Mies, onko sinulla koskaan ollut vaimona tai seurustelukumppanina ns. "hullu akka"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin toi että ihminen yhtäkkiä muuttuu hirviöksi lasten synnyttyä viittaisi siihen että jollain lailla vika on olosuhteissa myös. Tai henkilö on masentunut. Jos koti ei tule hoidetuksi mutta henkilö silti käy joskus jossain kavereidensa kanssa, ei poista masennuksen mahdollisuutta. Siinähän ihminen juuri yrittää päästä masennuksestaan eroon, ei sitä kannata käyttää häntä vastaan vaan koettaa tukea ja hakea apua koko perheelle.

Keittiöpsykologien ei ehkä kannata nyt tulla työntämään analyysejaan tähän ketjuun.

Kultaseni, täällä saa keskustella ihan kuka vain.

Ihmishirviö. Psykonarttu. Huoramainen.

Ihan kräppii. Se joka halventaa ja alistaa toista tällaisilla sulosanoilla, kertoikin jo itsestään ihan kaiken.

Mielisairaat...[/quote]

No kerroitkin sitten nimittelyllä itsestäsi ihan kaiken. Aina jaksaa huvittaa tämä ilmiö, kun haukutaan muita ja seuraavassa lauseessa tehdään just se, mistä toista syytetään. On muuten juuri sellainen tekniikka, mitä persoonallisuushäiriöiset usein käyttää, kun pitäisi puhua vaikka väkivaltaisuudesta. Äkkiä lyöty onkin syytettyjen penkillä.

Kaverillani oli yksi. Alkoi parin kuukauden seurustelun jälkeen kyselemään sormuksen perään. Jokaisissa illanistujaisissa nainen käyttäytyi kuin teini: joi kännit ja alkoi haastaa riitaa miehensä kanssa. Yleensä jossain vaiheessa mies menetti malttinsa ja sitten alkoi itku. :D

Hävetti katsoa sitä touhua. Yritin puhua kuin "nainen naiselle" mutta kaikki meni kuuroille korville. Hän päätti jossain vaiheessa että minulla ja hänen miehellään on aina flirtti päällä. Ylianalysoi jokaisen keskustelumme ja yhdestäkin väärästä sanasta alkoi kiukuttelu.

Onneksi erosivat.

Minullakin oli vaimo, joka lapsen syntymän jälkeen väitti sairastuneensa masennukseen kun sai raivo- ja itkukohtauksia ja syytteli ties mistä. Siivous kotona oli sekin kuulemma niin vaikeaa. Kävi pari kertaa jollain psykologilla neuvolan kautta, mutta sitten lopetti itse kun ei siitä kuulemma ollut mitään apua. (Varmasti psykologi kehotti miettimään onko itsessä ehkä myös jotain vikaa olosuhteiden ja parisuhteen lisäksi ja se ei miellyttänyt frouvaa...).

Elämä tasaantui hieman, mutta kuopuksen synnyttyä sama käyttäytyminen paheni taas ja kaikki oli jälleen minun vikani. Ehdotin josko terapia tälläkin kertaa olisi paikallaan niin frouva torjui sen suoralta kädeltä ja totesi ettei hänessä ole mitään vikaa, tällainen hän on normaalistikin!

Lopulta sitten joitakin vuosia myöhemmin erottiin kun olin kuulemma niin huono mies, vaimo lähti itse eikä hänen elämänsä ainakaan parempaan ole mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin toi että ihminen yhtäkkiä muuttuu hirviöksi lasten synnyttyä viittaisi siihen että jollain lailla vika on olosuhteissa myös. Tai henkilö on masentunut. Jos koti ei tule hoidetuksi mutta henkilö silti käy joskus jossain kavereidensa kanssa, ei poista masennuksen mahdollisuutta. Siinähän ihminen juuri yrittää päästä masennuksestaan eroon, ei sitä kannata käyttää häntä vastaan vaan koettaa tukea ja hakea apua koko perheelle.

Keittiöpsykologien ei ehkä kannata nyt tulla työntämään analyysejaan tähän ketjuun.

Eikä tuo nyt kovin yllättävää tieto ole, että jos omaa masennuslääkkeet, niin kärsii ehkä... masennuksesta:D Mies teki aivan oikean liikkeen, sillä muuten hän saattas itsekin masentua ja jäädä tohon parisuhdehelvettiin.

Vierailija kirjoitti:

Kaverillani oli yksi. Alkoi parin kuukauden seurustelun jälkeen kyselemään sormuksen perään. Jokaisissa illanistujaisissa nainen käyttäytyi kuin teini: joi kännit ja alkoi haastaa riitaa miehensä kanssa. Yleensä jossain vaiheessa mies menetti malttinsa ja sitten alkoi itku. :D

Hävetti katsoa sitä touhua. Yritin puhua kuin "nainen naiselle" mutta kaikki meni kuuroille korville. Hän päätti jossain vaiheessa että minulla ja hänen miehellään on aina flirtti päällä. Ylianalysoi jokaisen keskustelumme ja yhdestäkin väärästä sanasta alkoi kiukuttelu.

Onneksi erosivat.

Tunsin juuri tuollaisen pariskunnan. En tiedä oliko alkoholismia vai mitä, mutta ei tuollaisia haluta kutsua kylään ennen pitkää. Tämäkin pariskunta erosi lopulta.

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Oli, tosin selvästi mielisairas ja lääkekuureilla joten periaatteessa oli omaa syytäni että edes lähdin leikkiin mukaan selvästi hullun tapauksen kanssa. Astioiden heittelyä, spontaaneja väkivalta- ja paniikkikohtauksia sekä viiltelyä vielä sieti ja tuki. Mutta kun hän sitten petti minua "kostoksi" jostain mistä oli mielensä pahoittanut niin se oli äkkilähtö sen jälkeen. Siinä vaiheessa ei enää ymmärrystä ja sympatiaa heru oli sitten kuinka sairas tahansa.

Olisi mieluummin suljetulle osastolle mennyt kuin tahallaan satuttanut ihmistä jota väitti rakastavansa.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Oli, tosin selvästi mielisairas ja lääkekuureilla joten periaatteessa oli omaa syytäni että edes lähdin leikkiin mukaan selvästi hullun tapauksen kanssa. Astioiden heittelyä, spontaaneja väkivalta- ja paniikkikohtauksia sekä viiltelyä vielä sieti ja tuki. Mutta kun hän sitten petti minua "kostoksi" jostain mistä oli mielensä pahoittanut niin se oli äkkilähtö sen jälkeen. Siinä vaiheessa ei enää ymmärrystä ja sympatiaa heru oli sitten kuinka sairas tahansa.

Olisi mieluummin suljetulle osastolle mennyt kuin tahallaan satuttanut ihmistä jota väitti rakastavansa.

Ai mutta toihan helppo. Aikoinaan sattui kohdalle sellainen joka pillerinsä popsi. En tosin ollut tietoinen kun eipä mitään niistä asioista sanonut. Mietti sitten ihan itse ilman että lääkäriltä kysyisi että tervehän tässä ja lääkkeitä ei tarvitse.

Siitä sitten alkoi vuoristorata. Sen ihmisen persoonallisuus muutui joksikin muuksi kun lääkkeet eivät enää vaikuttaneet.

Minullekin sitten joskus myöhemmin selvisi että oli käyttänyt lääkkeitä. Aika schaissea kun parisuhteeseen menee ja jättää mainitsematta että pysyäkseen samana ihmisenä pitää pillerit popsia, tai ylipäätänsä asioiden pimittäminen, se on syvältä!

Kyllä. Naisella oli ADHD ja jätti mut parin vuoden seurustelun jälkeen. Yhdessäolo oli aika raskasta: on/off. Epäili, että muullakin olisi ADHD. Voipi olla. Hullu akka kuiteskin. En olis halunnut siitä erota, kun oli kivaa sängyssä.

ADHD voi tuoda suhteeseen paljon riitelyä ja tulisuutta.

Spontaanius ja Vaihtelunhalu tuo suhteeseen ongelmia pettämisen ja sen pelon muodossa.

Todella paljon eroja verrattuna normipareihin.

Nämä ADHD akat tulistuvat nollasta sataan ja saavat pidettyä aktivaatiotasoa yllä jatkuvalla riitelelyllä. Hulluja akkoja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Siihen päätelmään lopulta itsekin tulin. Hän ei myöntänyt vikaa itsessään eikä suostunut harkitsemaankaan minkäänlaista terapiaa tms. vaikka vuosia yritin asiasta puhua, mutta se kääntyi aina loukkaukseksi ja riidaksi. Kun meno ei muuttunut vaan lähinnä paheni vaan, vaikka mitä järjestelyitä ja muutoksia elämässä yritin ja yritettiin, niin eipä siinä jäänyt enää vaihtoehtoja kuin jakaa lusikat.

Hassua tavallaan, että alusta alkaen näin hänessä sen jotenkin heikon ja vaurioituneen puolen, jota halusin auttaa ja suojella. Otin hoiviini suloisen untuvikon mutta siitä kasvoikin terävähampainen hirmulisko joka kääntyi mua vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Siihen päätelmään lopulta itsekin tulin. Hän ei myöntänyt vikaa itsessään eikä suostunut harkitsemaankaan minkäänlaista terapiaa tms. vaikka vuosia yritin asiasta puhua, mutta se kääntyi aina loukkaukseksi ja riidaksi. Kun meno ei muuttunut vaan lähinnä paheni vaan, vaikka mitä järjestelyitä ja muutoksia elämässä yritin ja yritettiin, niin eipä siinä jäänyt enää vaihtoehtoja kuin jakaa lusikat.

Hassua tavallaan, että alusta alkaen näin hänessä sen jotenkin heikon ja vaurioituneen puolen, jota halusin auttaa ja suojella. Otin hoiviini suloisen untuvikon mutta siitä kasvoikin terävähampainen hirmulisko joka kääntyi mua vastaan.

Onnea elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Persoonllisuushäiriön diagnosoi aina erikoislääkäri - ei psykologi tai keittiöpsykologi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Persoonllisuushäiriön diagnosoi aina erikoislääkäri - ei psykologi tai keittiöpsykologi!

Pallo on pyöreä.

Muita itsestäänselvyyksiä ohi aiheen, anyone?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Siihen päätelmään lopulta itsekin tulin. Hän ei myöntänyt vikaa itsessään eikä suostunut harkitsemaankaan minkäänlaista terapiaa tms. vaikka vuosia yritin asiasta puhua, mutta se kääntyi aina loukkaukseksi ja riidaksi. Kun meno ei muuttunut vaan lähinnä paheni vaan, vaikka mitä järjestelyitä ja muutoksia elämässä yritin ja yritettiin, niin eipä siinä jäänyt enää vaihtoehtoja kuin jakaa lusikat.

Hassua tavallaan, että alusta alkaen näin hänessä sen jotenkin heikon ja vaurioituneen puolen, jota halusin auttaa ja suojella. Otin hoiviini suloisen untuvikon mutta siitä kasvoikin terävähampainen hirmulisko joka kääntyi mua vastaan.

En käytä kenestäkään n-sanaa (en ole psykiatri), mutta luulen että monet näistä "hulluista akoista" ovat koko epävakaita tai sitten ohutnahkaisia narsisteja, jotka antavat itsestään tuon heikon ja vaurioituneen kuvan. Itsetuhoisuuskin on osa manipulaatiota. He ovat uhrina esiintyviä draamailijoita ja menee aikaa, että tajuaa sen olevan pohjimmiltaan ihan samaa narsistista persoonallisuushäiriötä kuin paksunahkaisellakin narsistilla.

Terapeuttini sanoin: narsistin maailmaan ei mahdu ketään muuta kuin narsisti itse. Ennen pitkää saa huomata, että vika on aina muissa ja asioissa on myös yleensä huomattava määrä ns. lapinlisää tai koko juttu on ihan toisin kuin kerrotaan. Jos itse on roiston asemassa, niin huomaa miten värittyneitä ja suoranaisen valheellisia jutut ovat. Jälkeen päin ajattelen, että vaikeat kasvuolot kyllä olivat, mutta persoonallisuushäiriöt ovat myös periytyviä.  

Vastaan veljeni puolesta: hän oli naimisissa vajaa kymmenisen vuotta. Koko sen ajan hän oli paljon ulkomailla töissä, reissaten. Vaimo oli temperamenttista laatu, mutta viimeiset kaksi vuotta olivat hullun hommaa. Vaimo huusi vain (veljen kertoman mukaan) täyttä kurkkua ”v**** sä vaan käyt pettämässä ja huo*aamassa!”. Saattoi soittaa kesken kokouksen ja alkaa huutamaan. Sitten viikonloppuna huusi niin paljon, että oli iloinen päästessään töihin.

Veli teki tuolloin Euroopassa aamusta iltaan töitä, eikä kertaakaan pettänyt. Sillä työmäärällä ei ollut edes mahdollista, vaikka halua olisi ollut.

Avioliitto päättyi vaimon pettämiseen.

Vain yksi. Onneksi tajusin astua vuoristoradasta kohtuullisin vahingoin pois. Hänellä oli muutama muukin "hullu ex", mutta epäilen asian olevan juuri päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kai vastata tähän, koska useamman kerran tuli haukuttua hulluksi pahimmissa turhautumisissaan riideltäessä. 

Sairaalloinen mustasukkaisuus, epäluuloisuus, jopa vainoharhaisuus. Näistä johtuva toistuva syyttely ja äärimmäinen loukkaantumisherkkyys. Täysin ennalta-arvaamatta saattoi tulkita minkä tahansa sanomiseni, mitä mitättömimmästä ja neutraalimmastakin asiasta, itseensä kohdistuvaksi pilkaksi, vähättelyksi ja loukkaukseksi ja hyökkäsi raivoisasti takaisin kostaakseen. Ilman itsehillintää ja käytöstapoja. Erolla ja itsarilla uhkailua pahimmillaan. Ivallista vittuilua ja loukkauksia lievimmillään. Myös lapsille raivoamista, huutoa, kiroilua, rumasti haukkumista. Fyysistä väkivaltaa esineitä rikkomalla ja pariin kertaan mua lyödenkin. Henkinen väkivalta monimuotoista ja jatkuvaa. 20 vuotta jatkui selkäni takana mystinen peli. Vakoili, stalkkasi tekemisiäni ja menemisiäni ja epäili koko ajan mun pettävän tai jättävän tai molempia. Oli kanssani ilmeisesti ainoastaan ollakseen jonkun kanssa. Halveksui kuitenkin minua ihmisenä salaa kaiken aikaa ja lopulta toi sen ihan selkeästi myös julki. 

Nyt on ex, erosimme äskettäin. Ei ottanut mua vakavasti silloinkaan, kun sanoin joskus 5-6 vuotta sitten, monta kertaa niin vakavissani kuin osaan, että ihan aikuisten oikeasti, tämä ei voi jatkua näin. Että hän tuhoaa koko liiton ja perheen. Ei ottanut, sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Piti minua itsestäänselvyytenä, vaikka päivästä yksi alkaen pelkäsikin mun jättävän tai pettävän. En täysin ymmärrä sen mielen liikkeitä, se ei vaan ole ehjä. 

Pelottavaa, mutta tyypillistä persoonallisuushäiriöisen käytöstä.

Siihen päätelmään lopulta itsekin tulin. Hän ei myöntänyt vikaa itsessään eikä suostunut harkitsemaankaan minkäänlaista terapiaa tms. vaikka vuosia yritin asiasta puhua, mutta se kääntyi aina loukkaukseksi ja riidaksi. Kun meno ei muuttunut vaan lähinnä paheni vaan, vaikka mitä järjestelyitä ja muutoksia elämässä yritin ja yritettiin, niin eipä siinä jäänyt enää vaihtoehtoja kuin jakaa lusikat.

Hassua tavallaan, että alusta alkaen näin hänessä sen jotenkin heikon ja vaurioituneen puolen, jota halusin auttaa ja suojella. Otin hoiviini suloisen untuvikon mutta siitä kasvoikin terävähampainen hirmulisko joka kääntyi mua vastaan.

En käytä kenestäkään n-sanaa (en ole psykiatri), mutta luulen että monet näistä "hulluista akoista" ovat koko epävakaita tai sitten ohutnahkaisia narsisteja, jotka antavat itsestään tuon heikon ja vaurioituneen kuvan. Itsetuhoisuuskin on osa manipulaatiota. He ovat uhrina esiintyviä draamailijoita ja menee aikaa, että tajuaa sen olevan pohjimmiltaan ihan samaa narsistista persoonallisuushäiriötä kuin paksunahkaisellakin narsistilla.

Terapeuttini sanoin: narsistin maailmaan ei mahdu ketään muuta kuin narsisti itse. Ennen pitkää saa huomata, että vika on aina muissa ja asioissa on myös yleensä huomattava määrä ns. lapinlisää tai koko juttu on ihan toisin kuin kerrotaan. Jos itse on roiston asemassa, niin huomaa miten värittyneitä ja suoranaisen valheellisia jutut ovat. Jälkeen päin ajattelen, että vaikeat kasvuolot kyllä olivat, mutta persoonallisuushäiriöt ovat myös periytyviä.  

Valheellisuus ei ole mielestäni välttämättä tietoista, vaan tämä ihmistyyppi on vain niin pohjattoman itsekeskeinen, ettei siinä ole mitään sijaa muulle, mihin tuo terapeutti viittasi lauseellaan. Ei ole empatiakykyä ja ikävä kyllä se tulee ilmi myös lastenkasvatuksessa. Terapia ei myöskään onnistu tuon itsekeskeisyyden takia, koska kykyä tarkastella asioita muiden kannalta ei ole tai se on hyvin vähäistä.