Anoppi ei suostu käsittämään, että mieheni on jo itsenäinen

.miksei vois kerran viikossa (tai puolessatoista) kävästä vaikka kahvilla?!

siellä pitäisi käydä ainakin kerran viikossa

peräti KERRAN VIIKOSSA?

Vitsailetko? Onko tämä sinusta muka usein?

Miksi miestäsi pitää pyytää käymään siellä kerran viikossa, eikö itse tajua mennä?

Kyllä siinä on anopilla kestämistä kun sinun ja miehesi kaltaiset tollot on riesakseen saanut, voi apua. Sääliksi käy!

Meillä anoppi ei ole vielä tänä päivänäkään ikinä käyttänyt nimitystä "koti" minun ja mieheni kodista. Olemme olleet yhdessä 11 vuotta, naimisissa 7 vuotta, meillä on 2 lasta ja ihan oma koti... Silti puhuu meidän kodista paikkakunnan nimellä, eli kun olemme lähdössä mummolasta kotiin, niin anoppi sanoo lapsellemme, että "Nytkö lähdette "Ouluun"? ja siis muutenkin käyttää kodistamme nimitystä "Oulu". Jos soittaa miehelleni ja on epävarma, missä tämä on, niin kysyy "Oletko Oulussa nyt?" ja jos mies vastaa "Olen", niin olettaa että me ollaan kotona, vaikka oltais kylässä, kaupassa, rannalla, töissä... Mies sitten aina itse korjaa, että ei me olla nyt kotona, vaan x-paikassa. Silti ei voi kysyä suoraan, että ollaanko me kotona. Se olisi kai liian julmaa, että miehelläni olisi oikea koti ja perhe muualla kuin äitinsä helmoissa.

mutta jos on asunut pois lapsuudenkodista vasta kaksi vuotta, ei mielestäni vielä asu uudessa kodissa, vaan kämpässä. Tuon ikäisillä ihmisillä nyt vaan ei ole kotia, on kämppä.

Ainakin jos omaa luukkuani vertaan nykyiseen, niin kyllä minulla parikymppisenä oli kämppä, nyt on koti.

Ehkä anoppi hieman näin haluaa teille kuittailla jos esim sisustusasiat ovat vähän rempallaan? Kyllä sitä useampi vuosi kestää, ennenkuin nuori ihminen saa asuntonsa näyttämään kodilta.

Ehkä teillä on jo koti, mutta monilla tuon ikäisillä ei ole. Itselläni ei ainakaan ollut.

vanhempien luona kylässä kerran viikossa. Jos ei käydä soittelevat ja vaivihkaa kyselevät ollaanko tulossa.



Mies auttelee sitten appea tekniikka asioissa ja molemmat leikkivät lastemme kanssa. Juodaan kahvit ja ajetaan taas kotiin. Appi ja anoppi asuvat puolen tunnin ajomatkan päässä. Ollan liki 40 vuotiaita ja asuttu omillamme parikymmentä vuotta. Apuaankin tarjoavat silloin tällöin. Toisinaan otamme sen vastaan, toisinaan emme.





Ja se, että käydään kerran viikossa "mummilassa" tai tarjoavay apua ei ahdista eikä tunnu siltä, että anoppi roikkuisi miehessäni kiinni tai evät uskoisi meidän pärjäävän.



Uskotko ap, joku päivä sinunkin ajattelusi suhteestasi anopiin voi olla tämä vaikkei tilanteenne olisikaan juuri muuttunut. Vuodet ja ikä on vain tuonut erilaista näkökulmaa asiaan :-)

Lapsuudenkotiani en enää kodiksi sano, ei miehenikään. Kotimme on hyvin sisustettu ja, yllätys yllätys, näyttää ihan oikealta kodilta. Se paikka jossa nyt asun, on sydämessäni koti. Muut eivät sitten ilmeisesti pysty hyväksymään sitä, että parikymppinen voi oikeasti tuntea olevansa todella kotona siinä asunnossa, jossa sillä hetkellä asuu.



Ja mielestäni se kerta viikossa kyläily ei ole liikaa, mutta anoppi on sitä mieltä, että pitäisi käydä useammin. Soittelee suunnilleen päivittäin, että tuletteko KOTIIN/syömään. Ja me osaamme ihan itse laittaa ruokamme, anopista en olisi niin varma...



ap

te kuitenkin itse hoidatte elämäänne koskevat asiat? Siis että miehet pyykit pestään teillä kotona, laitatte itse ruokanne, päätätte itse, kuinka usein käytte anopilla ja anoppi teillä... jne. Ja mitä väliä, miksi muut asuntoanne kutsuvat? Sehän on tärkeintä, että se on teille itsellenne koti, ei sitä fiilistä pitäisi muiden sanomisten vähentää, jos olette varmoja itsestänne ja itsenäisyydestänne.



Jos siis jo elätte elämäänne kuten haluatte, antakaa anopin sanomisten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sen kummemmin vaikuttamatta. Käytte kun käytte ja elätte kuten elätte. Vai kaivelisiko tässä kuitenkin myös se, että mies ei ehkä olekaan yhtä irti omata lapsuudenkodistaan kuin sinä olet omastasi?



Muuta selitystä en keksi sille, että anoppi ärsyttää noin paljon.

Olisiko itsestäsi mukavaa jos suhdettasi mieheen vähäteltäisiin ja sinua ei otettaisi vakavasti jne, vaikka itse tietäisit, että suhteenne olisi pysyvä ja hyvä? Haluan kuitenkin että anoppi kunnioittaa minua, jos minunkin pitää kunnioittaa häntä.



ap

ap:n ja suhteen vähättelyä? Vai onko anoppi oikein sanonut, että kuule tyttönen, ei tuo kestä?

meni viisi vuotta, ennenkuin miehen sukulaiset muistivat kunnolla nimeni ja juttelivat minulle, kun kävimme miehen kanssa heillä kylässä. Eivät siis ottaneet minua ollenkaan todesta, mutta en jaksanut tehdä asiasta ongelmaa. Tärkeintä oli, että itse tiesimme olevamme vakavissamme. Se riitti minulle. Mutta voin kuvitella, että jos mieheni ei olisi puhaltanut vahvasti samaan hiileen kanssani, asia olisi häirinnyt minua.



Miksi et vastannut kysymykseeni siitä, että onko miehesi todella yhtä irti lapsuudenkodistaan kuin sinä?



Minusta vaikuttaa siltä, että sinulla ap on hieman huono itsetunto ja/tai olet epävarma siitä, onko miehesi yhtä sitoutunut yhteiseen kotiinne kuin sinä.



t. 30

Minusta on ymmärrettävää että ap:ta ja hänen miestään rasittaa eikä se ole lapsellista. Minusta osoittaa ajattelun puutetta, että aivan kaikki ongelmat pitää panna ap:n nuoruuden syyksi. Itse olen 3-kymppinen kahden lapsen äiti ja ihmettelen jos joku on niin kiinni vanhemmissaan, että ihmettelee jos joku aikuinen ei tapaa vanhempiaan viikottain!!



Eikös juuri pari-kolmekymppiset lähinnä vietä aikaa ystävien eikä vanhempien kanssa. Siis normaalisti itsenäistyneet aikuiset. Johan nyt, jos pitää joka viikko tavata molempien vanhemmat. Sellaisilla ihmisillä ei liene paljoa kavereita?



Ei ole normaalia että äiti roikkuu aikuisissa lapsissaan vaan jotain on sellaisessa ihmisessä jäänyt kehittymättä. Voi olla hyvä suhde vaikkei ihan joka päivä soitella ja joka viikko nähdä.

avautunut.

Olen yrittänyt sanoa, että ap "tulkitsee" itseensä koskevaksi kritiikiksi aika viattomat ja yleiset anopin lausumat ja asenteet.

Sitten olen sanonut, että noin yleisellä tasolla parikymppiset vielä oikeastikin eroavat ja perustavat parisuhteita aika tiuhaan, joten ei anopin kenties vielä ymmärrettävistäkään syistä kannata tilailla ap:lle hopeahääpäivämatkaa...

Ap: lopeta jo tuo minä-minä-minä -ajattelu. Se on teinimäistä, eikä takuulla kasvata anopin luottamusta aikuismaisuuteesi ja kykyynne hoitaa asioita. ONHAN anoppi tietysti hiukan ärsyttävä, mutta olkaa miehenne kanssa lujia, kärsivällisiä ja AIKUISIA.

-4-

ap:n ja suhteen vähättelyä? Vai onko anoppi oikein sanonut, että kuule tyttönen, ei tuo kestä?

että "kyllä te olette aikuisia ja itsenäisiä", kertoo aika paljon ap:n aikuisuudesta. Tuo yksi aiempi kirjoittaja kiteytti hyvin, että kun on itse varma jostain asiasta, ei siihen muiden vakuutteluja enää tarvitse.

kerran viikossa. Vaan sitä, että ei niitä anopin kommentteja kannata ottaa niin vakavasti, jos ne ei kuitenkaan tuon nuorenparin elämää säätele.

haluista, niin päätä kyllä taitaa särkeä aika usein. Jos kerran ap:n anopin sanomiset ja loukkaantumiset eivät kuitenkaan ap:n ja miehen elämää säätele, niin mitä väliä niillä on? Ei ap ja hänen miehensä anopin tunnetiloista vastuussa ole. Ei tiiviin yhteydenpidon ja huolenpidon yrittäminen mikään rikos ole ja mitä se oikeastaan haittaa, jos kerran ap ja ap:n mies on kuitenkin ihan terveet rajat itsensä ja anopin väliin pystyneet vetämään. Kyllä se anoppi hiljalleen asian tajuaa. Tunkeilu olisi oikea ongelma vasta siinä tapauksessa, ettei mies saisi puututtua asiaan.

Mieheni on varmasti sitoutunut minuun ja kotiimme, hän oli se kuka yhteenmuuttoa ehdotti. Hän olisi myös halunnut muuttaa aikaisemmin omilleen, mutta taloudelliset syyt estivät sen. Olemme puhuneet tästä, ja hänen mukaansa napanuora on katkennut jo ajat sitten.



Olen huomannut anopin puolelta pientä vittuilua, josta voi päätellä miten tosissaan hän minut ottaa. Esimerkiksi esittelee minut poikansa kaverina, ei tyttökaverina (eikä varsinkaan avovaimona). Hän itse on kuitenkin saanut esikoisensa minun ikäisenä ja mennyt silloin naimisiin, joten tietää sen, että näinkin nuorten suhde voi kestää.



Enkä ole väittänytkään, että olisin täysin aikuinen. Itsenäinen kyllä olen ja vaikka en olisikaan aikuinen, niin minut voi silti ottaa vakavasti! Niin kuin joku jo sanoikin, nuoria harvoin otetaan vakavasti ja kaikki laitetaan nuoruuden piikkiin.



Mutta ajattelin lopettaa tämän jankuttamisen, koska en taida saada asiaani kovinkaan hyvin perille.



ap

Mä en jotenkin osaa pitää anoppisi asennetta ongelmana, jollei se teille tunge pyykkäämään. Kerrotte asioistanne sen mitä kerrotte.



Kai mies voi yksinkin käydä äitiään tapaamassa, jos pitää sitä tarpeellisena.

siellä missä olen asunut on ollut myös kotini!! Vaikka ei olisi kuin sänky ja jääkaappi siellä niin koti se on kuitenkin!

mutta jos on asunut pois lapsuudenkodista vasta kaksi vuotta, ei mielestäni vielä asu uudessa kodissa, vaan kämpässä. Tuon ikäisillä ihmisillä nyt vaan ei ole kotia, on kämppä.

Ainakin jos omaa luukkuani vertaan nykyiseen, niin kyllä minulla parikymppisenä oli kämppä, nyt on koti.

Ehkä anoppi hieman näin haluaa teille kuittailla jos esim sisustusasiat ovat vähän rempallaan? Kyllä sitä useampi vuosi kestää, ennenkuin nuori ihminen saa asuntonsa näyttämään kodilta.

Ehkä teillä on jo koti, mutta monilla tuon ikäisillä ei ole. Itselläni ei ainakaan ollut.

koska vaan yksisilmäisesti hoet omaa pointtiasi etkä pysty yhtään katsomaan asioita muista näkökulmista. Vaikutat varsin epävarmalta ja heikkoitsetuntoiselta. Jos kerran arkielämänne on ihan ok ja mieskin itsenäistynyt äidistään, tasapainoinen aikuinen jättäisi anopin narinat ihan omaan arvoonsa. Et todellakaan ole ainut tyttöystävä, joka esitellää sukulaisille ym. kaverina, mutta ollenkaan kaikki ei ota siitä ongelmaa. Mihin oikeasti tarvitset anopin hyväksyntää?

miltä kodin tulee näyttää ennen kuin sitä voi kodiksi sanoa. Huhhuijakkaa, millonkas tämmöset säännöt on astunut voimaan, KOTI on siellä missä sen tuntee olevan, yleensä siellä missä ne kaikista rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset on.

Mun ja mieheni eka koti oli yksiö, älyttömän pieni jossa oli just välttämätttömät tavarat, mutta koti se oli kuitenkin. Meille niin rakas ja hyvä paikka. Jos joku olisi tullut sanomaa sitä kämpäks tai luukuks niin olisin saattanut vaikka pahastua.=D



Toiset asuu asuntovaunussa aina ja se on heidän kotinsa!



Nyt tais mennä ap vähä asian vierestä mut älä tykkää huonoa, oli pakko tuolle kommentoida!

Ehkä anoppi hieman näin haluaa teille kuittailla jos esim sisustusasiat ovat vähän rempallaan? Kyllä sitä useampi vuosi kestää, ennenkuin nuori ihminen saa asuntonsa näyttämään kodilta.

Ehkä teillä on jo koti, mutta monilla tuon ikäisillä ei ole. Itselläni ei ainakaan ollut.

[/quote]