Miksi jotkut saa niin paljon aikaiseksi ja toiset eivät mitään?

Omia lapsia kasvattaessani ja vieraiden lapsia opettaessani olen huomannut muutaman asian.

Luontaisesti ihmisillä on erilaiset valmiudet, mutta kenen tahansa taitoja voidaan kehittää kun tarjotaan apua ja oikeanlaisia haasteita.

Jos lapselle antaa luvan luovuttaa, siitä tulee helposti tapa ja lopulta syvenevä negatiivinen kierre. Jos sen sijaan pusketaan hommat maaliin vaikka vahvasti tuettuna, valmiiksi saaminen palkitsee jo itsessään niin että tätä palkintoa alkaa pian tavoitella itsekin.

Hyvien rutiinien omaksumista ei arvosteta nykyään riittävästi. Kun tarpeeksi moni hyvinvointia ja menestymistä tukeva asia saadaan automatisoitua niin ettei niitä tarvitse erikseen joka kerta miettiä ja valita, elämässä kulkeminen helpottuu valtavasti.

Joka ikinen meistä - aikuinen ja vanhuskin - voi kohentaa elämänlaatuaan luopumalla tietoisesti huonoista rutiineista ja omaksumalla hyviä tilalle. Se vaatii vähän päättäväisyyttä ja paljon toistoa, mutta mahdollista se on!

Itsestäni huomaan, että silloin kun on kiirettä, saan muutenkin valtavasti aikaan. Tietty vireystila jää päälle ja toimin kuin autopilotilla. Huonoimmin asiat edistyvät, jos niitä pitää erikseen pähkäillä ja suunnitella. Olen siis ottanut tavaksi kääriä vain hihat ja ryhtyä toimeen. Työ tekijäänsä opettaa, vauhti korjaa virheet ja ongelmat eivät odottelemalla ratkea. Nämä kun pidän mielessä, saan paljon aikaan ja koen valmistuneista asioista iloa ja tyydytystä.

Silloin kun ei oikein ole suurempia kiireitä tai haasteita päällä, saan itseni välillä kiinni siitä, että pieneenkin hommaan tarttuminen tuntuu tahmealta. Onneksi pystyn palauttamaan mieleeni sen hyvän fiiliksen, joka asioihin tarttumisesta seuraa, jolloin saan itseni uudelleen vauhtiin.

Joku miesasiamies kirjoitti kirjassaan, että kun aloittaa joka ikisen aamunsa petaamalla sänkynsä, saa ensimmäisen konkreettisen loppuun asti viedyn tehtävän ja siitä seuraavan hyvän mielen jo päivän alkuun, mistä se hyvä kierre lähtee liikkeelle. Uskon tähän täysin, vaikken hänen muita ajatuksiaan allekirjoittaisikaan.

Itse olen ahkera ja aikaansaava. Töissä kun maanantaisin jutellaan, mitä kukin on tehnyt viikonloppuna, pidän turpani kiinni. Töitten ja liikuntasuoritusten luetteleminen on itsensä korottamista. Toiset kilpaa kehuu, miten piti tehdä sitä ja tota mutta laiskotti ja muut kuorossa myötäilee.

Ei kannata verrata.

Koen, etten tee koskaan yhtään mitään, ja se tunne tulee heti, kun olen viisi minuuttia paikoillani. Minua pidetään hyvin tehokkaana ihmisenä ja joka tekee koko ajan jotakin.

MInulla on adhd, joten teen useampaa asiaa samaan aikaan ja joka on keskittymisen kannalta paras niin. Jos teen yhtä asiaa kyllästyn heti ja teen silloin työni huonosti. Olen kunnianhimoinen ja tarkka, mutta vain multitaskaajana.

Toivoisin, että pystyisin olemaan vain paikoillani ja rauhoittua. Saatan yölläkin touhuta huonounisuuteni vuoksi ja silloinkin nousen tekemään jotakin niin kuin järjestämään kaappeja tai laatikoita.

Vierailija kirjoitti:

Passiivisuus taannuttaa. Jos pakotat itsesi tekemään jotain nyt, niin myöhemmin se tulee kuin itsestään. Vaikka se juttu olisikin vastenmielinen, niin sen saa tehtyä nopeammin kun tietää sen sitten olevan ohi. Siksi moni aktiivinen ihminen pysyykin aktiivisena, koska eivä ole päässeet passivoitumaan ja se tekeminen tulee luonnostaan.

Sitten taas on näitä, jotka ovat juurtuneet sohvalle ja aina vaan voivottelevat, miten pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta eivät vaan jaksa aloittaa. Jos aloittaisivat nyt tekemällä vaikka jotain tunnin päivässä niin kohta huomaisivat, miten se tunti venyy aina vaan pidemmäksi ja tekeminen alkaa tuosta vaan ilman voivottelua.

Olen nyt töissä, joissa pystyy tekemään etäpäiviä. Olen huomannut, että etäpäivinä saan henkilökohtaisesti paljon vähemmän aikaan, kun tavallisina työpäivinä. Minulla on pitkät työmatkat julkisilla ja tämän lisäksi opiskelen iltakursseilla. Työmatkalla yleensä luen tai opiskelen kieliä, mutta etäpäivinä en saa näitä tehtyä, vaikka aikaa on periaatteessa enemmän. Lisäksi en millään jaksaisi lähteä kotoa kurssilleni, vaikka normaalin työpäivän jälkeen minulla ei ole juurikaan ongelmia lähteä. Eli kiireisinä päivinä olen usein paljon tuottavampi kuin kotona ollessani. Saman huomaa myös viikonloppuisin, kun ei tunnu saavan mitään aikaan, vaikka on kotona koko päivän.

Mulle iski opiskeluaikana jokin ihmeellinen jumi niin etten tahtonut varmaan kolmeen kuukauteen saada mitään aikaan. Kaikki alkoi ahdistaa - lukemattomat kirjat, tekemättömät tentit, raha, liikunta, kaikki. Tuntui että kaikki etenee niin hitaasti: valmistumiseen on ikuisuus, treenistä ei näy mitään tuloksia kropassa enkä ikinä saa niin paljon rahaa säästöön että voisin hankkia asunnon jne. jne.

Silloin luin jostain tämän: Vuoden kuluttua tästä hetkestä toivot, että olisit aloittanut tänään.

Se jotenkin pysäytti. Aloitan säästämisen tänään. Menen tänään treenaamaan. Luen tänään tenttiin. Ja vähä vähältä ne hommat vain edistyvät. Vuoden kuluttua huomaan, että kappas vain, olen paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten ja kurssejakin tuli suoritettua ja tilillä on kuin onkin jo vähän säästöjä.

Piti luopua ”kaikki mulle heti” -asenteesta ja pakottaa itsensä sellaiseen sitkeään mutta tavoitteelliseen askel askeleelta -moodiin. Sillä tavalla aloin saada asioita aikaan.

Mitä hyvää sinulla voisi olla vuoden päästä, jos tänään aloittaisit?

Omalta kohdaltani voin kertoa jotain ehkä mullistavaakin. Ne paljon aikaansaavat tyypit ovat omineet minunkin tekemiäni duuneja omiin nimiinsä julkisuudessa, ja näyttävät ulkopuolisista aikaansaavilta tyypeiltä. Vaikka oikeasti aikaansaavia ovat ne ahkerat hiljaiset ahertajat, jotka tekevät varsinaisen työn, usein vaativan ja luovan, mutta eivät juokse mediassa ja kissanristiäisissä mainostamassa aikaansaannoksia.

Pienessä mittakaavassa:

joka työpaikalla on aina se tyyppi joka kehuskelee pomoille, kuinka nopeasti sai taas hommansa valmiiksi, ja muut työkaverit sitten kärsivät jäljestäpäin tai paikkailevat tämän aikaansaajan keskenjättämiä tuherruksia. Pakko paikkailla, että saa oman työnsä tehtyä. Sitten kuseekin omien hommien aikataulut. Veetuttaa nämä, jotka näyttävät pomojen silmissä tehopakkauksilta, mutta joilla ei ole rohkeutta sanoa, että tarvitsen vielä puoli tuntia lisää aikaa, että saan hommani tehdyksi kunnolla. 

Joskus sitä miettii ryhtyvänsä yrittäjäksi, niin saisi nauttia vain oman hyvin tehdyn työnsä hedelmistä. Mutta hirvittäisi, jos yritys alkaisi kasvamaan ja joutuisi palkkaamaan näitä aikapommeja ja pummeja töihin.

Syitä on monia erilaisia. Jotkut ihmiset ovat energisempiä kuin toiset. Jos kyseessä on työ josta saa rahaa, joitain ihmisiä motivoi raha enemmän kuin toisia. Jotkut ihmiset myönteisten kokemuksiensa perusteella uskovat voivansa muuttaa asioita, kun toiset taas ovat niin lannistuneita etteivät usko, että kannattaa edes yrittää. Jotkut ovat mukavuudenhaluisempia ja laiskempia kuin toiset. Joillain voi olla sairaus, joka rajoittaa toimintakykyä. Jne.

Koska heillä on sellaiset tavat että siitä on tullut automaatio vähän niinkuin pyörällä tai autolla ajaminen ei tarvitse ajatella erikseen, sen vaan osaa ja tekee. Jos sinäkin pakottaisit itsesi tekemään jotain aktiviteettia 30 päivää putkeen niin sen jälkeen tekisit sitä automaattisesti koska aivot ovat oppineet siihen että näin tehdään ja että se kuuluu rutiiniin.

Vierailija kirjoitti:

Keskittymiskyky on avain kaikkeen.

Sellainen ihminen, joka ei ole koko ajan aikaansaamassa, ei välttämättä kärsi keskittymiskyvyn puutteesta. Häntä ei vaan huvita keskittyä asioihin, joita vaikkapa kaveri tekee. Kaverin puuhakkuutta ja aikaansaamista voi kyllä ihailla, mutta ei niin paljon, että haluaisi olla itse samanlainen, vaan valitsee vaikkapa leipomisen ja puutarhanhoidon sijaan lukemisen ja ... palstailun.

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäkö se aikaansaaminen on?

Ryhtymistä ja sitkeyttä. Tahdon asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäkö se aikaansaaminen on?

Ryhtymistä ja sitkeyttä. Tahdon asia.

Ei kaikki ole tahdonalaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskittymiskyky on avain kaikkeen.

Sellainen ihminen, joka ei ole koko ajan aikaansaamassa, ei välttämättä kärsi keskittymiskyvyn puutteesta. Häntä ei vaan huvita keskittyä asioihin, joita vaikkapa kaveri tekee. Kaverin puuhakkuutta ja aikaansaamista voi kyllä ihailla, mutta ei niin paljon, että haluaisi olla itse samanlainen, vaan valitsee vaikkapa leipomisen ja puutarhanhoidon sijaan lukemisen ja ... palstailun.

Totta. Mulla on ADHD ja mulla on koko ajan joku projekti menossa tai olen tekemässä jotain. Ongelmana on, etten saa mitään oikein valmiiksi, koska puuhaa on niin paljon ja siirryn yhdestä asiasta toiseen ennen kuin saan mitään kunnollista aikaiseksi. Olen yli 30-vuotias ja kamppaillut tämän asian kanssa pienestä pitäen. Ette voi kuvitellakaan, miten olen yrittänyt keskittyä yhteen asiaan kerralla tai pitäytyä siinä yhdessä asiassa, jotta saisin jotain valmiiksi.

Mieheni vaikuttaa paljon laiskemmalta kuin minä. Hän tulee kotiin, selailee kännykkää, tekee ruokaa ja pelaa. Usein hän myös lukee, mutta hänellä ei ole mitään varsinaisia harrastuksia tai projekteja. Silti hän on paljon minua menestyksekäämpi. Hänellä on erinomaisin arvosanoin suoritettu tohtorin tutkinto ja hän puhuu hyvin kolmea kieltä. Nämä ovat asioita, joita itse arvostan ja haluaisin, joten olen joskus katkera, että keskittyminen tuntuu olevan minulle mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäkö se aikaansaaminen on?

Ryhtymistä ja sitkeyttä. Tahdon asia.

Noin minäkin ajattelin nuorena. Olen luontaisesti aikaansaava ja tehokas. Ajattelin, että kaikki ovat sellaisia, kun vain käärivät hihansa. Ja sitten mennään vaikka läpi harmaan kiven.

Sitten tulin jätetyksi parikymmenvuotisesta avioliitosta, ja energiani riitti korkeintaan kävelylenkkeihin pakollisten menojen jälkeen, jos siihenkään. En kyennyt edes viemään lasta harrastuksiin. En jaksanut. En kyennyt.

Tuosta on jo vuosia. Nykyään olen jälleen aikaansaava, mutta nykyään priorisoin, mitä viitsin tehdä. Monella asialla on hyvin vähän väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäkö se aikaansaaminen on?

Ryhtymistä ja sitkeyttä. Tahdon asia.

Noin minäkin ajattelin nuorena. Olen luontaisesti aikaansaava ja tehokas. Ajattelin, että kaikki ovat sellaisia, kun vain käärivät hihansa. Ja sitten mennään vaikka läpi harmaan kiven.

Sitten tulin jätetyksi parikymmenvuotisesta avioliitosta, ja energiani riitti korkeintaan kävelylenkkeihin pakollisten menojen jälkeen, jos siihenkään. En kyennyt edes viemään lasta harrastuksiin. En jaksanut. En kyennyt.

Tuosta on jo vuosia. Nykyään olen jälleen aikaansaava, mutta nykyään priorisoin, mitä viitsin tehdä. Monella asialla on hyvin vähän väliä.

Ihmisten energiatasot vaihtelevat tilanteen mukaan, joten on ihan luontaista, ettei kriisin keskellä jaksa hirveästi puuhata.