Lue keskustelun säännöt.
Vanhusten hoitolaitoksissa työskentelevät, onko kahden viikon välein läheistään katsomassa käyvä omainen
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap aloituksessaan puhuu KATSOMISESTA ja se hoituu videopuheluin, jos asuu vaikka afrikan ambomaassa.
Haluat sitten tahallasi ymmärtää väärin...
Hoitaja on hyvä ja opettelee laitteen käytön. Onko jollekin vielä epäselvää mitä tarkoittaa etäyhteys.
Meillä oli yksi asiakas joka puhui tyttärensä kanssa näin joka päivä, toiset omaiset taas saattoivat soittaa välillä osaston puhelimeen. Tosiaankin, se on kyllä omaisen velvollisuus sitten ehdottaa tätä ja huolehtia siitä että tämä edes onnistuu, esim hankkimalla sille vanhukselle vaikka tabletin. Ei ole hoitajan velvollisuus soittaa omaisten perään ja järjestää skypet ja laitteet sekä asiakkaalle että omaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin nyt tällä kysymyksellä sitä että jos ajattelette kuinka usein työpaikallenne useimmat omaiset käyvät, onko 2 viikon väli siihen verrattuna usein, harvoin vai aika normi? Ja tosiaan toivon vastauksia vain ko. laitoksissa työskenteleviltä, en maallikkohurskastelijoilta jotka toki kävisivät vaikka joka päivä läheistään katsomassa. ap.
Olen ollut hoitoalalla yli 30 vuotta, enimmäkseen mielenterveys- ja vanhuspuolella. Akuuttiosastoilla omaiset/ystävät kävivät jopa päivittäin. Kroonikko-osastoilla kerran viikossakin vierailu oli harvinaista. Oli monia, jotka ikävöivät läheisiään, mutta kukaan ei käynyt, kuin ehkä jouluna/syntymäpäivinä.
Ymmärrän kyllä, että esim. dementoituneeseen vanhukseen on vaikea saada yhteyttä (kaikki eivät osaa vastata tai edes puhua puhelimeen, netin käytöstä puhumattakaan).
Itse hoidin oman mieheni kotona, viimeiset pari kuukautta kävin päivittäin sairaalassa. Olin paikalla aikuisten lasten kanssa , kun hän lähti....
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen vanhainkodissa, on usein.
Osa vanhuksista meillä on ollut vuosikausia enkä ole kertaakaan omaisia nähnyt, osalla joku käy puolen vuoden välein jos jaksaa. Osalla useammin, yleensä silloin kun muisti alkaa pettämään asukkailta niin omaiset häviää. Poikkeuksia tietenkin löytyy, onneksi.
On tää niin totta. Käyn katsomassa äitiäni kerran vuodessa. En jaksa, en kestä.
Alzheimer.
Ne harhat, ei voi jutella oikein mistään.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Se vaan kun oma vanhempi ei tiedä kuka olet eikä myöskään ole millään lailla tässä maailmassa, niin harventaa halua mennä. Ahdistaa käynnit jo, vaikka läheisiä olemmekin olleet. Lasten harrastuksia pitää hoitaa joka päivä sinne ja tänne.Aika on kortilla. Kerran kahdessa viikossa käyn.Muitakin omaisia käy.
Sama homma mulla,
Kerkeen kyllä mutta tapaamiset ahdistaa mua. Olen äitini menettänyt jo kauan sitten alzheimerille.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea vastata on tai ei, sillä asia riippuu niin monesta tekijästä. Aiemmissa kommenteissa on tuotu kyllä esille asian ydin, eli välimatka ratkaisee paljon, myös vierailijan elämäntilanne kuten esim. omat työajat, sekä se, miten läheinen suhde omaiseen on. Meillä hoivakodissa omaiset käyvät hyvinkin eri tavalla läheistään katsomassa. Joidenkin kohdalla kaksi viikkoa on usein, joidenkin kohdalla harvoin. Myös hoidettavana olevan omaisen kunto merkitsee paljon. Kyseessä voi olla loppuvaiheen dementiapotilas, joka ei enää tiedosta ympäristöään eikä tunne omaistaan, makaa vuoteessa sikiöasentoon käpertyneenä kykenemättä kommunikoimaan, ja joka ei ymmärrä enää puhetta. Ainoa tapa seurustella on kosketus ja puhuminen vaikka sanojen ymmärtäminen olisi kadonnut. Tai kyseessä voi olla virkeä ja aktiivinen vanhus, joka odottaa omaisia käymään, ja kuulumisia voi vaihtaa puolin ja toisin. Omaiset kokevat näiden kahden ääripään tapaamisen hyvin eri tavalla mielekkääksi. Sekin vaikuttaa tapaamistiheyteen.
Tuo vanhuksen tilanne vaikuttaa todella paljon. Omalla vanhemmallani oli sairaudessa vaihe, jossa hän ei meitä lapsia enää kunnolla tunnistanut, vaan vierailulla ollessamme usein hyppäsi ikkunaan kurkkimaan "noni, nyt se pertti/pirkko tulee" (vaikka sekä "pertti" että "pirkko" istuivat jo sohvalla...) tai puhui ihan omiaan siitä kuinka pertti eilen kävi kaloja tuomassa, tänään ei olekaan vielä käynyt, kyllä se kohta varmaan taas tulee (vaikka "Pertti" istui nyt edessä eikä ollut käynyt viikkoon tätä ennen). Dementikkoja kun on karkeasti kahta sorttia; niitä jotka ikävöivät läheisiään ja valittavat koko ajan että kun heidät on tänne yksin hylätty (vaikka omainen on vieressä/juuri käynyt) ja sitten heitä, joilla joku on koko ajan tulossa käymään tai juuri käynyt (vaikka se puheena oleva henkilö ei olisi käynyt vuoteen/istuu vieressä parhaillaan). Isäni oli onnekseen tätä jälkimmäistä sorttia.
Olen itse tuo "pirkko" ja koska olen työskennellyt dementikkojen kanssa ihan työkseni, minun oli sinällään melko helppo kestää tuo vaihe. Mutta veljelläni "pertille" tuo oli niin vaikeaa kun oma rakas isä hiipui pois elämästä eikä enää tunnistanut omaa poikaansa, että "pertin" vierailut kyllä harvenivat n. kerran vuodessa tapahtuneiksi. Oli kyllä aina kiinnostunut isän kuulumisista ja voinnista, soitteli hoitajille ja kysyi kuulumisia, kyseli kuulumisia suoraan meiltä muilta perheenjäseniltä ym. mutta ei itse vaan enää pystynyt menemään kylään. Enkä kyllä häntä siitä syytä, joskus tuntuu että dementia on vaikeampi paikka omaisille kuin sairastuneelle itselleen. Tätä olen pyrkinyt soveltamaan työn puolellakin, ei ole minun tehtäväni arvostella omaisten käyntejä tai käymättä jättämisiä kun ei koskaan tiedä mitä siellä on taustalla.
Sitä myönnän kyllä ihmetteleväni jos vanhuksella ei ole mitään henkilökohtaista tavaraa huoneessaan, ei sopivia vaatteita, lämpimiä sukkia ym. Ne jotenkin ajattelisi että jokainen voisi, edes jotain, omalle läheiselleen hoitaa. Mutta osa omaisista ei tuo vaikka itse soittavat kuulumisia ja kysyvät samalla että mitä mummo tarvitsisi ja kun kerrotaan, eivät kuitenkaan tuo mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitajana sanoisin, että parin viikon välein käynti on ihan ok. Myös kolmen viikon, kerran kuussa jne.
Myös te omaiset olette ihmisiä joilla on omakin elämä, joten te käytte silloin kuin teille sopii. Mikä sopii toiselle, ei sovi välttämättä toiselle.
Muistisairaiden kanssa työskennelleenä on ihan inhimillistä, että kun sairaus etenee eikä kukaan saa enää niistä vierailuista mitään, niin on ihan ok harventaa käyntejä jos ne tuntuvat pahalta, kunhan nyt joskus edes käy.
Kun kuolema lähestyy, ovat omaiset tietenkin tervetulleita useammin ja meillä saa jopa jäädä yöksi jos näyttää siltä, että loppu on tulossa.
Se minkä omaisille sanoisin, on se että tehkää tapaamisesta rauhallinen ja mukava sille vanhukselle. Liika kysely hämmentää, hoitajien luona ramppaaminen hämmentää, vaippoihin tuijottaminen hämmentää... Vanhusta siis.
Jos ei keksi mitä puhua, voi ihan tulla vaikka limsapullo ja leivoksen kanssa, yhdessä syöminen antaa vanhuksille todella paljon, niin paljon etten osaa sitä tähän sanoin kuvailla.
Meitä on onneksi 3 kävijää, yksi asuu lähellä, minulla on 100 km ja veljellä 200 km ajomatkaa. On yleensä ainakin joku meistä käynyt kerran viikossa. Vanhus kyllä luultavasti tunnistaa kävijän, mutta ei muista käyntiä enää 2 minuutin päästä. Yleensä keitetään siellä kahvit ja viedään jotain herkkua syötäväksi. On ostettu vaatteita ja viety asunnosta rakkaat tavarat, mutta ei hän taida niistä enää paljon perustaa.
Monet vanhukset katsovat mielellään televisiota, kun on mukava edes jotain ääntä kuulla hereillä ollessaan. Omaisten pitäisi huolehtia, että olisi mahdollisimman iso televisio käytössä ja siihen on asennettu se käännöspalvelu, näkökyky on monilla huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap aloituksessaan puhuu KATSOMISESTA ja se hoituu videopuheluin, jos asuu vaikka afrikan ambomaassa.
Haluat sitten tahallasi ymmärtää väärin...
Hoitaja on hyvä ja opettelee laitteen käytön. Onko jollekin vielä epäselvää mitä tarkoittaa etäyhteys.
😂😂Ei kyllä mummo tai pappa tajua siitä laitteesta yhtään mitään. Eikä sellainen etäyhteys ole muutenkaan mistään kotoisin.
Ps. Puhelin on myös keksitty
Oon ollut 10 vuotta muistisairaisiin erikoistuneessa hoivakodissa töissä, eikä ole kertaakaan tullut mieleen kyylätä, kuinka usein kukakin omainen käy. Käyntien vahtaaminen ei ole millään tasolla hoitajien (tai muidenkaan) tehtävä. Ei voi tietää perheiden välisistä suhteista tai millainen isä/äiti/puoliso toinen on ollut terveenä., se voi vaikuttaa paljonkin vierailuhalukkuuteen. Muistisairas elää hetkessä, pääasia että se hetken kohtaaminen läheisen kanssa on onnistunut. Sama, tapahtuuko se kerran puolessa vuodessa vai parin viikon välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen töissä palvelutalossa, jossa on reilu 30 asukasta. Näistä karkeasti n. 15 ei käy ikinä omaisia, viidellä ~kerran vuoteen, seitsemällä 2-6krt vuodessa ja vain kolmella kerran viikossa-kahdessa.
Eli vastaus kysymykseen, on usein.
Vähän ohis , mutta ymmärtääkö henkilökunta että jokus heidän silmissään hauras mukava vanhus oli omille lapsilleen julma kaltoinkohtelija ja lapsenhakkaaja, ja tämän takia lapsi ei käy koskaan katsomassa? Nimittäin mulla tulee psykopaska isän kanssa käymään näin...pelottaa mitä hoitajat selän takana puhuu, syyttelevät varmaan lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käytte tervehtimässä muistisairasta, niin jättäkää käynnistänne jokin konkreettinen muisto.
Pehmolelu, valokuvakansio, mikävain.
Selkeydenhetkinään muistisairas tietää ettei häntä ole unohdettu.
Kun äitini siirtyi dementiakotiin, niin minusta siellä oli hyvä systeemi. Omaiset kirjasivat käyntinsä vihkoon. siitä oli helppo palauttaa mieleen omaisten käynnit ja soitot, kun mummo muisteli, että ei kukaan ole käynyt eikä soittanut vuoteen.
"Muistatko, kun tyttäresi viimeksi käydessään jätti tuon pehmokissan, (kuvan kauniissa valokuvakehyksissä, jne) mikä tuossa pöydällä nököttää ja ihmettelee."
On tehokkaampi muistutus kuin hän voi ottaa konkreettisesti kätösiinsä että kappas niinhän se olikin.
Ihan kaunis ajatus, mutta ei kai sinne voi parin viikon välein jotain pehmoleluja viedä. Maailma hukkuu muutenkin roskaan. Eikä valokuviakaan kovin pitkälle riitä.
Ei tietenkään, jokainen ymmärtää toki tämän.
Jotain pientä voi jättää siihen lohduksi ikävän hetkelle.
Kävin kolme kertaa vuodessa. Asun Helsingissä, äitini asui Lapissa
Veljeni asui lapsuudenkodissamme, joten otin äidin sinne muutamaksi päiväksi, hän yöpyikin silloin kotona
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohis , mutta ymmärtääkö henkilökunta että jokus heidän silmissään hauras mukava vanhus oli omille lapsilleen julma kaltoinkohtelija ja lapsenhakkaaja, ja tämän takia lapsi ei käy koskaan katsomassa? Nimittäin mulla tulee psykopaska isän kanssa käymään näin...pelottaa mitä hoitajat selän takana puhuu, syyttelevät varmaan lasta.
Kyllä hoitajat ymmärtää.
Ovat takuulla nähneet koko ihmisluonteiden kirjon työssään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap aloituksessaan puhuu KATSOMISESTA ja se hoituu videopuheluin, jos asuu vaikka afrikan ambomaassa.
Haluat sitten tahallasi ymmärtää väärin...
Hoitaja on hyvä ja opettelee laitteen käytön. Onko jollekin vielä epäselvää mitä tarkoittaa etäyhteys.
Meillä oli yksi asiakas joka puhui tyttärensä kanssa näin joka päivä, toiset omaiset taas saattoivat soittaa välillä osaston puhelimeen. Tosiaankin, se on kyllä omaisen velvollisuus sitten ehdottaa tätä ja huolehtia siitä että tämä edes onnistuu, esim hankkimalla sille vanhukselle vaikka tabletin. Ei ole hoitajan velvollisuus soittaa omaisten perään ja järjestää skypet ja laitteet sekä asiakkaalle että omaiselle.
Höpöhöpö, meillä on tabletit talon puolesta. Toki oma kannattaa hankkia jos useasti on käytössä. Onko teillä sitten joku viestintävastaava sitten kun kerta hoitajille ei kuulu asiakkaan avustaminen kommunikoinnissa ja yhteydenpidossa? 😂
Itse kysymykseen: on suhteellisen usein.
Jos/kun joudun hoivakotiin, minua ei käy katsomassa omaisista kukaan. Ainoa lapseni asuu kuuden tunnin lennon päässä. Veljeni ja sisareni asuvat myös ulkomailla.
Jollain käy omainen useamman kerran viikossa, toisten omaisia ei näy koskaan. Joten 2x kuukaudessa on jo hyvä vierailumäärä.
Ymmärrän kyllä tosi hyvin omaisia, jos eivät jaksa käydä sekavan ja levottoman vanhuksen luona. Asukas ei välttämättä edes ymmärrä, että tässä on nyt hänen oma lapsensa, ei naapuri tai kaveri. Kannattaa muistaa, että tilan huononeminen kuuluu taudin kuvaan.
20 vuotta vanhusten tehostetussa palveluasumisessa työskennelleenä voin sanoa, että tuo on ihan hyvin käyty.
Tuossa edellä tuli esiin, että omaa omaista voi muistaa ja hänestä huolehtia myös hankkimalla vanhukselle riittävästi toimivia vaatteita, sukkia, tyynyliinoja jne. Osalla vanhuksista on tosi huonosti vaatetta ja kun osa heistä sotkee ja kastelee paljon, kaapista ei tahdo löytyä puhdasta päällepantavaa. Esim. Yövuoroissa olen ollut toisinaan pulassa, kun puhtaita vaatteita ei ole kaapissa tai ne vähäisetkin ovat pesussa. Minusta pehmeiden ja joustavien vaatteiden ja sukkien huolehtiminen omaiselle on hyvää huolenpitoa. Joskus olen omia vaatekaappeja siivotessani kerännyt t-paitoja trikoolegginssejä ja löysiä sukkia ja vienyt ne puhtaina niille vanhuksille, joilla ei tahdo olla vaihtovaatetta.
Todella hyvä. Monet onaiset jotka käyvät päivittäin ovat aivan liian väsyneitä ja pakottavat itsensä paikalle. Olkaa itsellenne armollisia. Jos käyttä kerran viikossa tai kuukaudessa niin se on hienoa. Toisilla ei koskaan käy ketään omaisia. Kerran kahdessa viikossa on ihan hyvä.
No johan niitä pehmoleluja kertyy aika vuori, jos aina jotain konkreettista pitää tuoda. Enkä edes tiedä onko niin arvostavaakaan viedä leluja vanhukselle, jolla ei koskaan ole sellaisia ollut. En kyllä äitini sänkyä olisi millään pehmoleluilla täyttänyt, hän oli kuitenkin aikuinen loppuun saakka.