Miksi joku kertoo viestissä että itkee?
Jos kaksi ihmistä juttelevat sähköpostilla ja yksi kertoo toiselle surullisesta asiasta, miksi toinen vastauksessaan kertoo itkevänsä ("kyyneleet alkoivat valua silmistäni" tai "itken") sen sijaan että vain sanoisi olevansa surullinen toisen puolesta?
Kommentit (9)
Samasta syystä kuin ihmiset ilmoittavat täällä nauravansa ääneen ja putoilevansa sohvalta sen vuoksi. Yritetään kuvailla tunteen voimakkuutta.
Asioita voi ilmaista monella lailla. Konkreettisemmin tai abstraktimmin. Kuvaillen tai kertoen. Makuasia, sävyero, jne.
Viestin sisältö on täsmälleen sama, miksi ilmaisutavalla on sinulle merkitystä?
Mitä olennaista eroa on lauseilla "itken" ja "olen surullinen"?
Muuten vain tai haluaa korostaa vilpittömyyttään jostain syystä.
Surullisuus on tunnetila, itkeminen reaktio. Siinä ero. Reaktio kuvaa yleensä tilanteen voimakkuutta.
Miksi tuollaista asiaa kertoisi?
Kuitenkin keskustellaan jostain, ei ole kauaa kun ihmiset keskusteli ainoastaan nähden toisensa. Nyt keskustellaan paljon vain tekstiviesteillä, tai sähköpostilla. Keskustelu on erilainen vaikka se olisi sanasta sanaan sama paperilla, kuin käytynä kasvotusten jolloin näkee toisen tunnereaktiotkin.
On siten luonnollista haluta kertoa niistä.
Niin, voi että, tämmöistäkin on, huh huh..