Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanha viha nousee pintaan uuden kumppanin kanssa

Linaaa
03.02.2020 |

Olen nykyistä parisuhdettani ennen seurustellut neljä vuotta sitten. Tämä edellinen suhde tuhosi minut täysin henkisesti, ja siitä yli pääseminen vei pitkään. Edelleenkin joissakin täysin irrationaalisessa tilanteissa vanhaan parisuhteeseen liittyvät ahdistukset, pelot ja viha nousevat pintaan (esimerkiksi töissä, jos on joku epäreilu tilanne tms.) Suhteessa oli henkistä väkivaltaa, jatkuva epävarmuus, toisen mustasukkainen ja hallitseva ote (samalla hänen kuitenkin pettäessä minua) sekä luottamuksen puute. Olin kuitenkin niin rakastunut, että sitä kestin kaksi vuotta. Erotessa jouduin repimään itseni ulos.

Olen tavannut uuden kumppanin, jonka tunnen jo useamman vuoden ajalta, mutta vasta nyt tiemme hiljattain kohtasivat. Mikä on ihanaa. Ja hän on ihana. Huomaan kuitenkin, etten pysty luottamaan häneen, vaikka varsinaisesti mitään syytä epäluottamukseen ei ole. Hän tekee reissutyötä ja on poissa välillä parikin viikkoa kerralla - itse myös urani huipulla tällä hetkellä ja töiden puolesta kiirettä riittää. Kaiken vapaa-aikamme vietämme kuitenkin yhdessä ja silloin olo on luottavainen ja rakastettu. Mies on esitellyt minut ystävilleen, perheelleen ja kollegoilleen.
Miehen ollessa töissä pidämme päivittäin yhteyttä - vaikka vain iltaisin kysyen päivästä ja toivotamme hyvät yöt. Välillä on kuitenkin satunnaisia päiviä, kun emme laita viestiä/soita. Noina päivinä huomaan ajatukseni harhailevan, ja epävarmuuden nousevan pintaan. Jostain kumpuaa jopa vihaisia ajatuksia. Miksikö en sitten itse ota sellaisina päivinä yhteyttä? Laitamme lähes poikkeuksetta vuoropäivin vaikka vain hyvänyöntoivotukset ja noina päivinä kun miehestä ei kuulu on tavallaan ollut ”hänen vuoronsa” laittaa viestiä/soittaa. Välillä on kaksikin päivää, että mitään ei kuulu ja silloin olo alkaa jo käydä tuskaiseksi. Typerää laskeskella että kuka laittaa viestiä ja milloin, tiedän..

Minua suoraan sanottuna pelottaa ottaa tämä puheeksi. Siis se, että oloni on välillä tukala hänen ollessaan töissä, koska mielikuvitukseni alkaa laukata. Tai kertoa se, että olen tunteva/herkkä/pelokas/epävarmakin ihminen edellisen suhteeni jäljiltä. Tiedän miehen edellisen tyttöystävän olleen _erittäin_ mustasukkainen ja hankala. Jotenkin en haluaisi paljastaa heikkouttani, sillä pelkään miehen ajattelevan, että ”ei kai nyt taas tällaista naista.” Kuitenkin en halua antautua taas ikävien tunteiden vietäväksi suhteessa, jossa niihin minusta ole selkeää aihetta.

Mitä teen? Edellisen eroni olen käsitellyt mielestäni - siitä on myös jo neljä vuotta ja luulisi siinä ajassa minun päässeen jaloilleni. En haluaisi pilata uutta suhdetta omalla epävarmuudellani.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
03.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme viisi