Huusin kiukkuisesti ihmiselle, joka kolautti oman autonsa oven parkkihallissa omaa autoani vasten
Olin lukemassa pimeässä autossa tekstiviestiä kun auton kyljen suunnalta kuului kova kopsahdus.
Käynnistin välittömästi auton ja avasin naapurin puoleisen ikkunan. Kiinalaiselta näyttänyt (sekin vielä näin virusepidemiaa ajatellen) mies oli kuin ei mitään ja huusin hänelle kovaan äänen sitä, että voisi yrittää kolhia romuaan paikoissa, joissa muiden omaisuus ei ole vaarassa vahingoittua. Jäi harmittamaan se, etten noussut ulos autosta haastamaan tilanteessa enemmänkin. Lähinnä olisin halunnut perustelut sille, miksei tömäyksestä päätellen edes yrittänyt varoa.
Mikä tekee ihmisestä muiden omaisuutta kohtaan noin piittaamattoman?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Onko peltilehmäsi sinulle noin uskomattoman tärkeä? Olisiko kaikille paras, että pitäisit sen visusti omassa autotallissa ja poistaisit varmuuden vuoksi samasta tilasta kaikki sellaiset esineet, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Hohhoijaa, ainakin minulle autoni, ikioma, on vain väline, jolla kuljen ja kuljetan tavaroita, ei mitään sen enempää. N45
Onhan se ihanaa ostaa auto ja maksaa siitä aiheutuvat muut kulut, että joku idiootti saa paukuttaa sen lommoille! Arvo laskee, mitä lommoisempi auto on. Tämäkö ilo pitäisi ilmaiseksi antaa piittaamattomille ääliöille? Anna sinä autosi lommotettavaksi, jos haluat!
Ihan sama. Jos mun auto on ollut siinä ensin, ja joku nutipää tuonut oman koslansa liian lähelle, kolahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa tilanteessa ei aleta huutaa, vaan otetaan vastapuolen tiedot ylös ja tehdään vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitus vaurion korjaamista varten. Mikäli syyllinen aikoo paeta paikalta, ilmoitetaan poliisille.
Hohhoijaa... Olipa valtavat vahingot. Ap on hyvä ja ei mene tuollaisiin ahtaisiin paikkoihin rakkaansa kanssa. Välillä sitä voi sattua ja tapahtua,on aivan varmasti ap:llekin tapahtunut ja tulee tapahtumaankin.
Just tolla asenteella olevien ihmisten takia tiedot ylös, ja ilmoitus vakuutusyhtiöön aina. Se pikkukolhun korjaaminenkin maksaa monta sataa.
Ehkä oppii varovaisemmaksi, kun muutaman kerran vakuutusyhtiö makselee korjauksia, ja nostaa kolhijan vakuutusmaksuja.
Usein on edullisempaa maksaa pienet kolhut suoraan omasta lompsasta kuin vakuutusyhtiön kautta.
Varmasti edullisempaa mutta itse olisin valmis maksamaan pienestäkin kiusasta, joka aiheutuu omaisuuttani kolhineelle taholle.
Kyse ei ole siitä, aiheuttiko joku nyt kolhua vaan siitä, että jonkun mielestä toisen omaisuutta ei tarvitse millään tavoin varoa. Joidenkin mielestä tuntuu jopa olevan sallittua tieten tahtoen kolhia toisen autoa.
On ihanaa hieman yllyttää täällä, porukka on heti karvat pystyssä ja takajaloillaan. Olen täällä muutaman kohdan kirjoittanut ja minut on haukuttu pataluhaksi niiden takia, mutta ehkä joku tajusi mitä ajan takaa? Tai sitten ei, ihan sama.
Ja kyllä, olen aina niin varovainen kuin voin olla. Vältän ahtaita paikkoja parkkihalleissa ja muilla parkkipaikoilla ja sotken mielummin vaatteeni kuin osun autoni ovella viereiseen autoon. Minulla on myös tapana ahtaissa paikoissa laittaa sormeni niin, että ne osuvat viereiseen autoon, ei oman autoni ovi. Lapseni taas eivät edes avaa auton ovea ennen kuin olen siinä itse välissä katsomassa, että kolhuja ei tule tai sitten päästän heidät pois jo ennen parkkiruutuun ajamista.
En ole ikinä kolhinut mielestäni kenenkään muun autoa ja en ole aikonut tehdä niin vastaisuudessakaan. Oma autoni ei ole minulle kuitenkaan mikään niin maailman tärkein asia, että jaksaisin kovin närkästyä esimerkiksi sen oveen tulleista kolmesta kolhusta. Kolhut ovat siinä ja en edes muista niitä kun ajelen. On siinä jotain muitakin jälkiä, mutta eivät ne haittaa ajamista ja turvallisuutta mitenkään. Näin ajattelee onneksi suurin osa ihmisistä. Pelti on peltiä. Sen huomasin muutama vuosi sitten, kun jouduin toisen auton jyräämäksi ja autoni meni lunastukseen. Syyllisyys meni kokonaan sille jyrääjälle, mutta me molemmat olimme helpottuneita, kun ihmisille ei tapahtunut mitään. Niin sen pitää mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko peltilehmäsi sinulle noin uskomattoman tärkeä? Olisiko kaikille paras, että pitäisit sen visusti omassa autotallissa ja poistaisit varmuuden vuoksi samasta tilasta kaikki sellaiset esineet, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Hohhoijaa, ainakin minulle autoni, ikioma, on vain väline, jolla kuljen ja kuljetan tavaroita, ei mitään sen enempää. N45
Onhan se ihanaa ostaa auto ja maksaa siitä aiheutuvat muut kulut, että joku idiootti saa paukuttaa sen lommoille! Arvo laskee, mitä lommoisempi auto on. Tämäkö ilo pitäisi ilmaiseksi antaa piittaamattomille ääliöille? Anna sinä autosi lommotettavaksi, jos haluat!
Paskanmarjat arvo laske.
Automyyjä vilkaisee ikkunasta, näpyttää kilsat ja vuosimallin koneelle ja antaa hinnan. Ei se edes käy koeajamassa sitä.
Eli se ja sama oliko parkkiskolhuja vai ei.
Oikeastaan parempi jos on kolhuja, koska silloin on elänyt stressittömämpää elämää kun ei ole joka vtun skraidusta vollottanut vauvikselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta oletteko te aloittajaa mollaavat ihan tosissanne? Onko on, mikäli joku anarkisti tulee vastaavasti sabotoimaan teidän omaisuuttanne?
Oikeasti rikkaat eivät yleensä ajele kovin kummoisilla autoilla ja he eivät muutenkaan elvistele rahoillaan, mutta "rikkaat" ovat eri sorttia ja heidän rahansa haisee, näkyy ja kuuluu kauas. Joskus hekin joutuvat nöyrtymään todellisuuden edessä, nyt se todellisuus tuli kolhun muodossa. Jaxuhalit!
Luuletko, että olisin jättänyt asiani huutamisen asteelle mikäli autooni olisi tullut kolhu? Huutonaurua sinulle jos näin luulit. Autooni tuskin tuli kolhua (en tosin tarkastanut, kolhu ei ollut se ykkösasia eikä talouteni kolhun korjaamiseen kaadu) mutten hyväksy tapaa, jolla ihmiset ovat valmiita kohtelemaan toisen omaisuutta. Jos se oli herra kiinalaiselle vierasta, eipä ole enää.
Jenni6v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko peltilehmäsi sinulle noin uskomattoman tärkeä? Olisiko kaikille paras, että pitäisit sen visusti omassa autotallissa ja poistaisit varmuuden vuoksi samasta tilasta kaikki sellaiset esineet, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Hohhoijaa, ainakin minulle autoni, ikioma, on vain väline, jolla kuljen ja kuljetan tavaroita, ei mitään sen enempää. N45
Onhan se ihanaa ostaa auto ja maksaa siitä aiheutuvat muut kulut, että joku idiootti saa paukuttaa sen lommoille! Arvo laskee, mitä lommoisempi auto on. Tämäkö ilo pitäisi ilmaiseksi antaa piittaamattomille ääliöille? Anna sinä autosi lommotettavaksi, jos haluat!
Paskanmarjat arvo laske.
Automyyjä vilkaisee ikkunasta, näpyttää kilsat ja vuosimallin koneelle ja antaa hinnan. Ei se edes käy koeajamassa sitä.Eli se ja sama oliko parkkiskolhuja vai ei.

Miltä 90-luvun vuodelta Skoda Octavian myyntikokemuksesi tarkalleen mahtaa olla? Ehkei kannata laajentaa sitä lähempänä kuluvaa vuotta valmistettuja premium-merkkejä koskemaan.

Älä hyvä ihminen mene ahtaisiin paikkoihin autosi kanssa!
Olin kerran parkkihallissa, jossa tyhjät ostoskärryt valuivat parkkiruudussa olevan autoni kylkeen. Olin sen verran kaukana, että en ehtinyt hätiin, mutta sellaista sattuu. Pieni jälki tuli kahteen kohtaan ja saatoinpa sanoa pari rumaa sanaa, mutta en enempää. Kaikkea ei voi ajatella etukäteen ja varoa, mutta jos klommoja pelkää, niin auto kannattaa jättää ihan muualle kuin ahtaisiin parkkihalleihin.
Jenni6v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko peltilehmäsi sinulle noin uskomattoman tärkeä? Olisiko kaikille paras, että pitäisit sen visusti omassa autotallissa ja poistaisit varmuuden vuoksi samasta tilasta kaikki sellaiset esineet, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Hohhoijaa, ainakin minulle autoni, ikioma, on vain väline, jolla kuljen ja kuljetan tavaroita, ei mitään sen enempää. N45
Onhan se ihanaa ostaa auto ja maksaa siitä aiheutuvat muut kulut, että joku idiootti saa paukuttaa sen lommoille! Arvo laskee, mitä lommoisempi auto on. Tämäkö ilo pitäisi ilmaiseksi antaa piittaamattomille ääliöille? Anna sinä autosi lommotettavaksi, jos haluat!
Paskanmarjat arvo laske.
Automyyjä vilkaisee ikkunasta, näpyttää kilsat ja vuosimallin koneelle ja antaa hinnan. Ei se edes käy koeajamassa sitä.Eli se ja sama oliko parkkiskolhuja vai ei.
Oikeastaan parempi jos on kolhuja, koska silloin on elänyt stressittömämpää elämää kun ei ole joka vtun skraidusta vollottanut vauvikselle.
Näin se on oikeassa elämässä, mutta joidenkin mielestä he ovat autoinensa erikoisasemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta oletteko te aloittajaa mollaavat ihan tosissanne? Onko on, mikäli joku anarkisti tulee vastaavasti sabotoimaan teidän omaisuuttanne?
Oikeasti rikkaat eivät yleensä ajele kovin kummoisilla autoilla ja he eivät muutenkaan elvistele rahoillaan, mutta "rikkaat" ovat eri sorttia ja heidän rahansa haisee, näkyy ja kuuluu kauas. Joskus hekin joutuvat nöyrtymään todellisuuden edessä, nyt se todellisuus tuli kolhun muodossa. Jaxuhalit!
Luuletko, että olisin jättänyt asiani huutamisen asteelle mikäli autooni olisi tullut kolhu? Huutonaurua sinulle jos näin luulit. Autooni tuskin tuli kolhua (en tosin tarkastanut, kolhu ei ollut se ykkösasia eikä talouteni kolhun korjaamiseen kaadu) mutten hyväksy tapaa, jolla ihmiset ovat valmiita kohtelemaan toisen omaisuutta. Jos se oli herra kiinalaiselle vierasta, eipä ole enää.
Eli näin pitkä ketju täysin turhasta? Tsiisus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko peltilehmäsi sinulle noin uskomattoman tärkeä? Olisiko kaikille paras, että pitäisit sen visusti omassa autotallissa ja poistaisit varmuuden vuoksi samasta tilasta kaikki sellaiset esineet, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Hohhoijaa, ainakin minulle autoni, ikioma, on vain väline, jolla kuljen ja kuljetan tavaroita, ei mitään sen enempää. N45
Uskomaton törkyturpa tämä nainen 45 - ei mitään kunnioitusta. Hän kolhii sekä oman autonsa ja toisten autot, ei mitään väliä, peltiä se vain on. Ja liikenteessä - pyh mitä turhia sääntöjä, pyh - mitä turhia ihmishenkiä. Nyt takaisin noitaroviot ja painot jalkaan, järveen tämä akka.
No en kolhi, mutta sinä provosoiduit. En ole kolhinut, enkä kolhi, mutta nauran autoansa kumarteleville. Se on niin turhaa.
Plantagenin pihassa yksi akka kolautti autonsa oven meidän autoon, ei yhtään viitsinyt katsoa kun veti ovet auki. Mieheni istui autossa minua odottaen ja katsoi jäljet, osui onneksi muovivahvikkeisiin. No, kun lähdettiin niin mies vahingossa peruutti vetokoukun akan auton kylkeen, sattuuhan sitä. Ei ole kuulunut mitään :D
Vierailija kirjoitti:
Jenni6v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko peltilehmäsi sinulle noin uskomattoman tärkeä? Olisiko kaikille paras, että pitäisit sen visusti omassa autotallissa ja poistaisit varmuuden vuoksi samasta tilasta kaikki sellaiset esineet, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Hohhoijaa, ainakin minulle autoni, ikioma, on vain väline, jolla kuljen ja kuljetan tavaroita, ei mitään sen enempää. N45
Onhan se ihanaa ostaa auto ja maksaa siitä aiheutuvat muut kulut, että joku idiootti saa paukuttaa sen lommoille! Arvo laskee, mitä lommoisempi auto on. Tämäkö ilo pitäisi ilmaiseksi antaa piittaamattomille ääliöille? Anna sinä autosi lommotettavaksi, jos haluat!
Paskanmarjat arvo laske.
Automyyjä vilkaisee ikkunasta, näpyttää kilsat ja vuosimallin koneelle ja antaa hinnan. Ei se edes käy koeajamassa sitä.Eli se ja sama oliko parkkiskolhuja vai ei.
Oikeastaan parempi jos on kolhuja, koska silloin on elänyt stressittömämpää elämää kun ei ole joka vtun skraidusta vollottanut vauvikselle.
Miltä 90-luvun vuodelta Skoda Octavian myyntikokemuksesi tarkalleen mahtaa olla? Ehkei kannata laajentaa sitä lähempänä kuluvaa vuotta valmistettuja premium-merkkejä koskemaan.
”Premium-merkkejä”
Mikset heti sanonut ajavasi bemarilla?
Hävettikö?
Nolottiko?
Oliko lippalakin lippa vääntynyt vahingossa eteenpäin?
Eikö penkin selkänoja noussutkaan enää sieltä ala-asennosta ylös?
En minä toisten omaisuutta tuhoa, en paukuttelee kenenkään auton oviin kolhuja.
Ex oli juuri tuollainen, auton piti maksaa vähintään 80.000 euroa jotta oli kunnon auto.
kauhea stressi kaikkeen autoon liittyen mm autoa pestiin ja puunattiin viikoittain.
kevyempi pesu päivittäin.
autoon ei saanut mennä istumaan farkuissa (niistä irtosi väriä nahkapenkkeihin)
ovet piti sulkea tietyllä tapaa, ilmastointia ei voinut kesäkuumalla käyttää koko matkan ajan (kuormitti jotain järjestelmää)
Joten ei heru myötätuntoa kallisiin autoihin, tuo on peleilyä.
Asun kantakaupungissa ja omistan ikivanhan pyörän, ei tarvitse pelätä sen varastamista eikä kolhuja. Pääsen töihin, kotiin ja kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta oletteko te aloittajaa mollaavat ihan tosissanne? Onko on, mikäli joku anarkisti tulee vastaavasti sabotoimaan teidän omaisuuttanne?
Oikeasti rikkaat eivät yleensä ajele kovin kummoisilla autoilla ja he eivät muutenkaan elvistele rahoillaan, mutta "rikkaat" ovat eri sorttia ja heidän rahansa haisee, näkyy ja kuuluu kauas. Joskus hekin joutuvat nöyrtymään todellisuuden edessä, nyt se todellisuus tuli kolhun muodossa. Jaxuhalit!
Luuletko, että olisin jättänyt asiani huutamisen asteelle mikäli autooni olisi tullut kolhu? Huutonaurua sinulle jos näin luulit. Autooni tuskin tuli kolhua (en tosin tarkastanut, kolhu ei ollut se ykkösasia eikä talouteni kolhun korjaamiseen kaadu) mutten hyväksy tapaa, jolla ihmiset ovat valmiita kohtelemaan toisen omaisuutta. Jos se oli herra kiinalaiselle vierasta, eipä ole enää.
Eli näin pitkä ketju täysin turhasta? Tsiisus...
Apn jutut on vähän niinkuin tämä taksikuskipoliitikko jusuf.
Ensiksi nostetaan hirveä haloo, sitten kun alkaa puhumaan ristiin, todetaan että ”ehkä mitään autoa tai kiinalaista ei ollutkaan, en muista, siitä on jo aikaa. Halusin vain herättää keskustelua”
Vierailija kirjoitti:
Plantagenin pihassa yksi akka kolautti autonsa oven meidän autoon, ei yhtään viitsinyt katsoa kun veti ovet auki. Mieheni istui autossa minua odottaen ja katsoi jäljet, osui onneksi muovivahvikkeisiin. No, kun lähdettiin niin mies vahingossa peruutti vetokoukun akan auton kylkeen, sattuuhan sitä. Ei ole kuulunut mitään :D
Eikö miehesi osaa edes peruuttaa?
Minä kerran vahingossa peruutin yhden auton kyljen sisään meidän auton peräkoukulla. Lähdin muuten aika nopeasti siitä parkkihallista. Kotipihassa oli maalia peräkoukussa niin rapsutin kynsiviilalla pois maalihileet ja unohdin koko jutun. En kertonut miehelle mitään kun se olisi hermostunut.
Kai sen toisen auton oven on voinut pongauttaa jotenkin takaisin, se oli hassusti ihan lommolla ja ei uskoisi miten pienestä töyssystä voi tulla niin iso jälki. Minä vaan hypähdin ratissa ja kun katoin niin omg - toisen auton ovi ihan sisäänpäin. Peräkoukun maalihileet oli samaa väriä kuin lommoauto niin pakko uskoa et minä se olin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Plantagenin pihassa yksi akka kolautti autonsa oven meidän autoon, ei yhtään viitsinyt katsoa kun veti ovet auki. Mieheni istui autossa minua odottaen ja katsoi jäljet, osui onneksi muovivahvikkeisiin. No, kun lähdettiin niin mies vahingossa peruutti vetokoukun akan auton kylkeen, sattuuhan sitä. Ei ole kuulunut mitään :D
Eikö miehesi osaa edes peruuttaa?
Ei ilmeisesti, sen verran kolahti. Ehkä hän ihaili ostamiani krysanteemeja kun ei edes autokameraa katsonut. Miehet on ihmeen herkkiä, autojensa kanssa.
Kerran parkkipaikalla hieno rouva tuli ulos uudehkosta mersustaan ja kolautti oven vanhaan corollaani. Katsoi vain pitkään ja tyynesti käveli pois. Nousin autosta tarkastamaan tilanteen ja omassa ovessa oli naarmut joista maali irronnut.
Ämmä vaan käveli pois yhtään pahoittelematta.. Mutta aijai sitä nautintoa, kun paukutin omalla ovellani mersun oveen kostoksi naarmut :D en nyt muuten olisi, mutta vanha autoni oli menossa muutenkin paaliin.
Sitä saa mitä tilaa, oppiipahan ämmä ettei kolhi.

Tai sitten hän ei edes huomannut naarmusia. Jos hän ei enempää välittänyt omasta kolautuksestaankaan, niin tuskinpa sinunkaan tekemät paljoa mieltä painoivat. Hyvin mahdollista.
Tosiaan, joku sen sinunkin kateellisena naarmuttamasi auton korjauksen maksaa. Terävä havainto kaltaiseltasi!