Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vähän kaduttaa nyt kotiäitiys kun lapset muuttaneet jo kotoa. Jätin hyvän, mielekkään työn ja työyhteisön. Taloudellisesti ei ongelmaa, mies on kovasti arvostanut panostani hänen uransa mahdollistamiseen. Ja olihan lasten hyvä siinä kasvaa, oli harrastuksiin kuljettaja, kavereita sai tulla ja kotiruokaa aina tarjolla. Mutta nyt kyn vielä olisi voimaa ja energiaa ei ole helppoa palata työhön, olisi paljon kiinniotettavaa.

Käytä voima ja energia työhön palaamiseen tai uuden ammatin oppimiseen. Mikäli et palaa työelämään sinulla on mahdollisuus kehittää itseäsi työelämän ulkopuolella koska olet n s vapaa.

Ruotsissa syntyneenä ja asuneena hämmästyttää miten iso prosentti suomalaislapsista hoidetaan kotona melko isoiksi asti. Miten paljon he tapaavat muita lapsia ja aikuisia? Kannatan lasten kotihoitoa mutta tämä asia huolestuttaa.

Haastatteluista näkee että monet suomalaislapset ovat tosi ujoja eivätkä edes uskalla vastata kysymyksiin. Ruotsalaislapset ovat reippaita ja ulospäin suuntautuneita. Mistä tämä ero syntyy? Miksi suomalaiset ovat aikuisinakin tuppisuita eikä edes small talk onnistu? Johtuuko siitä että lapset ovat kasvaneet pienissä ympyröissä kotona eikä heillä ole ollut suurempia sosiaalisia kontaktiverkkoja ennen kouluun menoa? Oma äiti oli kotiäiti 70-luvulle asti ja piti huolen meistä neljästä ja kodista. Sitten jän meni töihin ja tuntui vielä aikuisena kurjalta tulla kotiin jos äiti ei ollutkaan siellä. Päätin ryhtyä itsekin kotiäidiksi ja mies koti-isäksi muutamaksi vuodeksi mutta pidimme huolen siitä että lapsilla oli sosiaalisia kontakteja ja harrastuksia ja he olivat päiväkodissa muutaman tunnin viikossa. Tämä oli meistä ihanteellista. Asuimme silloin Ruotsissa. Lapset kävivät suomenkielisessä päiväkodissa jotta saivat kuulla ja puhua enemmän suomea kodin ulkopuolella. Puhuin heidän kanssaan suomea, mies ranskaa ja perheen yhteinen kieli oli ja on ruotsi.

Jäisin. Olen rakennustyöntekijä ja tuntuu etten jaksa töiden lisäksi mitään muuta. Kotonakin on vaikka mitä tekemistä ja projektia, hyvin viihdyin vanhempain- ja hoitovapaalla 3 vuotta ja koin olevani kaikin puolin pirteä ja jaksava. Nyt kun olen taas töissä olen koko ajan vaan väsynyt ja raihnainen. Talvella toinen lapsi tulossa ja yritän saada rahaa säästettyä, että pystyisi olemaan taas mahdollisimman pitkään kotona.

Jäisin kotirakastajattareksi. Ei lapsia tähän yhtälöön.

Olisin halunnut, mutten saanut lapsia. Siksi aloitin työt perhepäivähoitajana, ja tykkään työstäni.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai, lapsen paras paikka on kotona

Riippuu paljon kodista.

En ikinä.

Tulisin hulluksi 4 seinän sisällä aina vain lasten kanssa.

Sitähän taantuisi ihan tyhmäksi jos ei kävisi edes 3-4pv viikossa aikuisten fiksujen koulutettujen seurassa.

Jäisin ja jäin tein lapset aikavälillä 20-36v hoidin jokaista kouluikään asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän kaduttaa nyt kotiäitiys kun lapset muuttaneet jo kotoa. Jätin hyvän, mielekkään työn ja työyhteisön. Taloudellisesti ei ongelmaa, mies on kovasti arvostanut panostani hänen uransa mahdollistamiseen. Ja olihan lasten hyvä siinä kasvaa, oli harrastuksiin kuljettaja, kavereita sai tulla ja kotiruokaa aina tarjolla. Mutta nyt kyn vielä olisi voimaa ja energiaa ei ole helppoa palata työhön, olisi paljon kiinniotettavaa.

Käytä voima ja energia työhön palaamiseen tai uuden ammatin oppimiseen. Mikäli et palaa työelämään sinulla on mahdollisuus kehittää itseäsi työelämän ulkopuolella koska olet n s vapaa.

Ruotsissa syntyneenä ja asuneena hämmästyttää miten iso prosentti suomalaislapsista hoidetaan kotona melko isoiksi asti. Miten paljon he tapaavat muita lapsia ja aikuisia? Kannatan lasten kotihoitoa mutta tämä asia huolestuttaa.

Haastatteluista näkee että monet suomalaislapset ovat tosi ujoja eivätkä edes uskalla vastata kysymyksiin. Ruotsalaislapset ovat reippaita ja ulospäin suuntautuneita. Mistä tämä ero syntyy? Miksi suomalaiset ovat aikuisinakin tuppisuita eikä edes small talk onnistu? Johtuuko siitä että lapset ovat kasvaneet pienissä ympyröissä kotona eikä heillä ole ollut suurempia sosiaalisia kontaktiverkkoja ennen kouluun menoa? Oma äiti oli kotiäiti 70-luvulle asti ja piti huolen meistä neljästä ja kodista. Sitten jän meni töihin ja tuntui vielä aikuisena kurjalta tulla kotiin jos äiti ei ollutkaan siellä. Päätin ryhtyä itsekin kotiäidiksi ja mies koti-isäksi muutamaksi vuodeksi mutta pidimme huolen siitä että lapsilla oli sosiaalisia kontakteja ja harrastuksia ja he olivat päiväkodissa muutaman tunnin viikossa. Tämä oli meistä ihanteellista. Asuimme silloin Ruotsissa. Lapset kävivät suomenkielisessä päiväkodissa jotta saivat kuulla ja puhua enemmän suomea kodin ulkopuolella. Puhuin heidän kanssaan suomea, mies ranskaa ja perheen yhteinen kieli oli ja on ruotsi.

Ujous on synnynnäinen temperamentti. Ja se on periytyvää. Jos tunnet ujoja lapsia (ja heidän vanhempiaan, sukuaan) tietäisit tämän. Jos ihminen ei ole aidosti ujo, hän oppii sen muiden kanssa keskustelun ja jutustelun ihan missä iässä tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu uran puolesta... 

Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat? 

Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu. 

Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. 

Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia. 

Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.

Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa?  Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.

Vedin länsi-Euroopan mukaan siltä kantilta, miten lapsia nykyään saadaan, eli ovatko toivottuja, eli onko ehkäisyä / abortti saatavilla. 

Naisten työssäkäynti eli käytännössä "päivähoito länsimaissa" on jo toinen keskustelu, se on hoidettu hyvin eri tavoin eri maissa. Kotiäitiys on paljon tavallisempaa tosi monessa maassa, jos ei ole kunnallista / halpaa päivähoitoa, jos ei ole kouluruokailua, jos on lyhyet koulupäivät eikä iltapäiväkerhoja. Jne. 

Jos olet tutkija, osaat kyllä vertailla eri kulttuureja niin että otat eri muuttujia huomioon, eikö, etkä yritä kepittää heittämällä puolitotuuksia. 

Monissa länsimaissa lapset hoitaa isovanhemmat, jos vanhemmat käyvät töissä. Kuten esim Usassa, jossa varaa päivähoitoon ei ole kuin harvoilla. Köyhän on silti mentävä töihin, ja apuun tulee isovanhemmat tai muut sukulaiset. Joskus isosisarus hoitaa, ei ole muita. 

Ja se että kasvaako Usassa "normaaleja aikuisia", ylistätkö tosiaan lastenhoitokäytännöistä maata, jossa lasten ja nuorten mt-ongelmista ei edes puhuta, ja kouluampumisia ja massa-ampumisia julkisilla paikoilla on aivan jatkuvasti. Massa-ampumisia on tänä vuonna tapahtunut 400, eli enemmän kuin yksi päivässä. 

https://abcnews.go.com/US/us-surpasses-400-mass-shootings-2023-national…

***

Enemmän se riippuu vanhempien sosioekonomisesta taustasta, miten lapsi tulee koulussa menestymään. Koulutetut uravanhemmat vie lapsensa hoitoon, koska työ, ja lapsi menestyy koulussa, mutta vaka ei sitä kyllä tee. Sen tekee kotoa tuleva arvomaailma. 

Tämän päivän varhaiskasvatuslaitos päinvastoin stressaa lasta. Kysyy keneltä tahansa vakassa.  

Hienoa kun olette miehesi kanssa päätyneet hoitamaan lapsenne kotona - kuinka olette jakaneet hoitovastuut, 50:50? Vai perinteiseen kotirouvamalliin, jossa mies tekee sitä uraa ja nainen toimii kodinhengettärenä. Tuo malli tosiaan vielä suhteellisen yleinen monessa länsimaassa, jossa tasa-arvo vielä kaukana arjesta. Onneksi meillä ei noin, onneksi lasten hoitovastuukin jaetaan koko ajan tasaisemmin molempien sukupuolten kesken - ja onneksi tuohon tasa-arvoiseen malliin opitaan kotona vanhempien vanhemmuutta seuraten. Näin ainakin itse opin omalta työssäkäyvältä akateemiselta äidiltäni, millaisen mallin sinun lapsesi oppivat?

Hoitovastuu on 90:10 sillä mies on työssä enimmäkseen ulkomailla. En ole kodinhengetär, vaan äiti, se vanhempi, joka pyörittää arkea. Mies ei sitä voisi tehdä, tai pitäisi vaihtaa työpaikkaa. 

On se sitten tosi kiva ettei teillä ole noin, mikäs siinä. Meille sopii näin. Enemmän se tuntuu aina närästävän aivan ulkopuolisia, että meillä on näin. 

Millaisen mallin lapset oppivat??

Mitä kysymyksesi ajaa takaa? Luuletko, että kotiäitiperheessä kasvavat oppivat kotiäideiksi? Yhtä loogista kuin että sateenkaariperheessä lapset oppivat homoiksi?  Eroperheen lapset oppivat eroamaan?

Emme elä kuplassa ja irti yhteiskunnasta. Lapset tuntevat ydinperheitä, eroperheitä, sateenkaariperheitä, erityislapsiperheitä.  Meidän lapset oppivat mm että perheitä on monenlaisia eri malleja, minä olen kotona koska hoidan heitä ja hoidan kodin, ja tärkeintä on keskinäinen kunnioitus ja rakkaus ja huolenpitoa tarvitsevista huolehtiminen. 

Lapset tietävät varsin hyvin, että olen ollut töissä (ja yrittäjänä) ennen heitä, ja aion mennä töihin, kun ovat riittävän isoja hoitamaan asiansa. Siihen on vielä vuosia, että nuorinkin on riittävän iso. 

Hyvä jos toimii teillä noin, sinä kotona huolehtimassa kaikesta, miehesi se uran tekijä. Harmittelet kuinka muut (lasket minut mukaan) haluavat arvostella valintojanne. Katselepa omia kommenttejasi uranaisten valinnoista: 

"Moni puhuu uran puolesta... 

Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat? 

Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu. 

Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. "

Kun ura ei torppaannu muutaman vuoden poissaolon vuoksi miksei miehesi vuorostaan jäänyt yhdelle kolmen vuoden hoitovapaalle, sinä olisit saanut jatkaa yrittäjän uraasi? Eikö hän voinut laittaa uraansa syrjään?

Minua ei närästä yksittäisten ihmisten valinnat, mutta jos ne muodostavat väestötasolla yleisen käytänteen, tuolloin valinta on ongelma. Jos naiset jäävät aina kotiin, kuten useassa kulttuurissa vielä tapana, tuolla huomattava vaikutus naisten asemaan.  Myös koulutettujen naisten. Kotiäitien rahat tulevat mieheltä, avioero on katastrofi. Laura Saarikoski kirjoitti tästä amerikanvuosien kolumnissaan: kuinka akateemiset kotiäidit pelkäävät vanhenemista ja kiloja, käyvät salaa kosmeettisissa leikkauksissa ettei mies vain kyllästyisi. Tasa-arvoa? Ja kannattaako työnantajan palkata naista, vaikka kuinka taitavaa, jos todennäköisesti nainen jää muutaman työvuoden jälkeen kotiäidiksi. Jos hoitovastuu jakaantuu tasaisesti ongelmaa ei ole yhteiskunnan tasolla.

Kuinka paljon lapset oppivat arvojaan kotonaan, no siitä on paljon tutkimuksia. 

No ihan vain tuohon: minä halusin jäädä lapsia hoitamaan. 

En tiedä mihin oikein pyrit, yritätkö saada minut myöntämään että olen tehnyt väärän valinnan, jos en yksilötasolla niin vähintään yhteiskunnallisella tasolla? Mikä on pointti? Lasten kotona hoitaminen on -tai sen pitäisi olla- ihan normaalia. Luonnollista. 

Kun nyt vertaillaan Usaan, siellä aviomies joutuu maksamaan eron tullessa elatusta myös rouvalle. Eron jälkeen täytyy pysyä sama elintaso lapsella ja äidillä, joten mies maksaa saman elintason myös eron jälkeen.

Eli kotiäiti on siellä taloudellisesti turvatumpi kuin täällä. Ei niin, että pitäisi siihen verrata ja ottaa mallia. Erilaiset yhteiskunnat muutenkin.

Suomessa tahtotila on tukea naisten työssäkäyntiä. Ihan sama, vaikka kyseessä olisi yh-äiti ja yksin vastuussa koko arjesta ja nääntyy työtaakan alle. Naisten on käytävä töissä jotta pärjää, mieheltä ei elatusta saa kuin lapselle. Mutta se on vähän eri keskustelu taas. 

Luepa se Laura Saarikosken juttu USAn auvolasta. Hän toteaa erosta:

"SIKSI Yhdysvalloissa naisen on myös vaikeampi erota. Ero ei vaikuta vain omaan elintasoon vaan myös lasten tulevaisuuteen. Koska pelissä on koti, eläkesäästöt ja koko loppuelämän elintaso, erot voivat olla ihan kauheita.

Yksi tapaamani nainen seurusteli miehen kanssa, jonka entinen vaimo yritti oikeudessa viedä mieheltä kaiken. Mies alkoi tosissaan suunnitella entisen vaimonsa hukuttamista happoon. Nainen katsoi viisaaksi lopettaa suhteen."

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html

Minusta paljon mukavampaa, kun Suomessa työssäkäyvä ihminen voi erota jos liitto onneton ilman järkyttäviä riitoja elatuksista, naiset kun kykenevät itsekin elättämään lapsensa, erityisesti ne uraäidit.

On tutkittu, että Suomessa nainen on suurimmassa riskissä kuolla lähisuhdeväkivaltaan silloin, kun hän ilmoittaa eroaikeista. Ei ole mitenkään muunmaalainen ilmiö, että mies päättää laittaa naisen pois päiviltä kun ns "käy hankalaksi". 

Eipä ole Suomessakaan erot kaunista katseltavaa. Täällä ei sentään tarvi tapella oikeudessa asti elatuksesta, jos mies ei maksa lapsen elatusta, sen ymmärtääkseni maksaa yhteiskunta. Joitain satasia. Ei todellista kulua, mitä lapsi tarvitsee. 

Naisten kykeneväisyys elättämään lapsensa... tähän voisi monikin pienituloinen yh-äiti antaa eriävän mielipiteen. Elatuksesta ei tarvi riidellä ei, mutta ei se mitään herkkua ole että naisen niskaan kaatuu eron hetkellä koko talous.

Miehen pitäisi ehdottomasti elättää se oma jälkikasvunsa ihan todellisten kulujen mukaan, mutta ei kukaan pakota. 

En jäisi. Kotityöt, siivoaminen, pyykinpesu, ainainen ruuanlaitto ym. paska koityö on tylsää ja inhottavaa. Jaamme mieheni kanssa kotihommat millilleen puoliksi. 😖😄

Yhdysvalloissa avioparin erotessa vaimo saa omaisuudesta vähintään puolet, ja jos lapsia niin elatusmaksut heille, ja joissakin tapauksissa vaimollekin. Eläkesäästöistä kotiäiti/vaimo saa puolet erotessa. Jos on yhyeinen talo, niin yleensä vaimo ja lapset jää taloon asumaan. Jos mies tappaa vaimon, niin joutuu loppuelämäksi vankilaan tai saa kuolemantuomion. Ei koulutettu ja sivistynyt ihminen tee tällaista, ja ihmiset eroaa ilman, että toisen tappaminen tulee mieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Tylsistyisi kotiäitinä. Ja mites eläke? En ansaitsisi sitä. Mitäs sit?

 

Kukaan ei muuten muistuttele eläkekertymän puuttumisesta niille, jotka opiskelevat lukion + 10 vuotta. 

Toisin kuin ne, jotka ammattikoulun jälkeen painavat kohtuupalkkaista asentajan duunia, he ovat työelämässä jo 18 vuotiaana. 

Entäs ne jotka opiskelee pitkälle yli 25-vuotiaaksi? Eikö huoleta eläkekertymän vajavaisuus? 

Ainoa ryhmä joille huudellaan "hei sun eläkkees jää pieneksi" on muutaman vuoden kotiäitiyttä harkitsevat. 

 

Ne jotka opiskelevat pitkään saavat yleensä niin hyvää palkkaa että hakkaavat amiksessa opiskelleet eläkekertymässä mennen tullen. Elämäntapa opiskelijat ovat sitten eriasia. Lisäksi kun tässä keskustellaan kotiäitiydestä nii

Et ole kuullut valkokaulusköyhälistöstä ja akateemisten massatyöttömyydestä?

Vierailija kirjoitti:

Yhdysvalloissa avioparin erotessa vaimo saa omaisuudesta vähintään puolet, ja jos lapsia niin elatusmaksut heille, ja joissakin tapauksissa vaimollekin. Eläkesäästöistä kotiäiti/vaimo saa puolet erotessa. Jos on yhyeinen talo, niin yleensä vaimo ja lapset jää taloon asumaan. Jos mies tappaa vaimon, niin joutuu loppuelämäksi vankilaan tai saa kuolemantuomion. Ei koulutettu ja sivistynyt ihminen tee tällaista, ja ihmiset eroaa ilman, että toisen tappaminen tulee mieleen. 

Ovat monogamisia. Suomalainen "avioliitto" on täysi vitsi. Eihän sitä edes tehdä nykyään, kun miehestä näkee naamasta että nostaa kytkintä heti kun on kohtu käytetty. Ja sitten ihmetellään kun ei tule lapsiakaan

Raamatussakin taidetaan sanoa, ettei voi pyytää jumalalta lapsia ilman naisia. Eli ensin pitää ottaa ja rakastaa naista, huolehtia siitä. Sitten tulee lapsia. Tässä on menty metsään

Viisi vuotta sitten ei taidettu käyttää kauppakeskuksia ajanviettopaikkoina? Missäs kotiäidit silloin hengaili?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän kaduttaa nyt kotiäitiys kun lapset muuttaneet jo kotoa. Jätin hyvän, mielekkään työn ja työyhteisön. Taloudellisesti ei ongelmaa, mies on kovasti arvostanut panostani hänen uransa mahdollistamiseen. Ja olihan lasten hyvä siinä kasvaa, oli harrastuksiin kuljettaja, kavereita sai tulla ja kotiruokaa aina tarjolla. Mutta nyt kyn vielä olisi voimaa ja energiaa ei ole helppoa palata työhön, olisi paljon kiinniotettavaa.

 

Käytä voima ja energia työhön palaamiseen tai uuden ammatin oppimiseen. Mikäli et palaa työelämään sinulla on mahdollisuus kehittää itseäsi työelämän ulkopuolella koska olet n s vapaa.

Ruotsissa syntyneenä ja asuneena hämmästyttää miten iso prosentti suomalaislapsista hoidetaan kotona melko isoiksi asti. Miten paljon he tapaavat muita lapsia ja aikuisia? Kannatan lasten kotihoitoa mutta tämä asia huolestuttaa.

Haastatteluista

Meillä lapsi oli 3-vuotiasksi kotona. Sitten palasin töihin ja hän meni päiväkotiin. Kävimme hoitovapaan aikana muskarissa, kuviksessa, seurakunnan kerhossa ja erilaisissa tapahtumissa ja konserteissa. Luin hänelle paljon. Päiväkodissa hämmästeltiin, miten paljon hän oli kehityksessä edellä muita. Hän oli oppinut puhumaan tosi aikaisin ja koulun lukutaidon mittauksissa oli aina edellä ikäryhmäänsä.

Riippuu varmaan siitä, mitä lapsen kanssa tekee ja mitä hänelle opettaa. Suomalaiset ovat luonteeltaan monet introvertteja. Itse en näen tärkeänä sitä, että olisi hyvin sosiaalinen ja seurallinen. Tavallinen oleminen riittää.

Yhdysvalloissa jos käy ilmi, että mies on erotilanteessa suunnitellut tai edes vihjannut vaimon tappamiseen, niin vankilan portit aukeaa ja sen jälkeen pysyy kiinni pitkään. Tuskin koulutettu ja muutenkin sivistynyt family man toimii näin. 

Jäin, olin kotiäitinä viisi vuotta lasten ollessa pieniä. Ammatti tuolloin oli tutkija/kirjailija.

Olen ollut pitkään kotona ja mieskin oli pari vuotta. Voisin olla vieläkin, vaikka lapset aikuisia. Olisi taloudellisesti mahdollista, mutta onhan se ihan hyvä harrastaa jotain.

Jäisin ilman muuta.Tärkeintä maalimassa lapset, harrastaa voi kyllä ja nähdä aikuisia siitä huolimatta. 

Lapsuus on pieni hetkinen elämässä.

Kyllä, välittömästi