Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Itken vanhempieni vanhenemista
03.02.2020 |
Olen niin surullinen siitä vaikka se kuuluukin elämään. He ovat kuudenkymmenen nurkilla. Ei edes oma vanheneminen niin paljon sureta. :( On rankkaa ajatella että heistä tulee raihnaisia ja seniilejä. Jitenkin se sattuu niin paljon...
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eipä tässä kukaan ainakaan nuorene, se on selvää.
Mitä tällä loppuunkuluneella fraasilla haluat sanoa? Ap
Totuus ei muutu koskaan miksikään fraasiksi, (tai kliseeksi) vaan on pelkästään totuus ja sellaisena pysyy. .
Ihan tiedoksesi, että fraasilla on myös yhtä kuin kulunut ilmaus, mikä tuo ehdottomasti on.
Kaikillehan tuo asia on selvä niin mietin että miksi halusit itsestäänselvyyden kertoa? Että oliko siinä joku syvempi ajatus. Ap
Eihän sitä yleensä sanotakaan ja todetakaan muuten, kuin siinä tapauksessa vain ,että se itsestäänselvyys joltain vaikuttaa unohtuneen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena muistan pelänneeni, jos vanhemmat kuolee. Olin 15, kun äiti kuoli ja 34, kun isä kuoli. Siihen loppui ns. lapsuus. Siis lapsuuskodin olemassa olo. Isän kuolema pysäytti vielä enemmän kuin äidin. Nykyään mua harmittaa, kun omat lapset kasvaa niin nopeasti. Tai no vanhimmat alkaa olla jo 30 vuotiaita, mut nuorin on 7v. Haluaisin niin takertua tähän aikaan, kun äiti on vielä tosi tärkeä ihminen. Lapsi kun menee yli 10 v, niin kaverit alkaa olla aina suuremmassa osassa.
Vierailija kirjoitti:
Onko teistä epänormaalia surra tällaista? Oikeasti välillä itken silmät turvoksiin kun ajattelen asiaa. Ap
Ei ole normaalia itkeä silmät turvoksiin siksi että KUUSIKYMPPISET vanhemmat ovat niin "vanhoja". Haloo!
Minkä ikäinen olet ja onko sinulla muitakin mielenterveysongelmia?
Minä käsittelin asian jo kun vanhempani olivat 30 - 40.
Minäkin ennen, mutta sitten veljeni rennompi suhtautuminen sai minutkin rauhoittumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eipä tässä kukaan ainakaan nuorene, se on selvää.
Mitä tällä loppuunkuluneella fraasilla haluat sanoa? Ap
Totuus ei muutu koskaan miksikään fraasiksi, (tai kliseeksi) vaan on pelkästään totuus ja sellaisena pysyy. .
Ihan tiedoksesi, että fraasilla on myös yhtä kuin kulunut ilmaus, mikä tuo ehdottomasti on.
Kaikillehan tuo asia on selvä niin mietin että miksi halusit itsestäänselvyyden kertoa? Että oliko siinä joku syvempi ajatus. ApEihän sitä yleensä sanotakaan ja todetakaan muuten, kuin siinä tapauksessa vain ,että se itsestäänselvyys joltain vaikuttaa unohtuneen...
Niin itseltäsikö se unohtui vai keneltä?
Viestissäkin kerroin jo surevani enemmän vanhempieni vanhenemista kuin omaani, eli minä en ainakaan tarvitse erillisiä muistutuksia. Kannattaa opetella lukemaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko teistä epänormaalia surra tällaista? Oikeasti välillä itken silmät turvoksiin kun ajattelen asiaa. Ap
No jos eivät ole vielä edes 60, niin ei täysin aiheellista ole tuo itkeminen... Oma äitini on jo 8-kymppinen ja se tosiaan surettaa, kun tiedän, ettei välttämättä ole enää montaa vuotta äidillä jäljellä. Isäni kuoli jo vuosia sitten. Itse sain äskettäin diagnoosin perinnölliseen sairauteen, johon ei ole olemassa minkäänlaista hoitokeinoa ja äitini on ainoa, jonka kanssa voin purkaa ko. asiaa. Ja noin se vaan on siitä huolimatta, että olen perheellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua! 1961 syntyneenä täytän ensi vuonna 60v. En todellakaan ole vanha! Eikä minusta just 80 vuotta saavuttanut äitinikään ole vanha, päinvastoin pelaa tennistä tällä hetkellä Lanzarotella. Isoäitini kuoli vasta kolme vuotta sitten suorilta jaloilta kesken pihahommien.
Mä ajattelen ton jutun sillee, että suret sitä, mitä tulet menettämään eli ihmissuhteen. Kuusikymppinen on vielä nuori ja elämää jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Mutta sairauksia tietty tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on 90 v ja toivon, että hän pääsisi jo pois. En muista kyllä, että olisin surrut vanhempieni vanhenemista silloin kun olivat vasta kuusikymppisiä. Silloin olivat vielä terveitä ja hyvinvoivia, toisin on nyt, päivät ovat pelkkää kärsimystä. Jos elävät terveesti, liikkuvat ja käyvät esim. luontaishoidoissa, niin saavat elää vielä pitkään oikein hyvää ja mukavaa elämää. Omat vanhempani elivät noin ja vasta yli 80-v alkoi tulla raihnaisuutta ja oikein todella vasta muutaman viime vuoden aikana. Isäni kuoli lähestulkoon saappaat jalassa.
Luontaishoidoissa?
Te jotka ihmettelette 60-vuotiaiden vanhempien suremista, eikö teillä oikeasti ole kokemusta siitä kuinka nopeasti aika, kymmenenkin vuotta, hurahtaa ohi? Vaikka ei ole järkevää etukäteen murehtia, tää ihmiselämä on niin surkean lyhyt, ikävä kyllä.. olisi kiva olla rakkaiden ihmisten kanssa kauan. ☺️ Mutta kiitos ihanista vastauksista, ne lohduttaa paljon. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalisti ihminen kasvaa ymmärtämään ja sisäistämään sen, että kun itselle tulee vuosia lisää, niin samaa vauhtia ne kertyvät muillekin. Eihän tuo nyt yllätyksenä ole voinut tulla?
Se on sitä normaalia elämän kiertokulkua. Tietenkään se ei ole mukavaa, että omat vanhemmat alkavat ikääntyä, mutta oikeasti vasta "kuudenkympin korvilla" olevien vanhempien puolesta itkeminen tuntuu todella yliampuvalta. Varmaan olisi heistä todella loukkaavaakin.
Sulla on varmaan itselläsi melkoinen ikäkriisi edessä. Vai liekö sellainen jo menossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teistä epänormaalia surra tällaista? Oikeasti välillä itken silmät turvoksiin kun ajattelen asiaa. Ap
Mun mielestä on epänormaalia. 15-20 vuoden päästä voit jo ruveta suremaankin. Mun mielestä olisi kamalaa, jos lapseni nyt surisivat ja itkisivät silmänsä turvoksiin, kun mä vasta odottelen eläkepäiviä, jolloin aion laittaa ticotico ja bailando.
Mulla on sama ongelma. Aika menee hiton äkkiä. Kohta sitä on itse suvun vanhin.
Olen terveydenhuoltoalalla erikoissairaanhoidossa ja näen miten huonosti vanhuksia kohdellaan.
60 on uusi 40!
Et saa vielä pitkään aikaan perintöä, iloitse!
Vierailija kirjoitti:
Normaalisti ihminen kasvaa ymmärtämään ja sisäistämään sen, että kun itselle tulee vuosia lisää, niin samaa vauhtia ne kertyvät muillekin. Eihän tuo nyt yllätyksenä ole voinut tulla?
Se on sitä normaalia elämän kiertokulkua. Tietenkään se ei ole mukavaa, että omat vanhemmat alkavat ikääntyä, mutta oikeasti vasta "kuudenkympin korvilla" olevien vanhempien puolesta itkeminen tuntuu todella yliampuvalta. Varmaan olisi heistä todella loukkaavaakin.
Sulla on varmaan itselläsi melkoinen ikäkriisi edessä. Vai liekö sellainen jo menossa?
Häh? Ei se ikääntyminen herranjestas itsessään mikään ongelma ole, itseni tai muiden. Vaan se mitä se tuo mukanaan, raihnaisuus, vaivat jne. Ap
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ihmettelette 60-vuotiaiden vanhempien suremista, eikö teillä oikeasti ole kokemusta siitä kuinka nopeasti aika, kymmenenkin vuotta, hurahtaa ohi? Vaikka ei ole järkevää etukäteen murehtia, tää ihmiselämä on niin surkean lyhyt, ikävä kyllä.. olisi kiva olla rakkaiden ihmisten kanssa kauan. ☺️ Mutta kiitos ihanista vastauksista, ne lohduttaa paljon. Ap
Voi kuule, näin 53-vuotiaana on siitä kokemusta takuulla enemmän kuin sinulla. Turha sureminen kuitenkin vain lyhentää entisestään sitä aikaa, jona voit nauttia elämästä läheistesi kanssa. Käytä se aika paremmin kuin itkeskelemällä ilmeisesti ihan hyväkuntoisten vanhempiesi puolesta. Luuletko että heistä olisi kiva kuulla, että itket silmät päästäsi - syystä, että he vanhenevat?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama ongelma. Aika menee hiton äkkiä. Kohta sitä on itse suvun vanhin.
Olen terveydenhuoltoalalla erikoissairaanhoidossa ja näen miten huonosti vanhuksia kohdellaan.
Itseasiassa minullakin on kokemusta vanhustenhoitotyöstä, ehkä sen näkeminen mitä se on voi myös taustalla vaikuttaa :( ap
Tottakai se surettaa, välit olleet lämpimät ja läheiset aina. Paljon ollaan tekemisissä, asutaan samassa kaupungissa. Nyt toisella vanhemmistani todettu parantumaton, ajan saatossa kuolemaan johtava sairaus. Mietin kovastikin, mitä he vielä ehtivät nähdä, tehdä ja kokea. Toivoin onnellisempaa loppua, molemmat vielä reilusti alle 70 v.