Englantilainen potilas -elokuva on katsottavissa Areenassa

90-luvulla tehtiin vielä mieleenjääviä elokuvia. Torstai-iltana tuli toinen ikisuosikkini, Tanssii susien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla tehtiin vielä mieleenjääviä elokuvia. Torstai-iltana tuli toinen ikisuosikkini, Tanssii susien kanssa.

Kyllä niitä mun mielestä on tehty senkin jälkeen. Ihan muutama viikko sitten vasta näin Tarantinon uusimman elokuvan, Once Upon a Time in Hollywood, ja kyllä se oli todella vaikuttava teos. Harmi, kun en päässyt elokuvateatteriin katsomaan. Monta muutakin suosikkia on ihan viime vuosilta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja "tosi" rakkauden ihannointia. No, tietysti kun Hollywoodissa ollaan, niin pettäjäpari saa onneksi palkkansa.

Nyt kun katsoin vanhempana, ajattelin just, että se ei ihannoi, vaikka kyllähän sen tietynlaisen rakkauden hehkuttamiseksi voi tulkita myös. Nuorempana ehkä tuli enemmän mieleen se rakkauden ihannointi, nyt jäi enemmän pinnalle pettämisen ja holtittoman intohimon seuraukset: laajennettu kunniaitsemurha ja Almasyn seuraukset hänelle itselleen sekä laajalle joukolle muita (joita Caravaggio elokuvass edustaa).

Ap

Aikuisena katsoessani tulee mieleen, että onhan Almassy aika epävakaan oloinen. Jotain outoja patoumia sillä on. Ei kovin ihanteellinen hahmo oikeastaan. Katherine taas on varmaan vaan tylsistynyt veljelliseen aviomieheensä, ja intohimo ottaa vallan.

Katsoiko joku muuten Areenasta Ranskalaisen luutnantin naisen? Olen lukenut kirjan joskus nuorena ja lukiessa sympatiseerasin koko ajan rakastunutta pääparia, elokuvankin katsoin kymmenisen vuotta sitten. Kielletty rakkaus on siis aiheena tässäkin. Nyt aikuisena elokuvaa katsoessa huomasin, että pääparin nainen on manipuloiva (ei herätäkään sympatiaa) ja mies puolestaan naiivi ja hölmö ja kaiken lisäksi morsiamelleen epälojaali pettäjä. Jännä, miten eri tavalla kirjoja ja elokuvia tulee tulkittua eri ikäisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja "tosi" rakkauden ihannointia. No, tietysti kun Hollywoodissa ollaan, niin pettäjäpari saa onneksi palkkansa.

Nyt kun katsoin vanhempana, ajattelin just, että se ei ihannoi, vaikka kyllähän sen tietynlaisen rakkauden hehkuttamiseksi voi tulkita myös. Nuorempana ehkä tuli enemmän mieleen se rakkauden ihannointi, nyt jäi enemmän pinnalle pettämisen ja holtittoman intohimon seuraukset: laajennettu kunniaitsemurha ja Almasyn seuraukset hänelle itselleen sekä laajalle joukolle muita (joita Caravaggio elokuvass edustaa).

Ap

Aikuisena katsoessani tulee mieleen, että onhan Almassy aika epävakaan oloinen. Jotain outoja patoumia sillä on. Ei kovin ihanteellinen hahmo oikeastaan. Katherine taas on varmaan vaan tylsistynyt veljelliseen aviomieheensä, ja intohimo ottaa vallan.

On se, ehdottomasti. Ja perspektiivistä riippuen voi ajatella, että elokuvassa joko ihannoidaan epävakaata mieshahmoa tai sitten näytetään, mihin epävakaus ja omiin asioihin keskittyminen (ja piittaamattomuus muista ihmisistä) voi pahimmillaan johtaa. 

Kyllä oikeassakin elämässä ihmiset tekevät intohimosta vääriä asioita, mutta silloin taustalla ei soi viulumusiikki. Elokuva näyttää asiat eri tavalla kuin oikea elämä, mutta ne voi eri elämänvaiheissa katsellessa ehkä kokea ihan eri tavoilla. 

Monenlaisia ajatuksia tämän elokuvan katsominen ainakin mussa tällä kertaa herätti!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Katsoiko joku muuten Areenasta Ranskalaisen luutnantin naisen? Olen lukenut kirjan joskus nuorena ja lukiessa sympatiseerasin koko ajan rakastunutta pääparia, elokuvankin katsoin kymmenisen vuotta sitten. Kielletty rakkaus on siis aiheena tässäkin. Nyt aikuisena elokuvaa katsoessa huomasin, että pääparin nainen on manipuloiva (ei herätäkään sympatiaa) ja mies puolestaan naiivi ja hölmö ja kaiken lisäksi morsiamelleen epälojaali pettäjä. Jännä, miten eri tavalla kirjoja ja elokuvia tulee tulkittua eri ikäisenä. 

En ole nähnyt tuota tai lukenut kirjaa, mutta jaan kokemuksesi tosi monen teoksen kohdalla! On se hienoa, mitä ikä ja eri katselukerrat tuovat tullessaan.

Ap

Itken lopun luolakohtauksessa aina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja "tosi" rakkauden ihannointia. No, tietysti kun Hollywoodissa ollaan, niin pettäjäpari saa onneksi palkkansa.

Nyt kun katsoin vanhempana, ajattelin just, että se ei ihannoi, vaikka kyllähän sen tietynlaisen rakkauden hehkuttamiseksi voi tulkita myös. Nuorempana ehkä tuli enemmän mieleen se rakkauden ihannointi, nyt jäi enemmän pinnalle pettämisen ja holtittoman intohimon seuraukset: laajennettu kunniaitsemurha ja Almasyn seuraukset hänelle itselleen sekä laajalle joukolle muita (joita Caravaggio elokuvass edustaa).

Ap

Aikuisena katsoessani tulee mieleen, että onhan Almassy aika epävakaan oloinen. Jotain outoja patoumia sillä on. Ei kovin ihanteellinen hahmo oikeastaan. Katherine taas on varmaan vaan tylsistynyt veljelliseen aviomieheensä, ja intohimo ottaa vallan.

On se, ehdottomasti. Ja perspektiivistä riippuen voi ajatella, että elokuvassa joko ihannoidaan epävakaata mieshahmoa tai sitten näytetään, mihin epävakaus ja omiin asioihin keskittyminen (ja piittaamattomuus muista ihmisistä) voi pahimmillaan johtaa. 

Kyllä oikeassakin elämässä ihmiset tekevät intohimosta vääriä asioita, mutta silloin taustalla ei soi viulumusiikki. Elokuva näyttää asiat eri tavalla kuin oikea elämä, mutta ne voi eri elämänvaiheissa katsellessa ehkä kokea ihan eri tavoilla. 

Monenlaisia ajatuksia tämän elokuvan katsominen ainakin mussa tällä kertaa herätti!

Ap

Siinähän on sekin omituinen kohtaus, jossa Almasy ja Katherine tapaavat, ovat hetken hiljaa ja sitten alkavat LÄPSIÄ toisiaan, mistä tilanne etenee seksiin. Todellakin tulee vaikutelma, että molemmat ovat epävakaita. 

Vierailija kirjoitti:

Itken lopun luolakohtauksessa aina

Nyt kun mainitsit, niin mä oon tosi kova liikuttumaan elokuvissa, mutta nyt en itkenyt ollenkaan! Ehkä mietin koko ajan kaikkia elokuvan yksityiskohtia niin, ettei liikutusta tullut. Jännä juttu.

Ap

Minäkin itkin lopussa. On kaikkineenkin sellainen hieman surumielinen elokuva mutta silti lohdullinen.

Oma suosikkini on kohtaus jossa kantavat Almasya ulkona sateessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja "tosi" rakkauden ihannointia. No, tietysti kun Hollywoodissa ollaan, niin pettäjäpari saa onneksi palkkansa.

Nyt kun katsoin vanhempana, ajattelin just, että se ei ihannoi, vaikka kyllähän sen tietynlaisen rakkauden hehkuttamiseksi voi tulkita myös. Nuorempana ehkä tuli enemmän mieleen se rakkauden ihannointi, nyt jäi enemmän pinnalle pettämisen ja holtittoman intohimon seuraukset: laajennettu kunniaitsemurha ja Almasyn seuraukset hänelle itselleen sekä laajalle joukolle muita (joita Caravaggio elokuvass edustaa).

Ap

Aikuisena katsoessani tulee mieleen, että onhan Almassy aika epävakaan oloinen. Jotain outoja patoumia sillä on. Ei kovin ihanteellinen hahmo oikeastaan. Katherine taas on varmaan vaan tylsistynyt veljelliseen aviomieheensä, ja intohimo ottaa vallan.

On se, ehdottomasti. Ja perspektiivistä riippuen voi ajatella, että elokuvassa joko ihannoidaan epävakaata mieshahmoa tai sitten näytetään, mihin epävakaus ja omiin asioihin keskittyminen (ja piittaamattomuus muista ihmisistä) voi pahimmillaan johtaa. 

Kyllä oikeassakin elämässä ihmiset tekevät intohimosta vääriä asioita, mutta silloin taustalla ei soi viulumusiikki. Elokuva näyttää asiat eri tavalla kuin oikea elämä, mutta ne voi eri elämänvaiheissa katsellessa ehkä kokea ihan eri tavoilla. 

Monenlaisia ajatuksia tämän elokuvan katsominen ainakin mussa tällä kertaa herätti!

Ap

Siinähän on sekin omituinen kohtaus, jossa Almasy ja Katherine tapaavat, ovat hetken hiljaa ja sitten alkavat LÄPSIÄ toisiaan, mistä tilanne etenee seksiin. Todellakin tulee vaikutelma, että molemmat ovat epävakaita. 

Joo, kyllä tuossa jotain purkautuvia jännitteitä halutaan kuvata. Mutta mutu-tuntuma mulla olisi se, että aiemmin elokuvissa kuvattiin usein intohimoa sillä, että pääpari ensin nahisteli fyysisesti ja siirtyi sitten siitä panemaan. Mun mielestä tuota on nykyään vähemmän. Onko kukaan samaa mieltä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minäkin itkin lopussa. On kaikkineenkin sellainen hieman surumielinen elokuva mutta silti lohdullinen.

Oma suosikkini on kohtaus jossa kantavat Almasya ulkona sateessa.

Munkin mielestä on lohdullinen. Tuo on kyllä hieno kohtaus!

Ap

Kiitos laadukkaasta keskustelusta, nyt pitää mennä muihin hommiin. Jos et ole nähnyt elokuvaa vielä, mutta luet ketjua, niin suosittelen ehdottomasti!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itken lopun luolakohtauksessa aina

Ja itken myös ennen loppua - silloin kun Almásy kantaa Katharinea lentokoneen hylystä sylissään, huomaa sormustimen Katharinen kaulassa, joilloin Katharine kertoo, että on rakastanut tätä koko tämän ajan ja Almásy itkee. 

"Englantilaisen potilaan" esikuva tosielämästä oli natsivakooja ja homo kreivi László de Almásy.

Fun fact: Max Minghella, joka näyttelee Handmaid's Talessa, on Anthony Minghellan poika.

Lempisitaattini on tästä elokuvasta: "Every night I cut out my heart, but in the morning it was full again."

Kannattaisi silti katsoa kotimaisen elokuvan kaikkienaikojen kirkkain helmi, eli Ripa ruostuu. https://areena.yle.fi/1-788277

Hienosti valittu musiikki nostaa tämän elokuvan ihan uudelle tasolle. Juuri se saa täälläkin silmänurkat kostumaan tietyissä kohtauksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja "tosi" rakkauden ihannointia. No, tietysti kun Hollywoodissa ollaan, niin pettäjäpari saa onneksi palkkansa.

Nyt kun katsoin vanhempana, ajattelin just, että se ei ihannoi, vaikka kyllähän sen tietynlaisen rakkauden hehkuttamiseksi voi tulkita myös. Nuorempana ehkä tuli enemmän mieleen se rakkauden ihannointi, nyt jäi enemmän pinnalle pettämisen ja holtittoman intohimon seuraukset: laajennettu kunniaitsemurha ja Almasyn seuraukset hänelle itselleen sekä laajalle joukolle muita (joita Caravaggio elokuvass edustaa).

Ap

Aikuisena katsoessani tulee mieleen, että onhan Almassy aika epävakaan oloinen. Jotain outoja patoumia sillä on. Ei kovin ihanteellinen hahmo oikeastaan. Katherine taas on varmaan vaan tylsistynyt veljelliseen aviomieheensä, ja intohimo ottaa vallan.

On se, ehdottomasti. Ja perspektiivistä riippuen voi ajatella, että elokuvassa joko ihannoidaan epävakaata mieshahmoa tai sitten näytetään, mihin epävakaus ja omiin asioihin keskittyminen (ja piittaamattomuus muista ihmisistä) voi pahimmillaan johtaa. 

Kyllä oikeassakin elämässä ihmiset tekevät intohimosta vääriä asioita, mutta silloin taustalla ei soi viulumusiikki. Elokuva näyttää asiat eri tavalla kuin oikea elämä, mutta ne voi eri elämänvaiheissa katsellessa ehkä kokea ihan eri tavoilla. 

Monenlaisia ajatuksia tämän elokuvan katsominen ainakin mussa tällä kertaa herätti!

Ap

Siinähän on sekin omituinen kohtaus, jossa Almasy ja Katherine tapaavat, ovat hetken hiljaa ja sitten alkavat LÄPSIÄ toisiaan, mistä tilanne etenee seksiin. Todellakin tulee vaikutelma, että molemmat ovat epävakaita. 

Katharine on se läpsijä, Almasy lähinnä pitää kiinni hänestä. Katharine lyö, koska on vihainen, ettei pysty vastustamaan intohimoa, joka vetää häntä Almasyn syliin ja avionrikkojaksi.

Katsoin 90-luvulla.

Nyt vanhempana ja viisaampana näkee huvittavan teatraalisuuden läpi.

Pukudraama.

Sodan romantisointia.