Lue keskustelun säännöt.
Satu, 27, paloi loppuun ja muutti pääkaupunkiseudulta maalle – nyt hän tienaa 1000 € vähemmän, mutta on tyytyväisempi kuin koskaan
16.02.2020 |
Työstressi ja pääkaupunkiseudun kiire ahdistivat Satu Tuovista niin, että hänen oli pakko vaihtaa maisemaa. Nyt Satu asuu Ilomantsissa ja vaihtoi pienempipalkkaiselle alalle, mutta elämä hymyilee jälleen.
– Pääkaupunkiseudun ihmispaljous on ahdistavaa. Kaikilla on jatkuvasti kiire jonnekin. Tuntuu, etteivät ihmiset välitä muista, vaan tönivät ohi kiiruhtaessaan ja tuijottivat puhelimiaan.
Tällaisen lausahduksen kuulee usein jonkun muualla kuin Helsingissä asuvan suomalaisen suusta. Pääkaupunkiseudun elämä ei kuitenkaan sovi kaikille siellä syntyneillekään.
Satu Tuovinen, 27, on omien sanojensa mukaan lähiön kasvatti. Hän asui elämänsä ensimmäiset 21 vuotta Vantaalla ja sen jälkeen Espoossa, josta lopulta muutti työn perässä Kirkkonummelle aivan juna-aseman lähelle.
Kauppaoppilaitoksessa opiskellut Satu aloitti kirjanpitäjän työt 19-vuotiaana. Haaveammatista ei ollut kyse, vaan Satu hakeutui alalle opettajansa suosituksesta, sillä töitä kuulemma riitti.
Vuosien myötä työ muuttui vaivihkaa stressaavaksi. Sadulla oli paljon asiakkaita ja deadlinet puskivat lakkaamatta päälle.
– Minun oli oltava koko ajan skarppina ja tuntui, että kaikki asiat olivat koko ajan kesken. Tilinpäätösaikana työpäivät saattoivat helposti venyä 10–12 tunnin pituisiksi, Satu kertoo.
Kotona Satu ei osannut levätä, vaan hermoili, oliko hoitanut päivän tehtävät oikein. Iltaisin hän ei jaksanut harrastaa mitään, ja öisin päässä pyörivät työasiat herättivät kesken unien.
Joensuu hurmasi
Ikävä olo kulminoitui alkuvuoteen 2018, jolloin Satu kävi läpi rankkaa avioeroa. Takana oli kahden vuoden avioliitto, yhteensä kuuden vuoden parisuhde. Stressi seurasi Satua kotoa töihin ja töistä kotiin. Lopulta henkiset oireet muuttuivat fyysisiksi.
– En voinut oikein syödä mitään ilman, että vatsani turposi ja minua alkoi oksettaa. Olin väsynyt ja huonovointinen. Kävin lääkärillä, joka totesi, että työuupumuksen oireita ne olivat.
Kommentit (52)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava kuulla jos on asiat menneet hyvin.
Mulla sama tavoite, ei nyt ihan toiselle puolelle Suomea mutta pöndelle. Kunhan saan lapset aikuiseksi. Ei siihen mene enää kuin pari-kolme vuotta, budjetti jo tekeillä ja kaikenlaisia asumissuunnitelmiakin.
Etelä-Suomi onkin ihan suolesta. Ei täällä asu muuta kuin pakosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tavoite, ei nyt ihan toiselle puolelle Suomea mutta pöndelle. Kunhan saan lapset aikuiseksi. Ei siihen mene enää kuin pari-kolme vuotta, budjetti jo tekeillä ja kaikenlaisia asumissuunnitelmiakin.
Samoja suunnitelmia täälläkin elämän eteisessä. Jos viiden vuoden päästä alkaisi konkretisoitua haaveet.
Muutin maalle muutama vuosi sitten ja ikinä en ole voinut näin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirkkonummi on kyllä paljon maalaisempi paikka kuin Joensuu. Kyllä se Sadun pahaolo missä tahansa olisi tullut, jos työ stressaa ja avioliitto rakoilee.
Juuri samantyyppisen stoorin kuulin viime viikolla, kun Juvalla asunut tuttavani "pääsi pois" maalta ahdistavasta ilmapiiristä ja nyt on kaikki niin hyvin. Taakse jäi huono avioliitto, paha olo ja työ, jossa juoruttiin kaikkien ihmisten asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi Etelä-Suomessa olisi pakko asua? Kai muuallakin on töitä? Tietty on jotain niin spesifejä juttuja että niitä ei ole kuin Helsingissä, mutta kuinka moni on oikeasti sellaisessa duunissa eikä kouklutus muuhun taivu?
Sinne vaa johonki pikku kylään/kaupunkiin
Vierailija kirjoitti:
Miksi Etelä-Suomessa olisi pakko asua? Kai muuallakin on töitä? Tietty on jotain niin spesifejä juttuja että niitä ei ole kuin Helsingissä, mutta kuinka moni on oikeasti sellaisessa duunissa eikä kouklutus muuhun taivu?
Sinne vaa johonki pikku kylään/kaupunkiin
Kyllä se on se työjuttu. Suomessa keskitetään voimakkaasti, työpaikat katoavat. Toki myös globalisaatio on vienyt työpaikkoja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen asunut syrjässä maaseudulla kuin Hgin keskustassa sekä kaikkea siltä väliltä. Kokemuksena kannatti, sillä niin opin tuntemaan itseni ja tarpeeni.
Halu muuttaa eri paikkoihin on ollut seurausta elämäntilanteistani kuin että olisin ollut 100% varma onko kohde sittenkään se paras. Kahden vuoden kuherrusajan jälkeen miettii haluanko sittenkin muualle. Kaikissa on plussat ja miinukset.
Ihmistyyppinä suosin taajamia ja joissa palvelut ovat lähellä, mutta ei niin että pitäisi tuijottaa ikkunastani toisen kodin olohuoneeseen. 20 vuotta sitten olisin ehdottomasti vannonut maaseudun rauhaan ja okt:n ja jossa sain asua sen ajan kuin halusin .
Nii, onneksi etelästä pääsee aina pois. Itselläni kävi vielä niin hyvä tuuri, että palkka nousi 1000 euroa :) Ainoa huoli on autoilun kallistuminen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä tuosta kylmyydestä. Varsinkin kun käy paljon treffeillä niin pääkaupunkiseudulla koko elämänsä asuneet naiset tuntuvat aika kylmiltä tyypeiltä ja yllättävän usein kun kohtaa lämpimän oloisen tyypin niin selviää että hän on jostain kauempaa kotoisin. En tiedä mikä yhteys näillä asioilla on.
Nykyajan työelämässä on jotain vikaa, kun nuortenkin ihmisten loppuunpalaminen on niin yleistä.
Suunnittelen säännöllisesti sitä, että heitän hanskat tiskiin ja muutan maalle sisareni ok-taloon. Tekisin vähän töitä ja eläisin tuilla. Olen tähdännyt korkealle, mutta ei se kannata Suomessa. En ole ainoa, toinen tuttu lähtee Uuteen-Seelantiin ja jättää työnsä.
Jahas, taas tätä Sanoman kepulaista propagandaa. Miksei koskaan tehdä juttua niistä, jotka ovat onnellisia kaupungissa?
Kun on syntynyt pk-seudulla, se tuntuu yleensä kodilta.
Jos omisin syntynyt ja kasvanut maaseudulla, uskon, että olisin palannut sinne,mutta en ole, joten elän siellä, missä olo on kotoisa.
Suurin rauha on sisäinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä tuosta kylmyydestä. Varsinkin kun käy paljon treffeillä niin pääkaupunkiseudulla koko elämänsä asuneet naiset tuntuvat aika kylmiltä tyypeiltä ja yllättävän usein kun kohtaa lämpimän oloisen tyypin niin selviää että hän on jostain kauempaa kotoisin. En tiedä mikä yhteys näillä asioilla on.
Sama myös miehissä. Siksihän ollaan kovia ja varuillaan, kun kaupungissa on maaseutua huomattavasti useammin ikäviä kohtaamisia.
Kaikki perustuu ihmismäärään, ei se sen kummempaa ole.
”Nousin bussista ja mietin vain, mihin ihmeeseen olen joutunut.”
Eron jälkeen Satu lähti käymään ystävänsä luona Joensuussa. Siellä hänet valtasi kummallinen tunne: ennalta täysin vieras kaupunki tuntui heti kodilta. Vielä ihmeellisempää oli se, että vajaan viikon reissun aikana kaikki stressioireet katosivat.
Samalla Satu ihastui leppoisiin ja avuliaisiin joensuulaisiin.
– Näin jälkikäteen ajateltuna on ihan järkyttävää, miten kylmiä monet pääkaupunkiseudun ihmiset ovat. Siellä kuljetaan helposti ohi, vaikka toinen tarvitsee apua.
Satu kävi muutaman kuukauden aikana Joensuussa useamman kerran, ja kokemus oli joka kerta sama. Stressi katosi Itä-Suomessa ja palasi, kun juna lipui Kirkkonummelle.
Kun Joensuussa asunut ystävä kertoi muuttavansa Savonlinnaan, päätös oli helppo. Satu pakkasi tavaransa ja muutti ystävänsä asuntoon Joensuun keskustaan. Pääkaupunkiseudulle jäivät perhe ja ystävät.
– He suhtautuivat muuttooni hyvin. Sanoivat vain, että antaa mennä, jos siltä tuntuu.
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/satu-27-pal…