Lue keskustelun säännöt.
Yh-äidin näkemys elatusapukeskusteluun
11.02.2020 |
Ajattelin nyt avautua, koska meitä yksinhuoltajia tai lähivanhempia pidetään usein ahneina, itsekkäinä ja yhteiskunan elätteinä.
1. Olen kouluttautunut ammattiin, joka painottuu iltatöihin. Lasteni hoidon takia en pysty tekemään kokopäiväistä viikkoa, koska lapseni tarvitsevat - yllätys, yllätys - hoitajaa. Tämä johtaa taas siihen, että taloustilanteemme on huono.
2. Lapset sairastavat ja niin myös minun lapseni. Ensimmäinen saikkupäivä on palkaton, joten yhden saikkupäivän hinnaksi tulee 100 euroa. Se siis vähennetään jo siitä valmiiksi pienestä osa-aikatyöpalkasta.
3. Hoidan lapsen kasvatuksen myös yksin. Minulla ei ole apua puolisosta, joka voi ottaa kopin siinä vaiheessa, kun itse olen uupunut. Ja voin kertoa, että olen jatkuvasti uupunut. Olen yrittänyt saada apua, mutta sitä ei noin vaan saakaan. Yksityiseltä kyllä saisi, mutta sekin maksaa.
4. Lasten isä perusti toisen naisen kanssa perheen ja minä jäin lasten kanssa yksin. Käytännössä minut siis erotettiin.
5. Puolison haluaisin kyllä, mutta missä vaiheessa minulla olisi aikaa parisuhteen perustamiselle tai edes miehen löytämiselle?
Ennen kuin haukutte ja kivitätte meitä "ahneita" yh-äitejä, niin kannattaisi miettiä kaksi kertaa. On olemassa tutkimustuloksia, joiden mukaan yh-äitien lapset menestyvät elämässä huonommin verrattuna niihin lapsiin, jotka elävät kahden vanhemman perheessä. Siihen on varmasti jokin syy. Arvaatteko mitkä mahtaisi olla niitä syitä?
Kommentit (109)
Näiden tällaisten keskustelujen päälle sitten vielä mietitään että niin, miksiköhän nuoret naiset eivät lisäänny. Jännä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun näissä keskusteluissa unohdetaan täysin että osa meistä yh:sta on leskiä :D Vai onko sekin naisen vika että mies kuoli :D
Kuinkas se kuollut maksaa elatusapua?
Lapselle tai lapsille maksetaan perhe-eläkettä. Se korvaa elatusavun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tukiverkoston luominen...
Luuletteko, että tuolla on pilvin pimein ihmisiä, jotka haluaa alkaa auttamaan kuormittunutta yh-äitiä? Ei niitä "tukiverkostoja" niin vaan löydy.
Tämä on totta ja olosuhteet voivat muuttua, mutta.... eikö näitä ajatella kun lasta aletaan suunnitella? Itse olen pohtinut omat voimavarat jos jäisin yksinhuoltajaksi, tukiverkoston laajuuden perheenäkin, ammatin yhdistämisen vanhemmuuteen.. arvaatteko lopputuloksen? Tietoisia riskejähän tuossa otetaan ja toimitaan suorastaan itsekkäästi jos tilanne on jo lähtökohtaisesti tiedossa.
Kertoisitko, että miten pidit huolta siitä, että lapsen synnyttyä sinulla on tukiverkot? Vaaditko isovanhemmilta, ystäviltä jne kirjalliset lupaukset tuesta? On nimittäin ihan eri asia suunnitella kuin toteuttaa. Ei ketään voi vastuuttaa omien lasten hoidosta.
Ihan samalla tavalla miettii yksinhuoltajaksi jäämistä eron kuin puolison kuolemankin osalta. Eli tekee vain sen verran lapsia, mitä jaksaa ja pystyy yksinkin hoitamaan.
- eriTämä on toki totta. Tässä ketjussa vaan on kiilloteltu sädekehää ja kehuttu miten on tukiverkostot luotu niin siksi kysyin. Toisaalta tällainen ajattelu on tavallaan hirvittävän kylmää. Ei kukaan pysty ennakoimaan sitä mitä kaikkea on mahdollisesti tulossa. Toki useamman lapsen kanssa pitää ennen kaikkea miettiä realiteetteja, mutta mielestäni jokaisella on "oikeus" yhteen lapseen, vaikka sitten joutuisikin joskus kääntymään yhteiskunnan puoleen tukiverkottomuuden takia.
Ennakoimaan eli varautumaan pystyy, mutta ei ennustamaan eli tietämään, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen samaa mieltä siitä, että jos joskus joutuu turvautumaan yhteiskunnan apuun, se on ihan ok. Mutta ei ole ok tehdä elämäänsä koskevia isoja ratkaisuja ajatellen, että toinen ihminen on siinä rinnalla koko ajan. Olen jäänyt leskeksi 24-vuotiaana eikä esikoiseni isä ehtinyt edes nähdä lapsensa syntyvän. Kun vuosia myöhemmin uuden miehen kanssa suunnittelin yhteistä lasta, mietin hyvin tarkkaan, teenkö vielä toisen lapsen vai en. Päätin tehdä toisen, mutta en enää kolmatta. Ajattelin, että kahden kanssa yh:na vielä menee, mutta ei kolmen. Ja niin siinä kävi, että tuli ero ja jäin kahden lapsen yh:ksi.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ei yh tietää näköjään paremmin kuinka asiat pitäisi hoitaa. Ja jossain voi teoriassa ollakin jotain palvelua, mutta käytännössä sitä ei sitten saa.
T. Yh-eläkeläinen.
Tässä on hyvää, että on aikaa lapsille. Huonoa, että eläke on pieni, hoidot viime aikaa ja rahaa. Sairaus varjostaa arkea ja välillä lapset sanovat ääneen pelkäävät äidin kuolemaa. Eli meitä on moneen lähtöön.
En polta, en juo, enkä ole mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä ja tein lapset terveenä, parisuhteessa ja työssä olevana. Tämä selvennykseksi.
Taatusti monella on mielipide asemaasi. etenkin niillä, jotka eivät ole yyhoita, sairaita, tai eläkkeellä.
Tukiverkot koostuvat joko sukulaisista tai sitten samassa elämäntilanteessa olevista ystävistä. Jos minä katson lastasi tiistaisin, sinä katsot minun lastani torstaisin, niin minä pääsen harrastukseen.
Ilman tukiverkkoja ei pitäisi lapsia tehdä, lapselle on henkisesti köyhää elää vain yhden huoltajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkot koostuvat joko sukulaisista tai sitten samassa elämäntilanteessa olevista ystävistä. Jos minä katson lastasi tiistaisin, sinä katsot minun lastani torstaisin, niin minä pääsen harrastukseen.
Ilman tukiverkkoja ei pitäisi lapsia tehdä, lapselle on henkisesti köyhää elää vain yhden huoltajan kanssa.
Mun paras tukiverkostoni mieheni kuoleman jälkeen oli hänen paras ystävänsä. Lapseni kummisetä, ikuinen poikamies ja lapseton, tuli aina mulle lapsenvahdiksi, jos tarvitsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tukiverkoston luominen...
Luuletteko, että tuolla on pilvin pimein ihmisiä, jotka haluaa alkaa auttamaan kuormittunutta yh-äitiä? Ei niitä "tukiverkostoja" niin vaan löydy.
Tämä on totta ja olosuhteet voivat muuttua, mutta.... eikö näitä ajatella kun lasta aletaan suunnitella? Itse olen pohtinut omat voimavarat jos jäisin yksinhuoltajaksi, tukiverkoston laajuuden perheenäkin, ammatin yhdistämisen vanhemmuuteen.. arvaatteko lopputuloksen? Tietoisia riskejähän tuossa otetaan ja toimitaan suorastaan itsekkäästi jos tilanne on jo lähtökohtaisesti tiedossa.
Kertoisitko, että miten pidit huolta siitä, että lapsen synnyttyä sinulla on tukiverkot? Vaaditko isovanhemmilta, ystäviltä jne kirjalliset lupaukset tuesta? On nimittäin ihan eri asia suunnitella kuin toteuttaa. Ei ketään voi vastuuttaa omien lasten hoidosta.
Ihan samalla tavalla miettii yksinhuoltajaksi jäämistä eron kuin puolison kuolemankin osalta. Eli tekee vain sen verran lapsia, mitä jaksaa ja pystyy yksinkin hoitamaan.
- eriTämä on toki totta. Tässä ketjussa vaan on kiilloteltu sädekehää ja kehuttu miten on tukiverkostot luotu niin siksi kysyin. Toisaalta tällainen ajattelu on tavallaan hirvittävän kylmää. Ei kukaan pysty ennakoimaan sitä mitä kaikkea on mahdollisesti tulossa. Toki useamman lapsen kanssa pitää ennen kaikkea miettiä realiteetteja, mutta mielestäni jokaisella on "oikeus" yhteen lapseen, vaikka sitten joutuisikin joskus kääntymään yhteiskunnan puoleen tukiverkottomuuden takia.
Ennakoimaan eli varautumaan pystyy, mutta ei ennustamaan eli tietämään, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen samaa mieltä siitä, että jos joskus joutuu turvautumaan yhteiskunnan apuun, se on ihan ok. Mutta ei ole ok tehdä elämäänsä koskevia isoja ratkaisuja ajatellen, että toinen ihminen on siinä rinnalla koko ajan. Olen jäänyt leskeksi 24-vuotiaana eikä esikoiseni isä ehtinyt edes nähdä lapsensa syntyvän. Kun vuosia myöhemmin uuden miehen kanssa suunnittelin yhteistä lasta, mietin hyvin tarkkaan, teenkö vielä toisen lapsen vai en. Päätin tehdä toisen, mutta en enää kolmatta. Ajattelin, että kahden kanssa yh:na vielä menee, mutta ei kolmen. Ja niin siinä kävi, että tuli ero ja jäin kahden lapsen yh:ksi.
Samoista syistä minäkin päädyin kahteen. Silti ennakointi kaikkeen on mahdotonta. Mitenkään vähättelemättä yksinhuoltajuutta, siihen on periaatteessa helppo suhtautua. Mutta entä jos lapsi sairastuu ja joudut omaishoitajaksi? Sairastut syöpään ja joudun sairaalahoitoon? En usko, että kukaan pystyy ennakoimaan niin, että olisi täysin varma, että tukiverkosto hoitaa näissä tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkot koostuvat joko sukulaisista tai sitten samassa elämäntilanteessa olevista ystävistä. Jos minä katson lastasi tiistaisin, sinä katsot minun lastani torstaisin, niin minä pääsen harrastukseen.
Ilman tukiverkkoja ei pitäisi lapsia tehdä, lapselle on henkisesti köyhää elää vain yhden huoltajan kanssa.
Minun mielestäni taas ystävyyssuhteet perustuvat ensisijaisesti pyyteettömään eikä hyötysuhteeseen tai kiristämiseen. Lapsille toki olisi rikkaampaa, jos olisi isovanhempia, enoja ja tätejä elämässä, mutta kyllä mä koen, että meidän lapsillamme on elämä tarpeeksi rikasta ilman näitäkin. En siis missään nimessä olisi jättänyt lapsia tekemättä näiden puutteen takia.
Eivätkö ne lapset sitten ole isällään ollenkaan? Eikö isä sairasta? Miten sinut erotettiin? Mikä ero sinun tilanteessasi on sillä, onko exälläsi uusi nainen vai ei? Olisiko sinun elämäsi parempi, jos hänelläkään ei olisi sairastaessa tai ikävissä työvuoroissa ketään apuna? Onko lapsien isä jotenkin syypää sinun työtilanteeseesi? Saako lapsien isä palkallista lomaa lasten sairastaessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkot koostuvat joko sukulaisista tai sitten samassa elämäntilanteessa olevista ystävistä. Jos minä katson lastasi tiistaisin, sinä katsot minun lastani torstaisin, niin minä pääsen harrastukseen.
Ilman tukiverkkoja ei pitäisi lapsia tehdä, lapselle on henkisesti köyhää elää vain yhden huoltajan kanssa.
Aa että. Miksen minä tuota heti tajunnut!! ainiin, mutta eihän mulla asu tässä kaupungissa ketään ystävää. tai sukulaista. olisi pitänyt ennustaa heidän kaikkien muuttavan muualle pitkin suomea jo monta vuotta sitten. oi voi.
Vierailija kirjoitti:
Lasten isä auttaa äidin hyvinvointia ottamalla vastuuta lapsistaan eron jälkeen. Niin rahallisesti (sovitut elarit) kuin tapaamalla lapsiaan (sovitusti ja tarpeen vaatiessa muinakin aikoina sovitusti).
Mitenkään mies ei ole velvollinen vaihtamaan exän autonrenkaita, toimimaan talkkarina tai juoksupoikana tms. Tietysti jos on hyvät välit ja ei haittaa uutta parisuhdetta niin voi kysyä miten exä voi ja jaksaa, mutta mitenkään yleisesti velvottaen ei exän hyvinvointi kuulu entiselle miehelle eikä vaimolle.
Tämä on vain "musta tuntuu" tietoa, mutta niissä perheissä joissa etä-vanhempi ottaa oman vastuuosuutensa lapsista, näyttää lähivanhempi voivan hyvin. Kyllä sen vastuun jakaminen helpottaa oloa. Moni valittaa, kun mies lähtee viikonlopuksi reissuun ja itse jää yksi lasten kanssa. Sitten unohtaa, että moni yh on aina yksin lasten kanssa. Ja itselleni raskainta on se, että en voi lasten asioiden ongelmatilanteissa tai päätöksiä tehdessä turvautua kenenkään toiseen. Ehkä olen huono vastuunkantaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tuo naapurikunnan isä vietä sairaan lapsen hoitovapaata, vaikka olisi siihen yhtä oikeutettu. omien lomiensakaan aikana ei hae lapsia luokseen sen enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tukiverkoston luominen...
Luuletteko, että tuolla on pilvin pimein ihmisiä, jotka haluaa alkaa auttamaan kuormittunutta yh-äitiä? Ei niitä "tukiverkostoja" niin vaan löydy.
Tämä on totta ja olosuhteet voivat muuttua, mutta.... eikö näitä ajatella kun lasta aletaan suunnitella? Itse olen pohtinut omat voimavarat jos jäisin yksinhuoltajaksi, tukiverkoston laajuuden perheenäkin, ammatin yhdistämisen vanhemmuuteen.. arvaatteko lopputuloksen? Tietoisia riskejähän tuossa otetaan ja toimitaan suorastaan itsekkäästi jos tilanne on jo lähtökohtaisesti tiedossa.
Kertoisitko, että miten pidit huolta siitä, että lapsen synnyttyä sinulla on tukiverkot? Vaaditko isovanhemmilta, ystäviltä jne kirjalliset lupaukset tuesta? On nimittäin ihan eri asia suunnitella kuin toteuttaa. Ei ketään voi vastuuttaa omien lasten hoidosta.
Ihan samalla tavalla miettii yksinhuoltajaksi jäämistä eron kuin puolison kuolemankin osalta. Eli tekee vain sen verran lapsia, mitä jaksaa ja pystyy yksinkin hoitamaan.
- eriTämä on toki totta. Tässä ketjussa vaan on kiilloteltu sädekehää ja kehuttu miten on tukiverkostot luotu niin siksi kysyin. Toisaalta tällainen ajattelu on tavallaan hirvittävän kylmää. Ei kukaan pysty ennakoimaan sitä mitä kaikkea on mahdollisesti tulossa. Toki useamman lapsen kanssa pitää ennen kaikkea miettiä realiteetteja, mutta mielestäni jokaisella on "oikeus" yhteen lapseen, vaikka sitten joutuisikin joskus kääntymään yhteiskunnan puoleen tukiverkottomuuden takia.
Ennakoimaan eli varautumaan pystyy, mutta ei ennustamaan eli tietämään, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen samaa mieltä siitä, että jos joskus joutuu turvautumaan yhteiskunnan apuun, se on ihan ok. Mutta ei ole ok tehdä elämäänsä koskevia isoja ratkaisuja ajatellen, että toinen ihminen on siinä rinnalla koko ajan. Olen jäänyt leskeksi 24-vuotiaana eikä esikoiseni isä ehtinyt edes nähdä lapsensa syntyvän. Kun vuosia myöhemmin uuden miehen kanssa suunnittelin yhteistä lasta, mietin hyvin tarkkaan, teenkö vielä toisen lapsen vai en. Päätin tehdä toisen, mutta en enää kolmatta. Ajattelin, että kahden kanssa yh:na vielä menee, mutta ei kolmen. Ja niin siinä kävi, että tuli ero ja jäin kahden lapsen yh:ksi.
Samoista syistä minäkin päädyin kahteen. Silti ennakointi kaikkeen on mahdotonta. Mitenkään vähättelemättä yksinhuoltajuutta, siihen on periaatteessa helppo suhtautua. Mutta entä jos lapsi sairastuu ja joudut omaishoitajaksi? Sairastut syöpään ja joudun sairaalahoitoon? En usko, että kukaan pystyy ennakoimaan niin, että olisi täysin varma, että tukiverkosto hoitaa näissä tilanteissa.
Tuollaisia tilanteita varten on yhteiskunta. Ei ole tarkoituskaan laskea tuollaisia tilanteita sukulaisten, kavereiden eikä naapureidenkan varaan. Ennakoimista mahdolliseen tilanteeseen on olla selvillä, että yhteiskunnalla on tarjota erilaista apua. Ja jos sitten niin käy, osaa etsiä tarkempaa tietoa, mistä mitäkin apua voi saada ja miten sitä pitää hakea. Ei tekisi haittaa kenellekään käydä vilkaisemassa Kelan sivuilta, millaisia tukia on olemassa, ja oman kotikaupunkinsa sivuilta, millaisia palveluita kaupunkin tarjoaa. Siis vaikka ei olisikaan sellaisessa tilanteessa, että näitä tarvitsisi vaan ihan yleissivistyksen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ne lapset sitten ole isällään ollenkaan? Eikö isä sairasta? Miten sinut erotettiin? Mikä ero sinun tilanteessasi on sillä, onko exälläsi uusi nainen vai ei? Olisiko sinun elämäsi parempi, jos hänelläkään ei olisi sairastaessa tai ikävissä työvuoroissa ketään apuna? Onko lapsien isä jotenkin syypää sinun työtilanteeseesi? Saako lapsien isä palkallista lomaa lasten sairastaessa?
Usein ei. Ja valinvara jää isälle. Isä saa valita, mutta äidin on pakko hoitaa. Ja ei aloittaja tuossa kritisoinut isää vaan elatusvelvollisuus-keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Olen valitettavasti huomannut sen syyn olevan usein se, että moni yh-äiti ei omaa kunnollista elämänhallintaa. Todella moni hankkii koiran ja polttaa tupakkaa ja jotkut myös juovat. Nuo ovat valtavia päätöksiä ja huonoja sellaisia kun lapsen tarpeet pitäisi nähdä tärkeinä. Huono ravitsemus on myös nykyajan vitsaus.
En tietenkään väitä kaikkien toimivan noin, mutta ovat oleellisia havaintoja ja syitä miksi ne lapset voivat huonommin myös myöhemmässä elämässä.
Niin, sillähän ei tietenkään ole mitään merkitystä, että lapsi ehkä tuntee itsensä hylätyksi, kun etävanhempi ei ole riittävästi (jos lainkaan) lapsen elämässä mukana? Vain siis lähivanhemman koira ja eineslihapullat aiheuttavat lapselle huonoa elämänhallintaa?
Anna mä arvaan; nuo "viisaudet" olivat elämäMkoulua käyneen kyökkipsykologin tuotosta...
Oon ehdottanut, että etäisä viettäisi enemmän aikaa lastensa kanssa, hakisi vaikka 1x vko koulun jälkeen luokseen lapset ja maksaisi sitten vähemmän elaria. ei sopinut. vain ne valvojalla sovitut viikonloput näkee lapsiaan, vaikka ei kaukana asu. syytä en tohon haluttomuuteen tiedä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ne lapset sitten ole isällään ollenkaan? Eikö isä sairasta? Miten sinut erotettiin? Mikä ero sinun tilanteessasi on sillä, onko exälläsi uusi nainen vai ei? Olisiko sinun elämäsi parempi, jos hänelläkään ei olisi sairastaessa tai ikävissä työvuoroissa ketään apuna? Onko lapsien isä jotenkin syypää sinun työtilanteeseesi? Saako lapsien isä palkallista lomaa lasten sairastaessa?
Usein ei. Ja valinvara jää isälle. Isä saa valita, mutta äidin on pakko hoitaa. Ja ei aloittaja tuossa kritisoinut isää vaan elatusvelvollisuus-keskustelua.
En nyt ihan ymmärrä, mistä tässä nyt puhutaan. Aloituksesta sain käsityksen, että toivottaisiin sen miehen osallistuvan lastenhoitoon, että olisi enemmän aikaa ja voimavaroja ja kasvatusvastuu jakautuisi. Mutta ongelma olivatkin elarit, joista ei aloituksessa puhuttu sanaakaan?
joku lapseton täällä taitaa asiantuntijoida..
Vierailija kirjoitti:
1. Olen kouluttautunut ammattiin, joka painottuu iltatöihin. Tämä historia on minullakin, mutta nyt minulla on ammatti joka ei painotu iltatöihin.
2. Lapset sairastavat. Kyllä, mutta tähän minulla on luotuna tukiverkosto.
3. Kukaan meistä ei kasvata lasta yksin. Ympäristön vaikutus on myös osa kasvattamista.
4. Lasten isä perusti toisen naisen kanssa perheen ja minä jäin lasten kanssa yksin. Kyllä, mutta meidän suhteessa oli omat viat ja puutteet ennen tuota, joihin minäkin olen syyllinen. Tämä lastenperhe on nyt iso osa meidän lasten elämää, jossa he oppii ehkä yhden elämän tärkeimmistä taidoista. Taidon tulla toimeen erilaisten lasten ja aikuisten kanssa.
5. Puolisolle on aikaa isän ja tuon tukiverkoston avulla. Suhde on ehkä kevyempi, kun lapset ei ole osa sitä suhdetta.
Äläkä sinä nyt lähde puolustamaan omia heikkouksiasi, kun kerroin oman tarinani. Ja miksi meitä kivitetään...nosta katseesi sinne peiliin. Pahinmaksi marttyyriksi heittäytyminen sitten jeesuksen yksinkertaisesti tympii.
T. yh-äiti
Asiat ei ole koskaan näin mustavalkoisia, kun sinä annat ymmärtää, eikä se ole marttyyriksi heittäytymistä jos kertoo miten asiat on.
Kaikilla kun ei ole yhtä hyvää tukiverkostoa tai jaksaminen voi olla monista syistä erittäin vaikeaa, mutta susta voisi sanoa että olet kylmä tunteeton bitch, joita ilman asiat olisi maailmassa paljon paremmin.
Yleensä tuollaisia laukoo sellainen, jolla ei ole parisuhteesta kokemusta.