Miten te haastavien lasten (kouluikäisten) vanhemmat jaksatte?

Omalla lapsella on liuta haasteita, jotka vaikuttaa enemmän tai vähemmän koko perheen jokapäiväiseen elämään. Me vanhemmat olemme eronneet, joten arjessa pitää pärjätä yksin. Joitakin tukitoimia ollaan saatu nyt koulunkäyntiin liittyen.

Mutta oma jaksaminen alkaa olla kovalla koetuksella. Tuska alkaa aamusta kun herätään, kun joudun käyttämään kaikki voimat ja taidot että saan lapsen kouluun. Yritän ehtiä omiin töihin. Töihin tulee lapselta milloin mitäkin soittoja. Tai saa olla huolissaan pysyykö se siellä koulussa tai tuleeko kotiin kun aika on. Illat on välillä rauhallisia, välillä yhtä taistelua. Olen huolesta niin sekaisin ja väsynyt, että nämä on alkaneet tulla jo uniinkin. Välillä nukahdan väkisin klo. 20.00 sohvalle, koska olen niin loppu. Välillä valvon pitkälle yöhön murehtien lapsen asioita. Ja minulla on tätä työsarkaa tässä edessä vielä jopa 10 vuotta..... Apua olen hakenut ja sitä saa vaatimalla vaatia ja odottaa ja odottaa.. ja tuntuu siltä etten edes jaksa enää kohta hakea sitä apua. Itku on itsellä herkässä koko ajan, en edes halua enää tehdä mitään itkusoittoja perheneuvolaan jne.

Miten te muut jaksatte järjissänne?