Kerrostaloasuja! Kuinka paljon maksat vedestä?
Kuinka paljon teillä muilla kustantaa taloyhtiön kuuma ja kylmä vesi? Joudutteko maksamaan ylimääräistä tasauslaskussa vai saatteko takaisinpäin?
Omassa taloyhtiössäni vesi tuntuisi olevan suorastaan ryöstöhintaista. Kuuma vesi n. 17e/m3 ja kylmä vesi n. 7e/m3. Kuukausittain vesiennakko 28e, ja vaikka laskelmieni mukaan käytän vettä keskiarvokulutusta vähemmän, tulee silti ylimääräistä maksettavaa. Kuluneen vuoden aikana vesi on kustantanut n. 40e/kk (asun yksin). Ei tällaisissa hinnoissa ole mitään järkeä.
Kommentit (84)
Kylmä vesi kuuluu vuokraan, lämmin vesi laskutetaan kulutuksen mukaan. Noin 10 e/kk, vanhemmat ja teini.
En muista tarkkoja kuutiohintoja, mutta kulutuksen mukaan maksetaan. Kahden hengen vesilasku on viime vuosina ollut 100-120 euroa/3kk. Jossain vaiheessa selvittiin kolmesta kuukaudesta puolet halvemmalla, mutta veden hinta tuplaantui.
Reilua että jokainen maksaa kulutuksensa mukaan.
Lämmin vesi on kallista.
Veden hintaan kuuluu myös se, että laitteita pitää uusia.
Olen todella pihi vedenkäyttäjä, kun meni mittareiden perusteella n.15 e/kk.
Nyt maksu kaikilla sama 25e/kk.
Todellinen kustannus voi olla vaikka 70e/kk jos päivittäin käy suihkussa.
Tällä hetkellä 16€ henkilöltä per kuukausi. Olen oikeasti hämmentynyt näistä kertomistanne hinnoista. Jokaisessa vuokra-asunnossa missä olen asunut, on joko vesi kuulunut vuokraan tai sille on ollut kiinteä hinta. Ei ikinä yli 20€/hlö/kk. (Joo asuin vuokralla kerrostalossa jo markka-aikaan, käänsin nekin hinnat euroiksi). En ole koskaan edes kuullut, että jollakulla on joku mittari? Wtf?
24€/henkilö. Yksin asun, mutta asuntokohtaiset vesimittarit tulevat pian käyttöön. Toivottavasti sen jälkeen säästöä tulee.
24€/henkilö. Yksin asun, mutta asuntokohtaiset vesimittarit tulevat pian käyttöön. Toivottavasti sen jälkeen säästöä tulee.
Kannattaa varmaan soittaa paikalliseen vesiyhtiöön ja kysyä mitä se vesi ja jätevesimaksu on per m3. Aika kovalta kuulostaa tuo kylmän veden veloitus, Lahdessa oli muistaakseni vesi ja jätevesimaksu yht. n. 4,1€/m3.
Kuutio vettä kun lämmitetään 58 asteiseksi vie se energiaa n. 58Kwh. En tiedä mikä lämmitysmuoto teillä siellä on käytössä, mutta sähköllä lämmitettynä se vie 0,15€/kwh hinnalla (sähkö+siirto) 8,7€.
Ainakin tuossa kylmän ja lämpimän veden hintaerossa vedetään välistä, todennäköisesti myös kylmästä veloitetaan liikaa
Vierailija kirjoitti:
Asutaan vuokralla ja meillä on vesiennakko 25e/kk/henkilö. Tuli mukava yllätys loppuvuodesta, kun selvisi, että meillä maksaa kuutio lämmintä vettä 30e. Ihan kohtuuton hinta ja ollaankin nyt muuttamassa pois tästä asunnosta.
Huh, onpa todella kova hinta lämpimälle vedelle! Jouduitteko paljon maksamaan ylimääräistä, kun mittarit luettiin?

600e jouduttiin maksamaan ylimäärästä... Siis 1200e vuodessa makso vesi. Ja vettä ei tosiaan kuluteta mitenkää tuhlaten, vaan kahden ihmisen + lemmikkien vuosittainen lämpimän veden kulutus oli 39 kuutiota.
Meillä ei ole vesimaksuja erillisinä. Isot asunnot rivitalossa, jossa 5 asuntoa. Kellarissa on mittari ja veden hinta maksetaan niistä yhtiövastikkeista kaupungin vesilaitokselle. Se määrä mikä vuodessa menee oli normaali kulutusta. Jollain tavalla se pitää maksaa, meillä on sovittu näin. Olis kyllä ihan kauheata pihdata vettä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmaan soittaa paikalliseen vesiyhtiöön ja kysyä mitä se vesi ja jätevesimaksu on per m3. Aika kovalta kuulostaa tuo kylmän veden veloitus, Lahdessa oli muistaakseni vesi ja jätevesimaksu yht. n. 4,1€/m3.
Kuutio vettä kun lämmitetään 58 asteiseksi vie se energiaa n. 58Kwh. En tiedä mikä lämmitysmuoto teillä siellä on käytössä, mutta sähköllä lämmitettynä se vie 0,15€/kwh hinnalla (sähkö+siirto) 8,7€.
Ainakin tuossa kylmän ja lämpimän veden hintaerossa vedetään välistä, todennäköisesti myös kylmästä veloitetaan liikaa
Näiden kulujen lisäksi tulee liittymän perusmaksut. Lisäksi mahdollinen lämminvesikierto ja varaaja aiheuttaa merkittävän energiankulutuksen. Myös mittarin lukeminen ja laskutus maksaa.
Nyt 16 e.
Edellisessä oli 25 e, mutta siellä oli uima-allas.
Hki.
Vierailija kirjoitti:
Asunnossani on vesimittari eli maksan todellisen kulutuksen mukaan. Kylmävesikuutio on muistaakseni 7,50e ja lämmin 17e eli suihkuttelut sun muut hoidan pikapesu-periaatteella. Pyykit pesen taloyhtiön koneella tai nyrkkipyykkinä, kämpässä ei ole pesukoneelle liitäntää edes. Ihan hyvä juttu, sillä vesimaksu huitelisi varmaan neljänkympin hujakoilla per kuukausi jos käyttäisin omaa konetta.
Lasku tulee teille asukkaille kuitenkin tuosta vedestä. Vuokrassa tms.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä kamala asua kerrostalossa... en ymmärrä, miten kenelläkään on varaa :o
Meillä vesimaksu (omakotitalossa, kaupungin vesi) on n. 8,5€/hlö/kk ja tuota nostaa se, että meillä on uima-allas + palju, jotka vievät paljon vettä. Ilman noita olisi huomattavan paljon pienempi.
Meillä 25€/hlö kiinteä. Ehkä noin kallis kun uimahalli on lähellä.
20€ kk. Saan palautusta jotain 40-60 euroa vuodessa.
Noin 4 euroa kylmä ja 8 euroa lämmin. 20 euron ennakkomaksu näyttää riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä 16€ henkilöltä per kuukausi. Olen oikeasti hämmentynyt näistä kertomistanne hinnoista. Jokaisessa vuokra-asunnossa missä olen asunut, on joko vesi kuulunut vuokraan tai sille on ollut kiinteä hinta. Ei ikinä yli 20€/hlö/kk. (Joo asuin vuokralla kerrostalossa jo markka-aikaan, käänsin nekin hinnat euroiksi). En ole koskaan edes kuullut, että jollakulla on joku mittari? Wtf?
Huoneistokohtaiset mittarit alkaa olla ihan yleisiä. Ja onhan se reilua, että joka huusholli maksaa kulutuksensa mukaan, kun jotkut on melkoisen pihejä ja joku toinen ehlä rnkkailee suihkussa ikiajat.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla sen 20e/kk. Onhan se kallista eikä tee mieli lutrata. Yksin asuessa veden kulutusta on onneksi helppo säädellä.
Jos se on kiinteä vesimaksu per henkilö per kuukausi niin säähän voit käyttää vaikka mitä. Vesiennakko per kuukausi on sitten eri ja saat liikaa perityn vuoden päästä takaisin. Taloyhtiön tai vuokranantajan on lainkin mukaan se liikaa peritty ennakko pakko palauttaa. Ja pakko toimittaa sinulle vesilaskut nähtäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä kamala asua kerrostalossa... en ymmärrä, miten kenelläkään on varaa :o
Meillä vesimaksu (omakotitalossa, kaupungin vesi) on n. 8,5€/hlö/kk ja tuota nostaa se, että meillä on uima-allas + palju, jotka vievät paljon vettä. Ilman noita olisi huomattavan paljon pienempi.
Meillä kerrostalossa kiinteä 22e/h/kk. Siihen on leivottu mukaan jätevesimaksu jonka te todennäköisesti maksatte erikseen.
11€/henkilö/kk, kiinteä hinta.