Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään joka olisi kolmekymppisenä onnistunut muuttamaan elämänsä suunnan parempaan?
02.02.2020 |
Ahdistaa ihan hitosti, kun omat vanhemmatkin tuntuu olevan pettyneitä muhun ja millanen musta on tullut ja ei se sinänsä ihme ole. En ole saanut lukion jälkeen mitään koulutusta vietyä loppuun, 2 olen aloittanut mutta sössinyt ne molemmat. Ei ole myöskään vakityöpaikkaa, välillä ollut satunnaisia jotain pätkiä. Täytän ihan juuri 30 niin ymmärrän sikäli työnantajiakin, että en ole hyvältä kuulostava vaihtoehto kun tähän ikään mennessä vain kesken jääneitä tutkintoja ja ei edes vakiduunia ikinä. Sinänsä olen kyllä oikeasti hyvä työntekijä ja saanut kehuja niissä paikoissa missä olen ollut. Hengailen lähinnä kotona ja käyn lenkillä. Onkohan tästä vielä mahdollista nousta, onko mahdollista vielä saada joskus sitä ensimmäistä vakipaikkaa?
Kommentit (33)
Sinuna yrittäisin saada jonkun tutkinnon loppuun ja sitä kautta löytää vakituinen työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maisterin tutkinto löytyy, mutta olen ollut töissä vain puoli vuotta palkkatuella ja kerran työkokeilussa kolme kuukautta. En ole ennen pitänyt itseäni minään ultimaattisena luuserina, mutta tämän palstan jutut ovat usein saaneet minut tuntemaan itseni sellaiseksi, vaikka en ole koskaan pitänyt työntekoa erityisen tärkeänä.
M31
Vierailija kirjoitti:
Sinuna yrittäisin saada jonkun tutkinnon loppuun ja sitä kautta löytää vakituinen työ.
Joo,tavallaan tullut kammo melkein opiskeluun, kun tuntuu että en onnistu siinä. Ja en uskalla summa mutikassa lähteä opiskelemaan jotain koska silloin varmaan jäisi taas kesken, jos ala ei edes kiinnosta. Mulla olisi 2 alaa jotka kiinnostaisivat oikeasti, puutarhuri mutta tässä on melkoisen huono työtilanne ja lentoemäntä. Olen lentoemäntäkoulutuksiin hakenutkin monta kertaa mutta en ole saanut kutsua edes haastatteluun :/ Tämä siis ap.
Vierailija kirjoitti:
Maisterin tutkinto löytyy, mutta olen ollut töissä vain puoli vuotta palkkatuella ja kerran työkokeilussa kolme kuukautta. En ole ennen pitänyt itseäni minään ultimaattisena luuserina, mutta tämän palstan jutut ovat usein saaneet minut tuntemaan itseni sellaiseksi, vaikka en ole koskaan pitänyt työntekoa erityisen tärkeänä.
M31
Ymmärrän hyvin. Mullakin jotenkin korostuu tämä tilanne, kun sukulaisilla ja kavereilla on kaikilla vakituinen työ ja elämät muutenkin mallillaan. Kukaan ei ole tainnut edes olla työttömänä. Ap
Omille vanhemmille ei mene kaaliin, ettei töitä vaan saa, kun kävelee ovesta sisään - ei edes siivoojan töitä, kun siihen tarvitaan joku siivousalan tutkinto.
Jos omat vanhemmat eivät ole tajunneet (tai ei ollut mahdollisuutta) perustaa lapsilleen sijoitussalkkua pienestä lähtien, on pätkätyöläisen elämä aika raskasta taloudellisen epävarmuuden sietoa päivästä toiseen.
TLDR; et ole yksin!
T. kolmekymppinen akatateeminen pätkätyöläinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen. Olin 30-vuotiaana sossun rahoilla elävä puolisyrjäytynyt , jonka opinnot olivat keskeytyneet mielenterveysongelmien vuoksi.
Mut pelasti ulkomaille töihin lähtö. Polla oli tuossa vaiheessa jo sen verran kasasss, että pystyin lähtemään ja sopeutumaan. Olin kolme vuotta pois Suomesta ja palasin aiempaa kielitaitoisempana. Vein opinnot loppuun. Työnantajien huomio kiinnittyi viimeisimpiin vuosiini aiempien cv:n aukkojen sijaan ja muutuin jotenkin uskottavammaksi työnhakijaksi heidän silmissään.
Olen 31 -vuotias, enkä ollut ollut ensimmäisessäkään palkkatyössä ennen 28 vuoden ikää. Nyt olen ollut kolme vuotta samassa paikassa töissä. Olin tosin opiskelijana valta-osan edeltävästä ajasta enkä ehtinyt olla työttömänä kuin runsaan vuoden, mutta työnhaku oli kyllä vaikeaa kun omalla alalla töitä ei ollut, eikä Lidl välitä vaikka olisit mitä kouluja käynyt jos ei kassalta ole kokemusta mutta ikää on yli 18.
Omalla kohdalla pelastus löytyi opiskelemalla alalle jossa töitä on (sote). Nykyisessä työpaikassani ei paljon kyselty mitä olen elämälläni aikaisemmin tehnyt, vaan ottivat mielellään hommiin. Sote-ala ei sovi ihan kenelle tahansa, mutta jos onnistut keksimään jonkin alan jonka jaksaisit opiskella ja jolla ei ole ylitarjonataa työntekijöistä, pääsisit varmasti työn syrjään kiinni valmistuttuasi. Toinen vaihtoehto olisi sitten yrittää hakea ns. pa.s.kahommia joissa kukaan täysipäinen ei kauaa viihdy, joten rekry on aina päällä. Sitten kun on jokin työpaikka jo olemassa voi olla helpompaa saada jotain mielekkäämpää hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä erosin väkivaltaisesta alkoholistimiehestä ja menin yliopistoon. Kaikki ok nyt. Vakituista työtä en ole löytänyt, mutta ei haittaa.
30 on suht nuori vielä eli onnistuu!! Googlaa ihmisten kokemuksia netistä.
MUTTA mieti tarkoin ihan paperille tai jonkun kanssa keskustellenkin ehkä, että mitä haluat ELÄMÄLTÄ yleensä. Mikä on sinulle tärkeintä, esim. ura vai rakkaus? Miten määrittelet menestyksen?
Onko perhettä, haluatko? Lapsia-asiaa naisen pitää harkita viimeistään 3-kymppisenä, työ odottaa kauemmin kuin biologia.
Sote-ala on varmaan se työllistävin - ja kun saa jalkaa työelämään, on helpompi kaiketi vaihtaa työpaikkaakin ja jopa alaa, ainakin hienosäätää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen. Olin 30-vuotiaana sossun rahoilla elävä puolisyrjäytynyt , jonka opinnot olivat keskeytyneet mielenterveysongelmien vuoksi.
Mut pelasti ulkomaille töihin lähtö. Polla oli tuossa vaiheessa jo sen verran kasasss, että pystyin lähtemään ja sopeutumaan. Olin kolme vuotta pois Suomesta ja palasin aiempaa kielitaitoisempana. Vein opinnot loppuun. Työnantajien huomio kiinnittyi viimeisimpiin vuosiini aiempien cv:n aukkojen sijaan ja muutuin jotenkin uskottavammaksi työnhakijaksi heidän silmissään.
Saanko udella millä alalla olit töissä? Jos ulkomailta olis sitten helpompi saada jotain duunia. Tosin sen pitäis ainakin alkuun olla jotain, missä pärjää englannilla. Muut kielet ei ole niin vahvoja, että niillä voisin työskennellä. ap
Vielä ehdit "kunnon veronmaksajaksi", mutta kiire tulee. :)
Mikä sulla aiheuttaa tämän tilanteen? Etkö tiedä mitä haluaisit tehdä "isona"? Vai eikö vaan huvita mikään?
Vai onko taustalla laiskuus, kun tietää että ei ole vielä jyrkänteen reunalla? Eli saatko vanhemmilta apuja toimeentuloon eli saattaa tuntua ettei ole vielä kiirettä, kun rahat riittää. Vai millä elät?
Itse valmistuin todella myöhään, juuri 30 v täyttäneenä. Sitä ennen elin "opiskelijaelämää" vailla huolen häivää.
Tunnistan tuon saman tunteen, joka tuli kun 30 alkoi lähestymään. En ollut edes tajunnut mihin aika oli mennyt. Sitten alkoikin hirveä tykitys opintoja ja äkkiä työelämään.
Kysyin syytä siksi, että lääke ongelmaasi riippuu alkuperäisestä syystä. Jos laiskuus/huolettomuus, niin niskasta kiinni ja hommiin.
Jos taas et ole varma mitä haluat tehdä, niin sitten ei olekkaan niin helppo.
Pääasia on saada jotain tuloksia. Jos jäät vaan miettimään, niin töiden saanti vaan vaikeutuu myöhemmin. Tuloksien saanti myös motivoi jatkamaan. Asiat ja tavoitteet kannattaa paloitella pieniin osiin. Jokaisen välietapin jälkeen pieni palkinto itselle.
Eihän se koulutus ole pakollinen, mutta kummasti helpottaa työpaikan löytymistä ja myös sen pitämistä jos/kun yt-neuvotteluja ym tulee.
Pidän peukkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen. Olin 30-vuotiaana sossun rahoilla elävä puolisyrjäytynyt , jonka opinnot olivat keskeytyneet mielenterveysongelmien vuoksi.
Mut pelasti ulkomaille töihin lähtö. Polla oli tuossa vaiheessa jo sen verran kasasss, että pystyin lähtemään ja sopeutumaan. Olin kolme vuotta pois Suomesta ja palasin aiempaa kielitaitoisempana. Vein opinnot loppuun. Työnantajien huomio kiinnittyi viimeisimpiin vuosiini aiempien cv:n aukkojen sijaan ja muutuin jotenkin uskottavammaksi työnhakijaksi heidän silmissään.
Saanko udella millä alalla olit töissä? Jos ulkomailta olis sitten helpompi saada jotain duunia. Tosin sen pitäis ainakin alkuun olla jotain, missä pärjää englannilla. Muut kielet ei ole niin vahvoja, että niillä voisin työskennellä. ap
Toimistotöitä tein. Sellaisia simppeleitä rutiinihommia, joita Suomessa en saanut.
Vierailija kirjoitti:
30 on suht nuori vielä eli onnistuu!! Googlaa ihmisten kokemuksia netistä.
MUTTA mieti tarkoin ihan paperille tai jonkun kanssa keskustellenkin ehkä, että mitä haluat ELÄMÄLTÄ yleensä. Mikä on sinulle tärkeintä, esim. ura vai rakkaus? Miten määrittelet menestyksen?
Onko perhettä, haluatko? Lapsia-asiaa naisen pitää harkita viimeistään 3-kymppisenä, työ odottaa kauemmin kuin biologia.
Sote-ala on varmaan se työllistävin - ja kun saa jalkaa työelämään, on helpompi kaiketi vaihtaa työpaikkaakin ja jopa alaa, ainakin hienosäätää.
Ei työ odota. 3-kymppisenä jos ei ole uraa eikä lapsia, joutuu hyväksymään sen että ne lapset vie todennäköisesti ne viimeisetkin mahdollisuudet uraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen. Olin 30-vuotiaana sossun rahoilla elävä puolisyrjäytynyt , jonka opinnot olivat keskeytyneet mielenterveysongelmien vuoksi.
Mut pelasti ulkomaille töihin lähtö. Polla oli tuossa vaiheessa jo sen verran kasasss, että pystyin lähtemään ja sopeutumaan. Olin kolme vuotta pois Suomesta ja palasin aiempaa kielitaitoisempana. Vein opinnot loppuun. Työnantajien huomio kiinnittyi viimeisimpiin vuosiini aiempien cv:n aukkojen sijaan ja muutuin jotenkin uskottavammaksi työnhakijaksi heidän silmissään.
Saanko udella millä alalla olit töissä? Jos ulkomailta olis sitten helpompi saada jotain duunia. Tosin sen pitäis ainakin alkuun olla jotain, missä pärjää englannilla. Muut kielet ei ole niin vahvoja, että niillä voisin työskennellä. ap
Toimistotöitä tein. Sellaisia simppeleitä rutiinihommia, joita Suomessa en saanut.
Juuri tuollaiset työt kiinnostavat minua, mutta niitä on todella heikosti tarjolla nykyään :/
M31
Vierailija kirjoitti:
30 on suht nuori vielä eli onnistuu!! Googlaa ihmisten kokemuksia netistä.
MUTTA mieti tarkoin ihan paperille tai jonkun kanssa keskustellenkin ehkä, että mitä haluat ELÄMÄLTÄ yleensä. Mikä on sinulle tärkeintä, esim. ura vai rakkaus? Miten määrittelet menestyksen?
Onko perhettä, haluatko? Lapsia-asiaa naisen pitää harkita viimeistään 3-kymppisenä, työ odottaa kauemmin kuin biologia.
Sote-ala on varmaan se työllistävin - ja kun saa jalkaa työelämään, on helpompi kaiketi vaihtaa työpaikkaakin ja jopa alaa, ainakin hienosäätää.
Perhettä en edes tällä hetkellä kuvittele hankkivani, koska ihan seurustelukin vaikeaa kun kukaan sellainen mies jolla oma elämsä hanskassa, ei halua olla tämmöisen kanssa elämäänsä rakentaa. Ja en uskalla sekaantua epävakaisiin, ettei oma tilanne mene huonommaksi. En ole sinänsä uraihminenkään, en siis tavoittele ylenemismahdollisuuksia ja titteleitä tai kauheeta tilipussia, riittäis sellainen edes siedettävä duuni.
Olin 30, kun lähdin opiskelemaan uutta tutkintoa. Sitä ennen olin matalapalkkaisessa työssä, asuin vuokralla ja olin yksinäinen. Nyt olen paremmin palkattu, omistusasunto ja ihmissuhteet paremmassa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vielä ehdit "kunnon veronmaksajaksi", mutta kiire tulee. :)
Mikä sulla aiheuttaa tämän tilanteen? Etkö tiedä mitä haluaisit tehdä "isona"? Vai eikö vaan huvita mikään?
Vai onko taustalla laiskuus, kun tietää että ei ole vielä jyrkänteen reunalla? Eli saatko vanhemmilta apuja toimeentuloon eli saattaa tuntua ettei ole vielä kiirettä, kun rahat riittää. Vai millä elät?
Itse valmistuin todella myöhään, juuri 30 v täyttäneenä. Sitä ennen elin "opiskelijaelämää" vailla huolen häivää.
Tunnistan tuon saman tunteen, joka tuli kun 30 alkoi lähestymään. En ollut edes tajunnut mihin aika oli mennyt. Sitten alkoikin hirveä tykitys opintoja ja äkkiä työelämään.
Kysyin syytä siksi, että lääke ongelmaasi riippuu alkuperäisestä syystä. Jos laiskuus/huolettomuus, niin niskasta kiinni ja hommiin.
Jos taas et ole varma mitä haluat tehdä, niin sitten ei olekkaan niin helppo.
Pääasia on saada jotain tuloksia. Jos jäät vaan miettimään, niin töiden saanti vaan vaikeutuu myöhemmin. Tuloksien saanti myös motivoi jatkamaan. Asiat ja tavoitteet kannattaa paloitella pieniin osiin. Jokaisen välietapin jälkeen pieni palkinto itselle.
Eihän se koulutus ole pakollinen, mutta kummasti helpottaa työpaikan löytymistä ja myös sen pitämistä jos/kun yt-neuvotteluja ym tulee.
Pidän peukkuja.
Joo tiedän että on kiire, se tekee ahdistuksen vielä noin 100 kertaa pahemmaksi. En koe olevani laiska, enemmänkin hukassa, vailla suuntaa. Mainitsin tosiaan tuolla ylempänä noi 2 vaihtoehtoa, jotka on ainoat jotka kiinnostaa mutta ei kumpikaan kai niin hyviä, toinen huonon työllisyyden takia ja toinen siksi, että jos ei pääse edes koulutukseen niin mahdotonta silloin sinne töihinkään päästä. Näiden ulkopuolelta ei oikein tunnu löytyvän kiinnostavaa. Ja kuten sanoin, en uskalla täysin summa mutikassa mennä vaan johonkin, ettei sekin taas jää kesken. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen. Olin 30-vuotiaana sossun rahoilla elävä puolisyrjäytynyt , jonka opinnot olivat keskeytyneet mielenterveysongelmien vuoksi.
Mut pelasti ulkomaille töihin lähtö. Polla oli tuossa vaiheessa jo sen verran kasasss, että pystyin lähtemään ja sopeutumaan. Olin kolme vuotta pois Suomesta ja palasin aiempaa kielitaitoisempana. Vein opinnot loppuun. Työnantajien huomio kiinnittyi viimeisimpiin vuosiini aiempien cv:n aukkojen sijaan ja muutuin jotenkin uskottavammaksi työnhakijaksi heidän silmissään.
Saanko udella millä alalla olit töissä? Jos ulkomailta olis sitten helpompi saada jotain duunia. Tosin sen pitäis ainakin alkuun olla jotain, missä pärjää englannilla. Muut kielet ei ole niin vahvoja, että niillä voisin työskennellä. ap
Toimistotöitä tein. Sellaisia simppeleitä rutiinihommia, joita Suomessa en saanut.
Juuri tuollaiset työt kiinnostavat minua, mutta niitä on todella heikosti tarjolla nykyään :/
M31
En minäkään saanut Suomesta. Ja sitten ulkomailta paluun jälkeen ja tutkinnon suoritettuani pääsin noita parempiin adiantuntijatason töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 on suht nuori vielä eli onnistuu!! Googlaa ihmisten kokemuksia netistä.
MUTTA mieti tarkoin ihan paperille tai jonkun kanssa keskustellenkin ehkä, että mitä haluat ELÄMÄLTÄ yleensä. Mikä on sinulle tärkeintä, esim. ura vai rakkaus? Miten määrittelet menestyksen?
Onko perhettä, haluatko? Lapsia-asiaa naisen pitää harkita viimeistään 3-kymppisenä, työ odottaa kauemmin kuin biologia.
Sote-ala on varmaan se työllistävin - ja kun saa jalkaa työelämään, on helpompi kaiketi vaihtaa työpaikkaakin ja jopa alaa, ainakin hienosäätää.
Perhettä en edes tällä hetkellä kuvittele hankkivani, koska ihan seurustelukin vaikeaa kun kukaan sellainen mies jolla oma elämsä hanskassa, ei halua olla tämmöisen kanssa elämäänsä rakentaa. Ja en uskalla sekaantua epävakaisiin, ettei oma tilanne mene huonommaksi. En ole sinänsä uraihminenkään, en siis tavoittele ylenemismahdollisuuksia ja titteleitä tai kauheeta tilipussia, riittäis sellainen edes siedettävä duuni.
Monelle miehelle kelpaa statukseton nainen - ja on kunnollisia miehiä työttömänäkin, jolloin voi myös tukea ja kannustaa toinen toistaan.
Psykologilla käynti voisi auttaa?
Samassa tilanteessa olevia on paljon, tsemppiä!