.