Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsi "normaali" vai jotain vialla?
MomGoingCrazy
17.02.2020 |
Tätä on vaikea selittää, mutta mistä tietäisi onko lapsi ns. normaalien kirjoissa vai onko jotain erikoista meneillään pääkopassa?
Kyseessä keskimmäinen lapsi, eli siis kokemusta on vahvasti myös ns. tavallisista ja omalla tavallaan uhmakkaista sekä riehakkaistakin tyypeistä. Tämä kyseinen keskimmäinen vain aina tuntunut äidistä (eli minusta) jotenkin erilaiselta. Hirveän hankala tosiaan laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon, ei ole adhd, add, autismin kirjoa tai aspergeria. Erityisherkkä on ja hyvin oikeudentuntoinen, mutta vauvasta saakka joutunut jotenkin "huonoon valoon". Jo 1 vuoden ikäisenä perhepäivähoitaja koki lapsen erikoisen haastavaksi. Sama jatkui yksityisessä päiväkodissa, josta lopulta siirtyi 4.vuotiaana kunnalliseen päiväkotiin, jotta sai erityisen tuen päätöksen. Ihan ok on aika pärjännyt koulussa (nyt nelosella) tietojen ja taitojen suhteen, mutta kovin kapinallinen kaikkien ohjeiden ja toimintojen suhteen. Usein ollaan opettajien kanssa keskusteltu ja ei varsinaisesti ole erityistä syytä miksi perseilee. Kavereita on, ja halutessaan on hyvä tyyppi. Veljien kanssa on ongelmaa ja valitettavasti on leimautunut heidänkin silmissään vaikeaksi tyypiksi, jota ei haluta mukaan menoon, koska sotkee leikit ja pelit. Tuntuu, kuin olisi sisään rakettuna jokin tyyppivika, että jokainen kivakin hetki pitää päättää jonkinlaiseen kohtaukseen ja ikävään käytökseen. Olen aina yrittänyt kysyä ja ymmärtää, ollaan juostu vaikka missä perhekoulussa, theraplayssa ym ym mutta edes vierivät vuodet eivät muuta sitä jotain "erityisyyttä", jota en osaa paikallistaa. Äitinä tekisin mitä vain, jotta hänellä olisi helpompi tulevaisuus, nyt saa niin paljon negaa palautetta vaikka kuinka yritetään löytää niitä positiivisia puolia hänestä. On ollut harrastuksia, on pärjännyt niissäkin ihan jees.
Mutta minkä tahon puoleen voisi kääntyä? Perheneuvola? Psykologi? Kiitollisena kuulen kokemuksianne jos on ollut vastaavia kokemuksia.
Kommentit (31)
Jos nyt lähdetään ihan perusasioista. Äidin ei tule laittaa lapsiaan mihinkään tiettyyn lokeroon. Lasta tulee rakastaa ja kunnioittaa sellaisena kuin hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologin puoleen kannattaa kääntyä. Voi olla aistipuolen pulmaakin (herkkä tai aliherkkä-hakee voimakkaita aistikokemuksia), psyykkistä oireilua tai ihan jotain muutakin. Uhmakkuushäiriö esi.
Mutta. Ihmiset on erilaisia ja niin on erityislapsetkin. Toisaalta voihan nuo ympäristön oletuksetkin vaikuttaa haitallisesti kehitykseen. Jos laps käyttäytyy miten äiti olettaa ja odottaa... mutta ehkä neuvolassa voidaan auttaa. Tai kouluterkassa tai yleisterveydes.
On aivan totta, että pitää ymmärtää ja rakastaa ehdoitta. Mutta silti toivoisin apua ja jotain vertaistukea tai tahoa, koska sellaista tasaista perhearkea olisi joskus mukava kokea ihan oman jaksamisensa tähden. Jos jo lähtökohtaisesti pelkää lähteä minnekään oman lapsen kanssa, niin eikö silloin ole hyvä etsiä apua tilanteeseen.
Ja olen itse ihan työskennellytkin aikoinaan lasten kanssa, eli ihan peukalo ei keskellä ole kämmentä. Paitsi nyt oman kanssa. ;)
Lapsi ollaan nyt myös erottamassa harrastuksestaan niin aidosti tahtoisin tukea häntä, mutta omat konstit eivät enää riitä. Eikä kohta jaksaminenkaan. Puoliso on samaa mieltä, konstit käytetty ja vain väsymys jäljellä. Surullista mutta totta.
MomGoingCrazy kirjoitti:
On aivan totta, 7että pitää ymmärtää ja rakastaa ehdoitta. Mutta silti toivoisin apua ja jotain vertaistukea tai tahoa, koska sellaista tasaista perhearkea olisi joskus mukava kokea ihan oman jaksamisensa tähden. Jos jo lähtökohtaisesti pelkää lähteä minnekään oman lapsen kanssa, niin eikö silloin ole hyvä etsiä apua tilanteeseen.
Ja olen itse ihan työskennellytkin aikoinaan lasten kanssa, eli ihan peukalo ei keskellä ole kämmentä. Paitsi nyt oman kanssa. ;)
Lapsi ollaan nyt myös erottamassa harrastuksestaan niin aidosti tahtoisin tukea häntä, mutta omat konstit eivät enää riitä. Eikä kohta jaksaminenkaan. Puoliso on samaa mieltä, konstit käytetty ja vain väsymys jäljellä. Surullista mutta totta.
Perheneuvola. Olette molemmat ihan kujalla.
Perheneuvolasta ei saa tuollaisiin ongelmiin mitään apua. Syynäävät vain vanhemmuuttanne jos lapseen ei voi lyödä diagnoosileimaa.
Saatte jommankumman siis. Diagnoosi tai vika vanhemmissa. Ei ole ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun poika oli just tollanen hankala apina ihan pienestä pitäen. Sitten yht'äkkiä 14 vuotiaana hän seisoi peilin edessä ja katsoi itseään pitkään. Hän lausui rauhallisesti 'nyt tämä perseily loppuu'. Ja siihen loppui kaikki ongelmat. Nyt 17 ja lukiossa. Helppo ja auttavainen nuori. Hän sanoo nyt, että tajusi yllättäen ettei ihmiset ole häntä vastaan vaan puolellaan.
MomGoingCrazy kirjoitti:
On aivan totta, että pitää ymmärtää ja rakastaa ehdoitta. Mutta silti toivoisin apua ja jotain vertaistukea tai tahoa, koska sellaista tasaista perhearkea olisi joskus mukava kokea ihan oman jaksamisensa tähden. Jos jo lähtökohtaisesti pelkää lähteä minnekään oman lapsen kanssa, niin eikö silloin ole hyvä etsiä apua tilanteeseen.
Ja olen itse ihan työskennellytkin aikoinaan lasten kanssa, eli ihan peukalo ei keskellä ole kämmentä. Paitsi nyt oman kanssa. ;)
Lapsi ollaan nyt myös erottamassa harrastuksestaan niin aidosti tahtoisin tukea häntä, mutta omat konstit eivät enää riitä. Eikä kohta jaksaminenkaan. Puoliso on samaa mieltä, konstit käytetty ja vain väsymys jäljellä. Surullista mutta totta.
Kyllä tuosta nyt vaan autismi / asperger tulee kovasti mieleen.
Kaveriperheessä eivät saaneet diagnoosia ensimmäisen eivätkä toisenkaan arvioinnin jälkeen. Aikalailla samanlaisia kokemuksia kuin teilläkin. Kun lapselle tuli ikää ja ongelmat jatkuivat ja lisääntyivät, niin lopulta todettiin autismi.
Suosittelisin siis, että pyytäkää uudelleenarviointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan varmasti perheneuvola osaa auttaa. Positiiviseen huomion kiinnittämistä kotona, myönteistä läsnäoloa lapsen kanssa jne
Perheneuvoloita ja työntekijöitä niissä on monenlaisia. Omalla kohdalla psykologi tulkitsi lapsen kakkahädän/vieraan vessan pelon ahdistukseksi...ja todellakin etsi koko ajan vikaa meistä vanhemmista. Lapsen kykyprofiili oli aika epätasainen ja diagnoosi on aika sekasotku piirteitä eri asioista. Me vanhemmat ollaan tavallisia hyviä vanhempia ja lapsesta kasvoi ihan itsenäinen, se psykologi oli vain haitta ja jarru matkalla. En vieläkään ymmärrä, miksi hän vastusti puheterapiaa hyödyttömänä. Lapselle tuli puhe nopeasti sen aloittamisen jälkeen. Neurologi, LTO ja sairalaan lastenpolin psykologi päättivät minun erittäin suopealla suostumuksella, että seuraavat palaverit pidetään ilman perheneuvolan psykologia ja sen jälkeen alkoi asiat mennä hyvin. Kouluikäisenä ikätasotestit tehtiin taas perheneuvolassa ja sitten oli ihan eri psykologi ja hänestä ei valittamista, päinvastoin.
Tästä aasinsilta siihen, että aspergeria on erilaista. Ei kaikki ole oppikirjojen mukaan. Vaikka sinulla on kokemusta lapsista, niin onko kokemusta erityislapsista? Oman lapsen päädiagnoosi on asperger, mutta hänellä on paljon poikkeamia oppikirjoista. Myös vertaistukiryhmissä olen saanut nähdä, miten erilaisia saman diagnoosin alla olevat lapset on. Toiset aspergerit ovat pikkutarkan siistejä, omani valitettavasti nyt omassa asunnossaan päinvastainen, mutta silti hän tietää 100 % tarkasti, missä tavarat on, sotkusta huolimatta. Toiset hakevat huomiota ja liudan kavereita ympärilleen, toiset eivät halua mitään ihmiskontakteja. Kaikilla on kyllä tiettyjä yhteisiä piirteitä, kuten oman toiminnan ohjauksen säätelyn ongelmat ja kyvyttömyys hahmottaa muiden tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolasta ei saa tuollaisiin ongelmiin mitään apua. Syynäävät vain vanhemmuuttanne jos lapseen ei voi lyödä diagnoosileimaa.
Saatte jommankumman siis. Diagnoosi tai vika vanhemmissa. Ei ole ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.
Mitä muuta voisi saada? Diagnoosi ja tähän liittyen mahdollisesti lääkitys, sopeutumisvalmennuskurssi, ensitietoluento tms.
Tai sitten /lisäksi mitä vanhempi voi tehdä toisin. Eli moni tulkitsee mitä olen tehnyt väärin. Sille lapselle on varmasti satoja kertoja sanottu, että pitää toimia toisin. Ei onnistu. Näin ollen lähipiirin pitää muuttaa toimintansa, jotta lapsikin voi muuttaa tapojaan.
Onhan jo paha tilanne, kun harrastuksestakin erotetaan... mitä teki siellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolasta ei saa tuollaisiin ongelmiin mitään apua. Syynäävät vain vanhemmuuttanne jos lapseen ei voi lyödä diagnoosileimaa.
Saatte jommankumman siis. Diagnoosi tai vika vanhemmissa. Ei ole ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.
Mitä muuta voisi saada? Diagnoosi ja tähän liittyen mahdollisesti lääkitys, sopeutumisvalmennuskurssi, ensitietoluento tms.
Tai sitten /lisäksi mitä vanhempi voi tehdä toisin. Eli moni tulkitsee mitä olen tehnyt väärin. Sille lapselle on varmasti satoja kertoja sanottu, että pitää toimia toisin. Ei onnistu. Näin ollen lähipiirin pitää muuttaa toimintansa, jotta lapsikin voi muuttaa tapojaan.
Perheneuvolassa ei tehdä diagnooseja. Vain lääkäri voi antaa diagnoosin, yleensä neurologi. Perheneuvola voi antaa lähetteen tutkimuksiin. En tiedä onko nyt muuttunut, mutta oman lapsen tutkimusten aikaan perheneuvolassa vain lähinnä oli jonkinlaista touhuterapiaa, eikä siellä ollu lääkäriä. Lisäksi oli keskusteluja, joista koetettiin vika etsiä meistä vanhemmista vaikka suurennuslasilla. Ei se huono paikka ole, meidän kohdalle sattui vain psykologi, jolla ei ollut mitään osaamista oppikirjojen ulkopuolelta. Mutta diagnoosia sieltä ei tietääkseni saa.
Tämä nyt on ihan hatusta heitetty omien arvailujesi jatkoksi, mutta onko si-pulmat poissuljettu? Se voi ilmetä varsin monenlaisena haastavana käytöksenä kun lapsi itsekään ei tiedä mikä mättää. Mutta jos olette jo olleet avun piirissä niin olisihan tuo bongattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsellesi annettu ymmärtää, että hänessä on jotakin vikaa. Voiko hän toimia odotusten mukaisesti. Ota lapsi kahden kesken puhutteluun ja sano hänelle, että hän on terve, nuori ihminen, mutta hän toimii väärin tietyissä tilanteissa. Hän pystyy itse korjaamaan tilanteen. Sano hänelle, että häntä rakastetaan eikä hänellä ole mitään hätää. Hän on saman arvoinen kuin muutkin lapset. Älä anna koskaan toisten lasten sanoa, että hän on vaikea. Korjaa heti, että ei ole mitenkään vaikea, vaan hyvä. Käykää yhdessä läpi tilanteita, joissa hän on toiminut väärin ja miettikää yhdessä mikä olisi parempi tapa. Olen kokenut saman lapseni kanssa ja hoksasin, että lapsi toimii niin kun hänet on leimattu. Anna hänelle uusi leima. Meillä tämä toimi .
Jotkut nyt vaan on k*sipäitä jo pienestä pitäen, lopeta hössötys. Elämä kyllä opettaa aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolasta ei saa tuollaisiin ongelmiin mitään apua. Syynäävät vain vanhemmuuttanne jos lapseen ei voi lyödä diagnoosileimaa.
Saatte jommankumman siis. Diagnoosi tai vika vanhemmissa. Ei ole ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.
Mitä muuta voisi saada? Diagnoosi ja tähän liittyen mahdollisesti lääkitys, sopeutumisvalmennuskurssi, ensitietoluento tms.
Tai sitten /lisäksi mitä vanhempi voi tehdä toisin. Eli moni tulkitsee mitä olen tehnyt väärin. Sille lapselle on varmasti satoja kertoja sanottu, että pitää toimia toisin. Ei onnistu. Näin ollen lähipiirin pitää muuttaa toimintansa, jotta lapsikin voi muuttaa tapojaan.
Perheneuvolassa ei tehdä diagnooseja. Vain lääkäri voi antaa diagnoosin, yleensä neurologi. Perheneuvola voi antaa lähetteen tutkimuksiin. En tiedä onko nyt muuttunut, mutta oman lapsen tutkimusten aikaan perheneuvolassa vain lähinnä oli jonkinlaista touhuterapiaa, eikä siellä ollu lääkäriä. Lisäksi oli keskusteluja, joista koetettiin vika etsiä meistä vanhemmista vaikka suurennuslasilla. Ei se huono paikka ole, meidän kohdalle sattui vain psykologi, jolla ei ollut mitään osaamista oppikirjojen ulkopuolelta. Mutta diagnoosia sieltä ei tietääkseni saa.
Mikä ihme perheneuvola teillä on ollut? Kyllä on lääkäreitä töissä ja antavat diagnooseja. Ei täällä pääse erikoissaieaanhoitoon millään, perustasolla hoidetaan ihan suuri osa nepsy- ja psyyken puolen diagnooseista ja hoidoista.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsellesi annettu ymmärtää, että hänessä on jotakin vikaa. Voiko hän toimia odotusten mukaisesti. Ota lapsi kahden kesken puhutteluun ja sano hänelle, että hän on terve, nuori ihminen, mutta hän toimii väärin tietyissä tilanteissa. Hän pystyy itse korjaamaan tilanteen. Sano hänelle, että häntä rakastetaan eikä hänellä ole mitään hätää. Hän on saman arvoinen kuin muutkin lapset. Älä anna koskaan toisten lasten sanoa, että hän on vaikea. Korjaa heti, että ei ole mitenkään vaikea, vaan hyvä. Käykää yhdessä läpi tilanteita, joissa hän on toiminut väärin ja miettikää yhdessä mikä olisi parempi tapa. Olen kokenut saman lapseni kanssa ja hoksasin, että lapsi toimii niin kun hänet on leimattu. Anna hänelle uusi leima. Meillä tämä toimi .
Tätä kannatan! Ja sisarusten kanssa voi ihan keskustella siitä, että se, millainen mielikuva lapselle itsestä syntyy, riippuu siitä miten läheiset hänelle ja hänestä puhuvat. Omien lasten kanssa on käyty tätä keskustelua, että jos jatkuvasti sanot veljelle että hän on tyhmä, hän saattaa oikeasti alkaa uskoa siihen, ja siitä voi seurata asioita xyw (pahaa mieltä, ei uskalla tehdä asioita joita haluaisi jne.), oli sisarukselle ihan avaava keskustelu ja nimittely loppui - toki aiheesta on sittemmin joutunut joskus muistuttamaan.
Itse tosin välillä turvaudun "huonojen ominaisuuksien" kieltämisen sijaan niiden normalisointiin tai tasapainottamiseen, koska jos lapsi kokee olevansa vaikea/tyhmä tms., niin ei se vanhemman vastaan inttäminen välttämättä tunnu muuta kuin nololta ja epäuskottavalta, mutta jos sen sijaan juttelee siitä että kaikkihan me ollaan välillä vaikeita / meille jotkut asiat on vaikeita, tai ollaan joissain asioissa tyhmiä, ja tähän vaikka joku konkreettinen esimerkki itsestä, ja sit toisaalta meillä kaikilla on myös moninaisia vahvuuksia ja sen lisäksi että X, niin kuin kaikki muutkin, on välillä vaikea, hän on myös ihana ja fiksu ja pla pla pla ja mä tykkään hänestä just sellaisena kun hän on.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsellesi annettu ymmärtää, että hänessä on jotakin vikaa. Voiko hän toimia odotusten mukaisesti. Ota lapsi kahden kesken puhutteluun ja sano hänelle, että hän on terve, nuori ihminen, mutta hän toimii väärin tietyissä tilanteissa. Hän pystyy itse korjaamaan tilanteen. Sano hänelle, että häntä rakastetaan eikä hänellä ole mitään hätää. Hän on saman arvoinen kuin muutkin lapset. Älä anna koskaan toisten lasten sanoa, että hän on vaikea. Korjaa heti, että ei ole mitenkään vaikea, vaan hyvä. Käykää yhdessä läpi tilanteita, joissa hän on toiminut väärin ja miettikää yhdessä mikä olisi parempi tapa. Olen kokenut saman lapseni kanssa ja hoksasin, että lapsi toimii niin kun hänet on leimattu. Anna hänelle uusi leima. Meillä tämä toimi .
👆
Hoilottakaa kuinka kauhean hankala ja kovapäinen on. Toiset lapset ovat niin kunnollisia ja reippaita. Mikset säkin voi olla samanlainen. Aina saa hävetä. NOT.
Koulupsykologi ja perheneuvola.
Nykyään tunnistetaan kyllä hyvin näitä oireita ja koulusta usein ohjataan tuen pariin.
Lue erityisherkkyydestä, sillä nämä oireet ovat todellisia ja vaikuttavat käytökseen.
Kotona lapsi varmasti purkaa sitä stressiä minkä koulu aiheuttaa, sillä erityisherkkä yleensä kärsii juuri tuollaisessa ympäristössä, missä virikkeitä ja melua on jatkuvasti, lisäksi muiden tunteet, teot ja sanat vaikuttaa erityisherkkään ihmiseen vahvemmin kuin muihin...