Onko lapsi "normaali" vai jotain vialla?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut nyt vaan on k*sipäitä jo pienestä pitäen, lopeta hössötys. Elämä kyllä opettaa aikanaan.

🤦‍♂️

Suosittelisin käyntiä neurologilla vaikka sitten tiettyjen juttujen poissulkemiseksi. Oma lapseni on Asperger ja kyllä siihenkin sakkiin aika monenlaista tallaajaa mahtuu. Esim. pojallani ei ikinä ole ollut mitään sanotaanko tahallisen uhmakasta ja riitaa haastavaa käytöstä, mutta hänellä on ollut hyvin vahva vakaumus siitä, miten minkäkin asian tekee ja jos se sitten törmää muiden näkemyksiin, hän ei ole joustanut lainkaan. Sen on varmasti moni opettaja kokenut sitten tahalliseksi uhmaamiseksi, vaikka se logiikka taustalla on ollut toinen. Nykyisin poikani on ammattiin opiskeleva teini ja hyvin menee eli ei nämä mitään toivottomia tapauksia ole. Mutta oma kokemukseni on, että lääkäri ja mielellään juuri neurologi pystyy katsomaan, onko neurologista häikkää, siihen ei kai esim. psykologin pitäisi edes ottaa kantaa. Poikamme tapauksessa koulupsykologi oli ihan varma, ettei ole Aspergeriä, mutta lähete neurologille oli jo laitettu ja siellä Asperger todettiin ihan samojen tutkimusten perusteella mitä psykologi oli tulkinnut... 

Asperger-diagnoosin ongelman näkee hyvin tässä ketjussa. Sinne laitetaan kaikki jotka eivät mahdu mihinkään muuhun diagnoosiin mutta selvästi ovat poikkeavia.

Psykologeista on pääsääntöisesti enemmän haittaa kuin hyötyä koska heidän teoreettinen pohjansa nojaa niin vahvasti ajatukseen että lapsuudenkokemukset muovaavat ihmistä suuresti. Huono psykologi saattaa tuosta painotuksesta johtuen unohtaa että me synnymme erilaisina ja etsii vain vikaa vanhempien toiminnasta.

Kiitokset kommenteista, joista moni oli vallan asiallinen ja ne muut..no..jätän vähemmälle huomiolle. Tiesin jo lähtökohtaisesti, että paskaa sataa laariin ja osa on juuri tätä "olette niin kujalla"-osastoa. 

Juuri tuo on ongelma. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti psykologille ja osa ettei missään nimessä. Varsinaisesti en mitenkään pelkää, että vanhempia syynätään suurennuslasin alla. Kyllä me se kestetään. Ei olla todellakaan täydellisiä, eikä meidän kotona aina tuoksu pulla ja vain keskustellaan kauniisti toisillemme politiikasta. Kyllä meillä on ihan samanlaista säröä ja rutinaa kuin ihan kaikissa perheissä. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, puhutaan tunteista ja erilaisuudesta enemmän kuin laki sallii, ja juuri edellä mainitut motivaatiopuheet käyty pojan kanssa harva se ilta. Sehän on ongelman ydin. Kuin vettä kaataisi hanhen selkään. Jos liki jokainen ilta päättyy parin tunnin keskusteluun haitallisista toimintamalleista, miten voisi toimia toisin ja silti yritetään saada lapsi uskomaan, että hän on äärettömän taitava, ihana ja rakastettu. Mutta jo aamulla puheet ja lupaukset unohdettu, mennään saman tien vetämään lelu pikkuveljen kädestä ja aletaan tahallaan ärsyttää kaikkia perheenjäseniä. Eikä kyse ole siitä, että tarvitsisi huomiota, sitä kyllä saa ja etenkin hyvää käytöstä kehutaan aina. 

Edelleen on konstiton olo. Saatan siis soittaa perheneuvolaan, vaikka jonot on pitkät ja tiedän, ettei sieltäkään taikasauvaa saa.

Aiemmin kysyttiin miksi lapsi erotetaan harrastuksestaan. Siksi, ettei toistuvista keskusteluista huolimatta suostu noudattamaan sääntöjä vaan laittaa pelleilyksi. Kyse ei ole, että ei osaisi. Päinvastoin, on taidoissaan keskitasoa korkeammalla, ihan ohjaajat ja valmentajat sanoneet siis, en vain äitinä kuvittele niin. Mutta luonnollisesti ei voi olla ryhmässä, jos ohjaamisen aika menee yhden kekkalointiin. 

AP MomGoingCrazy kirjoitti:

Kiitokset kommenteista, joista moni oli vallan asiallinen ja ne muut..no..jätän vähemmälle huomiolle. Tiesin jo lähtökohtaisesti, että paskaa sataa laariin ja osa on juuri tätä "olette niin kujalla"-osastoa. 

Juuri tuo on ongelma. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti psykologille ja osa ettei missään nimessä. Varsinaisesti en mitenkään pelkää, että vanhempia syynätään suurennuslasin alla. Kyllä me se kestetään. Ei olla todellakaan täydellisiä, eikä meidän kotona aina tuoksu pulla ja vain keskustellaan kauniisti toisillemme politiikasta. Kyllä meillä on ihan samanlaista säröä ja rutinaa kuin ihan kaikissa perheissä. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, puhutaan tunteista ja erilaisuudesta enemmän kuin laki sallii, ja juuri edellä mainitut motivaatiopuheet käyty pojan kanssa harva se ilta. Sehän on ongelman ydin. Kuin vettä kaataisi hanhen selkään. Jos liki jokainen ilta päättyy parin tunnin keskusteluun haitallisista toimintamalleista, miten voisi toimia toisin ja silti yritetään saada lapsi uskomaan, että hän on äärettömän taitava, ihana ja rakastettu. Mutta jo aamulla puheet ja lupaukset unohdettu, mennään saman tien vetämään lelu pikkuveljen kädestä ja aletaan tahallaan ärsyttää kaikkia perheenjäseniä. Eikä kyse ole siitä, että tarvitsisi huomiota, sitä kyllä saa ja etenkin hyvää käytöstä kehutaan aina. 

Edelleen on konstiton olo. Saatan siis soittaa perheneuvolaan, vaikka jonot on pitkät ja tiedän, ettei sieltäkään taikasauvaa saa.

Aiemmin kysyttiin miksi lapsi erotetaan harrastuksestaan. Siksi, ettei toistuvista keskusteluista huolimatta suostu noudattamaan sääntöjä vaan laittaa pelleilyksi. Kyse ei ole, että ei osaisi. Päinvastoin, on taidoissaan keskitasoa korkeammalla, ihan ohjaajat ja valmentajat sanoneet siis, en vain äitinä kuvittele niin. Mutta luonnollisesti ei voi olla ryhmässä, jos ohjaamisen aika menee yhden kekkalointiin. 

Edelleen suosittelisin, että vaikka tuon perheneuvolan lisäksi viet lapsen lastenneurologille. Ei se perheneuvolan neuvoja vie pois, mutta JOS taustalla on jotain neurologista, se ei luultavasti selviä perheneuvolassa. Lapselle on pitkän päälle hyvin turhauttavaa, jos hänelle puhutaan aina samoista asioista, hän yrittää parhaansa ja aina epäonnistuu. Olen se yksi vastannut Asperger-lapsen äiti ja muistan vielä sen hämmennyksen, että joissain asioissa tosi fiksu lapsi ei vaan älyä jotain, mikä on muille ihan helppoa. Olisi tosi tärkeää lapsen itsetunnonkin kannalta saada tietää, jos siellä päässä on jokin "este", joka kerta kaikkiaan estää normaalin toiminnan. Meillä lapsella (silloin jo teini) epäiltiin ties mitä masennusta ja käytiin juttelemassa psykiatrilla (lapsi tosin oli hiljaa) jne. ja koko ajan lapsi oli vain hokenut, että häntä väsyttää. Se siis tulkittiin oireeksi vaikka mistä kunnes lopulta kuulin, että silkka väsymys on Aspergerin ykkösoireita. Kyllä hävetti. Lapsi oli sanonut sitä kaiken aikaa ja minäkin vain kuuntelin "asiantuntijoita", jotka väänsivät väsymyksen ties miksi. Tarkoitan sanoa, että on mahdollista, että perheneuvolan "diipadaapa" voi vain pahentaa lapsen oloa. Teillä on kuitenkin kotona toimittu ilmeisen fiksusti eli mitään ällistyttävää oivallusta ei kukaan perheneuvolasta luultavasti saa. Eli lämpimästi suosittelen lääkärikäyntiä; jos siellä ei mitään ilmene, niin sittenpähän sekin on suljettu pois. Toki sekin kannattaa muistaa, että JOS taustalla onkin jokin neurologinen juttu, ei niihin mitään poppakonsteja ole. Diagnoosi helpottaa ja auttaa, mutta tukitoimia saa hakemalla hakea, eikä niistä välttämättä ole edes apua. Mutta kyllä me äidit vaan aina kaikkemme yritetään :)

AP MomGoingCrazy kirjoitti:

Kiitokset kommenteista, joista moni oli vallan asiallinen ja ne muut..no..jätän vähemmälle huomiolle. Tiesin jo lähtökohtaisesti, että paskaa sataa laariin ja osa on juuri tätä "olette niin kujalla"-osastoa. 

Juuri tuo on ongelma. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti psykologille ja osa ettei missään nimessä. Varsinaisesti en mitenkään pelkää, että vanhempia syynätään suurennuslasin alla. Kyllä me se kestetään. Ei olla todellakaan täydellisiä, eikä meidän kotona aina tuoksu pulla ja vain keskustellaan kauniisti toisillemme politiikasta. Kyllä meillä on ihan samanlaista säröä ja rutinaa kuin ihan kaikissa perheissä. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, puhutaan tunteista ja erilaisuudesta enemmän kuin laki sallii, ja juuri edellä mainitut motivaatiopuheet käyty pojan kanssa harva se ilta. Sehän on ongelman ydin. Kuin vettä kaataisi hanhen selkään. Jos liki jokainen ilta päättyy parin tunnin keskusteluun haitallisista toimintamalleista, miten voisi toimia toisin ja silti yritetään saada lapsi uskomaan, että hän on äärettömän taitava, ihana ja rakastettu. Mutta jo aamulla puheet ja lupaukset unohdettu, mennään saman tien vetämään lelu pikkuveljen kädestä ja aletaan tahallaan ärsyttää kaikkia perheenjäseniä. Eikä kyse ole siitä, että tarvitsisi huomiota, sitä kyllä saa ja etenkin hyvää käytöstä kehutaan aina. 

Edelleen on konstiton olo. Saatan siis soittaa perheneuvolaan, vaikka jonot on pitkät ja tiedän, ettei sieltäkään taikasauvaa saa.

Aiemmin kysyttiin miksi lapsi erotetaan harrastuksestaan. Siksi, ettei toistuvista keskusteluista huolimatta suostu noudattamaan sääntöjä vaan laittaa pelleilyksi. Kyse ei ole, että ei osaisi. Päinvastoin, on taidoissaan keskitasoa korkeammalla, ihan ohjaajat ja valmentajat sanoneet siis, en vain äitinä kuvittele niin. Mutta luonnollisesti ei voi olla ryhmässä, jos ohjaamisen aika menee yhden kekkalointiin. 

Enemmän huomiota siihen mikä sujuu hyvin, kehu ja kannusta. Anteeksi pyyntö on riittävä itsessään ei tarvitse keskustella tunteja siitä mikä meni pieleen. Sisarukset ovat yleensä aina keskenään kilpasilla ja härnäävät toinen toisiaan, älä pidä näitä tilanteita niin yksipuolisina, toinen lapsi yleensä osaa provosoida tilannetta niin että toinen käyttääntyy sillä luonteensa omaisella kiivaudella ja saa ne syyt niskaansa täysin yksin...

Joukkue lajit eivät sovi kaikille, harrastusta voisi etsiä muualta, ratsastus voisi olla hyvä jos mahdollista kokeilla, tässä lapsi joutuu luottamaan niihin omiin kykyihin ja huomaa että hän pystyy saamaan ison eläimen kansaan yhteistyöhön.

Vierailija kirjoitti:

AP MomGoingCrazy kirjoitti:

Kiitokset kommenteista, joista moni oli vallan asiallinen ja ne muut..no..jätän vähemmälle huomiolle. Tiesin jo lähtökohtaisesti, että paskaa sataa laariin ja osa on juuri tätä "olette niin kujalla"-osastoa. 

Juuri tuo on ongelma. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti psykologille ja osa ettei missään nimessä. Varsinaisesti en mitenkään pelkää, että vanhempia syynätään suurennuslasin alla. Kyllä me se kestetään. Ei olla todellakaan täydellisiä, eikä meidän kotona aina tuoksu pulla ja vain keskustellaan kauniisti toisillemme politiikasta. Kyllä meillä on ihan samanlaista säröä ja rutinaa kuin ihan kaikissa perheissä. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, puhutaan tunteista ja erilaisuudesta enemmän kuin laki sallii, ja juuri edellä mainitut motivaatiopuheet käyty pojan kanssa harva se ilta. Sehän on ongelman ydin. Kuin vettä kaataisi hanhen selkään. Jos liki jokainen ilta päättyy parin tunnin keskusteluun haitallisista toimintamalleista, miten voisi toimia toisin ja silti yritetään saada lapsi uskomaan, että hän on äärettömän taitava, ihana ja rakastettu. Mutta jo aamulla puheet ja lupaukset unohdettu, mennään saman tien vetämään lelu pikkuveljen kädestä ja aletaan tahallaan ärsyttää kaikkia perheenjäseniä. Eikä kyse ole siitä, että tarvitsisi huomiota, sitä kyllä saa ja etenkin hyvää käytöstä kehutaan aina. 

Edelleen on konstiton olo. Saatan siis soittaa perheneuvolaan, vaikka jonot on pitkät ja tiedän, ettei sieltäkään taikasauvaa saa.

Aiemmin kysyttiin miksi lapsi erotetaan harrastuksestaan. Siksi, ettei toistuvista keskusteluista huolimatta suostu noudattamaan sääntöjä vaan laittaa pelleilyksi. Kyse ei ole, että ei osaisi. Päinvastoin, on taidoissaan keskitasoa korkeammalla, ihan ohjaajat ja valmentajat sanoneet siis, en vain äitinä kuvittele niin. Mutta luonnollisesti ei voi olla ryhmässä, jos ohjaamisen aika menee yhden kekkalointiin. 

Edelleen suosittelisin, että vaikka tuon perheneuvolan lisäksi viet lapsen lastenneurologille. Ei se perheneuvolan neuvoja vie pois, mutta JOS taustalla on jotain neurologista, se ei luultavasti selviä perheneuvolassa. Lapselle on pitkän päälle hyvin turhauttavaa, jos hänelle puhutaan aina samoista asioista, hän yrittää parhaansa ja aina epäonnistuu. Olen se yksi vastannut Asperger-lapsen äiti ja muistan vielä sen hämmennyksen, että joissain asioissa tosi fiksu lapsi ei vaan älyä jotain, mikä on muille ihan helppoa. Olisi tosi tärkeää lapsen itsetunnonkin kannalta saada tietää, jos siellä päässä on jokin "este", joka kerta kaikkiaan estää normaalin toiminnan. Meillä lapsella (silloin jo teini) epäiltiin ties mitä masennusta ja käytiin juttelemassa psykiatrilla (lapsi tosin oli hiljaa) jne. ja koko ajan lapsi oli vain hokenut, että häntä väsyttää. Se siis tulkittiin oireeksi vaikka mistä kunnes lopulta kuulin, että silkka väsymys on Aspergerin ykkösoireita. Kyllä hävetti. Lapsi oli sanonut sitä kaiken aikaa ja minäkin vain kuuntelin "asiantuntijoita", jotka väänsivät väsymyksen ties miksi. Tarkoitan sanoa, että on mahdollista, että perheneuvolan "diipadaapa" voi vain pahentaa lapsen oloa. Teillä on kuitenkin kotona toimittu ilmeisen fiksusti eli mitään ällistyttävää oivallusta ei kukaan perheneuvolasta luultavasti saa. Eli lämpimästi suosittelen lääkärikäyntiä; jos siellä ei mitään ilmene, niin sittenpähän sekin on suljettu pois. Toki sekin kannattaa muistaa, että JOS taustalla onkin jokin neurologinen juttu, ei niihin mitään poppakonsteja ole. Diagnoosi helpottaa ja auttaa, mutta tukitoimia saa hakemalla hakea, eikä niistä välttämättä ole edes apua. Mutta kyllä me äidit vaan aina kaikkemme yritetään :)

Perheneuvoloita ja työntekijöitä on varmasti erilaisia, mutta meidän kunnassa nimenomaan perheneuvolasta saa tarvittaessa sen autismin kirjon diagnoosin ja samalla niitä tukitoimia, kuten perhetyöntekijän (joka myös nepsy-valmentaja) jelppi ja open pyytäminen käynneille.

Ei täällä se neurologi tee mitään, diagnoosi tulee psykiatrilta.

Täällä nepsy-valmentajat ovat saaneet tosi hyvää palautetta perheiltä. Ovat siis "supernannyja". Vanhempi siinä sitä toimintaansa muuttaa tai ope. Ei ensisijaisesti lapsi. Lapsen käytös sitten muuttuu noiden muiden myötä.

Sanoitetaanko perheessä tunteita ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP MomGoingCrazy kirjoitti:

Kiitokset kommenteista, joista moni oli vallan asiallinen ja ne muut..no..jätän vähemmälle huomiolle. Tiesin jo lähtökohtaisesti, että paskaa sataa laariin ja osa on juuri tätä "olette niin kujalla"-osastoa. 

Juuri tuo on ongelma. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti psykologille ja osa ettei missään nimessä. Varsinaisesti en mitenkään pelkää, että vanhempia syynätään suurennuslasin alla. Kyllä me se kestetään. Ei olla todellakaan täydellisiä, eikä meidän kotona aina tuoksu pulla ja vain keskustellaan kauniisti toisillemme politiikasta. Kyllä meillä on ihan samanlaista säröä ja rutinaa kuin ihan kaikissa perheissä. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, puhutaan tunteista ja erilaisuudesta enemmän kuin laki sallii, ja juuri edellä mainitut motivaatiopuheet käyty pojan kanssa harva se ilta. Sehän on ongelman ydin. Kuin vettä kaataisi hanhen selkään. Jos liki jokainen ilta päättyy parin tunnin keskusteluun haitallisista toimintamalleista, miten voisi toimia toisin ja silti yritetään saada lapsi uskomaan, että hän on äärettömän taitava, ihana ja rakastettu. Mutta jo aamulla puheet ja lupaukset unohdettu, mennään saman tien vetämään lelu pikkuveljen kädestä ja aletaan tahallaan ärsyttää kaikkia perheenjäseniä. Eikä kyse ole siitä, että tarvitsisi huomiota, sitä kyllä saa ja etenkin hyvää käytöstä kehutaan aina. 

Edelleen on konstiton olo. Saatan siis soittaa perheneuvolaan, vaikka jonot on pitkät ja tiedän, ettei sieltäkään taikasauvaa saa.

Aiemmin kysyttiin miksi lapsi erotetaan harrastuksestaan. Siksi, ettei toistuvista keskusteluista huolimatta suostu noudattamaan sääntöjä vaan laittaa pelleilyksi. Kyse ei ole, että ei osaisi. Päinvastoin, on taidoissaan keskitasoa korkeammalla, ihan ohjaajat ja valmentajat sanoneet siis, en vain äitinä kuvittele niin. Mutta luonnollisesti ei voi olla ryhmässä, jos ohjaamisen aika menee yhden kekkalointiin. 

Edelleen suosittelisin, että vaikka tuon perheneuvolan lisäksi viet lapsen lastenneurologille. Ei se perheneuvolan neuvoja vie pois, mutta JOS taustalla on jotain neurologista, se ei luultavasti selviä perheneuvolassa. Lapselle on pitkän päälle hyvin turhauttavaa, jos hänelle puhutaan aina samoista asioista, hän yrittää parhaansa ja aina epäonnistuu. Olen se yksi vastannut Asperger-lapsen äiti ja muistan vielä sen hämmennyksen, että joissain asioissa tosi fiksu lapsi ei vaan älyä jotain, mikä on muille ihan helppoa. Olisi tosi tärkeää lapsen itsetunnonkin kannalta saada tietää, jos siellä päässä on jokin "este", joka kerta kaikkiaan estää normaalin toiminnan. Meillä lapsella (silloin jo teini) epäiltiin ties mitä masennusta ja käytiin juttelemassa psykiatrilla (lapsi tosin oli hiljaa) jne. ja koko ajan lapsi oli vain hokenut, että häntä väsyttää. Se siis tulkittiin oireeksi vaikka mistä kunnes lopulta kuulin, että silkka väsymys on Aspergerin ykkösoireita. Kyllä hävetti. Lapsi oli sanonut sitä kaiken aikaa ja minäkin vain kuuntelin "asiantuntijoita", jotka väänsivät väsymyksen ties miksi. Tarkoitan sanoa, että on mahdollista, että perheneuvolan "diipadaapa" voi vain pahentaa lapsen oloa. Teillä on kuitenkin kotona toimittu ilmeisen fiksusti eli mitään ällistyttävää oivallusta ei kukaan perheneuvolasta luultavasti saa. Eli lämpimästi suosittelen lääkärikäyntiä; jos siellä ei mitään ilmene, niin sittenpähän sekin on suljettu pois. Toki sekin kannattaa muistaa, että JOS taustalla onkin jokin neurologinen juttu, ei niihin mitään poppakonsteja ole. Diagnoosi helpottaa ja auttaa, mutta tukitoimia saa hakemalla hakea, eikä niistä välttämättä ole edes apua. Mutta kyllä me äidit vaan aina kaikkemme yritetään :)

Perheneuvoloita ja työntekijöitä on varmasti erilaisia, mutta meidän kunnassa nimenomaan perheneuvolasta saa tarvittaessa sen autismin kirjon diagnoosin ja samalla niitä tukitoimia, kuten perhetyöntekijän (joka myös nepsy-valmentaja) jelppi ja open pyytäminen käynneille.

Ei täällä se neurologi tee mitään, diagnoosi tulee psykiatrilta.

Täällä nepsy-valmentajat ovat saaneet tosi hyvää palautetta perheiltä. Ovat siis "supernannyja". Vanhempi siinä sitä toimintaansa muuttaa tai ope. Ei ensisijaisesti lapsi. Lapsen käytös sitten muuttuu noiden muiden myötä.

Mieluummin toimintaterapiaa kuin nepsy-valmennusta. Toimintaterapeuteilla laajempi osaaminen. Lähetteen voi saada useissa kaupungeissa esim. perheneuvolan kautta, jotta toimintaterapia saadaan alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP MomGoingCrazy kirjoitti:

Kiitokset kommenteista, joista moni oli vallan asiallinen ja ne muut..no..jätän vähemmälle huomiolle. Tiesin jo lähtökohtaisesti, että paskaa sataa laariin ja osa on juuri tätä "olette niin kujalla"-osastoa. 

Juuri tuo on ongelma. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti psykologille ja osa ettei missään nimessä. Varsinaisesti en mitenkään pelkää, että vanhempia syynätään suurennuslasin alla. Kyllä me se kestetään. Ei olla todellakaan täydellisiä, eikä meidän kotona aina tuoksu pulla ja vain keskustellaan kauniisti toisillemme politiikasta. Kyllä meillä on ihan samanlaista säröä ja rutinaa kuin ihan kaikissa perheissä. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, puhutaan tunteista ja erilaisuudesta enemmän kuin laki sallii, ja juuri edellä mainitut motivaatiopuheet käyty pojan kanssa harva se ilta. Sehän on ongelman ydin. Kuin vettä kaataisi hanhen selkään. Jos liki jokainen ilta päättyy parin tunnin keskusteluun haitallisista toimintamalleista, miten voisi toimia toisin ja silti yritetään saada lapsi uskomaan, että hän on äärettömän taitava, ihana ja rakastettu. Mutta jo aamulla puheet ja lupaukset unohdettu, mennään saman tien vetämään lelu pikkuveljen kädestä ja aletaan tahallaan ärsyttää kaikkia perheenjäseniä. Eikä kyse ole siitä, että tarvitsisi huomiota, sitä kyllä saa ja etenkin hyvää käytöstä kehutaan aina. 

Edelleen on konstiton olo. Saatan siis soittaa perheneuvolaan, vaikka jonot on pitkät ja tiedän, ettei sieltäkään taikasauvaa saa.

Aiemmin kysyttiin miksi lapsi erotetaan harrastuksestaan. Siksi, ettei toistuvista keskusteluista huolimatta suostu noudattamaan sääntöjä vaan laittaa pelleilyksi. Kyse ei ole, että ei osaisi. Päinvastoin, on taidoissaan keskitasoa korkeammalla, ihan ohjaajat ja valmentajat sanoneet siis, en vain äitinä kuvittele niin. Mutta luonnollisesti ei voi olla ryhmässä, jos ohjaamisen aika menee yhden kekkalointiin. 

Edelleen suosittelisin, että vaikka tuon perheneuvolan lisäksi viet lapsen lastenneurologille. Ei se perheneuvolan neuvoja vie pois, mutta JOS taustalla on jotain neurologista, se ei luultavasti selviä perheneuvolassa. Lapselle on pitkän päälle hyvin turhauttavaa, jos hänelle puhutaan aina samoista asioista, hän yrittää parhaansa ja aina epäonnistuu. Olen se yksi vastannut Asperger-lapsen äiti ja muistan vielä sen hämmennyksen, että joissain asioissa tosi fiksu lapsi ei vaan älyä jotain, mikä on muille ihan helppoa. Olisi tosi tärkeää lapsen itsetunnonkin kannalta saada tietää, jos siellä päässä on jokin "este", joka kerta kaikkiaan estää normaalin toiminnan. Meillä lapsella (silloin jo teini) epäiltiin ties mitä masennusta ja käytiin juttelemassa psykiatrilla (lapsi tosin oli hiljaa) jne. ja koko ajan lapsi oli vain hokenut, että häntä väsyttää. Se siis tulkittiin oireeksi vaikka mistä kunnes lopulta kuulin, että silkka väsymys on Aspergerin ykkösoireita. Kyllä hävetti. Lapsi oli sanonut sitä kaiken aikaa ja minäkin vain kuuntelin "asiantuntijoita", jotka väänsivät väsymyksen ties miksi. Tarkoitan sanoa, että on mahdollista, että perheneuvolan "diipadaapa" voi vain pahentaa lapsen oloa. Teillä on kuitenkin kotona toimittu ilmeisen fiksusti eli mitään ällistyttävää oivallusta ei kukaan perheneuvolasta luultavasti saa. Eli lämpimästi suosittelen lääkärikäyntiä; jos siellä ei mitään ilmene, niin sittenpähän sekin on suljettu pois. Toki sekin kannattaa muistaa, että JOS taustalla onkin jokin neurologinen juttu, ei niihin mitään poppakonsteja ole. Diagnoosi helpottaa ja auttaa, mutta tukitoimia saa hakemalla hakea, eikä niistä välttämättä ole edes apua. Mutta kyllä me äidit vaan aina kaikkemme yritetään :)

Perheneuvoloita ja työntekijöitä on varmasti erilaisia, mutta meidän kunnassa nimenomaan perheneuvolasta saa tarvittaessa sen autismin kirjon diagnoosin ja samalla niitä tukitoimia, kuten perhetyöntekijän (joka myös nepsy-valmentaja) jelppi ja open pyytäminen käynneille.

Ei täällä se neurologi tee mitään, diagnoosi tulee psykiatrilta.

Täällä nepsy-valmentajat ovat saaneet tosi hyvää palautetta perheiltä. Ovat siis "supernannyja". Vanhempi siinä sitä toimintaansa muuttaa tai ope. Ei ensisijaisesti lapsi. Lapsen käytös sitten muuttuu noiden muiden myötä.

Mieluummin toimintaterapiaa kuin nepsy-valmennusta. Toimintaterapeuteilla laajempi osaaminen. Lähetteen voi saada useissa kaupungeissa esim. perheneuvolan kautta, jotta toimintaterapia saadaan alkuun.

Toimintaterapia on huomattavasti parempi kuin nuo muut vaihtoehdot sillä se on ratkaisu- eikä ongelmakeskeistä.