Lue keskustelun säännöt.
Satu, 27, paloi loppuun ja muutti pääkaupunkiseudulta maalle – nyt hän tienaa 1000 € vähemmän, mutta on tyytyväisempi kuin koskaan
16.02.2020 |
Työstressi ja pääkaupunkiseudun kiire ahdistivat Satu Tuovista niin, että hänen oli pakko vaihtaa maisemaa. Nyt Satu asuu Ilomantsissa ja vaihtoi pienempipalkkaiselle alalle, mutta elämä hymyilee jälleen.
– Pääkaupunkiseudun ihmispaljous on ahdistavaa. Kaikilla on jatkuvasti kiire jonnekin. Tuntuu, etteivät ihmiset välitä muista, vaan tönivät ohi kiiruhtaessaan ja tuijottivat puhelimiaan.
Tällaisen lausahduksen kuulee usein jonkun muualla kuin Helsingissä asuvan suomalaisen suusta. Pääkaupunkiseudun elämä ei kuitenkaan sovi kaikille siellä syntyneillekään.
Satu Tuovinen, 27, on omien sanojensa mukaan lähiön kasvatti. Hän asui elämänsä ensimmäiset 21 vuotta Vantaalla ja sen jälkeen Espoossa, josta lopulta muutti työn perässä Kirkkonummelle aivan juna-aseman lähelle.
Kauppaoppilaitoksessa opiskellut Satu aloitti kirjanpitäjän työt 19-vuotiaana. Haaveammatista ei ollut kyse, vaan Satu hakeutui alalle opettajansa suosituksesta, sillä töitä kuulemma riitti.
Vuosien myötä työ muuttui vaivihkaa stressaavaksi. Sadulla oli paljon asiakkaita ja deadlinet puskivat lakkaamatta päälle.
– Minun oli oltava koko ajan skarppina ja tuntui, että kaikki asiat olivat koko ajan kesken. Tilinpäätösaikana työpäivät saattoivat helposti venyä 10–12 tunnin pituisiksi, Satu kertoo.
Kotona Satu ei osannut levätä, vaan hermoili, oliko hoitanut päivän tehtävät oikein. Iltaisin hän ei jaksanut harrastaa mitään, ja öisin päässä pyörivät työasiat herättivät kesken unien.
Joensuu hurmasi
Ikävä olo kulminoitui alkuvuoteen 2018, jolloin Satu kävi läpi rankkaa avioeroa. Takana oli kahden vuoden avioliitto, yhteensä kuuden vuoden parisuhde. Stressi seurasi Satua kotoa töihin ja töistä kotiin. Lopulta henkiset oireet muuttuivat fyysisiksi.
– En voinut oikein syödä mitään ilman, että vatsani turposi ja minua alkoi oksettaa. Olin väsynyt ja huonovointinen. Kävin lääkärillä, joka totesi, että työuupumuksen oireita ne olivat.
Kommentit (52)
Mua ei haittaa ihmispaljous ja muiden välissä puikkelehtiminen. Olen tottunut asiaa lapsesta lähtien. 70-luvulla koulussa meillä oli samalla luokalla joskus yli 40 oppilasta, joten oppi odottamaan vuoroaan ja jäämään joskus kokonaan ilmankin. Ruokajonossa varmaan jokainen tuli joskus tönityksikin, mutta ei kukaan siitä pahoittanut mieltään. Olin koko kouluajan luokkakavereistani kaikista lyhin. Inhosin liikuntatunteja, erityisestä koripalloa ja lentopallloa. Mutta nyt oikeastaan voin todeta, että juuri niillä tunneilla opin väistelemään muita ihmisiä. Oli vähän pakko, jotta ei jää isompien jalkoihin. Ei mulla ole koskaan niin kiire, että en ehtisi väistelemään vastaantulijoita. Jos joku tulee vastaan nenä kiinni kännykässä, ei mun egolleni tuota mitään ongelmia olla se, joka väistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli teki stressaavaa, paskamaista työtä ja stressi helpotti taianomaisesti heti kun irtisanoutui ja löysi parisuhteen? Ja tässä nostetaan eniten syyksi se että muutti pöndelle? Just.
Noh, jokaiselle omansa. Itse viihdyn pk-seudulla juuri sen takia että ihmiset eivät jää lörpöttelemään tai ole kiinnostuneita juoruilemaan naapurin asioista.
Samaa vähän ihmettelin, että työstä oli suuri stressi ja työasiat pyörivät päässä koko ajan ahdistukseen asti, mutta sitten ratkaisu olikin muuttaminen eikä esimerkiksi työpaikan vaihtaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli teki stressaavaa, paskamaista työtä ja stressi helpotti taianomaisesti heti kun irtisanoutui ja löysi parisuhteen? Ja tässä nostetaan eniten syyksi se että muutti pöndelle? Just.
Noh, jokaiselle omansa. Itse viihdyn pk-seudulla juuri sen takia että ihmiset eivät jää lörpöttelemään tai ole kiinnostuneita juoruilemaan naapurin asioista.
Samaa vähän ihmettelin, että työstä oli suuri stressi ja työasiat pyörivät päässä koko ajan ahdistukseen asti, mutta sitten ratkaisu olikin muuttaminen eikä esimerkiksi työpaikan vaihtaminen.
Mä käsitin tuosta jutusta, että Ilomantsissa pärjää tonnia pienemmällä palkalla ihan hyvin. Oli siis mahdollista vaihtaa vähemmän stressaavaan työhön. Helsingissä olisi ollut persaukinen, jos palkka olisi pudonnut tonnilla. Eli siinä mielessä ymmärrän tuota Ilomantsiin muuttanutta.
Kyllähän nuo tönijät/tönityksi tulevat ovat juurikin ns. maalaisia, ei millään pahalla. Mutta sellaista ihmistyyppiä jotka eivät hahmota tilannetta, vaan jäävät keskelle käytävää ihmettelemään tai liukuportaiden päähän seisoskelemaan, tai tekevät just u-käännöksen tajuamatta etteivät ole liikkeellä yksin. Ovat siis itse niitä jotka eivät huomioi kokonaisliikennettä ja kokevat sitten että tulevat tönityiksi.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin Tampereelta maalle ja ei olla kaduttu. Ei Tamperekaan hirveän huono ollut, mutta kyllä mua sielläkin ahdisti ne ihmismassat, kauppojen jonot, kaikki ne hienot kauppakeskukset, keskustan meteli...Siellä on ihan kiva joskus käydä, samoin Helsingissä, mutta asumaan enää ikinä mene isoon enkä edes isohkoon kaupunkiin. Pienen kaupungin keskustan ulkopuolella on minulle paras paikka asua. Autolla hurauttaa nopsaan kauppaan, työpaikalle on kävelymatka. Luonto on vaan niin tärkeää ihmiselle, tai ainakin minä koen niin, on ihanaa kun ikkunasta näkyy metsää ja rauhallinen kylätie. Vielä kun olisi kyläkauppa, niin kaikki olisi täydellistä. Mitään en kaupungista kaipaa.
Minusta on tosi kiva kun lenkillä ja hiihtoladulla tulee kyläläisiä vastaan, niin melkein kaikkien kanssa vähän jutellaan, täällä ei kukaan ole täysin yksin, jos ei itse niin valitse. Naapuriin voi ihan oikeasti mennä kylään, varsinkin vanhukset ovat siitä tosi iloisia. Ystäviä saa helposti, jos haluaa, kotoa ei tietenkään kukaan tule hakemaan. Itse olen saanut ystäviä lähinnä taideharrastukseni piiristä. En ole kokenut koskaan, että täällä tiedettäisiin kaikkien asiat ja juoruttaisiin. Mistä kukaan minun asioitani tietää, ellen itse kerro? Minä en ainakaan tiedä mitään naapureiden asioista, paitsi ne mitä itse ovat kertoneet, kukaan ei ole minulle juorunnut yhtään mitään. Kaiken kaikkiaan täällä on tosi kivaa porukkaa. Ja meidän kylänraitti on vaan niin kaunis. Talvella lumiset puut, kesällä se vihreys ja talojen pihoilta tielle kurkkivat puut ja pensaat ja kukkien tuoksu. Täällä voi vielä ihailla tähtitaivasta, täysikuuta, revontulia, ei ole niin paljon valosaastetta.
Mun vanhempani asuvat myös pääkaupunkiseudulla, vieläpä kävelymatkan päässä, joten kun haluan tavata vanhuksia, menen käymään heidän luonaan. Eikä mulla ole koskaan ollut mitään ongelmaa saada ystäviä pääkaupunkiseudullakaan. Eli kun kaikki itselle tärkeät ihmiset ovat täällä, ei ole tarvetta jutella vastaantulijoille. Eikä olisi aikaakaan, koska päivittäin tulee vastaan satoja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukavaa, että Satun kohdalla muutos on onnistunut. Yllättävää, että Satu muutti noin kauas. Helsingistä 100 km säteellä voi asua myös aivan maaseudulla. Helsinki-Turku-Tampere akseli sopii omalle luonteelle parhaiten. Kukaan ei ole väkisin tuppautumassa seuraan tai utelemassa asioitasi, ja sehän passaa. Mutta kukin tekee tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nuo tönijät/tönityksi tulevat ovat juurikin ns. maalaisia, ei millään pahalla. Mutta sellaista ihmistyyppiä jotka eivät hahmota tilannetta, vaan jäävät keskelle käytävää ihmettelemään tai liukuportaiden päähän seisoskelemaan, tai tekevät just u-käännöksen tajuamatta etteivät ole liikkeellä yksin. Ovat siis itse niitä jotka eivät huomioi kokonaisliikennettä ja kokevat sitten että tulevat tönityiksi.
Hyvin yleistetty jälleen. Kyllähän osa on näitä kuvaamasi kaltaisia ja silloin ainakin osaksi saakin syyttää itseään. Mutta ei kaikki, isompana ongelmana näen nämä itsekeskeiset ihmiset, jotka kokevat että he voivat tuijottaa puhelintaan tai jutella kaverille ilman että katsovat lainkaan ympärille. "Kyllä muut saa väistää, ei mun tartte.."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nuo tönijät/tönityksi tulevat ovat juurikin ns. maalaisia, ei millään pahalla. Mutta sellaista ihmistyyppiä jotka eivät hahmota tilannetta, vaan jäävät keskelle käytävää ihmettelemään tai liukuportaiden päähän seisoskelemaan, tai tekevät just u-käännöksen tajuamatta etteivät ole liikkeellä yksin. Ovat siis itse niitä jotka eivät huomioi kokonaisliikennettä ja kokevat sitten että tulevat tönityiksi.
Väistämättömyys ja töniminen on juntin tavaramerkki. Vahinkoja toki sattuu, mutta silloin pyydetään anteeksi. Ihan perustapoja elämässä.
Hyvä Satulle, itsekin olen samaa välillä pohtinut. En edes asu Helsingissä, vaan Tampereella. Tästä vaan niin kovasti yritetään muovata jotain ihme suurkaupunkia. Tykkäsin Tampereesta kovasti silloin, kun se oli vielä aidosti oma itsensä eli hieman pienempi kaupunki, eikä yrittänyt leikkiä jotain wanna be metropolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupunkielämä ei sovi ihmisille, joille on tärkeää, mitä muut ihmiset tekevät.
Buumi tulee olemaan pois tietyistä kaupunginosista ihan muuallakin ja ihan selvästä syystä.
Usein ovat turisteja tai maalta tulleita jotka Helsingissä tönivät ja törmäilevät. Ruuhkassa ja väenpaljoudessa systemaattisesti ja toiset huomioonottavasti liikkumiseen tottuneet paikalliset eivät kyllä todellakaan törmäile. Kaikilla on "kiire" koska halutaan huomioida muut ja liikkua sutjakkaasti jäämättä esteeksi, samaan aikaan Ilomantsista tullut maalaisserkku tekee äkkipysäyksiä keskellä ihmismassaa, tukkii liukuportaiden alapään ja suorittaa äkillisen U-käännöksen katsomatta taakseen.