Sosiaalityön opiskelu yliopistossa: kysymystä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on niitä, jotka kokevat, ettei yhteiskuntatieteellisellä orientaatiolla ole sosiaalityössä merkitystä, ja että "voitaisko siis niinku vaan opiskella niitä lakei ja et miten efficaa käytetään". Näille ihmisille on ominaista, että heillä on hyvin usein sosionomin tutkinto pohjalla tai muuten epäakateeminen tausta (lähihoitajia yms.). 

Rakenteiden, ylisukupolvisuuden, luokkatematiikan ynnä muun ymmärtäminen on sosiaalityössä hyvin olennaista. Valitettavasti työelämäänkin asti kuitenkin päätyy näitä sosionomista pätevöityneitä, joiden mielestä opinnot olivat ihan turhat, ja se, että on itse äiti, riittää hyväksi sosiaalityöntekijäksi. 

Minun mielestä tuo herättää tärkeitä kysymyksiä opintojen mielekkyydestä jos kerran osa opinnot läpäisseistä pitää opintoja turhana.

Moniko psykologi, lääkäri, puheterapeutti tai vaikka sitten pappi pitää oman alansa opintoja turhana itselleen? Jos ex-sosionomi ja nykyinen sosiaalityöntekijä pitää opintojaan turhana, voi olla, että hän ei vain ymmärrä niiden arvoa tai kenties hänenkin ajatuksissaan on totuuden siemen ja koulutukset ovat ylipitkiä tai liiallisuutta päällekkäisyyttä esiintyy? 

Nykyään lähes kaikilla perusfiksuilla ihmisillä on jotain tietoa rakenteista ja ylisukupolvisuudesta tai esim.terveellisistä elämäntavoista ja yleisimmistä mielenterveyshäiriöistä, mutta esim.putkiasennuksesta tai sähköinsinöörin hommista ei ole, koska se ei kuulu yleissivistykseen. Perustietoihin ei tarvitse yliopistoa, vaan yliopiston pitäisi nähdäkseni sosiaalityön osalta syventää tuota yleissivistykseen osaamista tärkeällä ja työelämän kannalta järkevällä tavalla. 

Olen aiemmin käynyt paljon sosiaalialan AMK-opintoja ja monesti tulee sellainen olo, että joku yksinkertainen asia sanotaan hitaasti ja pitkästi ja joudun katsomaan luentovideon 1,5 nopeudella. Kasvatusalasta sanotaan usein samaa. 

Sosiaalityön ydin on kyetä arvioimaan henkilön tilannetta, siihen liittyviä riskejä ja suojaavia tekijöitä, arvioimaan erilaisten interventioiden mahdollisuuksia parantaa tai huonontaa asiakkaan tilannetta jne. Kyse ei ole yleissivistyksen tasoisesta osaamisesta vaan syventävästä osaamisesta, akateemisten opintojen ydintä. Effica-osaaminen tai yksittäisen kunnan palveluverkon osaaminen on toissijaista, koska sen oppii itse työssä. 

Miksi sitten on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet aiemman käytännön kokemuksensa jälkeen oppineet uutta yliopistossa? Miksi ei ole olemassa psykologeja tai lääkäreitä, jotka eivät kokeneet oppineensa mitään yliopistossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko työ lopulta sen verran yksinkertaista, että siihen voidaan tuolla tavalla lisäkouluttaa ihminen (esim.sosiologiaa opiskellut), jolla ei ole minkäänlaisia näyttöjä kyvyistä työskennellä haastavien asiakkaiden ja tilanteiden parissa?"

Sosiologihan on syvällisesti perhetynyt yhteiskuntatieteisiin ja ilmiöihin kuten esim. syrjäytyminen, joten ihan hyvät pohjathan sosiologian maisterilla on muuntokouluttautua sosiaalityöntekijäksi. En tiedä mitä haet työn yksinkertaisuudella. Sitä se todellakaan ei ole vaan päivittäistä tahkoamista vaikeiden asioiden ja asiakkaiden kanssa ilman loistavia ratkaisuja. Hyvin suuri osa sosiaalityöntekijöistä palaa loppuun työssään ja hakeutuu helpompiin hommiin muualle. Esim. lastensuojelun osalta se tarkoittaa valtavaa työvoimapulaa. Yliopistot eivät ennätä kouluttaa sitä mukaa kun alalta poistuu sosiaalityöntekijöitä. 

En itse näe hirveästi yhteistä sosiologian ja sosiaalityön välillä. Moniko sosionomi tms. jatkokouluttautuu sosiologiksi tai päinvastoin? Sosiologia voi olla esim.naisten seksuaalisen vallan mietiskelyä omassa tutkijakammiossa tai 80-luvun nuorisokulttuurien pohdintaa. Sosiologia on politisoitunut teoreettinen tutkimusala. Sosiaalityöntekijä tekee paljon enemmän yhteistyötä esim.poliisin kuin yhteiskuntatutkijan kanssa eikä sosiaalityöntekijän moniammatillisessa tiimissä ole yhtään yhteiskuntatutkijaa, vaan esim.lääkäri, psykologi, perhetyöntekijöitä ynnä muita. Se, että joku lueskelee rikosdekkareita ei vielä tarkoita sitä, että hänestä olisi poliisiksi ja mielestäni tämä vertaus sopii, kun verrataan sosiologiaa ja sosiaalityötä. 

Myös psykologia kuuluu yhteiskuntatieteisiin ja sillä on äärimmäisen vähän tekemistä sosiologian kanssa, sillä sosiologi ei saa todellista pätevyyttä mihinkään konkreettiseen tehtävään, kun taas psykologista tulee lainsuojaama terveydenhuollon asiantuntija. 

Minun mielestä pikaväylä sosiaalityöntekijäksi jonkun näennäisesti lähisukuisen opintohistorian kautta vähentää sosiaalityön arvovaltaa ja arvostusta ainakin potentiaalisesti. 

Yliopistot saavat itsenäisesti päättää mitä hyväksilukevat ja mitä eivät. Tiedän, että maisterintutkintoja on katsottu hyväksilukien kandin osalta myös ihan toistenkin tiedekuntien osalta. Siellä saattaa olla taustalla esim. historian tutkintoa, maa- ja metsätieteellistä jne. Lähtökohta on, että ne ovat maisterintutkintoja. 

Voit lukea muuten avoimessa sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja sisällyttää ne tutkintoosi. Sijaispätevyyttä avoimesta yliopistosta ei saa, mutta sitä kautta voi yrittää myös tutkinto-opiskelijaksi jollei pääsykokeessa onnistu. 

Opinnot on todella teoreettisia eikä juurikaan valmista työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Opinnot on todella teoreettisia eikä juurikaan valmista työelämään.

Miten kehittäisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko työ lopulta sen verran yksinkertaista, että siihen voidaan tuolla tavalla lisäkouluttaa ihminen (esim.sosiologiaa opiskellut), jolla ei ole minkäänlaisia näyttöjä kyvyistä työskennellä haastavien asiakkaiden ja tilanteiden parissa?"

Sosiologihan on syvällisesti perhetynyt yhteiskuntatieteisiin ja ilmiöihin kuten esim. syrjäytyminen, joten ihan hyvät pohjathan sosiologian maisterilla on muuntokouluttautua sosiaalityöntekijäksi. En tiedä mitä haet työn yksinkertaisuudella. Sitä se todellakaan ei ole vaan päivittäistä tahkoamista vaikeiden asioiden ja asiakkaiden kanssa ilman loistavia ratkaisuja. Hyvin suuri osa sosiaalityöntekijöistä palaa loppuun työssään ja hakeutuu helpompiin hommiin muualle. Esim. lastensuojelun osalta se tarkoittaa valtavaa työvoimapulaa. Yliopistot eivät ennätä kouluttaa sitä mukaa kun alalta poistuu sosiaalityöntekijöitä. 

En itse näe hirveästi yhteistä sosiologian ja sosiaalityön välillä. Moniko sosionomi tms. jatkokouluttautuu sosiologiksi tai päinvastoin? Sosiologia voi olla esim.naisten seksuaalisen vallan mietiskelyä omassa tutkijakammiossa tai 80-luvun nuorisokulttuurien pohdintaa. Sosiologia on politisoitunut teoreettinen tutkimusala. Sosiaalityöntekijä tekee paljon enemmän yhteistyötä esim.poliisin kuin yhteiskuntatutkijan kanssa eikä sosiaalityöntekijän moniammatillisessa tiimissä ole yhtään yhteiskuntatutkijaa, vaan esim.lääkäri, psykologi, perhetyöntekijöitä ynnä muita. Se, että joku lueskelee rikosdekkareita ei vielä tarkoita sitä, että hänestä olisi poliisiksi ja mielestäni tämä vertaus sopii, kun verrataan sosiologiaa ja sosiaalityötä. 

Myös psykologia kuuluu yhteiskuntatieteisiin ja sillä on äärimmäisen vähän tekemistä sosiologian kanssa, sillä sosiologi ei saa todellista pätevyyttä mihinkään konkreettiseen tehtävään, kun taas psykologista tulee lainsuojaama terveydenhuollon asiantuntija. 

Minun mielestä pikaväylä sosiaalityöntekijäksi jonkun näennäisesti lähisukuisen opintohistorian kautta vähentää sosiaalityön arvovaltaa ja arvostusta ainakin potentiaalisesti. 

Psykologia ei ole yhteiskuntatiede...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko työ lopulta sen verran yksinkertaista, että siihen voidaan tuolla tavalla lisäkouluttaa ihminen (esim.sosiologiaa opiskellut), jolla ei ole minkäänlaisia näyttöjä kyvyistä työskennellä haastavien asiakkaiden ja tilanteiden parissa?"

Sosiologihan on syvällisesti perhetynyt yhteiskuntatieteisiin ja ilmiöihin kuten esim. syrjäytyminen, joten ihan hyvät pohjathan sosiologian maisterilla on muuntokouluttautua sosiaalityöntekijäksi. En tiedä mitä haet työn yksinkertaisuudella. Sitä se todellakaan ei ole vaan päivittäistä tahkoamista vaikeiden asioiden ja asiakkaiden kanssa ilman loistavia ratkaisuja. Hyvin suuri osa sosiaalityöntekijöistä palaa loppuun työssään ja hakeutuu helpompiin hommiin muualle. Esim. lastensuojelun osalta se tarkoittaa valtavaa työvoimapulaa. Yliopistot eivät ennätä kouluttaa sitä mukaa kun alalta poistuu sosiaalityöntekijöitä. 

En itse näe hirveästi yhteistä sosiologian ja sosiaalityön välillä. Moniko sosionomi tms. jatkokouluttautuu sosiologiksi tai päinvastoin? Sosiologia voi olla esim.naisten seksuaalisen vallan mietiskelyä omassa tutkijakammiossa tai 80-luvun nuorisokulttuurien pohdintaa. Sosiologia on politisoitunut teoreettinen tutkimusala. Sosiaalityöntekijä tekee paljon enemmän yhteistyötä esim.poliisin kuin yhteiskuntatutkijan kanssa eikä sosiaalityöntekijän moniammatillisessa tiimissä ole yhtään yhteiskuntatutkijaa, vaan esim.lääkäri, psykologi, perhetyöntekijöitä ynnä muita. Se, että joku lueskelee rikosdekkareita ei vielä tarkoita sitä, että hänestä olisi poliisiksi ja mielestäni tämä vertaus sopii, kun verrataan sosiologiaa ja sosiaalityötä. 

Myös psykologia kuuluu yhteiskuntatieteisiin ja sillä on äärimmäisen vähän tekemistä sosiologian kanssa, sillä sosiologi ei saa todellista pätevyyttä mihinkään konkreettiseen tehtävään, kun taas psykologista tulee lainsuojaama terveydenhuollon asiantuntija. 

Minun mielestä pikaväylä sosiaalityöntekijäksi jonkun näennäisesti lähisukuisen opintohistorian kautta vähentää sosiaalityön arvovaltaa ja arvostusta ainakin potentiaalisesti. 

Psykologia ei ole yhteiskuntatiede...

No ei sosionomi ja sosiologikaan ole kolleegoja :-)

Ja mieti tarkkaan mitä omaa ongelmaa kannat varjona ja olet menossa ratkaisemaan. Ei ole analyyttisen, laskelmoivan ihmisen työ. Soveltuvuuskokeet olisi paikallaan opintoihin tai viimeistään työhön. Todella kuormittava ala.

örgh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opinnot on todella teoreettisia eikä juurikaan valmista työelämään.

Miten kehittäisit?

Melkein koko opinnot pitäisi pistää uusiksi. Opiskelin sosionomiksi hyvien opettajien johdolla ja sain hyviä arvosanoja. Menin sitten avoimeen lukemaan sosiaalityötä. Minulle ollaan nimenomaan suositeltu sosiaalityöntekijän ammattia. Jotenkin kaikki se teoria vain tuntui turhalta..sosionomiopinnoissa on toki myös teoriaa mutta paljon esim projektiopintoja. Miksi noin ihmisläheiseen työhön pitää kouluttaa luettamalla tuhansia ja tuhansia sivuja?

Minun mielestäni koulutukseen pitäisi eriyttää kaksi tai useampi linja, joista valmistuttaisiin esimerkiksi käytännön työhön, tutkijaksi tai hallintoon. Käytäntöön menevillä olisi sitten kursseja, joissa oppisi kommunikoimaan asiakkaiden kanssa ja ymmärtämään ihmisen käytöstä, oppisi Kelan palvelut ja etuudet yms. ja niitä lakiopintoja; tulevat tutkijat kirjoittaisivat esseitä ja lukisivat kirjoja, pääpaino olisi teoriassa; hallinnon linjalla luettaisiin myös kirjoja ja luettaisiin enemmän lakia kuin käytäntölinjalla, byrokraattinen suuntaus. On täysin turhaa kouluttaa kaikille sossun pätevyyttä jo senkin takia, että puolet valmistuneista on paennut alalta jo nytkin. Mielestäni kertoo sen tässä ketjussa mainitun asian, eli että opinnot ja käytännön työ eivät vastaa toisiaan.

Ainakin meidän sosiaalityön opintoihin kuuluu suht paljon käytännön harjoittelua. Perusopinnoissa on tutustumiskäynti, aineopinnoissa 6 viikon työharjoittelu ja syventävissä 3 kk:n työharjoittelu. T. Turku

Minusta meilläkin on paljon käytännön harjoittelua Kuopiossa. Simulaatio-opetusta asiakkaan kohtaamisesta on sisältynyt muutamalle kurssille ja juurikin ensimmäisenä vuotena viikon harjoittelu, toisena vuonna 6 viikon harjoittelu ja sitten vielä myöhemmin 3 kuukauden harjoittelu.

Uskon sosiaalitieteiden opiskelusta olevan paljon hyötyä sosiaalityössä, koska niistä voi oppia ymmärtämään paremmin ihmisten välistä vuorovaikutusta ja ihmisten ja yhteiskunnan välisiä rakenteita. Kaikki nämä ovat vain eduksi asiakastyössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opinnot on todella teoreettisia eikä juurikaan valmista työelämään.

Miten kehittäisit?

Melkein koko opinnot pitäisi pistää uusiksi. Opiskelin sosionomiksi hyvien opettajien johdolla ja sain hyviä arvosanoja. Menin sitten avoimeen lukemaan sosiaalityötä. Minulle ollaan nimenomaan suositeltu sosiaalityöntekijän ammattia. Jotenkin kaikki se teoria vain tuntui turhalta..sosionomiopinnoissa on toki myös teoriaa mutta paljon esim projektiopintoja. Miksi noin ihmisläheiseen työhön pitää kouluttaa luettamalla tuhansia ja tuhansia sivuja?

Jos koit teorian turhana, niin ehkä sinulle sopivampi ala olisi sosiaaliohjaajan ala. Se nimenomaisesti on käytännönläheistä ja ihmisen kohtaamista. Itselläni ei ainakaan riittäisi rahkeet ohjaajan työhön esimerkiksi lastenkodeissa. Sen sijaan asiakasprosessin johtaminen, päätöksenteko alkaen elämän isoista päätöksistä kuten esim. sijaishuollosta ja normaalista arjen tukemisesta esimerkiksi erilaisin palveluin on hyvin eri asia. Sosiaalityöntekijä ei ehdi kohtaamaan asiakkaitaan kuin kerran pari vuodessa joutuen kuitenkin päättämään sen ihmisen asioista hyvin pitkälti. Tähän tarvitaan tueksi se teoreettinen osaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni koulutukseen pitäisi eriyttää kaksi tai useampi linja, joista valmistuttaisiin esimerkiksi käytännön työhön, tutkijaksi tai hallintoon. Käytäntöön menevillä olisi sitten kursseja, joissa oppisi kommunikoimaan asiakkaiden kanssa ja ymmärtämään ihmisen käytöstä, oppisi Kelan palvelut ja etuudet yms. ja niitä lakiopintoja; tulevat tutkijat kirjoittaisivat esseitä ja lukisivat kirjoja, pääpaino olisi teoriassa; hallinnon linjalla luettaisiin myös kirjoja ja luettaisiin enemmän lakia kuin käytäntölinjalla, byrokraattinen suuntaus. On täysin turhaa kouluttaa kaikille sossun pätevyyttä jo senkin takia, että puolet valmistuneista on paennut alalta jo nytkin. Mielestäni kertoo sen tässä ketjussa mainitun asian, eli että opinnot ja käytännön työ eivät vastaa toisiaan.

Meillä on jo erilaisia linjoja. Tuota käytännön kommunikointia ja kelan etuuksien hakemisessa auttamista tekee jo sosiaaliohjaajat. Heitä ei kouluteta yliopistossa. Päätöksiä ja byrokratiaa tekevät sosiaalityöntekijät, jotka ovat saaneet maisterin tutkinnon ja tutkijat ovat yliopistoissa, yleensä tohtoreita.

Itse opiskellut sosiaalityötä mutta yhtään psykologia kurssia ei sisältynyt opintoihin. Itse olin jo vähän vanhempi kuin aloitin opiskelun ja katson että omasta elämänkokemuksesta paljon hyötyä. On sen verran rankkoja ihmiskohtaloita että nuori opiskelija voi olla ihmeissään.

Kiitos vastauksista.

Vastausten perusteella sosionomin koulutus voisi olla minulle tällä haavaa parempi investointi huomioiden menetetty aika ja vaiva. Ymmärtääkseni myös sosionomitaustalla voi käydä vaikka mitä terapia -ja muita lisäpätevyyskoulutuksia, joiden kautta voisin syventää psykologista osaamista?

Olen pitkään tehnyt hommia lasten, nuorten ja aikuisten kanssa neuvontatyyppisessä kontekstissa ja aika paljon ihmisten huolissa korostuu lääketieteelliset ja vuorovaikutukselliset ongelmat eli saatetaan suoraan kysyä ratkaisua johonkin fyysiseen tai psyykkiseen vaivaan, kuinka tulla toimeen hankalan ihmisen kanssa tai miten olla tappamatta itseään tänään jne. 

Olen myös osallistunut koulutukseen, jota oli pitämässä sosionomi ja sosiaalityön jatko-opiskelija ja siinä annettiin mielestäni vähän harhaanjohtava kuva esim.tietyistä neurologisista häiriöistä, joita asiakkailla on ja alan kursseja käyneenä näin aiheelliseksi lisätä omia kommentteja aiheeseen. 

Eli kaikkinensa kuulostaa siltä, mitä tuossa jo ylemmässä kappaleessa sanoin, että sosiaalityön opiskelu yliopistossa on pitkä tie mitä tulee näiden juttujen ymmärtämiseen ja varsinaista käyttötietoa taitaa jäädä käteen aika vähän varsinaisista opinnoista. 

Psykologinkaan työ ei tunnu ihan omalta, vaan eniten kiinnostaisi jonkinlainen rinnalla kulkeminen, mutta ei kuitenkaan aivot narikassa. Kevytyrittäjyys ja ehkä vahvempikin yrittäjyys olisi tulevaisuuden haaveissa.

-ap-