Masennus takana mutta edessä ei mitään...

Kuuluu asiaan.  Masennus on kuin huppu, jonka alla eläessä ei ole tarvinnut miettiä tulevaisuutta, kun siihen ei ole ollut voimia.  Nyt kun se huppu on pois, on luonnollista, että tuntuu tyhjältä ja pelottavaltakin, mutta pikkuhiljaa elämä lähtee siitä etenemään.  Olet toipilas, joka ottaa varovaisisesti ensi askelia maailmaan, jota ei ole pitkään aikaan tuntenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän vaikuttaa että tänne kirjoittaneet ex-masentuneet on vieläkin masentuneita tai ainakin taipuvaisia masentuneen pessimistiseen maailmankatsomukseen. Kovin pessimistisiä on näkemykset ap:llä työnhaun suhteen ja toisella kirjoitttajalla parisuhdemahdollisuuksien suhteen. Ei-masentunnet usein jaksaa varsin pitkään sisukkasti tosissaan yrittää saavuttaa tavoitteensa ennen kuin päätyvät siihen että ei oikeasti kannata, ei onnistu. 

Yritetty on, monta hakemusta ja ihan nollatason töihin. Ei näytä kelpaavan, vielä kun tällä seudulla (Pohjanmaa) piti olla oikeasti työvoimapula.

Monta hakemusta? Itse sain työtä 88:nnella hakemuksellani, ja alallani väitetään olevan niin huutava työvoimapula että ulkomailtakin tuodaan ammattilaisia. Eipä ollut pulaa yli nelikymppisistä kuitenkaan. Lopulta se työpaikka kuitenkin löytyi, ja sen ajan kun ei ollut töitä käytin ammattitaitoni kehittämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Ahdistaa että en saa töitä, mutta myös se, etten tule enää saamaan parisuhdetta, nyt kun "parhaimmat vuodet" meni masennusta potiessa. Masennus jätti pysyvät jäljet ulkonäkööni esim. ryppyjä ja arpia, näytän ikäistäni ainakin 10 vuotta vanhemmalta... Olen arvoton miehille (mutta en sentään onneksi itselleni). Yksinäisyys on lannistavaa.

Ei hyvää parisuhdetta saada millään ulkokuorella. Katselet sitten vääränlaisia miehiä, pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä. Mulla oli sama ongelma nuorena. Hain komeita miehiä jotka olivat ihan kusipäitä kunnes olin niin kyllästynyt ja pettynyt että ajattelin etten löydä ikinä ketään ja kaikki ajattelivat että jään yksinäiseksi. Löysin sen kun en välittänyt ulkonäöstä. Ei heti kolahtanut mikään mutta olisin yksinäinen jos ei olisi kukaan kelvannut ja olisin alkanut liian ronkeliksi niin että olen onnellinen että otin sen jollekka kelpasin vaikka ei se mitään suurta hekumaa ollut. onko se sitten parempi elää yksin ja odottaa jotain sellaista mitä ei tule koskaan niin siitä en jäänyt ottamaan selvää. ei käy kateeksi yksinäisiä yksineläjiä jotka ovat olleet liian ronkeleita eikä kukaan tarjokas ole kelvannut. 

Kyllä ne rumemmatkin miehet osaa olla pinnallisia. Aina katellaan itseään nuorempia ja nätimpiä naisia, naisten pitäisi sitten aina tulla vastaan. Vilpittömiä epäpinnallisia miehiä on harvassa, yritä siinä nyt sitten löytää joku kunnollinen.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän vaikuttaa että tänne kirjoittaneet ex-masentuneet on vieläkin masentuneita tai ainakin taipuvaisia masentuneen pessimistiseen maailmankatsomukseen. Kovin pessimistisiä on näkemykset ap:llä työnhaun suhteen ja toisella kirjoitttajalla parisuhdemahdollisuuksien suhteen. Ei-masentunnet usein jaksaa varsin pitkään sisukkasti tosissaan yrittää saavuttaa tavoitteensa ennen kuin päätyvät siihen että ei oikeasti kannata, ei onnistu. 

Yritetty on, monta hakemusta ja ihan nollatason töihin. Ei näytä kelpaavan, vielä kun tällä seudulla (Pohjanmaa) piti olla oikeasti työvoimapula.

Monta hakemusta? Itse sain työtä 88:nnella hakemuksellani, ja alallani väitetään olevan niin huutava työvoimapula että ulkomailtakin tuodaan ammattilaisia. Eipä ollut pulaa yli nelikymppisistä kuitenkaan. Lopulta se työpaikka kuitenkin löytyi, ja sen ajan kun ei ollut töitä käytin ammattitaitoni kehittämiseen. 

Jotain lähemmäs 20 varmaan tuli yhteensä tässä kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Masennus tulee siitä kun ihminen ei tee yhtään mitään. Makaa vain laakereillaan odottaen suu auki että toiset tuovat ruokaa sinne. 

jaa, no mulla se tuli tehdessä töitä ja opiskelin vielä sivussa. ja pää vaan yhtäkkiä lakkasi toimimasta niinkuin sen pitäisi ja jouduin pakosta jäämään saikulle, kun en enää nukkunutkaan kun kävin niin ylikierroksilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vähän sama tilanne, mutta 10 vuoden masennusjakson jälkeen.

Minun ongelmani on, että en tiedä enää kuka olen ja mistä pidän. Ja kun on kymmenen vuotta miettinyt lähinnä sitä kumpaan kaulavaltimoon on kätevämpi pistää mattopuukolla, ei kerta kaikkiaan kiinnosta tehdä ihan mitä hyvänsä. Olen "kulkenut kuoleman varjon laaksossa", joten minulla on äärimmäisen vähäinen toleranssi esimerkiksi ihmisten pikkuasioista valittamiselle.

Miksi et keksi mitään hyödyllistä tekemistä sen sijaan että pyörittelisit jotain sairaita ajatuksia päässäsi. Olet ressukka ja hyödytön luuseri jolla ei ole muuta kuin aikaa ajatella kun muut ihmiset tekevät töitä. Ajatteletko päivät pitkät vain itseäsi kuka olet ja mitä pidät? Toiset tekevät töitä ja elättävät sinut ihme ajattelijan joka ei löydä itseään. 

Hae keskusteluapua aggressio-ongelmaasi, sillä purat pahaa oloasi viattomaan ja kärsivään ihmiseen. 

Viestistä heijastuu koiranpentuja potkiva sosiapaatti.

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu asiaan.  Masennus on kuin huppu, jonka alla eläessä ei ole tarvinnut miettiä tulevaisuutta, kun siihen ei ole ollut voimia.  Nyt kun se huppu on pois, on luonnollista, että tuntuu tyhjältä ja pelottavaltakin, mutta pikkuhiljaa elämä lähtee siitä etenemään.  Olet toipilas, joka ottaa varovaisisesti ensi askelia maailmaan, jota ei ole pitkään aikaan tuntenut.

Nimenomaan pitää antaa aikaa itselleen. Pyytää myös tukea tarvittaessa. 

Eikä kannata luovuttaa, un alku tuntuu aina raskaaltaa - vie aikaa tottua taas nomaaliin elämänrytmiin eli syö hyvin, nuku ja kuntoile, liiku ihmisten ilmoilla.

Ihan mikä tahansa työ on askel eteenpäin työuralla, etenkin jos kyseessä nuori ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu asiaan.  Masennus on kuin huppu, jonka alla eläessä ei ole tarvinnut miettiä tulevaisuutta, kun siihen ei ole ollut voimia.  Nyt kun se huppu on pois, on luonnollista, että tuntuu tyhjältä ja pelottavaltakin, mutta pikkuhiljaa elämä lähtee siitä etenemään.  Olet toipilas, joka ottaa varovaisisesti ensi askelia maailmaan, jota ei ole pitkään aikaan tuntenut.

Toivotaan että se on näin enkä kaatuisi heti naamalleni. ap

Moi ap. Määrittelepä ensin työtehtävänä "yksinkertainen". Aina on jokin kurainen, huonosti palkattu työ, josta voi aloittaa. t. nimim. kokemuksen syvä, syvä rintaääni

Ei ole oikoteitä, jos on aukkoja työelämässä. En sääli sinua, koska koin itse saman. Tein sellaisia pskatöitä, joita tuskin kukaan palstalta on tehnyt, mutta tänä päivänä, vuosien jälkeen, olen kuukausipalkalla esimieshommassa. Verta hikeä vitutusta. Ei ollut oikotietä. Ei mielestäni kukaan sitä ollutkaan velkaa.