Lue keskustelun säännöt.
Häpeän omaa käytöstä
29.01.2020 |
Erosimme kesällä. Lapsi kävi isällään joka toinen viikko ja aina palauttaessa purin pahaa oloani mieheen (hän siis jätti minut, ei kuulemma tuntenut enää mitään, vaikka vain päiviä aiemmin olimme suunnitellut tulevaisuutta). Olen pyytänyt anteeksi useamman kerran. Sitten mies lakkasi ottamasta lasta luokseen, syyttää siitä minua ja puheitani, vaikka olen aina tehnyt kaikkeni heidän suhteensa säilymisen eteen, erossa vaan olin hajalla, mutta silloinkin pyrin laittamaan lapsen tarpeet edelle. Kun mies lakkasi tapaamasta lasta en ollut missään yhteydessä. Mies ei saapunut lastenvalvojalle ja sain tietää, että ollut uusi nainen jo pidemmän aikaa. Itse olen edelleen täysin rikki. Suutuin tuosta, ettei saapunut tapaamiseen(ei maksa elareita, mwillä ei sopimusta) ja laitoin muutamia ikäviä sähköposteja, joissa sanoin, että jos ei halua olla lapsen elämässä, niin sanoisi sen suoraan. Mies ei ikinä vastannut mihinkään. Yritin myös soittaa, mutta sulki vain puhelimen. Sen jälkeen yritin laittaa ystävällisemmän postin ja pyysin anteeksi purkaustani, ja sanoin ettei ei ollut sopivaa, mutta haluaisin sopia lasta koskevat asiat. Mies vastasi vain, että tarvitsee nyt aikaa, mutta ei muuta. Ei paljon aikaa, ei mitään, kun kysyin. Viikko myöhemmin laitoin viestiä whatsapissa (koska olin luvannut, etten enää laita sähköpostia) ja pyysin soittamaan. Halusin ymmärtää miten hän kokee tilanteen ja miksi on kadonnut lapsen elämästä ilman selityksiä. Mies sanoi että soittaa joku päivä, mutta viikon odoteltuani suutuin. Laitoin monia ikäviä viestejä, joissa purin pahaa oloani ja kaikkea vääryyttä mitä olin hänen osaltaan vuosia kokenut ja kuknka hän on monta kertaa aiemmin tehnyt tämän täysin saman (lähtenyt ja ignoorannut) ja en jaksa sitä enää ja haluan vain sopia lapsen siat ja jatkaa elämää. Olen sairastunut masennukseen sinä aikana, kun olen ollut miehen kanssa ja yrittänyt aina olla hänen tukenaan ja ymmärtää häntä ja hänen ongelmiaan ja kaikkea kakkaa mitä pisti minut kestämään, koska aina osasi nätisti puhua asiat lopussa ja minä uskoin. Hän tietää, että hänen käytöksensä ja huono käytös lasta kohtaan on ajanut minut itsetuhoisiin ajatuksiin, joita on edelleen. Sanoin, että hän on ollut hirveä ja itsekäs ja voisi edes nyt, kun minäkin haluan hänestä eroon, sopia lapsen asiat, eikä tehdä asioista aina niin vaikeita (olemme tapelleet tästä asiasta myös silloin, kun lapsi oli 6kk ja mies lähti ja kun olin raskaana ja hän lähti puolen välin aikoihin). Mies vain totesi, että ei voi litään pahalle ololleni ja ei jaksa pommitustani. Kertoi myös että on minun syytäni, että hän lähti, koska olin sanonut hänelle, että hänen käytöksensä laistamme kojtaan ei tee lapselle hyvää (toistuvat oharit, laittoi omat menoja ja ystävät lapsen edelle, rikkoi sopimuksia ja lupauksia, jätti saapumatta, käytti rahansa omiin menoihin, mutta einosallistunut lapsen tarpeiden kustannuksiin mitenkään). Oli siitä loukkaantunut.
Kommentit (33)
Anteeksi järkyttävän pitkä vuodatusteksti :'(
Mies suhteemme aikana vähätteli, haukkui, mollasi, vertaili ystäviinsä, jahkaili kuinka välillä rakastaa välillä ei, teki aina ohareita ja tekosyynä aina, ettei koskaan ole luvannut minulle mitään (vaikka jotain olisi ihan kunnolla sovittu)puti mykkäkoulu aina kun suuttui, uhriutui, jos sanoin, että joku hänen tekonsa satutti, "alistui" pyytämään anteeksi, vaikka se oli hänen arvojensa vastaista pyytää anteeksi, jos ei itse koe tehneensä väärin. Kestin aika paljon kaikkea, koska miehellä ollut rankka elämä ja sanoi, että on niin sekaisin, mutta haluaa olla kanssani ja lapsemme kanssa ja mebolemme perhe. Minä tyhmä halusin pitää perheemme kasassa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kappalejako olisi auttanut, ei pysty lukemaan kun kaikki on pötköä.
Vika on miehessä. Hänen pitäisi huolehtia lapsestaan, oli miten oli. Mikään selitys ei poista sitä.
Sinä olet syystäkin hajalla. Pääset nyt toipumaan, kun olet eronnut. Ajan mittaan.
Minä häpeän miehesi puolesta.
Huh, olet varmasti niin ärsyttävä ja myös sairas mamma, että ärsyttävämpää saa etsiä.
Käytöksesi on ollut miehelle niin täysi pettymys, että hän ei halua yksinkertaisesti enää pitää sinuun mitään yhteyttä ja valitettavasti lapsi jää jalkoihin. Olen täysin varma, että miehen kertomana koko tarina olisi sinun osaltasi kamalampi ja olet käyttänyt myös lasta pelinappulana syytöksillesi.
Sääliksi käy lapsi, kun vanhemmat on noin kyvyttömiä. Olisiko adoptioon antaminen paras ratkaisu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun teksti oli liian pitkä kokonaan luettavaksi. Se on normaalia päästää sammakoita suusta ero kriisissä. Ja sekin, että v.tuttaa, kun asiat ei onnistu. Niin se oli aikoinaan itselläkin lasten isän kaa. Väleissä ollaan nyt.
Opettele nyt ensin jaksottamaan kappaleisiin vuodatuksesi. Tällaisiä rimpsuja ei kukaan jaksa lukea.
Otsikkoon vastaan, jos häpeät käytöstäsi, oli se ihan mitä tahansa, korjaa se. Pyydä niiltä anteeksi, joita olet loukannut ja paranna tapasi vastedes. Kasvata itsesi ihmiseksi, joka haluat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen on pakko kantaa vastuunsa rahallisesti ja pitämällä lasta omalla vuorollaan. Varaa aika lastenvalvojalta sopimuksen tekoa varten. Älä häpeä käytöstäsi, se on normaalia eron jälkeen. Eroselvittelyt ovat yksi asia ja lapsen asioiden hoitaminen oma asiansa.
Kumpikaan teistä ei ole toiminut oikein, mutta niitä viestejä tarvitse hävetä. Turha tuossa on enää velloa, sun pitää ajatella sun lapsen parasta ja miettiä, että se suhde on jo päättynyt. Vanhojen asioiden esiintuonti on ihan turhaa tässä vaiheessa enää. Pystytkö hakemaan elareita kelasta/oikeusteitse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mitään hätää. Miehesi saisi hävetä sitä, että jättää lapsen huomiotta eron vuoksi. Pidä nyt taukoa, anna hänen olla. Sitten, jos mitään ei kuulu, niin ole yhteydessä ja kerro, että lapsesi haluaisi tavata isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Miehen on pakko kantaa vastuunsa rahallisesti ja pitämällä lasta omalla vuorollaan. Varaa aika lastenvalvojalta sopimuksen tekoa varten. Älä häpeä käytöstäsi, se on normaalia eron jälkeen. Eroselvittelyt ovat yksi asia ja lapsen asioiden hoitaminen oma asiansa.
Mikään taho ei tätä voi pakottaa, valitettavasti. Rahallinen vastuu on kannettava, jos rahaa on - viimeistään oikeuden kautta.
AP, ymmärrän sinua. Älä ota kuitenkaan enää yhteyttä mieheen. Käy vihat, pettymykset yms. itsenäisesti läpi. Mies ottaa yhdeyden lapseen, jos ottaa. Muuta et voi.
Lapsen kannalta todella ikävää, mutta tuollaisella miehella ei tee mitään - ei ystävänä, ei kumppanina, ei isänä. Lähinnä halveksuttava!
(PS. Teille kappalejaon valittajille. Loistava löysitte aloituksesta oleellisen! TAP TAP TAP)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kappalejako tosiaan unohtui, kun tuota eilen kirjoitin. Piti jakaa se, mutta tekstistä tuli liian pitkä ja unohdin *facepalm*
Joku sanoi, että miehen kertomana tilanne olisi toinen. Eikö se ole aivan selvää? Kaikilla tarinoilla on kaksi puolta. Yritin kysyä mieheltä hänen puolestaan, että olisimme aaneet asiat sovittua, mutta ei vaan puhu mitään.
Ja mies tosiaan näkee asiat toisin. Hän on mm. sanonut, että minun pilkkamiseni on hänelle hyvää huumoria, joten ei aio pyytää anteeksi mitään, mikä hänen mielestään vain vitsiä, vaikka minä olisin loukkaantunut asiasta. Eli kyllä. Kun minä kerron, sanon, että mies haukkuu ja vähättelee. Kun mies kertoo, niin heitti vain vitsiä. Kuitenkin, jos minä olen sanonut ikävästi ja usein aiheesta, niin mies piti mykkäkoulua. Mm. Kun mies ilmoitti alkaneessa käyttämään amfetamiinia, niin minä sanoin, että se on joko lapsi tai kama (ja valvotut tapaamiset), ja miehen mielestä minä en vain ymmärrä, koska ei amfetamiini koukuta (hänellä ennen ollut ongelmia huumeiden kanssa).
Minä sanon asioista suoraan, ikävistäkin, ja mies ei pudä siitä, sillä hänen perheessään asioista on aina vaiettu (sieltä löytyykin huume- ja alkoholiriippuvuutta). Meillä tuli yhteenottoja sellaisissa asioissa, missä minä koin hänen kohdelleen minua huonosti ja kun mainitsin, niin olin aina vain väärässä ja lies ei suostunut edes kuuntelemaan mitä haluan sanoa. Jos minä miehen mielestä olin tehnyt väärin, hän veti mukkakoulua ja en jälkeen usein itse, kun tuli paha mieli ja minä pyrin muuttamaan tapojani, sillä en halua tahallani ketään loukata, mutta riidoissa en sitä saa aina toteutettua :(
Kaikesta tästä huolimatta minä edelleen rakastan miestä (luoja tietää miksi) ja kaikki tämä sotiminen sattuu. Olemme ennenkin ollewt tässä pisteessä, ja mies aina rullut takaisin, mitta nyt tiedän tämän olevan lopullista, sillä miehellä uusi nainen, joka oli todennäköisesti kuvioissa jo suhteemme loppu aikoina, jolloin mies vielä vakuutti haluavansa tulevaisuuden meidän kanssamme. Haluaisin siksi nyt vaan hoitaa lapsen siat alta pois, jotta pääsemme toisistamme eroon.
Meillä oli paljon ongelmia. Ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa ja kaikkea mahdollista mitä keksin, mutta mies ei ikinä suostunut mihinkään ja pyysi aina vain aikaa. Annoin itä, mutta kun sama huono kohtelu minua (ja lasta kohtaan) jatkui sanoin asiasta. Ja lopulta minä olin hänen mielestään liian vaikea.
Eli kyllä, varmasti miehellä erilainen tarina. Minä ainakin yritän parantaa käytöstäni, vaikka se on hidasta ja vaikeaa. Häpeä viestejäni. Häpeääkö mies omaa käytöstää? En osaa sanoa. Haluan vain lapsen raha- ja tapaamisasiat kuntoon, kun mies väittää, että ei lasta halua menettää, mutta mikään ehdotukseni ei kelpaa ja ei suostu keskustelemaan kanssani omista toiveistaan. Heidän suhdettaan olen aina tukenut ja edelleen haluan, että ovat tekemisissä, mutta en voibtukea etä-isän isyyttä enää yhtään enempää, jos mies ei tule yhtään vastaan.
-ap kirjoitti:
Kappalejako tosiaan unohtui, kun tuota eilen kirjoitin. Piti jakaa se, mutta tekstistä tuli liian pitkä ja unohdin *facepalm*
Joku sanoi, että miehen kertomana tilanne olisi toinen. Eikö se ole aivan selvää? Kaikilla tarinoilla on kaksi puolta. Yritin kysyä mieheltä hänen puolestaan, että olisimme aaneet asiat sovittua, mutta ei vaan puhu mitään.
Ja mies tosiaan näkee asiat toisin. Hän on mm. sanonut, että minun pilkkamiseni on hänelle hyvää huumoria, joten ei aio pyytää anteeksi mitään, mikä hänen mielestään vain vitsiä, vaikka minä olisin loukkaantunut asiasta. Eli kyllä. Kun minä kerron, sanon, että mies haukkuu ja vähättelee. Kun mies kertoo, niin heitti vain vitsiä. Kuitenkin, jos minä olen sanonut ikävästi ja usein aiheesta, niin mies piti mykkäkoulua. Mm. Kun mies ilmoitti alkaneessa käyttämään amfetamiinia, niin minä sanoin, että se on joko lapsi tai kama (ja valvotut tapaamiset), ja miehen mielestä minä en vain ymmärrä, koska ei amfetamiini koukuta (hänellä ennen ollut ongelmia huumeiden kanssa).
Minä sanon asioista suoraan, ikävistäkin, ja mies ei pudä siitä, sillä hänen perheessään asioista on aina vaiettu (sieltä löytyykin huume- ja alkoholiriippuvuutta). Meillä tuli yhteenottoja sellaisissa asioissa, missä minä koin hänen kohdelleen minua huonosti ja kun mainitsin, niin olin aina vain väärässä ja lies ei suostunut edes kuuntelemaan mitä haluan sanoa. Jos minä miehen mielestä olin tehnyt väärin, hän veti mukkakoulua ja en jälkeen usein itse, kun tuli paha mieli ja minä pyrin muuttamaan tapojani, sillä en halua tahallani ketään loukata, mutta riidoissa en sitä saa aina toteutettua :(
Kaikesta tästä huolimatta minä edelleen rakastan miestä (luoja tietää miksi) ja kaikki tämä sotiminen sattuu. Olemme ennenkin ollewt tässä pisteessä, ja mies aina rullut takaisin, mitta nyt tiedän tämän olevan lopullista, sillä miehellä uusi nainen, joka oli todennäköisesti kuvioissa jo suhteemme loppu aikoina, jolloin mies vielä vakuutti haluavansa tulevaisuuden meidän kanssamme. Haluaisin siksi nyt vaan hoitaa lapsen siat alta pois, jotta pääsemme toisistamme eroon.
Meillä oli paljon ongelmia. Ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa ja kaikkea mahdollista mitä keksin, mutta mies ei ikinä suostunut mihinkään ja pyysi aina vain aikaa. Annoin itä, mutta kun sama huono kohtelu minua (ja lasta kohtaan) jatkui sanoin asiasta. Ja lopulta minä olin hänen mielestään liian vaikea.
Eli kyllä, varmasti miehellä erilainen tarina. Minä ainakin yritän parantaa käytöstäni, vaikka se on hidasta ja vaikeaa. Häpeä viestejäni. Häpeääkö mies omaa käytöstää? En osaa sanoa. Haluan vain lapsen raha- ja tapaamisasiat kuntoon, kun mies väittää, että ei lasta halua menettää, mutta mikään ehdotukseni ei kelpaa ja ei suostu keskustelemaan kanssani omista toiveistaan. Heidän suhdettaan olen aina tukenut ja edelleen haluan, että ovat tekemisissä, mutta en voibtukea etä-isän isyyttä enää yhtään enempää, jos mies ei tule yhtään vastaan.
*Jos minä miehen mielestä olin tehnyt väärin, hän veti mykkäkoulua ja sen jälkeen usein itki, kun tuli paha mieli ja minä pyrin muuttamaan tapojani, sillä en halua tahallani ketään loukata, mutta riidoissa en sitä saa aina toteutettua :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt otat yhteyttä erityisesti perheoikeuteen erikoistuneeseen juristiin, tai oikeusaputoimistoon jos rahat on tiukalla. Kerrot hänelle asian ja yhdessä pohditte mitä asiassa on tehtävissä. Juristi ei miestä tietenkään saa tolpilleen, mutta osaa auttaa miten lapsen etu saadaan varmistettua. Ja teet tämän vielä tänään! Ihan vaan lapsen takia.
-ap kirjoitti:
Kappalejako tosiaan unohtui, kun tuota eilen kirjoitin. Piti jakaa se, mutta tekstistä tuli liian pitkä ja unohdin *facepalm*
Joku sanoi, että miehen kertomana tilanne olisi toinen. Eikö se ole aivan selvää? Kaikilla tarinoilla on kaksi puolta. Yritin kysyä mieheltä hänen puolestaan, että olisimme aaneet asiat sovittua, mutta ei vaan puhu mitään.
Ja mies tosiaan näkee asiat toisin. Hän on mm. sanonut, että minun pilkkamiseni on hänelle hyvää huumoria, joten ei aio pyytää anteeksi mitään, mikä hänen mielestään vain vitsiä, vaikka minä olisin loukkaantunut asiasta. Eli kyllä. Kun minä kerron, sanon, että mies haukkuu ja vähättelee. Kun mies kertoo, niin heitti vain vitsiä. Kuitenkin, jos minä olen sanonut ikävästi ja usein aiheesta, niin mies piti mykkäkoulua. Mm. Kun mies ilmoitti alkaneessa käyttämään amfetamiinia, niin minä sanoin, että se on joko lapsi tai kama (ja valvotut tapaamiset), ja miehen mielestä minä en vain ymmärrä, koska ei amfetamiini koukuta (hänellä ennen ollut ongelmia huumeiden kanssa).
Minä sanon asioista suoraan, ikävistäkin, ja mies ei pudä siitä, sillä hänen perheessään asioista on aina vaiettu (sieltä löytyykin huume- ja alkoholiriippuvuutta). Meillä tuli yhteenottoja sellaisissa asioissa, missä minä koin hänen kohdelleen minua huonosti ja kun mainitsin, niin olin aina vain väärässä ja lies ei suostunut edes kuuntelemaan mitä haluan sanoa. Jos minä miehen mielestä olin tehnyt väärin, hän veti mukkakoulua ja en jälkeen usein itse, kun tuli paha mieli ja minä pyrin muuttamaan tapojani, sillä en halua tahallani ketään loukata, mutta riidoissa en sitä saa aina toteutettua :(
Kaikesta tästä huolimatta minä edelleen rakastan miestä (luoja tietää miksi) ja kaikki tämä sotiminen sattuu. Olemme ennenkin ollewt tässä pisteessä, ja mies aina rullut takaisin, mitta nyt tiedän tämän olevan lopullista, sillä miehellä uusi nainen, joka oli todennäköisesti kuvioissa jo suhteemme loppu aikoina, jolloin mies vielä vakuutti haluavansa tulevaisuuden meidän kanssamme. Haluaisin siksi nyt vaan hoitaa lapsen siat alta pois, jotta pääsemme toisistamme eroon.
Meillä oli paljon ongelmia. Ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa ja kaikkea mahdollista mitä keksin, mutta mies ei ikinä suostunut mihinkään ja pyysi aina vain aikaa. Annoin itä, mutta kun sama huono kohtelu minua (ja lasta kohtaan) jatkui sanoin asiasta. Ja lopulta minä olin hänen mielestään liian vaikea.
Eli kyllä, varmasti miehellä erilainen tarina. Minä ainakin yritän parantaa käytöstäni, vaikka se on hidasta ja vaikeaa. Häpeä viestejäni. Häpeääkö mies omaa käytöstää? En osaa sanoa. Haluan vain lapsen raha- ja tapaamisasiat kuntoon, kun mies väittää, että ei lasta halua menettää, mutta mikään ehdotukseni ei kelpaa ja ei suostu keskustelemaan kanssani omista toiveistaan. Heidän suhdettaan olen aina tukenut ja edelleen haluan, että ovat tekemisissä, mutta en voibtukea etä-isän isyyttä enää yhtään enempää, jos mies ei tule yhtään vastaan.
Ei kappalejako unohdu, se tulee itsestään samalla tavalla kuin välimerkit.
Vierailija kirjoitti:
-ap kirjoitti:
Kappalejako tosiaan unohtui, kun tuota eilen kirjoitin. Piti jakaa se, mutta tekstistä tuli liian pitkä ja unohdin *facepalm*
Joku sanoi, että miehen kertomana tilanne olisi toinen. Eikö se ole aivan selvää? Kaikilla tarinoilla on kaksi puolta. Yritin kysyä mieheltä hänen puolestaan, että olisimme aaneet asiat sovittua, mutta ei vaan puhu mitään.
Ja mies tosiaan näkee asiat toisin. Hän on mm. sanonut, että minun pilkkamiseni on hänelle hyvää huumoria, joten ei aio pyytää anteeksi mitään, mikä hänen mielestään vain vitsiä, vaikka minä olisin loukkaantunut asiasta. Eli kyllä. Kun minä kerron, sanon, että mies haukkuu ja vähättelee. Kun mies kertoo, niin heitti vain vitsiä. Kuitenkin, jos minä olen sanonut ikävästi ja usein aiheesta, niin mies piti mykkäkoulua. Mm. Kun mies ilmoitti alkaneessa käyttämään amfetamiinia, niin minä sanoin, että se on joko lapsi tai kama (ja valvotut tapaamiset), ja miehen mielestä minä en vain ymmärrä, koska ei amfetamiini koukuta (hänellä ennen ollut ongelmia huumeiden kanssa).
Minä sanon asioista suoraan, ikävistäkin, ja mies ei pudä siitä, sillä hänen perheessään asioista on aina vaiettu (sieltä löytyykin huume- ja alkoholiriippuvuutta). Meillä tuli yhteenottoja sellaisissa asioissa, missä minä koin hänen kohdelleen minua huonosti ja kun mainitsin, niin olin aina vain väärässä ja lies ei suostunut edes kuuntelemaan mitä haluan sanoa. Jos minä miehen mielestä olin tehnyt väärin, hän veti mukkakoulua ja en jälkeen usein itse, kun tuli paha mieli ja minä pyrin muuttamaan tapojani, sillä en halua tahallani ketään loukata, mutta riidoissa en sitä saa aina toteutettua :(
Kaikesta tästä huolimatta minä edelleen rakastan miestä (luoja tietää miksi) ja kaikki tämä sotiminen sattuu. Olemme ennenkin ollewt tässä pisteessä, ja mies aina rullut takaisin, mitta nyt tiedän tämän olevan lopullista, sillä miehellä uusi nainen, joka oli todennäköisesti kuvioissa jo suhteemme loppu aikoina, jolloin mies vielä vakuutti haluavansa tulevaisuuden meidän kanssamme. Haluaisin siksi nyt vaan hoitaa lapsen siat alta pois, jotta pääsemme toisistamme eroon.
Meillä oli paljon ongelmia. Ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa ja kaikkea mahdollista mitä keksin, mutta mies ei ikinä suostunut mihinkään ja pyysi aina vain aikaa. Annoin itä, mutta kun sama huono kohtelu minua (ja lasta kohtaan) jatkui sanoin asiasta. Ja lopulta minä olin hänen mielestään liian vaikea.
Eli kyllä, varmasti miehellä erilainen tarina. Minä ainakin yritän parantaa käytöstäni, vaikka se on hidasta ja vaikeaa. Häpeä viestejäni. Häpeääkö mies omaa käytöstää? En osaa sanoa. Haluan vain lapsen raha- ja tapaamisasiat kuntoon, kun mies väittää, että ei lasta halua menettää, mutta mikään ehdotukseni ei kelpaa ja ei suostu keskustelemaan kanssani omista toiveistaan. Heidän suhdettaan olen aina tukenut ja edelleen haluan, että ovat tekemisissä, mutta en voibtukea etä-isän isyyttä enää yhtään enempää, jos mies ei tule yhtään vastaan.
Ei kappalejako unohdu, se tulee itsestään samalla tavalla kuin välimerkit.
Minulle välimerkit tulee luonnostaan, mutta jostain syystä kappaleisiin jako ei. Jäsentelen tekstin yleensä lopussa. Enpä olekaan ainoa
-eri
Jos mies käyttää amfetamiinia, hänen kanssaan on ihan turha yrittää sopia mitään tapaamisia ym. Ei kannata laittaa yhtä ainutta viestiä vaan sopia asiat viranomaisten kanssa. Elariprosessi on hidas, joten kannattaa mahdollisimman pian ottaa lastenvalvojaan yhteyttä ja jos sopimus ei sitä kautta onnistu, oikeusavustaja. Amfetamiini tuhoaa kaiken moraalin ja normaalin tunne-elämän niin ettei käyttäjä huomaa sitä itse. Nyt ei voi muuta kun pysyä erossa miehestä ja alkaa rakentamaan omaa elämää. Sinun on mahdollista hakea lapselle tukiperhettä jotta saat välillä omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
-ap kirjoitti:
Kappalejako tosiaan unohtui, kun tuota eilen kirjoitin. Piti jakaa se, mutta tekstistä tuli liian pitkä ja unohdin *facepalm*
Joku sanoi, että miehen kertomana tilanne olisi toinen. Eikö se ole aivan selvää? Kaikilla tarinoilla on kaksi puolta. Yritin kysyä mieheltä hänen puolestaan, että olisimme aaneet asiat sovittua, mutta ei vaan puhu mitään.
Ja mies tosiaan näkee asiat toisin. Hän on mm. sanonut, että minun pilkkamiseni on hänelle hyvää huumoria, joten ei aio pyytää anteeksi mitään, mikä hänen mielestään vain vitsiä, vaikka minä olisin loukkaantunut asiasta. Eli kyllä. Kun minä kerron, sanon, että mies haukkuu ja vähättelee. Kun mies kertoo, niin heitti vain vitsiä. Kuitenkin, jos minä olen sanonut ikävästi ja usein aiheesta, niin mies piti mykkäkoulua. Mm. Kun mies ilmoitti alkaneessa käyttämään amfetamiinia, niin minä sanoin, että se on joko lapsi tai kama (ja valvotut tapaamiset), ja miehen mielestä minä en vain ymmärrä, koska ei amfetamiini koukuta (hänellä ennen ollut ongelmia huumeiden kanssa).
Minä sanon asioista suoraan, ikävistäkin, ja mies ei pudä siitä, sillä hänen perheessään asioista on aina vaiettu (sieltä löytyykin huume- ja alkoholiriippuvuutta). Meillä tuli yhteenottoja sellaisissa asioissa, missä minä koin hänen kohdelleen minua huonosti ja kun mainitsin, niin olin aina vain väärässä ja lies ei suostunut edes kuuntelemaan mitä haluan sanoa. Jos minä miehen mielestä olin tehnyt väärin, hän veti mukkakoulua ja en jälkeen usein itse, kun tuli paha mieli ja minä pyrin muuttamaan tapojani, sillä en halua tahallani ketään loukata, mutta riidoissa en sitä saa aina toteutettua :(
Kaikesta tästä huolimatta minä edelleen rakastan miestä (luoja tietää miksi) ja kaikki tämä sotiminen sattuu. Olemme ennenkin ollewt tässä pisteessä, ja mies aina rullut takaisin, mitta nyt tiedän tämän olevan lopullista, sillä miehellä uusi nainen, joka oli todennäköisesti kuvioissa jo suhteemme loppu aikoina, jolloin mies vielä vakuutti haluavansa tulevaisuuden meidän kanssamme. Haluaisin siksi nyt vaan hoitaa lapsen siat alta pois, jotta pääsemme toisistamme eroon.
Meillä oli paljon ongelmia. Ehdotin perheneuvolaa, pariterapiaa ja kaikkea mahdollista mitä keksin, mutta mies ei ikinä suostunut mihinkään ja pyysi aina vain aikaa. Annoin itä, mutta kun sama huono kohtelu minua (ja lasta kohtaan) jatkui sanoin asiasta. Ja lopulta minä olin hänen mielestään liian vaikea.
Eli kyllä, varmasti miehellä erilainen tarina. Minä ainakin yritän parantaa käytöstäni, vaikka se on hidasta ja vaikeaa. Häpeä viestejäni. Häpeääkö mies omaa käytöstää? En osaa sanoa. Haluan vain lapsen raha- ja tapaamisasiat kuntoon, kun mies väittää, että ei lasta halua menettää, mutta mikään ehdotukseni ei kelpaa ja ei suostu keskustelemaan kanssani omista toiveistaan. Heidän suhdettaan olen aina tukenut ja edelleen haluan, että ovat tekemisissä, mutta en voibtukea etä-isän isyyttä enää yhtään enempää, jos mies ei tule yhtään vastaan.
Ei kappalejako unohdu, se tulee itsestään samalla tavalla kuin välimerkit.
Kirjoitin tekstin ensin puhelimen muistioon ja siirsin tänne. Siksi ei ollut kappaleenjakoa.
Mutta se tuskin pääpointtina tässä.
Vuodatuksen idea oli se, että minua hävettää suunnattomasti kaikki mitä olen miehelle nyt viesteissä laittanut. Vaikka olen yrittänyt saada hänet ymmärtämään oman huonon käytöksensä ja sen, että tämä on kaava mitä hän on toistanut aiemminkin, ja en jaksa sitä ja en halua, että lapsemme kärsii siitä turhaan. Suututtaa niin paljon, kun mies sanoo, että ei hän ole lasta hylännyt, on nyt vaan tauolla ja yritän elittää, ettei vanhemnuutta voi laittaa tauolle. n minä eikä lapsi näe asiaa noin, joka täällä miettii miksi isä ei halua häntä nähdä ja minä en ole osannut sanoa mitään, koska en tiedä. Pyysin anteeksi, että olen laittanut niin monia viestejä ja sanoin, että pallo on nyt miehellä, jos haluaa lasta nähdä, ottaa minuun yhteyttä. Itse olen ollut yhteydessä asianajajaan ja mies tietää myös sen. En ole hänelle nyt mitään nyt laittanut, paitsi yhden sähköpostin, koska tarvitsen erääseen asiaan myös toisen huoltajan allekirjoituksen, mutta mies ei ole vastannut.
Ei tässä varmaan mitään pointtia ollut. Hävettää vaan oma tyhmyys ja että menin laittamaan viestiä. Miestä ilmiselvästi ei kiinnosta tippaakaan ja itse nolasin itseni ja särjen sydäntäni lisää. Toivoin vain, että saisimme vanhemmuuden toimimaan hyvin ja ehkä voisimme olla vielä jonakin päivänä ystäviä tai jotain.
Kenellään kokemuksia samanlaisesta? Todella ikävästä erosta, ja itsekin tehnyt siinä vaikka mitä virheitä, joita katunut? Voiko asialle tehdä enää mitään? Paraniko välit ikinä yhtään? Edes lasten vuoksi?